Aihearkisto: Yleinen

MUODONMUUTOSTARINALLA NAPERO-FINLANDIAN VOITTOON

MUODONMUUTOSTARINALLA NAPERO-FINLANDIAN VOITTOON


Minerva Rasehorn Kokkolasta voitti tämänvuotisen Napero Finlandia –sadunkirjoituskilpailun, jota on järjestetty Taivalkoskella Päätalo-instituutin toimesta jo 27 kertaa. Rasehornin satu on muodonmuutostarina Alan muuttua koiraksi, jossa Tessa-tyttö ja hänen Sissi-koiransa seikkailevat. –Hyvässä sadussa pitää olla jännitystä, jokin yllättävä käänne ja jotain hauskaa. Kuitenkaan ei saa olla hirveän epätodellisia asioita vaan pitää olla jotain realististakin, Napero-Oskarin voittanut Minerva Rasehorn kuvailee sadunkirjoittamisen perusasioita. –Suunnittelen ensin hahmot ja tapahtumat, sitten kirjoitan sadun. Kun satu on valmis, alan korjailla ja muuttaa ja lisätä asioita joita sadussa voisi omasta mielestä olla. Näillä periaatteilla olen voittanut Napero-Finlandiassa oman sarjani jo kolmena vuonna ja nyt tuli sarjavoiton lisäksi koko kilpailun päävoitto, 3-4-luokkalaisten sarjassa kisannut Rasehorn iloitsee.


Minervan isosisko Linnea Rasehorn oli pokkaamassa palkintoa jo neljättä kertaa. Nyt hän voitti 5-6-luokkalaisten sarjan, aiemmilta vuosilta hänellä on taskussaan kaksi sarjavoittoa ja yksi kakkossija. –Napero-Oskaria pitää vielä ensi vuonna yrittää. Tarinan pitää olla monipuolinen ja puoleensavetävä ja heti alussa pitää olla jokin kiinnostava seikka – siinä ovat ainekset hyvään satuun, Linnea Rasehorn kuvailee sadunkirjoitustekniikkaansa.


Alaluokkalaisten sarjan voitti Inkeri Taipale Naantalin Livonsaaresta. Hänen satunsa Spagettin suuri seikkailu on kuvitettu satu, jossa spagetti seikkailee maailmalla. –Kirjoitin ja kuvitin sadun Jokke-papan luona Savonlinnassa. Pappa oli nähnyt Aamulehdestä ilmoituksen sadunkirjoituskilpailusta ja niin päätin osallistua, kirjoittamisen lisäksi kuvataidetta harrastava Inkeri Taipale kertoo.


Palkintosijalle ylsi myös sotkamolainen Tiia-Maria Seppänen, joka tavoitettiin haastatteluun Metsäkylän kyläkaupassa kotiinpaluumatkalla. Hän oli 3-4-luokkalaisten sarjan kolmas sadullaan Taikakamera ja autiosaari. -Kirjoitin satua pitkin vuotta koulussa, Koko luokka osallistui kilpailuun. Tieto voitosta tuli minulle opettajan kautta. Kyllä on ollut kiva osallistua, Tiia-Maria Seppänen kertoo tuntemuksistaan.


Kuvassa ovat kaikki paikalle päässeet palkintosatujen kirjoittajat.

Valtakunnallista sadun päivää vietetään Taivalkoskella aina Napero-Finlandia –sadunkirjoituskilpailun palkintojuhlan merkeissä. Kilpailun ideoivat vuonna 1993 silloinen Päätalo-instituutin rehtori Petri Liukkonen ja kirjailija, ylilääkäri, myöhemmin lääkintöneuvoksen arvon saanut ja kaksi kautta kansanedustajana toiminut Niilo Keränen. Hän toimii yhä koko kilpailun ylituomarina. Kilpailun rinnalle syntyi koko viikon kestävä lasten ja nuorten kulttuuriviikko, Naperoviikko vuonna 1997.

Kilpailusta tiedotetaan eri medioissa alkuvuonna. Kirjoitusaikaa on huhtikuun loppuun saakka. Sadut jaetaan kolmeen ryhmään ja lähetetään Oulun yliopiston kirjallisuuden opiskelijoista koostuvalle, kirjallisuuden tutkija ja kirjailija Myry Voipion johtamalle esiraadille. Raadin valitsemat parhaat sadut lähetetään ylituomari Niilo Keräselle, joka valitsee satujen joukosta voittajat ja kunniamaininnan saajat. Tänä vuonna palkittiin 26 satua noin 1700 sadun joukosta.

-Napero-Finlandia –sadunkirjoituskilpailun järjestää Päätalo-instituutti, joka on Pohjois-Suomen kirjoittajakoulutus- ja kulttuurikeskus, instituutin johtaja Kati Koivukangas kertoo juhlan päätähdille, eri puolelta Suomea tulleille palkituille ja heidän mukanaan olleille kotijoukoille. -Päätalo-instituutti perustettiin kirjailija Kalle Päätalon aloitteesta. Hänen kirjansa ovat luetuimpia kirjoja koko Suomessa. Tänä vuonna hänen syntymästään tulee sata vuotta. Silloin ajat olivat erilaiset verrattuna tähän päivään. Lapset joutuivat talon töihin ja luku- ja kirjoitusharrastusta pidettiin humpuukina ja höpöhommina. Myös Kallen isä Herman oli sitä mieltä. Kalle joutui aikuisten töihin, savotoille ja uittoihin ja osallistumaan perheen elättämiseen jo teidän iässänne, 11-12-vuotiaana. Kallen mielessä oli kuitenkin ajatus lukemisesta ja kirjoittamisesta. Hänen Riitu-äitinsä ja Kalle-niminen kaverinsa olivat tukena näissä harrastuksissa. Hoikkalan Kallen kanssa Kalle hiihti, käveli tai pyöräili 25 kilometrin päähän kirjastoon lainaamaan uusimpia kirjoja. Kalle opetteli itse kirjailijan ammatin. Siksi hän halusi että lapsia, nuoria ja aikuisiakin kannustetaan lukemaan ja kirjoittamaan. Lukeminen ja kirjoittaminen kulkevat käsi kädessä. Aiemmin tällä viikolla kuulimme täällä kirjailija Roope Lipastin luennon, jossa painotettiin sitä, ettei voi olla hyvä kirjoittaja ellei lue paljon, Kati Koivukangas kertoo.

Ylituomari Niilo Keränen toteaa, että Napero-Finlandia on hieno osa sadun historiallista jatkumoa. –Ihmiset ympäri maailmaa ovat kertoneet satuja kautta aikojen. On hieno asia, että yliopiston kirjallisuuden opiskelijat toimivat esiraatina ja huomaavat miten satukulttuuri kukoistaa. He tutkivat satuja ja saavat niistä inspiraatioita omaan tulevaan ammattiinsa. Tämänkin vuoden saduissa on vauhtia, vaaroja, prinsessoja, lohikäärmeitä. Sadut ovat hauskoja, kiinnostavia, jännittäviä, niissä voi tapahtua mitä vain. –Silloin kun Petri Liukkosen kanssa ideoimme kilpailun, Suomessa oli vielä olemassa läänit. Lähetimme tiedon kilpailusta läänien kouluosastoille ja siellä innostuttiin asiasta. Monenlaisia kilpailuja oli aiemmin järjestetty lapsille, muttei koskaan sadunkirjoituskilpailua. Saimme ainakin 4000 satua, jotka piti lukea ja arvioida kahden kuukauden aikana. Pyysimme kolmisenkymmentä kulttuurista kiinnostunutta henkilöä palaveriin ja jaoimme heille niput satuja, joista itse kukin valitsi parhaimmat. Kokoonnuimme uudelleen ja satuja luettiin nyt ääneen, yksi luki ja muut kuuntelivat, jonka jälkeen saduille annettiin pisteet. Näin saimme voittajat selville määräajassa. Näin talkoilimme alkuvuosina kunnes aloimme yhteistyön yliopiston kanssa, Niilo Keränen kertoo kilpailun historiasta.

LA RESUMETO ESPERANTE

En Taivalkoski tradicie oni jubileis la tutlandan tagon de Satu, Fabelo, per premiigo la infanojn kiuj venkis siajn seriojn en Napero-Finlandia -fabelkonkurso. Tri fabeloj en tri serioj estis premiigitaj. Unu eli ili venkis la Napero-Oskaron. Aldone 17 honoraj diplomoj estis donitaj.
La plej bona fabelo estas metamorfosa rakonto pri la knabino kaj sia hundo. Minerva Rasehorn kiu en la meza serio al la 3-4-klasanoj konkursis, jam la trian fojon venkis sian serion. -Finfine mi nun venkis la tutan konkurson, Minerva g´ojig´as.

Aini Vääräniemi 26.10.2019

TUHKASTA NOUSI UUSI UNELMA – TAIVALKOSKEN TOINEN ROBOTTINAVETTA AVATTIIN

TUHKASTA NOUSI UUSI UNELMA – TAIVALKOSKEN TOINEN ROBOTTINAVETTA AVATTIIN
La nova robotbovejo al Taivalkoski

Piston perukoilla vietettiin juhlapäivää uuden robottinavetan avajaisten merkeissä. Väkeä oli saapunut arviolta parisataa henkeä Taivalkoskelta ja lähikunnista tutustumaan Mikko ja Annika Keräsen maatilayrityksen moderniin tuotantolaitokseen. Pariskunnan entinen navetta tuhoutui tulipalossa puolisentoista vuotta sitten.

-Silloin palosta selvinneet eläimet myytiin ja nyt ostamme kaikki lehmät ja vasikat jalostusyhdistys FABAn kautta. Parin viikon kuluttua tulee ensimmäinen toimituserä eläimiä. Navetassa on tilat 70 lypsylehmän pitoon. Tämä navetta rakennettiin kolmessa kuukaudessa avaimet käteen –toimituksella RKL Poukkulan toimesta, nuoret viljelijät Annika ja Mikko Keränen kertovat.


kuvateksti: Piston Lahtelassa iloitaan uudesta navetasta. Johannes ja Airi Keräsen vuosikymmenten työ jatkuu nyt Mikko-pojan ja Annika-miniän rakennuttamassa robottinavetassa viimeistä huutoa olevan teknologian avulla.

LA RESUMETO ESPERANTE

Unu kaj duono jaroj antaue fajro detruis la bovejon en Pisto-vilag´o en Taivalkoski. Juna agrikulturista paro Annika kaj Mikko Keränen decidis konstrui la novan bovejon kie oni uzos la plej novan teknologion. Jam en novembro komencas la roboto g´ian laboron kaj la lakto produktota de 70 bovinoj estos portota al la entrepreno Kuusamon Juusto de kie la lakto antaueniros al la butikoj kiel fromag´o.

Aini Vääräniemi 26.10.2019

TAIVALKOSKEN SEURAKUNTA 140 VUOTTA

TAIVALKOSKEN SEURAKUNNAN 140-VUOTISTAIVALTA JUHLITTIIN

Taivalkosken kirkko oli ääriään myöten täynnä Taivalkosken seurakunnan juhliessa 140-
vuotista taivaltaan. Juhlalauantain ohjelmassa oli Antamo Tynin juhlaa varten säveltämä
Jeesuksen kylväjävertaus. Illan laulajat olivat Lauri Turpeinen, Heidi Keränen sekä
seurakunnan eri kuorot kanttori Marjukka Simunan johdolla. Erkki Tyni soitti urkuja, AinoLiisa Turpeinen huilua.

Sunnuntain jumalanpalveluksessa palvelivat kirkkoherra Maaria Perälä, Kuusamon
kirkkoherra ja lääninrovasti Taina Manninen, pastori Jari Kolmonen, kanttori Marjukka
Simuna, huilisti Aino-Liisa Turpeinen, diakonissa Heidi Keränen, nuorisotyönohjaaja
Hanna Pernu, seurakuntamestarit Eila Majava ja Jarmo Tyni, kirkkokuoro sekä
kirkkovaltuuston jäsenet.
Taina Manninen puhui saarnassaan itseensä tyytyväisestä
fariseuksesta, Jumalan armoa pyytävästä publikaanista ja rukouksen tärkeydestä. –Ainoa
mitä Jumala odottaa meiltä on nälkä. Ennen vanhaan ihmiset toivottivat toisilleen unta ja
nälkää, elämän perusasioita. Lepoa ja nälkää toivotan myös Taivalkosken seurakunnalle,
Taina Manninen toivotti.
Juhlajumalanpalveluksen ehtoollisvälineinä käytettiin muun muassa Jokijärveltä siirretystä
kirkosta pelastettuja esineitä. -Kirkko paloi 27.7.1925. Silloin 14-vuotias Aune Partanen
juoksi palavaan kirkkoon ja otti välineet mukaansa, Maaria Perälä kertoi puheessaan.
Ehtoollisen jälkeen juhlinta jatkui seurakuntatalolla, jossa nautittiin lapinukonkeitosta ja
juhlakahveista. Puheiden ja tervehdysten lisäksi kuultiin Hemmo Turpeisen laulua
Marjukka Simunan säestämänä.

Opintovapaalla oleva Taivalkosken 12. kirkkoherra Tuomo Törmänen luki puheessaan
otteen vuoden 1905 piispantarkastuskertomuksesta, josta näkyy seurakunnan silloinen
hätä ja taloudellinen perikato. –Kirkkoherra Juho Barkmanin aikana olosuhteet olivat
vaikeat. Nyt tilanne on aivan toinen. Itse olin mukana vuoden 2015 piispantarkastuksessa.
Eteenpäin on menty. Kymmenen vuoden kuluttua on suuri juhla. Ehdotankin 150-
vuotisjuhlahistoriateoksen julkaisemista silloin. Näkökulmat ovat muuttuneet edellisen,
100-vuotishistoriateoksen julkaisuajasta. Historiateoksen teko on iso työ, se tulisi aloittaa
pian. Se olisi lahja tuleville sukupolville ja seurakunnalle, Tuomo Törmänen ehdotti.

Kunnanjohtaja Kaisu Lehtinen-Nevalainen puheessaan kertoi tavanneensa henkilön joka ihmetteli
Taivalkosken kirkon vaatimattomuutta. -Ihmettelystä seurasi pitkä keskustelu yleensä
kirkoista, esimerkiksi millaisessa ympäristössä jokin kirkko on. Tällaista keskustelua
kirkoista toivon käytävän Taivalkoskellakin, Lehtinen-Nevalainen sanoi onnitellen juhlivaa
seurakuntaa.
Taivalkosken kunnan lisäksi onnittelijoina olivat Posion ja Kuusamon
seurakunnat. Taina Manninen lahjoitti Kuusamon seurakunnalta 20 puun tainta
istutettavaksi Tansaniaan. –Puun taimet tuovat toivoa. Ne estävät aavikoitumista,
Manninen sanoi luovuttaessaan lahjaa. Posion seurakunta muisti naapuria paikallisella
Pentikin tuotelahjalla.

Kahden kauden kansanedustaja, lääkintöneuvos Niilo Keränen esitti Taivalkosken
seurakunnan historiikin otsikolla Kirkko keskellä kylää. Ennen Taivalkosken seurakunnan
vaiheita kirkko ja kunta olivat Jokijärvellä. Kirkko siirrettiin Taivalkosken Anninpalonmäelle
vuonna 1877 ja edellisvuonna perustetun Taivalkosken seurakunnan kirkon vihkiäisiä
vietettiin juhannuksena 1880. Seurakunnan kirkkoherra vuodesta 1885 lähtien oli Johan
Barkman, jolla oli paljon haasteita seurakuntatyössä. Muun muassa hänen aikanaan jäi
monta jumalanpalvelusta pitämättä sen takia kun kirkkoon ei tullut yhtään sanankuulijaa,
kertovat asiakirjat. Värikkään historiakatsauksen päätteeksi Keränen nosti esiin kahden
pitkäaikaisen seurakunnan työntekijän nimet. -Kanttori Robert Makkosen ja kirkkoherra
Pentti Liimatan työvuosien aikana vakiintui pitkälle nykyisenlainen seurakuntaelämä.
Nykyisin seurakunta on kaikkien seurakuntalaisten seurakunta ja kirkko on yhä keskellä
kylää, Keränen tiivisti seurakunnan nykytilan.

Kolmekymmentä vuotta kansanedustajana, neljä vuotta työministerinä ja kaksi kautta
europarlamentaarikkona toiminut Liisa Jaakonsaari piti tilaisuuden juhlapuheen.
Jaakonsaari muisteli puheessaan kolmen vuoden takaista reformaation 500-vuotisjuhlaa
Taivalkoskella ja käsitteli luterilaisuutta Kalle Päätalon kirjoissa. Hän tarkasteli
muutoksessa olevan maapallon haasteita. –Koko maailma on nyt haastettu erilaisten
diktaattorien toimesta. Nyt tarvitaan kirkkoja ihmisyyden puolustajana. Kirkko on
menettänyt jäseniä mutta kirkon sanoma rauhasta on saanut uutta suosiota. Asioita joihin
on keskityttävä laajasti ovat planeetan suojelu ja lähimmäisenrakkaus. -Kirkkovuoden
teema on itsensä tunteminen ja liturginen väri on vihreä. Nyt arvioidaan itseä ja
elämäntapaa. Ruotsin piispojen manifestissa oli 20 vuotta sitten, että jos kaikilla olisi
Ruotsin elintaso, maailma kestäisi yhdeksän kuukautta. Kuitenkaan häpeä syömisestä tai
liikkumisesta ei ole hyvä. Ei ole tärkeintä mitä pistää suuhunsa vaan mitä suusta tulee
ulos. Sosiaaliseen mediaan on saatava uudet säännöt. Tänään ihmisten välisessä
keskustelussa on liian paljon vihaa ja raivoa. Vihapuhe täytyy katkaista. -Ihmisellä on
vapaus valita, on myös kannettava vapauden tuoma vastuu. Ihmisen täytyy ottaa vastuu
kehittämästään teknologiasta ja robotiikasta. Emme saa hyväksyä esimerkiksi aseita jotka
ampuvat itsekseen tai teknologiaa joka tavallaan mahdollistaa keskustelun
edesmenneiden läheisten kanssa. Joillekin teknologiaa koskeville asioille on sanottava ei.
En halua että keskustelen vanhana robotin kanssa. –Ihmiselämä muuttuu seuraavan 30
vuoden aikana enemmän kuin edellisten 300 vuoden aikana. Lääketieteen, teknologian ja
biotekniikan aloilla keksitään uutta, mutta voi käydä muutenkin. Ikääntymistä
käsittelevässä seminaarissa todettiin että ikääntyminen on taloudellisesti ja poliittisesti
isompi haaste kuin ilmastonmuutos. –Historia kertoo kuinka värikäs ja hieno
selviytymistarina Taivalkosken seurakunnan 140-vuotistaival on ollut. Taivalkosken,
metsäpitäjän seurakunnan tulevaisuuden näen tämän juhlan osanottajia katsoessani valoisana,
Liisa Jaakonsaari totesi kiitellen juhlan nuoria muusikoita kaksivuotiaan seurakuntalaisen
säestäessä puheen viimeisiä lauseita pianolla.

Juhlinta päättyi kirkkoherra Maaria Perälän sanoihin, joissa hän korosti rukouksen
tärkeyttä. -Rukouksen tie on auki, voimme pyytää Jumalalta viisautta, kirkkoherra evästi
juhlakansaa.

LA RESUMETO ESPERANTE

La eklezio de Taivalkoski jubileis sian 140-jarig´on per la muzika programo kiun komponis
taivalkoskia Antamo Tyni, per kantado kaj ludado de dekoj da taivalkoskianoj, per diservo kaj per la jubilea festo kun lunc´o, kafo, prelegoj kaj kantado.

Aini Vääräniemi 11.9.2019

KALLE PÄÄTALO -SEURA ry 40 VUOTTA

KALLE PÄÄTALO -SEURA ry 40 VUOTTA

Kirjailija Kalle Päätalon nimikkoseura perustettiin 21.4.1979 Taivalkosken kunnantalolla. Perustamiskuvassa vasemmalla tarinoiden taitaja, näytelmissä aktiivisesti mukana ollut kunnanhallituksen edustaja Väinö Pitkänen, seuraavina seuran puheenjohtajana toiminut Paavo Rautiainen, yhä toiminnassa mukana oleva Sinikka Rahikainen, Maija Jakkila, puheenjohtajana toiminut Oili Taivalkoski, kunnan ensimmäinen kulttuurisihteeri Sirkka Lehtiranta. Oikeassa laidassa seuran ensimmäinen puheenjohtaja Simo Mäkelä, Unto Perälä, Toivo Nevala ja läänintaiteilija Maija-Leena Ervasti.

SIELU RUIJASSA -NÄYTELMÄ

Kalle Päätalolta tilattua Sielu Ruijassa -näytelmää esitettiin Taivalkoskella viitenä kesänä 1976-1980. Näytelmä yhdisti kunnan eri kulttuuritoimijoita riippumatta yhdistys- tai yhteiskunnallisesta taustasta. Näytelmän toteutuminen vaikutti siihen, että päätettiin perustaa Kalle Päätalolle nimikkoseura, seuran nykyinen puheenjohtaja Raimo Aro arvioi. -Kalle itse suhtautui seuran perustamiseen epäilevästi. Hänellä oli ajatus, että nimikkoseuroja perustetaan jo edesmenneille kirjailijoille. Kalle epäili, että hänen nimikkoseuransa pysyisi pystyssä tuskin kahta vuotta. Nyt näemme, että seuran toiminta on pysynyt vireänä koko 40 vuoden ajan. Jäseniä on tänään noin 650 ja liittyjiä tulee muun muassa Kalle Päätalon kirjallisuuvesta tykkäävien yhistyksen nettikeskustelujen kautta koko ajan lisääntyvässä määrin, Raimo Aro iloitsee.

-Sielu Ruijassa –näytelmän tilaaminen juontaa juurensa siitä, kun Taivalkosken Nuorisoseura sai tehtävän järjestää maakuntajuhlat. Ohjeena oli järjestää ohjelmaa jollaista muualla ei ole. Nuorisoseuran puheenjohtajan roolissa tiedustelin Kalle Päätalolta olisiko hän myötämielinen kirjoittamaan näytelmän, Raimo Aro kertoo. –Aktiivinen kulttuuritoimija, kanttori Robert Makkonen lähetti Kallelle kirjallisen pyynnön näytelmän kirjoittamisesta toukokuussa 1975. Kolmen kuukauden kuluttua näytelmä Sielu Ruijassa saapui Taivalkoskelle ja alkoi näyttelijöiden ja ohjaajan etsiminen. Oli haastavaa löytää 30 henkilöä ja hevonen rooleihin. Ohjaajaksi saatiin innostumaan läänintaiteilija Maija-Leena Ervasti Kuusamosta. Varaohjaajana oli Seija Aho. Hevonen saatiin Jokijärven Simosesta. Näytelmään löydettiin kaikki roolihenkilöt. Hiltu-Juuson rooli näytelmässä oli keskeinen. Rooliin pyydettiin Veijo Jussilaa. Hän oli koko lapsuutensa ollut tekemisissä Hiltu-Juuson kanssa ja tunsi hänen luonteensa, sanontansa ja tapansa. Muurauskiireistä huolimatta Veijo lupautui rooliin ja vetikin sen ansiokkaasti, Raimo Aro kiittelee. –Näytelmää harjoiteltiin 67 kertaa. Esityspaikkoina olivat Putaanranta ja kotiseutumuseo, väliajalla sekä näyttelijät että yleisö siirtyivät paikasta toiseen. Palkkioksi näyttelijöille oli luvattu pullakahvit, jotka kävin pyytämässä eri kauppaliikkeistä, muita palkkioita ei ollut. Sielu Ruijassa –näytelmä on suurisuuntaisin kulttuuriprojekti mitä Taivalkosken historiassa on ollut. Näytelmä yhdisti taivalkoskelaisia päätalolaisessa hengessä, kasvatti itsetuntoa ja itseluottamusta. Jos ei olisi ollut Sielu Ruijassa –näytelmää, olisiko syntynyt Päätalo-seuraakaan, Raimo Aro pohtii. –Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Kuvassa sakeita veriä kuppauttamassa Toivo Nevala, kupparina Lyydia Haapalainen näytelmässä Sielu Ruijassa.

Nyt 40 vuotta myöhemmin seura keskittyy meneillään olevan Kalle Päätalon syntymän 100-vuotisjuhlavuoden Päätaloviikon tapahtumiin. Seura järjestää kulttuurikierroksia, tietokilpailun Kalle Päätalon kirjoista, jäsentapaamisen ja seuran 40-vuotisjuhlakahvituksen sekä pääjuhlan eli lukijatapahtuman. Päätaloviikon päätöspäivänä seura osallistuu seppeleenlaskuun sankarihaudoille. Seura toimii yhteistyössä Kallioniemi-Säätiön, Päätalo-instituutin, Taivalkosken kunnan, seurakunnan, eläkeläisjärjestöjen, kyläseurojen ja urheiluseurojen kanssa. Seuran toiminnasta tiedotetaan seuran internetsivuilla. Seura julkaisee vuosittain Päätalo-Sanomia.

Seuran johtokuntaan kuuluvat puheenjohtaja Raimo Aro, varapuheenjohtaja Osmo Buller, sihteeri Aini Vääräniemi, jäsenasioidenhoitaja Helvi Horsma, muina jäseninä Mikko Jalava, Virpi Puolakanaho, Veijo Jussila,Kati Haapasalo, Maija Saviniemi, Jouko Nissinen ja Salme Koskelo, joka hoitaa seuran internetsivuja. Rahastonhoitajana ja kirjanpitäjänä toimii Anne Hoikkala, Päätalo-Sanomien päätoimittajana Jorma Räisänen.

Tämänvuotinen Kalle Päätalo -seuran vuosikokous pidettiin Päätalo-keskuksessa. Kuvassa takarivissä johtokuntaan uutena valittu Jouko Nissinen, varapuheenjohtaja Osmo Buller, puheenjohtaja Raimo Aro, sihteeri Aini Vääräniemi, Asko Jaakkola, eturivissä johtokunnan jäsenet Kati Haapasalo ja alusta saakka seuran toiminnassa mukana ollut Veijo Jussila sekä uutena johtokuntaan varajäseneksi tullut Maria Helin-Vettenranta.

LA RESUMETO ESPERANTE

Kalle Päätalo -Asocio estis fondita 21-an aprilo 1979. La plej grava kialo por la fondigo estis la teatraj´o Sielu Ruijassa kiun Kalle Päätalo verkis por la Taivalkoski-Asocio kaj la Junulara-Asocio de Taivalkoski. En la teatraj´o oni bezonis 30 geaktorojn kaj c´evalon al la roloj. Oni sukcesis kaj la grupo faris la teatraj´on dum la someroj 1976-80. Dum tiu periodo c´iuj partoprenintaj asocioj kaj grupoj unuig´is mense tiel ke oni decidis fondigi la asocion nomita lau Kalle Päätalo. La asocio arang´as Päätalo-semajnon c´iu-somere dum la unua semajno de julio kaj publigigas la gazeton Päätalo-Sanomat unufoje dum la jaro. La asocio c´iu-jare premiigas la plej bonan verkon de la studentoj kiuj faras sian studentekzamenon en la liceo de Taivalkoski. Ankau la plej bonan fabelon en la fabelkonkurso Napero Finlandia la asocio premiigas.
C´i-jare la asocio jubileas sian 40-jarig´on kaj servas la jubilean kafon kun Päätalo-kuko dum Päätalo-semajno. Aliaj programeroj dum la semajno farota de asocio estas la rondiro en la tombejo de Taivalkoski, kie restas multaj personoj el la Iijoki-serio. Okazos kunveno al la membraro de la asocio, same la tradicia sciokonkurso. SAbate okazos la c´efjubileo, kie faras paroladojn la filino de Kalle Päätalo, Riitta Päätalo, profesoro Harri Mantila kaj verkisto Antti Heikkinen.

Aini Vääräniemi 26.5.2019

KYLÄTAPAHTUMA METSÄKYLÄN RAKKULASSA

KYLÄTAPAHTUMA METSÄKYLÄN RAKKULASSA

Metsäkylän kyläseuran järjestämä tapahtuma pidettiin Rakkulan pihapiirissä ja Rakkujärvellä pääsiäislauantaina. Rehdit puolensataa kyläläistä ja lomalaista osallistui puolen tunnin pilkkikisaan, kintastikkakisaan, läskipyöräajoon ja makkaranpaistoon. Kodassa porisi nokipannukahvi, piha-alueella kuultiin Jarmo Tynin haitarimusiikkia.
Pilkkikisan voitti Veikko Helttunen, toisena oli Markku Pesonen, kolmantena Oskari Vanhala. Lasten tikkakisan voitti Alexi Beliak, toiseksi heitti Mika Majava, kolmanneksi Vanessa Rokolampi, neljänneksi Miia Juntunen. Aikuisten tikkakisan voitti ylivoimaisesti Kauko Nyman tuloksella 40. Seuraavina olivat Paavo Vääräniemi, Aili Vääräniemi ja Anitta Vääräniemi.

Kuva 1: -Aina sitä oppii uusia asioita, Anitta Vääräniemi toteaa kokeillessaan läskipyörällä ajoa Rakkujärvellä.

Kuva 2: Metsäkylän kyläseuran sihteeri Heli Räisänen ja kyläpäällikkö Olavi Kainulainen aloittamassa palkintojenjakoa.

Kuva 3: Serkukset Vera Beliak ja Saaga ja Milja Raistakka osallistuivat pilkkikisaan.

(- valitettavasti kuvat eivät tule näkyville, syytä yritetään löytää.)
LA RESUMETO ESPERANTE
Okazis la kunveno de la vilag´anoj de Metsäkylä kaj la feriantoj kiuj venis al la vilag´o dum la pasko.

Aini Vääräniemi 26.5.2019

ON AIKA MUISTAA – kansallinen veteraanijuhla Taivalkoskella

ON AIKA MUISTAA – kansallinen veteraanijuhla Taivalkoskella

Kansallisen veteraanipäivän tämänvuotisen teeman mukaisesti eri puolella Suomea muistettiin sodan aikana isänmaan hyväksi toimineita henkilöitä presidentin myöntämällä Valkoisen ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan mitalilla kunniakirjoineen. Yhteensä 3100 henkilöä sai tunnustuksen, joista 25 jaettiin Taivalkoskella.

Yksi palkituista on metsäkyläläinen Hilda Manninen. Hän oli toisen evakon aikana syksyllä 1944 kuljettamassa karjaa Puhoksen Siivikkoon saakka. – Kuljetimme kotini Välivaaran sekä naapuritalon Haukivaaran karjaa. Meitä oli lisäkseni sisareni Helli, Haukivaaran Lilja ja Sylvi Neulikko. Menomatkalla olimme kortteeria Lotan talossa. Myös isäni Aukusti Keränen ja naapurin isäntä Juho Haukivaara tulivat kolmen hevosen kanssa Pudasjärven kautta Siivikkoon. Perillä asuimme kaksi viikkoa pienessä Siivikon Ollin omistamassa mökissä. Karja oli ulkona aitauksessa. –Olisimme jatkaneet matkaa, mutta saksalaiset olivat räjäyttäneet sillan matkan varrelta. Päätimmekin lähteä takaisin kotiin, vaikkei ollut lupaa palata. Lähdimme silti. Oli mikkeli, kun saavuimme karjoinemme kotiin. Muu kylä oli autiona, kun kaikki olivat evakossa. Taloissa oli viljat puimatta ja perunat kaivamatta. Aloimme kiertää taloja ja teimme näitä syystöitä, puimme viljaa ja kaivoimme perunoita. Kävimme ainakin Kylmälässä, Lohilahdessa, Haukivaarassa, Loukonvaarassa ja Huokausvaarassa, Hilda Manninen muistelee evakkosyksyn tapahtumia.

Veteraanijärjestöt perustettiin sodan jälkeen ajamaan veteraanien etuja. Tuomo Horsma puheessaan kertoo uudesta laista, joka tulee voimaan marraskuun alussa. -Veteraanien kotona ja palveluasunnoissa asumiseen lisätään varoja. Teistä kunniakansalaisista pidetään huolta. Valtionkonttorin rahoitusta on täällä käytettykin ansiokkaasti toimijoiden tartuttua toimeen. Uuden lain mukaisesti siivous- ja hoitopalveluja lisätään yhä, Tuomo Horsma kertoo.

Veteraanijuhlan puheissa palattiin raskaisiin sota-ajan tapahtumiin, jotka koskettavat yhä. –Sota toi konkreettisesti esiin käsitteet kaatunut, jäänyt leskeksi, sotalapseksi, sotaorvoksi, joutunut evakkoon, menettänyt kotinsa ja omaisuutensa. Sodan aikana Suomessa kuoli satatuhatta ihmistä, satatuhatta menetti lapsensa, 50 000 jäi orvoksi, 30 000 jäi leskeksi, joka yhdeksäs joutui jättämään kotinsa, Raimo Aro kertaa sodan tunnuslukuja.

Kirkkoherra Maaria Perälä kertoi kuinka hänen sukulaisensa Martti Elo oli Juntusrannassa sotatoimissa nähnyt kuinka vihollissotilaita oli tullut rajan yli isolla joukolla. -Hän oli soittanut asiasta esikuntaan, mutta häntä ei oltu uskottu. Niin hän lähti viemään itse sanaa Suomussalmelle. Vastaan oli tullut upseeri, joka oli moittinut häntä vartiopaikan jättämisestä. Tämä moite ja Juntusrannan uhkaava tilanne järkyttivät häntä niin, että hän teki itsemurhan, Maaria Perälä kertoo.

Taivalkosken veteraanijärjestöt alkoivat viedä koululaisille tietoutta sota-ajasta viime syksynä, kun Tuomo Horsma ja Raimo Aro kävivät kertomassa aiheesta 9-luokkalaisille. Samalla järjestöt antoivat koululaisille tehtävän ottaa selville oman suvun vaiheita sota-aikana. Äidinkielen opettaja Vuokko Kaski ohjasi tehtävien tekoa. Veteraanijuhlassa palkittiin tehtävistä kaksitoista oppilasta. –Oli todella mielenkiintoista ja tärkeää tehdä tämä tehtävä, isältään Turo Vääräniemeltä tietoa saanut Ulla-Mari Vääräniemi sanoo. –Kyselin sota-ajasta äidiltä, mummilta ja äidin enolta, Salla Jurmu kertoo. –Minä sain tietoa äidin kummitädiltä, Anna-Maija Oinas jatkaa. –Minä taas sain tietoa isältäni, Sonja Väisänen kertoo. -Toiveena tässä oman suvun sotakokemuksista kirjoittamisessa on, että tietämys ja arvostus menneen sukupolven uhrautuvasta työstä tulevaisuuden hyväksi ei unohtuisi ja uusi sukupolvi osaisi tehdä oikeita valintoja kansamme parhaaksi, Tuomo Horsman kanssa kirjoitustehtävän ideoinut Raimo Aro sanoo.

LA RESUMETO ESPERANTE

Dum la nacia militveterantago la prezidento de Finnlando Sauli Niinistö donis pli ol tri mil da medaloj por la homoj kiuj dum la militoj 1939-1945 partoprenis iel al la laboro por la patra lando, kaj kiuj ne antaue ne ricevis iun honoran medalon. En Taivalkoski 25 homoj ricevis nun la medalon.
Bedaurinde mia blogo perdis la bildojn kaj versajne mi ne ec nun povas meti la bildojn al la artikolo. Ni provas trovi la kialon.

Aini Vääräniemi 16.5.2019

YHTEISTYÖTÄ JA YHTEISÖLLISYYTTÄ YLI MAAKUNTARAJOJEN

YHTEISTYÖTÄ JA YHTEISÖLLISYYTTÄ YLI MAAKUNTARAJOJEN
TUUHAN VÖLÖJYYN -HANKKEEN JA OMAISOIVA-TOIMINNAN KAUTTA

Taivalkoskella, Posiolla ja Kuusamossa toimiva Koillismaan Muisti ry:n hanke kutsuu jo nimellään alueen väkeä liikkeelle. Muistisairauteen liittyvistä asioista kiinnostuneet ovat toimineet lähes kaksi vuotta projektivastaava Eine Korhosen johdolla hankkeen pilottikylissä Taivalkosken Metsäkylässä, Posion Lohirannalla ja Kuusamon Vuotungissa ja Penttilänvaaralla. Joka kylässä toiminta on omannäköistään.

Metsäkylän toiminta on ollut pääasiassa porinakahviloita, jouluruokailutapahtumia ja luontoretkiä.

Vuotungissa pääasioita ovat olleet kädentaidot, laulu ja aivotreeni. Penttilänvaaralla toimii ruokapiiri, Lohirannassa on porinapiiri muisteluiden, tietovisojen ja jumpan merkeissä. Koillismaan Muisti ry:n Muistipirtillä Kuusamossa on lisäksi taidekahvilatoimintaa. Muistipirtille ovat tervetulleita vierailemaan kaikki muistiasiasta kiinnostuneet.

Kuluvan vuoden puolella hanke on aloittanut Metsäkylän pilottikylätoiminnan kautta yhteistyön sekä Koillismaan että Kainuun Omaishoitajat ja Läheiset -yhdistysten kanssa. Nyt kaikki kolme toimijaa vuorollaan järjestävät teemakahviloita kerran kuussa Pyhäkylän entisellä koululla, nykyisessä taidekeskuksessa. Taidekeskus valikoitui teemakahviloiden pitopaikaksi, koska se on keskeinen paikka kaikkien kolmen toimijan laajalla toiminta-alueella.

Ensimmäisessä kylien yhteistyökokoontumisessa Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset –yhdistyksestä Laila Setämaa ja Saila Käsmä-Karjalainen, Kainuun Omaishoitajat ja Läheiset –yhdistyksen OmaisOiva-toiminnan vastaava Aila Tartio-Jalonen, Koillismaan Muisti ry:n Tuuhan völöjyyn –hankkeen projektivastaava Eine Korhonen ja Kainuun Omaishoitajat ja Läheiset-toiminnan ohjaaja Petra Juntunen esittelivät yhdistystensä toimintaa ja tarkoitusta. Porukalla mietittiin yhteistyömahdollisuuksia.

Eine Korhonen kertoi Tuuhan völöjyyn –hankkeesta, jossa Metsäkylä on pilottikylänä. –Tämä on toimintaa ihmisten omassa ympäristössä, ei tarvitse lähteä kauas kuntakeskuksiin. Metsäkylässä on toimiva ryhmä ja ajatuksena on toiminnan laajentaminen lähikyliin yli kuntarajojen. Muisti on tärkeä asia. Aivoterveydestään pitää huolehtia, Eine Korhonen painottaa.

Metsäkylän pilottikylän työryhmän jäsen Paavo Vääräniemi kertoo että pilottikylän toiminta alkoi muistisairausasiasta kiinnostuneiden kokoontumisella. -Päätettiin aloittaa porinakahvilat, joihin väki on pikkuhiljaa lisääntynyt kun sana on kiirinyt. Toiminnassa on nuorempiakin mukana, omaishoito ja muistisairaudet voivat kuulua kaikenikäisten elämään. Toimintaan voi tulla vaikkei läheisellä tai itsellä olisikaan muistisairautta. Toiveena on että kokoonnuttaisiin yhdessä Suomussalmen kylien kanssa. Saataisiin uutta tietoa ja taitoa, että pärjättäisiin kotona mahdollisimman pitkään. Nämä ovat niitä akunlataustilaisuuksia.

Pyhäkylän kyläaktiivi Aulis Moilanen kertoo Eläkeliiton kokoontumisten olleen Suomussalmen kylien porinakahviloita. –Nyt eläkeliiton porinapiirit ovat loppumassa yhdistyksen lakkautuessa, joten tämä toiminta on oikein tervetullutta.
Tulevaa toimintaa suunnitellessa käytetään Kainuun OmaisOiva-kahviloissa kerättyä palautetta. Toiveina on ollut saada kokoontumisiin luentoja muun muassa turvallisuudesta, ensiavusta, lääkeasioista, hoitotahdosta, edunvalvonnasta ja on toivottu myös vapaata porinaa. Maaliskuun tapaamisessa kuultiin asiaa aivoterveydestä.

LA RESUMETO ESPERANTE

Jam dum du jaroj Metsäkylä estis la pilota vilag´o en la projekto `Venu kun ni`, kiu estas la projekto al la homoj kiuj havas memorproblemojn. Komence de c´i-jaro la projekto faris kunlaboron kun du aliaj asocioj, en kiuj oni la samajn aferojn traktas kaj parolas pri. Nun dekoj da homoj el ses au pli da vilag´oj kunvenas unufoje monate en la Arta centro de Pyhäkylä, kie antaue estis lernejo. Per la kunlaboro oni fortig´as!

Aini Vääräniemi 11.4.2019

PYHITYKSEN ERÄÄ JUHLITTIIN

PYHITYKSEN ERÄÄ JUHLITTIIN

Metsästysseura Pyhityksen Erä ry:n perustava kokous pidettiin Jenni ja Leo Veteläisen talossa vuonna 1968. Seuran perustajajäseniä olivat maanviljelijät Sulo Ronkainen, Toivo Tyni ja Leo Veteläinen.

Tänään yli satajäsenisen metsästysseuran 50-vuotisjuhlaa vietettiin Inkeen koululla viime jahtikauden päätteeksi.

Koston Lupin jäsenistä ja muista paikallisista koostunut Hirvikuoro Teuvo Puolakanahon säestämänä aloitti juhlaohjelman. Juhlapuheen piti Marika Käkelä, joka on seurannut hirvenmetsästysasioita lapsuudesta lähtien isän ja sedän toimiessa hirviporukassa. Puheenjohtaja Arto Rääpysjärvi kertasi seuran historiaa tervetuliaispuheessaan.

Taivalkosken Riistanhoitoyhdistyksestä Hannu Pitkänen ja Kalevi Hirvonen jakoivat kunniamerkit ansioituneille seuran toimijoille. Myös seura muisti toimijoitaan.

Tilaisuuden juontajana toimi juhlan vastuuhenkilö Risto Tyni. Pyhityksen Erä ry:n emännät olivat loihtineet maittavan hirvikäristyksen ja herkullisen kakkukahvitarjoilun yli satapäiselle juhlayleisölle.

Perustavassa kokouksessa mukana olleista juhlaan osallistuivat Arvo Tyni ja Esko Inget. –Vuonna 1969 seura sai yhden hirviluvan, Arvo Tyni kertoo. –Silloin metsästäjiä oli kaksitoista Tänä vuonna hirviporukassa on 35 henkeä, joista kolme on naisia. –Tulin tähän seuraan puheenjohtajaksi 1980-luvun alussa. Ennen niitä aikoja metsästettiin Koston takana Pyhityksen puolella. Metsästys lähti sitten nousuun kun metsästysalue muuttui. Nykyisin alue on 5000 hehtaaria ulottuen Kuusamon rajalle. Minulla oli hirvikoira 1980-luvun alussa. Vein sen metsään ja se alkoi haukkua hirveä. Kaadoin sille uroshirven. Sanoin toisille että menkää kaatamaan samassa porukassa olleet emä ja vasa. Siitä tapauksesta alkoi koiralla metsästys, koiria alkoi pian olla useammalla, Arvo Tyni muistelee. -Hoidin puheenjohtajuutta kymmenen vuotta. Työelämässä metsähallituksen työnjohtajana oli oppinut käyttämään tietokonetta. Aloin tehdä myös seuran papereita, muun muassa tilikirjat tietokoneella. Olen tehnyt myös seuran internetsivut, joista saa hyvän kuvan seuran historiasta, seuran puheenjohtajana, sihteerinä ja rahastonhoitajana vuosien varrella toiminut Arvo Tyni kertoo.

Esko Inget toimi Pyhityksen Erän rahastonhoitajana ja sihteerinä vuodesta 1970 alkaen. –Jorma Jalava oli näissä toimissa ennen minua. Tein paljon yhteistyötä Arvo Tynin kanssa, muun muassa vuokrasopimuksia ja niiden päivityksiä. 1980-luvulla vastuuta annettiin useammalle ja toimet jaettiin. Jatkoin rahastonhoitajana vuoteen 2001 saakka. Olin parikymmentä vuotta myös hirviporukan johtajana. -Heti seuran perustamisen jälkeen pihalleni rakennettiin hirviliiteri. Kun liiteriin tuotiin päivällä hirvi, pidin sitä silmällä iltaan saakka. Kun liiterille jäi paloiteltuja lihoja eri henkilöille, luovutin niitä pitkin iltaa hakijoille. Siinä tuli toimintaa ja liikuntaa. Oli monenlaista yhteistoimintaa, kävimme ammuntakilpailuissakin, Taivalkoskella pidettiin joukkuekilpailuja, Esko Inget muistelee.

Nykyinen hirviporukan johtaja Tauno Tyni on toiminut tehtävässään vajaat kymmenen vuotta. -Tärkeintä hirviporukkatoiminnassa on yhteenkuuluvaisuus, Tauno Tyni sanoo. -Hirvenmetsästys kokoaa porukkaa läheltä ja kaukaa. Jotkut tulevat Etelä-Suomesta tänne juurilleen viikoksi tai kahdeksi, tänäkin vuonna tänne on tultu Kaarinasta asti. Syksy tiivistää kyläläisten keskinäistä kanssakäymistä. Tämä aika on henkireikä hyvin monelle. Tulemme monenlaisista elämäntilanteista, täällä kaikki ovat matkassa kuntonsa ja vointinsa mukaan. Porukkaan kuuluminen ehkäisee syrjäytymistäkin. –Jahtia valmistellaan hallituksen ja aktiivisten jäsenten toimesta ympäri vuoden, koko ajan ollaan ajan hermolla. Alkuvuonna tehdään tilinpäätös, anotaan lupia, tiedotetaan ja talkoillaan. Talvella pyydetään kettuja ja ruokitaan jäniksiä, kesällä tehdään riistapeltoja. Kesäkokouksesta lähtien valmistaudutaan syksyn jahtiin ja taas talkoillaan. Talkoot ja metsästys yhdistävät porukkaa, Tauno Tyni iloitsee toiminnasta.

Teemu Lampila on ollut seuran sihteerinä kahdeksan vuotta. –On luonnollinen tilanne olla seurassa toimijana. Laji on sydäntä lähellä, luonnossa liikkuminen antaa paljon. Pyrimme siihen että toiminta jatkuisi. Toivomme että vanhemmat rohkaisisivat lapsia liikkumaan luonnossa ja toisivat lapsia tutustumaan seuran toimintaan, että lapset oppisivat muutakin kuin uusinta tekniikkaa, niin tärkeää kuin sekin tietysti on. Luonnosta ja myös ruoan alkuperästä tulisi jakaa oppia seuraaville sukupolville. Toivon että nuoria saadaan mukaan metsästyksen pariin niin täällä kuin maanlaajuisestikin. Metsästysseuratoiminta on riistanhoitoa ja se on tärkeää työtä. Riistanhoitoa harrastamaton ei juuri huomaa sen merkitystä ennen kuin sitä ei enää tehdä. Metsästysseuratoiminta myös ylläpitää elinvoimaisuutta kasvukeskusten ulkopuolella. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita, sihteeri Teemu Lampila korostaa.

Marika Käkelä valotti juhlapuheessaan metsästyksen eri merkityksiä: riistanhoidon toteutumista, ravinnonsaantia sekä ihmisen hyvinvointia. –Juureni ovat Kostonjärven rannalla. Isäni Martti Tynin kautta jokasyksyinen hirvenmetsästys on tullut vierestä seuraten tutuksi minullekin. Riistanhoidollisten tavoitteiden lisäksi muita näkökulmia metsästysseuratoiminnassa ja metsästysharrastuksessa ovat ravinnon hankkiminen ja luonnossa liikkuminen. Liikkeellä voidaan olla useita tunteja. Tiedetään että liikunnalla on terveyttä ja hyvinvointia parantava vaikutus. Erityisesti luonnossa liikkumisen on todettu parantavan myös henkistä jaksamista. Näiden ohella metsästysseuralla on myös tärkeä sosiaalinen rooli. Ihmisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää kuulua johonkin, olla kotoisin jostakin, tuntea juurensa ja kokea olevansa hyödyllinen. Maisemat missä metsästetään ovat useimmille vuosikymmenten takaa tuttuja ja tuovat muistoja mieleen, tuovat kotoisaa tunnetta. . –Kuulemani mukaan hirviporukka on tiivis, huumoria viljellään ja metsästyksen lomassa nuotiolla istuessa vaihdetaan kuulumisia, mielipiteitä ja tuetaan toisia elämän vastatuulissa. Jokaisella metsästysporukassa on omat tehtävänsä, jokaisen rooli on tärkeä. Oli se sitten koiran kanssa hirven jäljittäminen tai nuotion pitäminen liiterillä. Jokaista tarvitaan.

-Itse metsästyksen lisäksi peijaiset ovat merkityksellinen tapahtuma koko kylälle. Vuosittain kokoonnutaan porukalla, tavataan hyvässä hengessä, hyvän ruuan äärellä. Peijaisvalmistelut vaativat yhteen hiileen puhaltamisen taitoa, monen päivän uurastusta. Tällainen yhdessä tekeminen tiivistää yhteisöä. Hyvinvoivassa yhteisössä yksilötkin voivat hyvin, Marika Käkelä toteaa juhlapuheessaan.

Pyhityksen Erän puheenjohtajana lähes kymmenen vuotta ollut Arto Rääpysjärvi antoi puheensa runoilija Heikki Luokkaselle riimiteltäväksi:

”Arvoesat juhlavieraat ihan eissä kuin myös perällä
nehän viisikymppisjuhlat on nyt Pyhityksen Erällä
ja jos muutaman sanan siitä tässä maenita saesin
ihan runomitan muovossa sen juluki tuuva uskaltaesin.

Ei Pyhityksen Errää aekonaan perustettu suinkaan turhan takia
vaan kun ne herrat Helsingissä entrasivat metästyslakia
ne kun jotku metästäjät kulukivat luvatta muijjen maella
niin ne isot herrat arssinoi ettei tämä voe jatkuo tuolla laella.

Ja kaeppa niihin aekoehin oli aehe mitä kuumin
ja se osaltasa aeheutti metästysseurojen perustamispuumin
ja aenae osin tuosta syystä rakenneltiin Pyhityksen Errää
joka maeta tähän kööriin sekä metästävvie jäsenijä kerrää.

Ja ihan hyvin onnistu, saatiin paperit ja luvat
kun on tolokut miehet assiella niin ne hyvin tapahtuvat
mutta eipä unoheta tässä myöskää emäntijä nuita
niijjen topakoeta otteita ja hymmyyn taepuvija suita.

Sillä tunnustaa se pittää vae liekkö sannoelleni pohjaa
me miehet eillä mennään vaen nuo meitä naeset takkaa suihtillasa ohjaa
ja jopa mehtuuhommiin tulloo nämä koppelomme mukkaan
vaen seki on justiin tätä aekaa, ei siihen hanttiin panne kukkaan.

Että juhlavieraat hyvät eistä, takkaa ynnä välistä
enpä taho tässä ennää tämän enempätä hälistä
muuta kuin tervetulloa tähän juhlaan ilomiellä mukkaan
ja toevotaanpa ettei poijjes tyhjinmahoen lähe kukkaan.”

Arvokkaan juhlan päätteeksi juhlaväki Hirvikuoron ja Teuvo Puolakanahon johdolla lauloi maakuntalaulun Kymmenen virran maa.

LA RESUMETO ESPERANTE

La 50-jarig´o de la c´esasocio Pyhityksen Erä estis festita fine de la lasta c´essezono. Pli ol cent log´antoj de la regiono kie c´i asocio agadas kaj la membroj de la asocio kun siaj familioj partoprenis al la jubilea tago kiu okazis en la lernejo de Inkee. Du personoj kiuj ce-estis en la kunveno kiam oni fondigis la asocion partoprenis la jubileon, Esko Inget kaj Arvo Tyni. Ili estis premiitaj pri tiu grava laboro kiun ili faris dum jardekoj. Ankau la edzino de Arvo, Maija Tyni multege laboris por la asocio – nun s´i vendis loterion dum la jubilea lunco kune kun Esko Inget.

Aini Vääräniemi 16.2.2019

VUONOJEN KUTSU PÄÄTALO-KESKUKSESSA

VUONOJEN KUTSU PÄÄTALO-KESKUKSESSA

Lea ja Simo Iso-Möttönen toivat Päätalo-keskukseen tuulahduksen Pohjois-Norjasta joulu-tammikuun näyttelyllään Vuonojen kutsu. Näyttely kertoi koillismaalaisten muutosta Ruijan rannoille katovuosien 1861-1868 aikana. Näyttely koostui Lea Iso-Möttösen valokuvista ja Simo Iso-Möttösen maalauksista ja paperimassaveistoksista.

– Vuonna 1861 kolmasosa Kuusamon väestöstä matkasi Ruijaan ja sen jälkeenkin pitkin 1860-lukua. Osa muuttajista jatkoi matkaa Amerikkaan. Koillismaalaiset käyttivät niin sanottua kolmannen tien reittiä pohjoiseen Paanajärven, Tavajärven ja Knäsöin kautta Kuolaan ja Kalastajasaarentoon, josta mentiin rajan yli Norjan puolelle. Suomalaisia sanottiin kveeneiksi. Tuosta ajasta muistoksi Vesisaareen pystytettiin vuonna 1977 kveenipatsas, jonka julkistamistilaisuudessa olivat presidentti Urho Kekkonen, Ruotsin kuningas Kaarle XI Kustaa sekä Norjan kuningas Olav V. Kveenipatsaassa on vanha mies ja hänen tyttärensä lapsi sylissä sekä norjalainen mies joka tähyää merelle. Patsaan ankkuri symboloi suomalaisten asettumista Ruijaan, Lea Iso-Möttönen kertoo.

-Norjaan ei menty rikastumaan vaan saamaan ruokaa. Täällä oli nälkävuodet. Norjaan matkattiin jokia pitkin, porokyydillä, hiihtämällä ja kävelemällä. Matka kesti kuukausia. Perillä puuttomassa Ruijassa ihmiset asuivat turvemajoissa ennen kuin he saivat puutavaraa talojen rakentamiseen. -Nälkä pakotti lähtemään meren rannalle. Meri takasi sen että ihmiset pysyivät hengissä. Kalastaminen oli vaarallista. Säätiedotuksia ei ollut. Ihmiset lukivat pilvistä oliko tulossa myrsky. Erästä myrskyä kutsuttiin isoksi myrskyksi eli leskien myrskyksi. Silloin tuli 70 vasemman käden vantusta mereltä rantaan. Kun veden varaan joutuneet tiesivät etteivät selviä, he potkivat oikean jalan saappaan ja vasemman käden vanttuun pois.

-Suomalaiset veivät Pohjois-Norjaan maanviljelystaidon. He valmistivat multaa kuljettamalla merestä levää, joka muuttui mullaksi. Viljan siemeniä vietiin Tornionjokilaaksosta. Eräs suomalaisten asumapaikoista Ruijan rannoilla oli Pykeija, jota sanotaan yhä Pikku Suomeksi. Sinne kuljettiin laivalla Vesisaaresta. Vasta vuonna 1962 Pykeijaan valmistui tie. Pykeijassa pärjää yhä suomen kielellä. Kieli säilyi, koska suomalaiset eivät millään oppineet norjaa vaan puhuivat suomea. Toinen syy kielen säilymiseen oli se että suuri osa suomalaisista Ruijaan tulleista oli Lestadiuksen kannattajia ja he pitivät suomenkielisiä lestadiolaisseuroja eivätkä käyneet norjalaisten kirkoissa. Osa norjalaispapeista hyväksyi suomenkielen käytön, osa ei. Viranomaiset painostivat suomalaisia ottamaan norjalaisen sukunimen. Esimerkiksi maata ei voinut ostaa henkilö, jolla oli suomalainen nimi. Kuitenkin Pykeijasta löytyy yhä suomalaisia sukunimiä norjalaisittain kirjoitettuina kuten Ballari, Dikkanen, Gaski ja Dörmänen.

-Kveenit saivat vuonna 1999 kansallisen vähemmistön aseman ja heidän kielestään tuli vuonna 2005 Norjan kansallinen kieli, jolla on sama asema kuin saamen kielellä Suomessa. Kveenin kieli on säilynyt lähinnä Tornionjokilaakson meänkielen kaltaisena. Nykyään kveenin kieltä elvytetään Pohjois-Norjassa.

LA RESUMETO ESPERANTE

La ekspozicio pri la finnoj kiuj migris al Norda Norvegio dum la jaroj en 1860-jardeko estis en Päätalo-centro g´is la fino de januaro. Lea Iso-Möttönen fotis multe dum siaj vojag´oj al Norda Norvegio. Aldone en la ekspozicio estis la pentraj´oj kaj paperarto de Simo Iso-Möttönen.

Aini Vääräniemi 2.2.2019

UUSI YRITYS METSÄKYLÄÄN – La nova entrepreno en Metsäkylä

UUSI YRITYS METSÄKYLÄÄN

Metsäkylän Horsmanvaaralle Elsanahoon avattiin uusi matkailuyritys Backwoods Husky. Yrittäjä Miia Kemppaisen yrityksessä on tällä hetkellä 46 rekikoiraa valmiina palvelemaan matkailijoita. Eripituisia husky-safareita järjestävän yrityksen tiloissa on lisäksi majoitus- ja kokoustilat. Avajaisiin osallistui kansainvälinen vierasjoukko.

Taivalkosken kunnanjohtaja Kaisu Lehtinen-Nevalainen ja yrityskehittäjä Ari-Matti Toivonen Naturpoliksesta onnittelemassa uutta yrittäjää.

Kova työ on ollut yrityksen käynnistämisessä, mutta nyt päästään aloittamaan. Aluksi lähden koirien kanssa vetämään safareita Kylmäluomalle, Miia Kemppainen kertoo.

LA RESUMETO ESPERANTE

La nova hundsafarentrepreno Backwoods Husky komencis sian agadon meze de malnovaj arbaroj en Horsmamonteto en Metsäkylä. Entute 46 hundoj jam laboras por doni belajn memoraj´ojn por internaciaj kaj hejmlandaj gastoj kiujn interesas vojag´i tra la arbaroj per la sledeto kiun la hundgrupo veturigas.

Aini Vääräniemi 1.1.2019