Kirjoittajan arkistot: Aini Vääräniemi

PORINAKAHVILA KOKOONTUI METSÄKYLÄSSÄ

PORINAKAHVILA KOKOONTUI METSÄKYLÄSSÄ

Koillismaan Seudun Muisti ry:n Tuuhan völöjyyn –hankkeen pilottikylässä Taivalkosken Metsäkylässä kokoonnuttiin porinakahvilaan nuutinpäivänä. Kolmatta tusinaa osallistujaa oli saapunut Aili ja Paavo Vääräniemen taloon Kunnaalle porisemaan, vaihtamaan kuulumisia ja kuulemaan Tuuhan völöjyyn –hankkeesta ja muistiyhdistyksen toiminnasta.

-Meni ihan päälle toivoen tämä osallistujamäärä, talon isäntä Paavo Vääräniemi iloitsee. Avauspuheenvuorossaan hän kiitteli hankkeen ja muistiyhdistyksen sekä kylän toimijoita hankkeen toteuttamisessa. –Ne on hoksanneet tyttäret järjestää pilottikylän muistikahvilan käsityöpajalla joka toinen torstai viime syyskuusta lähtien. Lisäksi on järjestetty retki naapurikuntaan Suomussalmelle, jossa oli joulun alla ruokailutapahtuma. Nyt on tämä porinakahvila, jota pyritään pitämään jatkossa Metsäkylän koululla kerran kuussa. Koululle on tulossa myös yleisöluento. Keväällä käydään retkellä järven rannalla ja alkukesästä syömässä Hossassa, Paavo Vääräniemi kertoo kylän toiminnasta hankkeessa. –On mukavaa kuunnella tätä porinaa. Meistä moni asuu yksin, jotkut vielä kaverin kanssa, ja kaikille meille on tärkeää vaihtaa mielipiteitä. Puhuminen toisten kanssa virkistää. Ongelmat ovat yleensä samansuuntaisia, niistä on hyvä saada puhua. Täällä ei tarvi ujostella sitä mikä ketäkin on kohdannut, olipa se muistisairaus eli muu muutos elämässä. Eikä lopeteta porinoita tähän vaan jatketaan kokoontumisia, Paavo Vääräniemi innostaa kyläläisiä.

Koillismaan Seudun Muisti ry:n puheenjohtaja Kirsti Karvonen kiitteli kylän aktiivisuutta. –On yllättävää, että sivukylällä saadaan näin iso porukka koolle. Täällä näkyy selvästi yhteisöllisyyden tärkeys. Yhdistyksemme hanke on koettu täällä tarpeelliseksi. -Koillismaan Seudun Muisti ry perustettiin seitsemän vuotta sitten. Reijo Ronkainen oli puheenjohtajana aiemmin, itse olen vasta aloittanut. Kolmivuotisen Tuuhan völöjyyn -hankkeemme tavoitteena on luoda toimintaa, joka jatkuisi myös hankkeen jälkeen. Alueellista hanketta toteutetaan Taivalkoskella, Kuusamossa ja Posiolla. Hanke kohdistuu sivukylille, koska täältä on hankalaa päästä kokoontumaan keskustojen muistikahviloihin ja muihin kokoontumisiin. Oman kylän kokoontumiset ovat tärkeitä, kun kyläily on hiipunut sivukylilläkin. Suunnitelmalliset kokoontumiset vaativat järjestelyjä. Tiedotuspäällikkönä täällä on toiminut Paavo Vääräniemi, lisäksi tekstiviestejä on lähettänyt Aira Tauriainen ja Taivalkosken Sanomissakin on tiedotettu kokoontumisista, Kirsti Karvonen kertoo.

Pitkänlinjan muistityöläinen Eine Korhonen toimii Tuuhan völöjyyn –hankkeen koordinaattorina. –Erikoistuin yli 20 vuotta sitten muistisairauksiin. Sen jälkeen on menty paljon eteenpäin. Lääkehoito on edistynyt. On alettu puhua kuntoutuksesta ja aivoterveydestä. Hankkeen tavoitteena on saada kaikille tasavertaiset mahdollisuudet tiedon saantiin. Ei voi laskea vain netin varaan vaan tarvitaan ihmisiä ja kokoontumisia, että tieto muistiin liittyvistä asioista löydetään kylillä. Hankkeen avulla luodaan toimintaa ihmisten omaan ympäristöön. Tätä työtä tehdään porukalla, jokainen teistä osallistujista on työkaverini. Kuulutammekin jokainen omassa ympäristössämme `Tuuhan völöjyyn´ -sanomaa. Kohderyhmä onkin saavutettu todella hyvin, Eine Korhonen iloitsee.

Tuuhan völöjyyn -hankkeen rahoittaja on STEA, entinen Raha-automaattiyhdistys. Hanke maksaa pilottikylien lehti-ilmoitukset ja kokoontumisten tarjoilut.

LA RESUMETO ESPERANTE
La vilag´anoj de Metsäkylä kaj la agantoj en la projekto Akompanu kunvenis post la julperiodo. Oni au´dis pri la projekto kiu temas aferojn ronde de memormalsanoj. Al la babiladkunvenoj estas bonvenaj c´iuj kiuj interesig´as pri la temo. Du sekvantaj kunvenoj okazos en la lernejo de Metsäkylä en la 8-a kaj 22-a de februaro. Akompanu!

Aini Vääräniemi 1.2.2018

RAPORTTIKIRJALLISUUTTA PUOLASTA

RAPORTTIKIRJALLISUUTTA PUOLASTA

-Puolalainen kirjallisuuden laji raporttikirjallisuus on tuntematon laji muunkielisessä kirjallisuudessa. Puolan ulkopuolella kirjastojen on vaikeaa luokitella raporttikirjallisuutta, joka luokitellaankin jossain kaunokirjallisuudeksi, jossain tietokirjallisuudeksi ja jossain esseekirjallisuudeksi, Taivalkosken Suomi-Puola –yhdistyksen vieraaksi tullut maisteri Pawel Fischer-Kotowski Puolan Kansalliskirjastosta kertoo esitelmässään.

-Raporttikirjat ovat kuin romaaneja. Ne perustuvat täysin todellisuudessa tapahtuneisiin asioihin. Tunnettuja raporttikirjailijoita ovat Ryszard Kapuscinski, Marius Szczygiek ja Andrzej Stasiuk. Kapuscinskin 1970-luvulla ilmestynyt pääteos Keisari kertoo Etiopian pitkäaikaisesta keisarista Haile Selassiesta ja hänen hovistaan. Kirja julkaistiin lehdissä jatkokertomuksena, jolloin silloinen Puolan voimakas sensuuri ei puuttunut julkaisemiseen. Kun koko teos julkaistiin, kirja ei mennyt sensuurin läpi. Tarkimmat lukijat havaitsivat, että kokonaisuus antoi kuvan silloisesta Puolan yhteiskunnasta, vaikka kirjan tapahtumat tapahtuivat Etiopiassa. Puolalainen raporttikirjallisuus syntyikin sen seurauksena kun sensuuri ei hyväksynyt tosiasioiden julkistamista. Tänään raporttikirjallisuutta ei enää tarvita osoittamaan puolalaisen yhteiskunnan epäkohtia, kun kaikki voivat ilmaista mielipiteensä vapaasti, Pawel Fischer-Kotowski sanoo.

-Raporttikirjailijoista Marius Szczygiek kirjoitti Tsekin tasavallasta kertovan teoksen Gottland, joka on käännetty viidelletoista kielelle. Kun kirjaa esiteltiin kustantajille, he ihmettelivät miten puolalainen voisi kirjoittaa Tsekistä mielenkiintoisesti. Kirja julkaistiin ja se sai joka maassa hyvän vastaanoton. Itse tsekkiläiset sanovat, ettei kukaan ole kuvannut Tsekkiä niin hyvin kuin Szczygiek. Hän kertoo kirjassa mitä hänelle tapahtui Tsekin matkoillaan. Kirja antaa hyvän kuvan Tsekistä ja tsekkiläisistä. Esimerkiksi hän kertoo tapahtumasta eräässä kaupassa. Puolan ja tsekin kielet ovat samantyyppisiä ja Szczygiek halusi ylpeillä tsekin kielen taidollaan. Kauppaan saapui kanta-asiakas, jolta Szczygiek kysyi mitä on ehtoollisleipä tsekiksi. Kanta-asiakas ei tiennyt sitä, mutta lupasi ottaa sanan selville sisareltaan ja kertoa sen seuraavana päivänä. Tällä tapahtumalla Szczygiek halusi osoittaa kuinka ystävällisiä ja avuliaita tsekkiläiset ovat ja samalla miten erilaisia he ovat verrattuna uskonnollisiin puolalaisiin. Kansojen ominaispiirteet olisi voinut kertoa kuivilla faktoilla, mutta Gottlandissa ne kerrotaan mielenkiintoisesti jokapäiväisten tapahtumien kautta.

-Szczygiek oli hyvin suosittu Puolassa. Hän kirjoitti kolumneja erääseen suurilevikkiseen lehteen maanantaisin. Kolumneissaan hän kertoi totuuksia, joita oli nähnyt, kuullut ja kokenut. Jos jollain viikolla ei tuntunut tapahtuvan mitään erikoista, hän meni kadulle ja alkoi kysellä ihmisiltä mitä heille oli tapahtunut. Kolumnit olivat niin mielenkiintoisia, että ihmiset heräsivät tavallista aiemmin maanantaisin, että voisivat lukea ne mahdollisimman varhain. Eräs hänen viimeisimmistä kolumneistaan kertoo köyhästä perheestä, josta yksi perheenjäsen kuoli. Kuolemaan liittyi jotain outoa, josta ei uskallettu puhua. Kirjoittaja yritti kolumnissaan selvittää syytä puhumattomuuteen. Raporttikirjallisuus voikin olla kirjojen lisäksi esimerkiksi kolumneja.

-Erästä kolumniaan varten Szczygiek alkoi soitella lehti-ilmoittelijoille ja kysyi miksi he haluavat myydä tavaroitaan. Esimerkiksi eräs henkilö kauppasi autoaan hyvin halvalla. Puhelun aikana selvisi, että ilmoittajalla ei ollut varaa mennä leikkaukseen, siksi hänen oli myytävä autonsa. Kolumnin alussa oli kyseinen lehti-ilmoitus, sen jälkeen Szczygiek kirjoitti mitä hän puhui autonmyyjän kanssa. Tuo kolumni oli osuvin 1990-luvun Puolaa kuvaava raporttikirjoitus.

-Vaikka raporttikirjallisuus on ollut tärkeää Puolassa, vasta tänä vuonna maan tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon voitti raporttikirja. Suomeksi on käännetty Andrzej Stasiukin raporttikirja Matkalla Babadagiin, jossa kirjoittaja tarkkailee Mustanmeren kaupunkeja automatkallaan, Pawel Fischer-Kotowski kertoo.

LA RESUMETO ESPERANTE

Pawel Fischer-Kotowski, venonta laboristo en la Nacia Biblioteko de Pollando vizitis la Finnlando-Pollando -asocion de Taivalkoski. Li prelegis pri la raportoliteraturo kiu estas speziala pola literaturspeco kiu ne aperas alilande.
Finnlingven estas tradukita la libro Survoje al Babadago kiun verkis raportverkisto Andrzej Stasiuk.

Aini Vääräniemi 29.12.2017

SUOMI 100 -VIIKKO TAIVALKOSKELLA

SUOMI 100 –VIIKKO TAIVALKOSKELLA

Maamme juhlavuoden tapahtumat Taivalkoskella huipentuivat Suomi 100 –viikkoon, jonka tilaisuuksiin osallistui toistatuhatta taivalkoskelaista. Pääjärjestäjänä Taivalkosken kunnan tapahtumissa toimi kulttuurituottaja Virve Seiteri. Taivalkosken seurakunnalla oli suuri rooli tapahtumien järjestämisessä kirkkoherra Tuomo Törmäsen johdolla. Lisäksi järjestelyihin osallistuivat veteraanijärjestöt ja monet yhdistykset, yritykset ja yksityishenkilöt.

Juhlaviikon sunnuntaina alkoivat seurakunnan Kauneimmat joululaulut –tilaisuudet Metsäkylän Rakkulassa pidetyllä tapahtumalla. Kanttori Emmi Muhola ja pastori Matias Muhola laulattivat metsäkyläläisiä hartaustuokioiden täydentäessä laulujen sanomaa.





Päivää vaille satavuotiaan Suomen kunniaksi järjestettiin taivalkoskelaisten yhteiset juhlakahvit Kalle Päätalon torilla. Kunnanjohtaja Jukka Mikkonen ja kirkkoherra Tuomo Törmänen juhlivat yhdessä kuntalaisten kanssa Jurmun Maa- ja kotitalousseuran tarjoilemien torikahvien merkeissä.




Itsenäisyyspäivä oli täynnä juhlaa ja kunnioitusta heille, jotka taistelivat sodissa maamme itsenäisyyden puolesta. Heistä 145 taivalkoskelaista menetti henkensä taisteluissa tai menehtyi sotavammoihin. Itsenäisyyspäivän aamun valjettua sankarihautausmaalle järjestäytyi saman verran monenikäisiä taivalkoskelaisia kunniavartioon. Kirkon edessä oli lisäksi satamäärin yleisöä kunnioittamassa sankarivainajien muistoa ja hiljentymässä seuraamaan kunniavartiota seppeleenlaskuineen.

Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa palvelivat kirkkoherra Tuomo Törmänen, pastori Matias Muhola, kanttori Emmi Muhola, diakonissa Heidi Keränen, suntio Eila Majava ja kirkkokuoro. Lukukappaleet lukivat kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Ulla Majava ja veteraanijärjestöjen edustaja Raimo Aro. Rukouksissa ja kolehdinkannossa avustivat Ritva Ihme, Annu Luokkanen, Aimo Kortetjärvi ja Kauko Kumpumäki.
Kirkkoherra Tuomo Törmäsen Matteuksen evankeliumiin ja Mooseksen kirjaan pohjautuvassa juhlasaarnassa kuvattiin myös Väinö Linnan Pohjantähden alla –romaanin Jussi Koskelan ja hänen perheensä elämää Suomen itsenäistymiseen johtaneiden tapahtumien vuosikymmeninä.

-Kovin usein Suomen historiassa miesten ja naisten on täytynyt aloittaa elämän rakentaminen tyhjästä. Asenne on ollut: ”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi”.
Kovalla työllä, uurastuksella ja vastuunkantamisella tämä maa on rakennettu. Kestävä rauha rakennetaan arjen toimissa ja vastuissa. Mitä arvokkainta tulevaisuuden rakentamista ovat normaalit arjen asiat, kuten lasten kasvattaminen, läheisistä huolehtiminen, työtehtävien huolellinen hoitaminen, vaaleissa äänestäminen ja yhteiskunnallisten vastuiden hoitaminen, Tuomo Törmänen listaa.

-Suomalaisuuteen ei ole perinteisesti kuulunut oman työn ja ansioiden liiallinen kehuminen. Kiitollisuus on usein piiloutunut hiljaiseen tyytyväisyyteen ja hyvän olen tunteeseen. Näin kokivat myös Linnan romaanin Koskelan Alma ja Jussi. Omin käsin he torppansa rakensivat ja suosta pellot raivasivat. Vuosien raskas työ kannatti. Helpolla ei päässyt. Väinö Linna kuvaa koskettavalla tavalla kuinka Jussi ja Alma kokivat hiljaista ja vaatimatonta kiitollisuutta elämän rakentumisesta:
”Kun kevätilta sitten pimeni, he lähtivät kotiin. Toisinaan he kuitenkin seisoivat vielä rakennuksella niin kuin pienen hartaushetken pitäen. Ne harvat vuorosanat, joita siinä lausuttiin, koskivat aina ihan asiallisia seikkoja, mutta mieli ei ollut niissä kiinni. Heissä valitsi sanaton hyvänolon tunne, jonka ruumiin väsymys liensi melkein hartaudeksi.”

-Suomen itsenäisyyden ensimmäiset sata vuotta ovat vertaansa vailla oleva menestystarina. Sata vuotta sitten Suomi oli köyhä ja kehittymätön maa. Merkittävä osa syntyneistä lapsista kuoli ensimmäisten elinvuosien aikana. Luku- ja kirjoitustaito eivät olleet itsestäänselvyyksiä. Monet kokivat nälkää ja puutetta elämän perustarpeista. Eriarvoisuus oli räikeää. Perhetausta ratkaisi elämän mahdollisuudet, kirkkoherra Tuomo Törmänen luetteli sadan vuoden takaisen Suomen oloja.

-Tänä päivänä Suomi on monilla mittareilla arvioituna maailman turvallisin, vaurain ja kehittynein maa. Tänä päivänä on oikeasti etuoikeus syntyä Suomeen. Asiat ovat Suomessa keskimäärin hyvin, kuitenkin maassamme on myös toisenlainen todellisuus. Hyvinvointi ei jakaudu oikeudenmukaisesti ja tasaisesti. Se, että suurella osalla kansaa menee hyvin, ei riitä. Ei saisi olla niin, että toisen arki on toisen elämän suurin unelma. Heikoimmista huolehtiminen on suomalaisten yhteinen vastuu. Köyhyys, puute, toivottomuus ja tuska ovat aivan liian monen todellisuutta tänäänkin.

-Vauraus maassamme lisääntyy mutta se ei jakaudu oikeudenmukaisesti. Jokainen syrjäytynyt nuori on liikaa. Syrjäytyminen on epäinhimillistä. Jokainen yksinäinen vanhus on liikaa. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan yksinäisyyttä. Nyt olisi syytä muistaa veteraanisukupolven tunnuslause ”kaveria ei jätetä”. Se on mitä suurinta lähimmäisenrakkautta. Meitä kutsutaan tänään palvelemaan toinen toistamme. Kristus on meille täydellinen esimerkki palvelemisesta. Palveleminen on syvimmiltään rakkautta.

-Yhdessä tämä maa on rakennettu. Se on ollut työtä, jolla on ollut Jumalan siunaus. Tänään saamme olla kiitollisia menneiden sukupolvien työstä rauhan ja sodan todellisuudessa. Tänään meidän on syytä olla kiitollisia veteraanisukupolven työstä isänmaamme hyväksi. Veteraanisukupolven miehet ja naiset niin rintamalla kuin kotirintamalla kantoivat vastuuta ja olivat valmiit uhraamaan oman elämänsä isänmaan vapauden edestä. Sodan jälkeen veteraanisukupolvi vielä jälleenrakensi maan ja loi perustan hyvinvointiyhteiskunnalle. Ilman sankarivainajien uhria meillä ei olisi tänä päivänä itsenäistä isänmaata ja rauhan aikaa. Meidän nuorempien sukupolvien edustajien tehtävänä on nyt vuorostamme kantaa vastuuta isänmaamme tulevaisuudesta niin, että sadan vuoden päästä voidaan todeta meidän tehneen osamme, Tuomo Törmänen kiittää veteraanisukupolvea ja kehottaa tämän päivän ihmisiä vastuunkantoon.

-Tänään isänmaamme Suomen 100-vuotisitsenäisyyspäivänä saamme olla kiitollisia Jumalan moninaisesta hyvyydestä. Jumala antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kärsimyksen, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen tähden Jumala, elämän ja kuoleman Herra, antaa meille tulevaisuuden ja toivon myös synnin ja kuoleman todellisuudessa. Kristuksessa meillä on uskon todellisuudessa lahjana kaikki. ”Ihana maa on tullut osakseni, kaunis perintö on minulle annettu.” Tuomo Törmänen päätti saarnansa Vanhan testamentin psalmiin.

Juhlat jatkuivat seurakuntatalon kahvitilaisuudella. Juhlapuheen piti kunnanvaltuuston puheenjohtaja Osmo Buller.

-Suomen sataan itsenäisyyden vuoteen on sisältynyt paljon iloa ja tuskaa. On koettu sekä suuria hetkiä, joita sukupolvienkin jälkeen muistamme ylpeydellä, että myös katkeria vaiheita, joiden emme halua enää koskaan toistuvan. Nyt saamme kuitenkin todeta, että siitä köyhästä Pohjan perukasta, joka 6. joulukuuta 1917 julistautui itsenäiseksi, on tullut yksi maailman kehittyneimmistä maista. Sata vuotta sitten Suomea ei muualla maailmassa juuri tunnettu, mutta tänään sitä pidetään monessa asiassa esikuvana. Tämänpäiväiseen juhlaamme yhdytäänkin ympäri maailmaa valaisemalla sinivalkoisin värein Rooman Colosseum, Rio de Janeiron valtava Kristus-patsas ja monet muut kuuluisat paikat ja nähtävyydet, Osmo Buller kuvaa Suomen sadan vuoden taivalta.

-Mikä on ollut se voima, jonka avulla olemme nousseet etujoukkoon? Olisiko se se kuuluisa sisu, joka suomalaisiin liitetään ja jota täysin vastaavaa sanaa ei muissa kielissä ole? Karujen luonnonolojen keskellä sisua on ilman muuta tarvittu Saarijärven Paavon tapaan, joka ei lannistunut, vaikka sadon vei ensin tulva, sitten raekuuro ja lopulta halla. Sisu oli myös se voittamaton ase, jonka turvin suomalainen sotilas puolusti maataan ja pelasti sen itsenäisyyden ja jonka turvin myös kotirintama kesti sotien koettelemukset.

-Kaiken edistyksemme perusta on kuitenkin ollut sivistys. Kansallinen filosofimme ja herättäjämme J.V. Snellman kirjoitti vuonna 1840: “Suomi ei voita mitään väkivallalla, sivistyksen voima on sen ainoa pelastus”. Sivistyksen tärkeyttä painotettiin jo ennen Snellmania ja siitä saamme erityisesti kiittää reformaatiota, jonka 500-vuotisjuhlaa olemme tänä vuonna viettäneet. Mikael Agricola julkaisi vuonna 1543 ensimmäisen suomenkielisen kirjan, “ABC-kirjan”, joka alkaa sanoilla “Opi nyt vanha ja nuori”. Näin jo ensimmäisen suomenkielisen kirjan ensimmäisellä rivillä julistettiin toimintaohjelma, joka pätee yhä. Varsinkin itsenäisyyden aikana tuota kansansivistyksen ohjelmaa on tarmokkaasti toteutettu perustamalla kouluja aina kiertokouluista yliopistoihin saakka, kirjastoista puhumattakaan, ja niukkuudenkin keskellä niiden toimintaedellytykset on aina koetettu ensiksi turvata. Näin tulee olla nykyisinä rikkainakin aikoina, sillä se on investointia tulevaisuuteen. Se on kantanut ja aina kantaa suuren hedelmän.

-Snellman opetti, ettei sivistys ole vain kansallinen tehtävä, vaan se vie koko ihmiskunnan kehitystä eteenpäin ja on sen osa. Suomen itsenäisyysjulistuksessakin itsenäisyyttä perusteltiin sillä, että Suomen kansa voisi täyttää sekä kansallisen että yleisinhimillisen tehtävánsä. Olemme vuorovaikutuksessa muiden maiden ja kansojen kanssa. Saamme heiltä ja annamme heille. Tässä vuorovaikutuksessa kehittyy ja rikastuu myös suomalaisuus. Nykyisin vuorovaikutus on paljon laajempaa ja vilkkaampaa kuin Snellmanin aikaan. Suomalaiset matkustavat, opiskelevat ja työskentelevät ulkomailla suurin joukoin. Maamme on osa Euroopan unionia ja toimii Yhdistyneissä kansakunnissa ja muissa kansainvälisisissä järjestöissä. Vuorovaikutuksen näyttämönä on myös oma koti-Suomemme, jossa asuu yhä enemmän muista maista tulleita.

-Maahanmuuttajia ja erityisesti pakolaisia katsotaan joskus epäillen, jopa vihamielisesti. Saatetaan huolestua arvojemme, tottumustemme ja tapojemme puolesta, suomalaisuuden puolesta. Maahanmuuttajia on kuitenkin aina ollut ja monet heistä ovat meille nykyihmisille suuria suomalaisia. Ajatelkaamme vaikkapa kahta suomalaisuuden ikonia, Maamme-laulua ja Helsingin Senaatintoria. Kansallislaulumme säveltäjä ja Senaatintorin suurten rakennusten suunnittelija olivat saksalaisia maahanmuuttajia. Kukapa tietää, millaisia ylpeyden aiheita meille vielä tuottavatkaan jotkut niistä, jotka ovat äsken paenneet sotaa ja sortoa ja saaneet turvapaikan Suomesta.

-Suomalaisuuden tärkein turva ja perusta on suomen kieli. Snellman kirjoitti: “Arvellaan ehkä: äänne kuin äänne, kieli kuin kieli, ne vain ilmaisevat eri tavoin samoja ajatuksia. Mutta ihminen ei ilmaise sanoissaan vain ajatuksiaan, hän uskoo ja tuntee, tietää ja tahtoo sanoissaan, hänen ajatuksensa, hänen koko järjellinen olemuksensa liikkuu ja elää kielessä. Kuinka siis voisikaan kansakunnan henkisyys ilmaista itseään millään muulla kielellä kuin omalla?” Jos haluamme puolustaa suomalaisuutta, meidän tulee puolustaa suomen kieltä. Siksi syyrialainen pakolainen, joka ponnistelee oppiakseen kielemme, rakentaa suomalaisuuden tulevaisuutta, kun taas kantasuomalainen, joka keikaroi englannilla, vaikka siihen ei olisi mitään tarvetta, murentaa sitä.

-Me juhlimme maata, joka on korkeasti kehittynyt ja sivistynyt. Me juhlimme maata, jossa saamme ajatella ja puhua vapaasti, toinen toistamme kunnioittaen. Me juhlimme maata, jossa meillä silti on vielä paljon tekemistä, sillä kaikkien asiat eivät ole hyvin eikä tasa-arvo vielä toteudu joka suhteessa. Saamme kuitenkin koettaa parantaa kaikkia puutteita suomalaisen kansanvallan kautta, joka perustuslakiimme on ankkuroitu. Me saamme tämän tehdä sen uhrin ansiosta, jolla yli 90 000 kaatunutta lunasti itsenäisyytemme kolmessa sodassa. Se uhri on meille kuolematon haaste.

-Rakas kotimaamme! Taivalkosken kunta ja taivalkoskelaiset toivottavat Sinulle onnea ja menestystä, kun lähdet itsenäisyytesi toiselle vuosisadalle, Osmo Buller päättää puheensa onnitteluihin.


Päivän suurtapahtumat jatkuivat kirkossa Jukka Kuoppamäen konsertilla. Tutut laulut saivat uutta sisältöä Kuoppamäen kertoessa laulujen synnystä. Monen laulun sanat kuvaavat asioita, joita taiteilija näki esiintymismatkojensa aikana eri puolilla Suomea, Ruotsia ja Puolaa. Laudat pohjoissuomalaisen autiotalon ikkunoissa synnyttivät laulun ´Kiskot vievät etelään´. Hotellihuoneessa avatun Raamatun kohta innoitti tekemään laulun ´Valtatie´, jossa todetaan että ihmisellä ei ole pysyväistä asuinsijaa. Saksassa pappinakin toiminut muusikko Jukka Kuoppamäki ja kosketinsoittaja Jukka Ruusumaa vetivät Taivalkosken kirkon täyteen yleisöä. Konsertin jälkeen Kuoppamäki kiiruhti Linnan juhliin.

Juhlapäivän päätteeksi seurakunnan järjestämä soihtukulkue kirkonmäeltä Jylykäs-Jakin kiekeröön Kaakkurivaaran siunauskappelille valaisi kirkonkylää yli viidenkymmenen soihdunkantajan voimin. Kirkkoherra Tuomo Törmäsen kappelilla pitämässä hartaudessa kuultiin katsaus itsenäisyyspäiväkynttilöiden historiasta.

-Kynttilöiden sytyttäminen ikkunalle on perinne 1700-luvulta Ruotsin vallan ajalta. Kynttilöillä juhlistettiin kuningasperhettä heidän merkkipäivinään tai heidän vieraillessaan Suomessa. 1800-luvun lopun sortovuosien aikana kynttilöitä alettiin polttaa Runebergin päivänä viidentenä helmikuuta vastalauseena venäläistämistoimille.
Suomessa perustettiin vuonna 1914 jääkäriliike, jonka tavoitteena oli irrottaa Suomi Venäjästä. Aate oli alkuaikoina tulenarka, ja kun nuoret miehet matkasivat jääkärikoulutuksiin Ruotsin kautta Saksaan, kaksi kynttilää ikkunalaudalla viestitti heille, että talo on turvallinen majapaikka jääkäreille.

Kun itsenäisyyspäivä syksyllä 1919 vakiinnutettiin joulukuun kuudenteen päivään eduskunnan päätöksellä, siirrettiin myös kynttilöiden poltto tuolle päivälle ja se perinne on jäänyt elämään.

Päivän tuokiokuvia: Lauri Turpeinen esitti suomalaisia lauluja kanttori Emmi Muholan säestäessä.

Itsetehdyissä kansallispuvuissa juhlivat Maija Tyni, Tuulikki Vääräniemi ja Liisa Päätalo.

Itsenäisyyspäiväjuhlien jälkeen kirkkoherra Tuomo Törmänen nimitettiin myös lääninrovastiksi.

LA RESUMETO ESPERANTE

Dum la tuta jaro okazis festoj rilate al centjarig´o de Finnlando. Ronde de la sendependectago, la 6-a de decembro okazis tutsemajnan festadon diversflanke de la komunumo Taivalkoski. La prezidanto de la komunestraro, antaua g´enerala direktoro de UEA Osmo Buller faris festparoladon por la komunlog´antoj dum la jubilea kafo.

Aini Vääräniemi 19.12.2017

JUHLAT JURMUSSA – METSÄSTYSSEURATOIMINTAA 50 VUOTTA

JUHLAT JURMUSSA – METSÄSTYSSEURATOIMINTAA 50 VUOTTA

Metsästysseura Jurmun Riistamiehet ry vietti 50-vuotisjuhlaa ja peijaisia Jurmun koululla viime sunnuntaina.

Seuran naisporukka esitti tilaisuuden aluksi Metsämiesten laulun. Veikko Heikkala kertoi seuran historiaa. Lopuksi pidetyn huutokaupan meklarina toimi Matti Heikkala. Jurmun maa- ja kotitalousseura vastasi juhlan tarjoiluista. Juhlaväen joukossa oli viisi jo perustamiskokouksessa mukana ollutta seuran jäsentä. Nyt seurassa on noin 80 jäsentä, joista nuorimmat ovat 15-vuotiaita.


Matti Väätäjä ja Veikko Heikkala osallistuivat seuran perustamiskokoukseen vuonna 1967, samoin kymmenen vuotta puheenjohtajana ollut Taisto Sorvari sekä Reijo Väätäjä. -Pohjatyötä alettiin tehdä jo vuosia aiemmin. Tarve metsästysseuran perustamiselle syntyi, kun kylällä alkoi käydä etelästä metsästäjiä. He vuokrasivat yksityisiltä metsästysmaita sillä seurauksella, että näytti ettei kyläläisillä ole enää rääpyä käydä metsällä. Herättiin perustamaan oma seura, joka alkoi tehdä metsästysvuokrasopimuksia maanomistajien kanssa, Veikko Heikkala kertoo historiakatsauksessaan.

–Opettaja Eero Hirvonen oli kaiken takana. Hän alkoi touhuta metsästysseuraa ja otti selvää miten piti toimia. Hän pyysi mukaansa Reijo Väätäjän ja minut kirkolle riistanhoitoyhdistyksen kokoukseen, jossa jätimme seuran perustamislupa-anomuksen. Silloin vuonna 1966 emme onnistuneet. Häme Aappo tyrmäsi ajatuksen ja sanoi, että Taivalkoskella on jo tarpeeksi metsästysseuroja. Emme tyytyneet siihen ja Eero Hirvonen jatkoi työtä seuran perustamisen eteen.
Seuraavana vuonna pidettiin Jurmun Riistamiehet ry:n perustava kokous. Perustajajäseniä olivat autoilija Paavo Pukkinen sekä maanviljelijät Antti Keskitalo ja Kalle Uusitalo. Ensimmäisessä johtokunnassa puheenjohtajana oli Paavo Pukkinen, varapuheenjohtajana Yrjö Parviainen, muina jäseninä Eero Hirvonen, Lauri Keskitalo, Tuomas Keskitalo, Antti Keskitalo, Heikki Arola, Kaarlo Koskela, Toivo Lukkari ja Kalle Uusitalo.

– Alkuun kokoukset olivat hyvinkin värikkäitä, kylällä oli siihen aikaan persoonia, jotka tohtivat sanoa mielipiteensä niin kuin se oli. Isossa porukassa oli monta mielipidettä ja sääntöjäkin muutettiin melkeinpä joka vuosi. Nykyään väki on niin yksituumaista, ettei väittelyjä synny. Alkuaikoina seura oli kylän ainut, kunnes Parviaiseen ja Raappanansuolle perustettiin omat seurat 1990-luvulla.

-Ensimmäisinä vuosina hirviä ei pyydetty ollenkaan. Vasta 1960-70-lukujen vaihteen tienoilla myönnettiin ensimmäinen hirvilupa. Kannan kasvaessa lupia saatiin lisää niin että vuonna 1983 seuralla oli luvat kolmen aikuisen hirven ja kahden vasan kaatamiseen. Eniten lupia oli 1990-luvun alkuvuosina, enimmillään 21 lupaa. Silloin kiikkui paraallaan yhdeksän roppia nylkyliterillä. –Minun hommana oli kauan hirvien haku pois metsästä. Laitoin mönkijän vuonna 1988 ja seuraavana vuonna alettiin vetää ropit mönkijällä tien varteen. Jouduin jäämään terveyssyistä pois hirviporukasta. Meni monta vuotta että lauantaiaamuisin heräsin samaan aikaan kuin hirvihommiin lähtiessä. Akkunasta piti seurata milloin hirvimiehet lähtevät liikkeelle ja milloin menevät liiterille. Oli erittäin mielenkiintoista olla mukana hirviporukassa. Nautin yhteishengestä joka kokosi porukkaa yhteen. Hirvihomma on melkein ainut toiminta kylällä, joka kokoaa ihmisiä laajasti toimimaan yhdessä, Veikko Heikkala sanoo.
Perustamiskokouksessa mukana olleista Taisto Sorvari on yhä vahvasti mukana metsästystoiminnassa. -Halusin kuitenkin jäädä pois puheenjohtajuudesta ja antaa tilaa nuorelle puheenjohtajalle. Käyn metsällä, tänäkin syksynä tuli monta kaatoa, Taisto Sorvari kertoo.
Reijo Väätäjä muistelee metsästysseuravuosiaan haikeana. -Hirvenmetsästysaika oli vuoden parasta aikaa, sitä aina odotettiin. Minulla oli hieno koira, sitäkin kaipaan. Muistot ja metsästysseuran tuoma yhteisöllisyys ovat asioita, joita on mukavaa muistella, Reijo Väätäjä sanoo.

Kuvassa metsästysseuran päänaatikoita, metsästyksenjohtaja Olli Väätäjä, sihteeri Hannu Hyttinen, puheenjohtaja Tauno Parviainen ja toiminnassa mukana alusta saakka ollut Veikko Heikkala.
Jurmun Riistamiehet ry:n puheenjohtaja Tauno Parviainen on ollut seurassa mukana kuusitoista vuotta. Hänellä on nyt meneillään ensimmäinen puheenjohtajakausi. –Kaikki on uutta, mutta asiat on saatu hoidetuksi. Tämä on niin hyvä porukka, että ohjeita tulee pyytämättäkin, varsinkin entiseltä puheenjohtajalta Taisto Sorvarilta. Hirviporukassa parasta on yhdessäolo ja porukkahenki. Tykkään kovasti, se on erilaista kuin yksin metsästäessä. Mehtämies olen ollut ikäni ja nyt olen ollut kolme vuotta hirvihommissa, tuore puheenjohtaja Tauno Parviainen kertoo.

Seuran sihteerinä on ollut vuodesta 2014 lähtien Hannu Hyttinen. –Olen ollut seuran jäsen 12-vuotiaasta asti. Isäni Juha Hyttinen oli seuran puheenjohtaja ennen Taisto Sorvaria. Pienestä pitäen olen käynyt isän kanssa metsällä ja kasvanut tämän seuran toimintaan. Olen tykännyt aina kulkea metsällä sekä yksin että porukassa. Seurassa on hyvä porukka, sanahelinöitä ei nykyään ole kuulunut, Hannu Hyttinen kiittää. Ennen Hyttistä seuran sihteerinä oli Reino Salmirinne.

Jurmun Riistamiehet ry:llä on ollut kaksi metsästyksen johtajaa vuosikymmenten aikana. Yrjö Korteslahti johti metsästystä vuoteen 1995 saakka, sen jälkeen Olli Väätäjä on hoitanut johtajuutta. –Vuoden kohokohta on hirvenmetsästyksen alkaminen. Täällä on hyvä porukka, on mukavaa olla johtajana. Yhdessäolo on parasta hirvihommissa. Itselläni ei ole koiraa, mutta on ollut hyvää tuuria metsällä ollessa, kymmeniä hirviä kaatanut tarkka-ampujaksi mainittu Olli Väätäjä sanoo. -Tulin hirviporukkaan 1980-luvun puolivälissä. Siihen aikaan karttoja piirrettiin käsin, nyt puhelimet ovat helpottaneet kaikkea toimintaa. Lakipykälien suhteen oli paljon työtä ennen. Kaadetuista vasoista piti viedä tiedot nimismiehelle ja kaatopaikka piti merkitä karttoihin tarkkaan. Lisäksi vasan leukaluut piti viedä tarkastettavaksi ja näin todistettiin että kaadettu eläin oli vasa.

Veikko Heikkala, 1980-luvulla seuran sihteerinä toiminut Mikko Ylitalo ja seuran tarkka-ampujana tunnettu metsästyksenjohtaja Olli Väätäjä muistelevat 1980-luvun värikkäitä kokouksia ja metsästyksen raportointikäytäntöjä ennen kännykkäaikaa.

Matti Heikkala on hoitanut seuran meklarin hommia Lenna-isänsä jälkeen. –Metsästysseuratoiminta on asia, jonka kautta haluan pitää kiinni kotikylästä. Maailmalla ollessa on mukavaa sanoa että olen jurmulainen. Seuran väki on merkinnyt paljon minun ja monen muun kasvulle. Esimerkiksi Pentti Koitijärvi on opettanut yhtä paljon kuin opettaja Eero Hirvonenkin, samoin Lenna-isäni ja Veikko. Olen suuressa kiitollisuudenvelassa, kun pienestä pitäen olen saanut olla metsästysasioissa mukana. Silloin 1980-luvullakin kun hirviliiteriä rakennettiin, olin varmaan haitolla rakennuksella, mutta sain olla mukana. Toivon että tulevaisuudessa kylällä olisi vain yksi metsästysseura ja hirviporukka joka kokoaisi koko kylän yhteen. Maa- ja kotitalousseuran naiset eri kyläkulmilta toimivat yhdessä, miksei me miehetkin pystyttäisi samaan metsästysseuratoiminnassa, Matti Heikkala visioi.

LA RESUMETO ESPERANTE

En Jurmu vilag´o oni jubileis la 50-jarig´on de la loka c´asadgrupo Jurmun Riistamiehet. La c´iujara c´asado de algoj estas la periodo kiun la plej multaj vilag´anoj atendas. En la vilag´o agadas ankau du aliaj c´asadgrupoj, en la vilag´regionoj Raappanansuo kaj Parviainen.

Aini Vääräniemi 22.11.2017

REFORMAATIOVIIKKO TAIVALKOSKELLA

REFORMAATIOVIIKKO TAIVALKOSKELLA

Taivalkosken seurakunta järjesti reformaatioon eli uskonpuhdistukseen liittyviä tapahtumia viikon ajan seurakunnan tiloissa, kauppojen auloissa, palvelukeskuksessa ja Tyrävaaran rauhanyhdistyksellä. Juhlamessu ja pääjuhla pidettiin sunnuntaina kirkossa.

Messuväkeä riemastutti uskonpuhdistaja Martti Lutherin hahmossa paikalle saapunut Kari Udd, joka juonsi pääjuhlan ja palasi 500 vuoden takaisiin tapahtumiin, jolloin Luther naulasi uskonpuhdistuksen perusperiaatteet sisältävät teesit Wittenbergin kirkon seinään.
-Kun olin Wittenbergin yliopiston teologian professorina sekä munkkina augustinolaisluostarissa, Eurooppa koostui pienistä kansallisvaltioista, jotka riitelivät ja sotivat keskenään. Papisto ja ylimystö elivät rikkaina eikä köyhällä kansalla ollut mahdollisuutta nousta köyhyydestä. Katolinen kirkko kohteli kansaa huonosti ja kauppasi aneita syntien anteeksiantamiseksi. Henkilökohtaisen uskon löytämisen jälkeen laadin teesejä anekauppaa ja muuta katolisen kirkon toimintaa vastaan. Jouduin Vatikaanin julistamaan kirkonkiroukseen. Olin Wormsin valtiopäivillä vastaamassa periaatteistani joista en antanut periksi. Sanoin siellä seuraavat sanat: Jos minun ei Raamatulla tai järkisyin osoiteta erehtyneen — en luota paavin enkä kirkolliskokouksen arvovaltaan, sillä ne ovat erehtyneet ja puhuneet toisiaan vastaan — en voi enkä halua peruuttaa mitään. Omatuntoni on sidottu Jumalan sanaan, ja on epävarmaa ja väärin toimia omaatuntoaan vastaan. Tässä seison enkä muuta voi. Jumala minua auttakoon. Aamen.” Sen jälkeen keisari julisti minut valtakunnankiroukseen ja olin lainsuojaton. Kuitenkin olin oman kuninkaani suojeluksessa ja pääsin Wartburgin linnaan piiloon vainoajiani. Reformaatio on jatkanut kulkuaan nyt jo 500 vuoden ajan. Reformaatio onnistui, Kari Udd kertoo Martti Lutherin sanoin.

Pääjuhlan avauspuheenvuorossa kirkkovaltuuston puheenjohtaja Tuomo Turpeinen siteerasi emeritus piispa Eero Huovisen kolumnia, jossa Huovinen kehottaa luottamaan Jumalan sanaan ja pitämään sen opetuksesta kiinni, koska vanha vainooja tekee koko ajan työtä piirtääkseen oman jälkensä opetukseen. – On tehtävä työtä että Raamattu säilyy uskon ja elämän ohjeena, Tuomo Turpeinen sanoo. – On myös kannettava vastuuta. Itse olen saanut olla vastuunkantajana seurakunnassa kohta 20 vuoden ajan. Vastuunkanto liittyy muun muassa jumalanpalveluselämän järjestelyihin ja seurakunnan taloudenpitoon. Keväällä laadittiin uusi strategia, jonka mukaisesti menemme eteenpäin.

-Talouden sopeutus ja tulevaisuuden ennakointi on tuonut muutoksia, joissa olemme joutuneet supistamaan toimintaa, että voimme jatkossakin olla itsenäinen seurakunta. Vähenevät henkilöresurssit eivät saa olla vaikeuttamassa jumalanpalveluselämän ylläpitämistä. Siksi tarvitsemme myös seurakuntalaisten osallistumista järjestelyihin. Tule sinäkin mukaan tekemään jumalanpalveluselämässä tarvittavia tehtäviä, Tuomo Turpeinen kutsuu.
-Kristillinen kasvatus tapahtuu seurakunnassa ja kodeissa, vanhempien, isovanhempien, kummien ja muiden läheisten toimesta. Tänä aikana on vaarana elämän maallistuminen ja irrottautuminen sanasta. Tämä päivä haastaa pohtimaan syvällisesti omaa kohtaa. On hyvä muistaa Raamatusta Jumalan sanat `Vaella minun teitäni ja ole vakaa´, Turpeinen muistuttaa ja kiittää lopuksi seurakunnan työssä olleita sekä toivottaa juhlaväen tervetulleeksi.

Juhlapuhuja europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari sanoo reformaation olleen uskonnollinen ja poliittinen murros 1500-luvun Euroopassa. –Luther otti henkilökohtaisen riskin naulatessaan teesit Wittenbergissä. Ennen Lutheria Vatikaania vastaan nousi Jan Huss, joka tuomittiin kuolemaan. Ennen teloitusta nähdessään köyhien kantavan puita hänen polttoroviolleen, hänen viimeiset sanansa olivat ´O sankta simpicitas – voi pyhä yksinkertaisuus´. Vasta 583 vuotta Hussin roviolla polttamisen jälkeen Katolisen kirkon paavi Johannes Paavali II pyysi anteeksi tapahtunutta vääryyttä.

-Uudistusliike sai vauhtia Gutenbergin kehittäessä painokoneen samoihin aikoihin. Se oli huomattava tekninen loikka ja sen avulla luterilaisuuskin alkoi levitä ja syntyi kansankirkko. Martti Luther ei hyväksynyt sitä että synnit sai anteeksi ostamalla aneita eikä sitä että köyhät jäivät rikkaiden armoille. Hän alkoi kerätä rahaa kassoihin joista annettiin varoja köyhille. Näin reformaatiossa oli kyse myös sosiaalipolitiikasta.

-Suomi on maailman luterilaisin maa. Merkittävä sosiaalinen innovaatiomme joka liittyy todella läheisesti luterilaisuuteen ja reformaatioon on äitiyspakkaus. Se on nyt suurta muotia Euroopassa ja aina muistetaan mainita että äitiyspakkaus on keksitty Suomessa.

-Suomessa sidottiin lukutaidon oppiminen naimisiinmenoon. Näin saatiin luku- ja kirjoitustaito yleistymään. Aleksis Kiven teoksessa Seitsemän veljeksen oli mentävä lukkarinkouluun voidakseen kosia naapurin Venlaa. Mikael Agricola oli suomentanut Raamatun, se oli suuri teko joka muistetaan yhä koko Euroopassa. Raamatusta opittiin lukemaan.

-Luterilainen tapa päätöksenteossa on mennä alhaalta ylöspäin. Katolinen tapa on hierarkinen. Luterilaisuus on vaikuttanut Suomessa moneen asiaan, ihmiskuvaan, naisten asemaan, musiikkiin. Luther soitti ja lauloi, hänen mielestään yhdessä laulaminen kaatoi papiston ja kansan rajat. Sanotaan, että Suomessa on luterilainen työmoraali. Luther kylläkin oli sitä mieltä että työhulluus on vakavin ylpeyden muoto jossa ihminen yrittää enemmän kuin jaksaa. Luther vastusti myös luonnonvarojen tuhlausta.

-Lutherilla oli myös pimeä puoli, säälimättömyys sodassa hävinneitä kohtaan. Se näkyi talonpoikaiskapinan kukistamisessa verisesti. Sama asenne näkyi Suomessa vuonna 1918 kun kansalaissodan päättymisen jälkeen punaorpoja kohdeltiin huonosti ja kymmenettuhannet ihmiset nääntyivät vankileireillä. Yhä selvitetään 30000 suomalaisen katoamista.

-Luulen että Luther olisi iloinen että perusluterilaisuus on pitänyt pintansa vaikka solidaarisuus on kadonnut. Koko Euroopassa ollaan kärsimättömiä ja vihaisia. EU:ssa on nyt tapahtunut rapautumista sisältäpäin, kun Puola ja Unkari ovat alkaneet rikkoa oikeusvaltioiden perinteitä. Euroopasta on aikoinaan lähdetty sankoin joukoin etsimään parempaa tulevaisuutta mutta nyt emme toivota tervetulleiksi tänne tulijoita.

-Suomessa kansalaiset maksavat tuoreen tutkimuksen mukaan mielellään veroja. Lahjoittajia arvostetaan, naisia on pappeina ja piispoina – näitä asioita Luther varmaankin katsoisi hyväksyen.
Luulen että Luther olisi sosiaalisessa mediassa uutterasti. Hänhän oli uuden median edelläkävijä. Somessa hän varmaankin viestittäisi että luonnon tuhoaminen on lopetettava. Lisäksi hän varmaan muistuttaisi että kristityt, juutalaiset ja islam ovat saman Abrahamin perillisiä.
Luulen että Luther katsoisi Eurooppaa hymyillen, tervehtisi ilolla rauhan vuosikymmeniä ja demokratiaa, europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari päättää juhlapuheensa.

Kirkkoherra Tuomo Törmänen muisti reformaatiota ja katsoi tulevaan juhlamessussa ja pääjuhlassa. –Reformaation juhlavuoden teema Armoa on ollut esillä tapahtumissamme pitkin vuotta ja etenkin nyt juhlaviikon aikana. Jumalan armo on reformaation ydinajatus. Kirkon nuorisotyön teemana on Armoa on se ettei kukaan jää yksin.

-Lokakuun viimeisenä päivänä tuli kuluneeksi 500 vuotta siitä kun augustinolaismunkki Martti Luther julkaisi 95 teesiään. Tapahtuma johti läntisen maailman mullistuksiin ja katolisen kirkon jakautumiseen. Kyse oli yhden ihmisen kamppailusta. Luther etsi rauhaa ja halusi saada varmuuden siitä että kelpaako hän Jumalalle. Hän kilvoitteli askeettisessa elämässä luostarissa, tutki kirjoituksia ja eli hurskaasti, muttei saanut sielunrauhaa. Hän yritti ansaita rauhaa teoilla, mutta se ei auttanut. Hän palasi Raamattuun ja löysi Paavalin roomalaiskirjeistä ajatuksen, että uskosta vanhurskas saa elää ja että Jumala vanhurskauttaa ihmisen yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen ansion tähden, Tuomo Törmänen kertoo reformaation syntyyn johtaneista tapahtumista. –Eri tavoin ajattelevien ja uskovien tulee toimia yhdessä. Mikään uskonnollinen ryhmä ei yksin omista totuutta vaan tärkeää on löytää se mikä erilaisia ryhmiä yhdistää. Roomalaiskirjeissä Paavali kirjoittaa että jokainen joka huutaa avuksi Herraa, pelastuu.

–Viikon aikana olemme naulanneet oman aikamme teesejä yhdessä seurakuntalaisten kanssa oveen kirkon eteisessä. Tulevaisuudessa palaamme toiminnassamme teeseissä toivottuihin asioihin. Monessa teesissä on ajatus välittämisestä ja huolenpidosta, toivosta ja tarkoituksesta jokaisen kohdalle.
Itselläni on viisi pääajatusta omiksi teeseikseni. Ensinnäkin ihmisillä ei ole oikeutta jakaa taivaspaikkoja, koska emme voi arvioida toisten uskoa, usko on salattu. Kaikkien tulee rohkeasti etsiä yhteyttä ja kunnioitusta eri lailla ajattelevien kesken. Toisena teesinä on uskon eläminen todeksi arjessa, työssä, kotona, huolehtien lapsista ja vanhemmista. Usko ilman tekoja on kuollutta uskoa. Kolmantena teesinä kirkon ja kotiseudun parhaaksi on tehtävä yhteistyötä katsoen tulevaisuutta. Neljäntenä teesinä usko on luottamusta Jumalaan, että hän ei hylkää vaan armahtaa. Viides teesini sanoo että kirkon ja seurakunnan velvollisuus on puolustaa ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta, että huominen olisi parempi. Kaikille kuuluvat samat oikeudet, olemme kaikki Jumalan luomia ja lunastamia. Reformaation tulee suunnata tulevaisuuteen. Kirkon on uudistuttava jatkuvasti. Uudistus on jatkuva prosessi. Jumala ohjaa kirkkoa uusissa tilanteissa. Hän yhdistää kotikirkon ja antaa mahdollisuuden toivolle ja tulevaisuudelle. Tule kirkkoon yksin, tule porukalla, tule iloisena, tule surullisena, aina olet tervetullut, kirkkoherra Tuomo Törmänen päättää Taivalkosken seurakunnan reformaatiojuhlallisuudet kutsuen seurakuntalaisia lähestymään kirkkoa.

LA RESUMETO ESPERANTE

En Taivalkoski oni jubileis la reformadan samajnon memore al Martti Luther kiu renovigis la kristanan religian principon: la homaro estas savigita sole pro la kredo, sole pro la graco, sole pro Kristo.

Aini Vääräniemi 17.11.2017

TUUHAN VÖLÖJYYN -HANKE SYNNYTTÄÄ TOIMINTAA

TUUHAN VÖLÖJYYN -HANKE SYNNYTTÄÄ TOIMINTAA

Kolmivuotinen Tuuhan völöjyyn -hanke toteutetaan Sosiaali- ja terveysyhdistysten avustuskeskuksen rahoittamana Posiolla, Taivalkoskella ja Kuusamossa. Posion pilottikylänä toimii Lohiranta, Taivalkoskella Metsäkylä ja Kuusamossa Vuotunki, Penttilänvaara ja Määttälänvaara. Hankkeen tarkoitus on luoda taiteen, kulttuurin ja luonnon kautta osallisuutta ja elämyksiä henkilöille, joiden elämään liittyy muistisairaus. Hankkeen vetäjä on Kannuksesta Kuusamoon muuttanut Eine Korhonen.

Metsäkylä on aloittanut hankkeen alkupalaverilla, jossa kylälle nimettiin työryhmä. Palaverissa suunniteltiin kylälle tunnekoulutusta, retkiä ja aivoterveystietoluentoja sekä päätettiin aloittaa muistikahvilakokoontumiset käsityöpajalla, jossa on myös kyläkirjasto. Suunnitelmista ovat toteutuneet työryhmän jäsenen Aira Tauriaisen pitämän mielenterveyden ensiapukurssin yhteydessä olleet tunnetehtävät sekä joka toinen torstai pidettävä muistikahvila, jossa muistellaan, tutkitaan valokuvia sekä lauletaan vanhoja koululauluja.

Kolmanteen muistikahvilakokoontumiseen oli saapunut kuusitoista henkeä, hankevetäjä Eine Korhonen mukaan lukien. – Pilottikylissä kokeillaan ja kehitetään toimintaa, jota voidaan kokemusten pohjalta laajentaa muualle maakuntaan. Muistisairaille ja heidän läheisilleen pyritään luomaan toimintaa, jossa ihmiset pääsevät omassa ympäristössään yhteisöjen mukaan kokemaan erilaisia asioita. Tehdään taide- ja luontoretkiä, harrastetaan kulttuuria, pidetään muistikahviloita. Tuuhan völöjyyn -kutsua kuulutetaan nyt Koillismaalla, Eine Korhonen sanoo. – Ensi vuoden alkupuolella on tulossa kaikille avoin yleisöluento muistisairauksista. Osallistuva turvallisuus -koulutus järjestetään työpajatyyppisenä. Aivoviikolla muistikahviloissa kiinnitetään huomiota aivoterveyteen esimerkiksi tarjoiluissa, Korhonen kertoo ensi vuoden alun hanketoiminnasta.

Metsäkylän työryhmä järjestää joulukuun alkupuolella omaishoitoviikolla toimintapäivän Suomussalmen puolella Perangassa Minna Kaikkosella. Samalla toteutuu suunnitelmissa oleva retki. Työryhmän kokemusasiantuntija Paavo Vääräniemi johtaa tapahtumaa, jossa laitetaan yhdessä ruokaa, lauletaan joululauluja, kerrotaan tarinoita ja nautitaan porukalla laitetusta ruuasta. – Nyt laitetaan tuulemaan, Paavo Vääräniemi innostaa porukkaa. – Ennen oli aikaa hiihdellä ja käydä kylässä. Ladut oli auki joka suuntaan sen kun vaan hyppäsi päläille. Tänä päivänä ei enää juuri naapuria tunneta. Tässä hankkeessa palataan entisajan toimintamalliin ja viritellään yhteisöllisyyttä. Tuuhan völöjyyn!

LA RESUMETO ESPERANTE

La trijara projekto Akompanu! vigligas la vilag´ojn en Koillismaa en la komunumoj Posio, Taivalkoski kaj Kuusamo. La projekto estas por ili en kies vivo la memormalsanoj aperas, kaj por ili kiuj prizorgas pri siaj familianoj au por ili kiuj prizorgas pri memormalsanuloj kiel sia profesio. La c´efaj temoj de la projekto estas ke la memormalsanuloj akompanus kun diversaj asocioj por g´ui pri kulturo kaj naturo proksime al siaj log´lokoj.

En Metsäkylä oni arang´as la memorkafejon en la loka vilag´biblioteko kiu situas en la sama konstruo kun la argillaborejo. Dum la memorkafejovesperoj oni kantas, rigardas malnovajn fotojn kaj rakontas pri iu elektita temo, ekzemple pri la lernejaj aferoj en Metsäkylä. Antaue estis tri lernejoj en Metsäkylä, nun nenio.

Aini Vääräniemi 1.11.2017

NAPERO FINLANDIAN TEEMANA SATA VUOTTA

NAPERO FINLANDIAN TEEMANA SATA VUOTTA






Lasten ja nuorten kulttuuriviikko, Naperoviikko huipentui Napero Finlandia –sadunkirjoituskilpailun palkintojenjakoon Taivalkoskella Sadun päivänä. Lähes tuhat lasta oli kirjoittanut sadun etukäteen määrätystä kilpailuteemasta ´Sata vuotta´. Heistä kaksikymmentä palkittiin juhlassa, jota rytmitti Loiskis-orkesterin musiikki.

Taivalkoskelaistaiteilija Jussi Valtakarin valmistama Napero-Oskari –palkintopysti matkasi kuudesluokkalaisen Otso Kotilan mukana Ouluun. Otson runomuotoisessa kilpailutyössä käytiin läpi koko itsenäisen Suomen ja vähän Venäjänkin historiaa. – Historia on eräs lempiaineistani koulussa. Voitto on mukava asia ja Napero-Oskari on hieno muisto tästä kilpailuvoitosta, Otso Kotila iloitsee.

Ykkös- ja kakkossarjan voitot menivät kokkolalaisille sisaruksille Minerva ja Linnea Rasehornille. Musisoivat sisarukset tekevät tarinoita, säveltävät ja sanoittavat musiikkia, laulavat ja keksivät iltasatuja. – Tytöt kirjoittavat tarinoita automatkoillakin, perheen säveltäjä-sanoittaja-äiti Kirsti Rasehorn kertoo.
–Aloin säveltää ja sanoittaa kuusijapuolivuotiaana, Linnea kertoo. –Teimme sisareni ja äitini kanssa kolmisin kappaleen Vähän vanha Suomi, jonka esitimme Salon lastenlaulukilpailussa. Siitä sain idean kirjoittaa satuuni Suomineidosta, joka mainitaan kilpailulaulussa. Musiikin ja kirjoittamisen lisäksi pidän matematiikasta ja käynkin 4M-matikkaluokkaa Halkokarin koulussa. Osallistuin Napero Finlandia –kilpailuun jo aiemmin ja voitin silloin ykkössarjan, Linnea Rasehorn kertoo.
-Olin mukana palkintojenjakotilaisuudessa, kun Linnea-sisareni voitti sarjansa. Silloin päätin osallistua itsekin kilpailuun, koska minäkin halusin kirjoittaa voittosadun, ykkössarjan eli alaluokkalaisten sarjan voittanut Minerva Rasehorn sanoo. –Aluksi kirjoitin aivan toista satua, mutta sitten tein pikavauhtia sadun johon sain idean isosiskon huoneesta. Kirjoittamisen lisäksi harrastan viulunsoittoa ja musisointia muutenkin, Minerva kertoo.

-Napero Finlandia -sadunkirjoituskilpailua on nyt järjestetty 25 kertaa. Päätuomari, kirjailija ja kansanedustaja Niilo Keränen on ollut mukana joka kerran, itselleni kilpailu on kymmenes, Päätalo-instituutin johtaja Kati Koivukangas kertoo. -Kirjailija Kalle Päätalon toive oli, että lasten ja nuorten kirjoitusharrastusta tuetaan. Kun hän oli itse nuori, Taivalkoskella pidettiin kirjoitusharrastusta höpöhommana. Tällä hetkellä Kalle Päätalon arkiston kanssa samassa tilassa on jo 62000 lasten kirjoittamaa satua, joita tutkijat voivat käyttää graduihin ja muihin tutkimuksiin. Monta gradua on jo tehtykin. Aineistoa on vaikka väitöskirjan tekoon, Kati Koivukangas sanoo.

Kilpailun esiraatina toimivat Oulun Yliopiston kirjallisuuden opiskelijat opettajansa Myry Voipion johdolla. Niilo Keränen sanoo esiraadin helpottavan hänen työtään päätuomarina.– Sain tänä vuonna luettavakseni satakunta satua, jotka esiraati oli seulonut kilpailuun tulleista vajaasta tuhannesta sadusta. Esiraadin tekemä ehdotus on useimmiten lopullinen kilpailun tulos, Niilo Keränen kertoo voittajasatujen valintaprosessista. – Kun kilpailu aloitettiin vuonna 1993, saimme Taivalkoskelle 5800 satua. Olin miettinyt Päätalo-instituutin rehtori Petri Liukkosen kanssa miten saisimme kuntaan kirjallisuustapahtuman. Olin juuri voittanut kirjoituskilpailupalkinnon lastenkirjallani Soiperoisten maa. Silloin alkoi lasten kirjallisuustapahtuman ideointi ja pian sadunkirjoituskilpailu syntyikin. Ensimmäisen kilpailun satujen luku-urakkaan pyysimme mukaan lukemisesta, kirjoittamisesta ja lapsista kiinnostuneita henkilöitä, muun muassa opettajia ja lastentarhanopettajia, olipa mukana talouspäällikkökin. Luimme Hotelli Herkon alakerrassa silloin sijainneen Päätalo-instituutin tiloissa satuja ilta illan jälkeen. Urakka onnistui ja saimme voittajan selville Sadun päivään mennessä, Niilo Keränen muistelee neljännesvuosisadan takaista aikaa. –Ensi vuoden kilpailussa aihe on vapaa, päätuomari Keränen ilmoitti tilaisuuden päätteeksi.

LA RESUMETO ESPERANTE

La kultursemajno por infanoj kaj gejunuloj finig´is kiam okazis la premiofesto de la fabelkonkurso por infanoj. La c´efan premion Napero-Oskari estis donita al ouluano Otso Kotila kiu verkis la poemon pri cent jaroj de Finnlando. Otso Kotila ankau venkis la kategorion por 5-6-klasanoj. La fratinoj Linnea kaj Minerva Rasehorn venkis siajn kategoriojn por 3-4-klasanoj kaj 1-2-klasanoj.
C´i-jara fabelkonkurso estis la 25-a en sia historio. En la arkivo de Päätalo-instituto jam estas 62000 fabeloj kiujn infanoj verkis.
.
Aini Vääräniemi 25.10.2017

NAPEROVIIKON TAIKAA TAIVALKOSKELLA

NAPEROVIIKON TAIKAA TAIVALKOSKELLA

Taikuri Alfrendo esiintyi Taivalkosken Naperoviikolla päiväkotilaisten, koululaisten ja vanhuspalvelukeskuksen asukkaiden iloksi. Myös Metsäkylän lapset saivat tavata hänet kyläkaupalla. Kuopiolainen taikuri Jukka-Tapio Keränen on koulutukseltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja. Hänen huumorilla höystetyillä, vuorovaikutteisilla esityksillään on naurutakuu. Taikatemppujen ja huumorin lisäksi esitysten pääpaino on positiivisen sanoman tuominen yleisön joukkoon.

Naperoviikko on lasten ja nuorten kulttuuriviikko, jonka aikana ohjelmaa on taikuuden lisäksi ollut kirjoituspajoista tarinatuokioihin ja nukketeatteriin, kirkkoseikkailusta satutuntiin ja musiikkiteatteriin, liikuntaseikkailusta kirjan julkistamiseen ja elokuviin, soitintyöpajoista konsertteihin ja naamiaisiin. Lisäksi esillä on kolme lasten ja nuorten taidenäyttelyä. Päiväkotilaisten työt ovat Osuuspankin ikkunassa, isompien lasten ja nuorten työt kirkossa ja Päätalo-keskuksen taidenäyttelytilassa. Naperoviikon kirjailijavieraana oli Sisko Ylimartimo, joka kertoi Anna-kirjojen kirjoittajan L. M. Montgomeryn elämästä ja kirjoista. Ylimartimo luennoi myös fantasiakirjojen kuvituksesta.

LA RESUMETO ESPERANTE

La magiisto Alfrendo vizitis en Taivalkoski dum la kultursemajno por infanoj kaj gejunuloj. Lian magian spektaklon oni povis vidi en la preg´ejavilag´a lernejo, infanvartejoj kaj en la hejmo por gemaljunuloj. Ankau la infanoj en Metsäkylä renkontig´is kun Alfrendo en Arbar-Bar kiu situas en la sama konstruo kun la vilag´vendejo Riitun Puoti.

Aini Vääräniemi 20.10.2017

ARGENTIINAN PUU ESPERANTO-SATUMETSÄÄN

ARGENTIINAN PUU ESPERANTO-SATUMETSÄÄN

Alkujaan argentiinalainen Francisco L. Veuthey vieraili Metsäkylän Esperanto-satumetsässä, Arbaro de Zamenhofissa, joka on nimetty esperanton luojan Ludoviko Lazar Zamenhofin mukaan. Ulkomaalaiset vieraat saavat valita metsästä oman maansa puun. Franciscon valitsema Argentiinan puu on metsän 21. kansainvälinen puu. Vuonna 1999 nimetyssä satumetsässä on esillä esperantonkielisen sadunkirjoituskilpailun satuja esperantoksi ja suomeksi. Lisäksi paikalla on satumaja ja nuotiopaikka.

LA RESUMETO ESPERANTE

Francisco L. Veuthey deveninte el Argentino vizitis La Arbaron de Zamenhof en Metsäkylä en la komunumo Taivalkoski kaj elektis la Arbon de Argentino. Nun estas 21 nomig´itaj arboj en ZEO de Taivalkoski. En la arbaro oni ankau povas legi la fabelojn kiuj partoprenis al la fabelkonkursoj dum antauaj jaroj. Ankau oni povas rosti kolbasojn c´e bivakfajro kaj sidi en la fabeldometo audante voc´ojn de birdoj au nur rigardante malnovan arbaron.

Aini Vääräniemi 15.10.2017

MAAUSKOA TAIVALKOSKELLA

MAAUSKOA TAIVALKOSKELLA

Taivalkosken Tyrävaaraan kuuluvan Munalan tilan kartanolle kaarsi kymmeniä ja taas kymmeniä autoja Pirkko ja Jaakko Sorosen uutuuttaan hohtavan navetan avajaisiin. Taivalkosken ensimmäiseen robottinavettaan tutustui avoimien ovien päivän aikana arviolta 500 vierasta.

Navetan rakentaminen aloitettiin keväällä. Karja pääsee muuttamaan uusiin tiloihin kuluvalla viikolla. Navettaan mahtuu lypsylehmiä ja nuorta karjaa yli sata päätä.

Avajaisissa laulettiin `Soi kunniaksi Luojan`. Navetta on valmis toiminnan aloittamista varten.

LA RESUMETO ESPERANTE

La unua taivalkoskia bovejo kun robotlaborantoj situas en la vilag´o Tyrävaara. En la j´uskonstruita bovejo oni arang´is la malferman tagon al kiu partoprenis cirkau 500 partoprenintoj el Taivalkoski kaj el la najbaraj kaj ankau el la malproksimaj komunumoj.
En la nova bovejo estas lokoj por pli ol cent bovinoj, bovidoj kaj aliaj junaj bestoj.

Aini Vääräniemi 3.10.2017