Kirjoittajan arkistot: Aini Vääräniemi

TAIVALKOSKEN KANSALAISOPISTOLLA JUHLAVUOSI

TAIVALKOSKEN KANSALAISOPISTOLLA JUHLAVUOSI

50-vuotiaan Taivalkosken kansalaisopiston kevät huipentui esittävän taiteen opiskelijaryhmien laulu-, soitto- ja tanssiesityksiin kevätjuhlassa. –Kansalaisopiston merkkivuotta vietetään työn merkeissä ja näiden esitysten synty onkin vaatinut paljon työtä, kansalaisopiston rehtori Kati Koivukangas kiitteli puheenvuorossaan.

Musiikillisen tilaisuuden jälkeen vietettiin kädentaitonäyttelyn avajaisia. Eräs kansalaisopiston nuorimmista opiskelijoista esitteli kursseilla tekemiään savitöitä. –Tykkään tehdä savesta esineitä. Olen tehnyt jo monta pientä kukkaruukkua makkaratekniikalla. Muovailen kurssilla mielelläni myös pupuja ja kissoja, Vera Beliak kertoo.

Ohessa on vain osa näyttelyn töistä.

LA RESUMETO ESPERANTE

La civitana instituto en Taivalkoski jubileis sian 50-jarig´on per la muzika evento kaj la malfermo de la ekspozicio kie oni povas vidi kion faris ili kiujn oni ne vidis surstrate dum la vintraj vesperoj. En c´i-artikoleto aperas nur la parto de la ekspozicaj´oj.

Aini Vääräniemi 15.5.2018

ALKU-NÄYTTELY PÄÄTALO-KESKUKSESSA

ALKU-NÄYTTELY PÄÄTALO-KESKUKSESSA

Eeva-Kaisa Jakkilan näyttely Alku avautui Päätalo-keskuksessa huhtikuun ajaksi. –Kuvaan näyttelyssä monenlaisia alkuja. Osa töistä kuvaa kosmoksessa tapahtuvia asioita, toiset kuvaavat syvänmeren syvänteissä eläviä pieniä eliöitä ja eläimiä, osa kuvaa maan päällä kasvavia kasveja, Eeva-Kaisa Jakkila kertoo näyttelytöidensä teemoista.
-Katsoin Sininen planeetta II –filmiä ja vaikutuin siitä niin paljon, että halusin kuvata kuinka tärkeitä avaruuden ja merien syvänteiden pienet elämät sekä maan päällä kasvavat kasvit ovat koko maailmankaikkeudelle. Kaikki liittyy kaikkeen, ihmisen ja luonnon yhteys on saumaton. Kuuntelen sunnuntaisin luontoradioa, jossa kerran kerrottiin kuinka tärkeitä raakut ovat. Niitäkin ihminen on surutta hävittänyt, onneksi nyt loppuvaiheessa on tultu viisaammiksi raakun suhteen.
-Minulle luonto ja sen sisällä oleminen on tärkeää ja kasvit ovat ikuisuusteema töissäni. Kotona meillä on niittymäinen piha, jossa kaikki kasvit saavat kasvaa vapaasti. Niitytetty piha tuntuu hyvältä. Kaikki kasvaa, se on lohdullista. Kasvien keskellä on polkuja ja kaksi patioa, jossa istumme ja nautimme kasvien tuoksusta. Siellä on paljon kimalaisia, mehiläisiä, kukkakärpäsiä ja lintuja. Olemme luonnon sisällä omalla pihallamme.
-Näyttelyteema liittyy myös omaan elämääni. Näyttely on minulle käännekohta, olen uuden alun kynnyksellä. Aion keskittyä nyt enemmän omiin töihini ja tehdä vähemmän opetustyötä, Eeva-Kaisa Jakkila kertoo suunnitelmistaan.

LA RESUMETO ESPERANTE

Taivalkoskia artistino Eeva-Kaisa Jakkila havas sian ekspozicion La Komenco en Päätalo-centro. La akvareloj rakontas pri universo, la maroj, la tero, pri la herboj kaj pri tuta naturo. Ankau estas la nova komenco en la vivo de Eeva-Kaisa. -Nun mi iom lasas instruadon kaj pli faros mian propran arton, la estonta pensiulino Eeva-Kaisa diras.

Aini Vääräniemi 21.4.2018

HIIHDON SM-KISAT TAIVALKOSKELLA TAPIO RÄISÄSEN MÄKIKESKUKSESSA

HIIHDON SM-KISAT TAIVALKOSKELLA TAPIO RÄISÄSEN MÄKIKESKUKSESSA

Taivalkosken SM-laduilla nähtiin tiukkaa taistelua kilpailujen kärkipaikoista. Naisten viestin tasaväkisten voittajajoukkueiden Kainuun Hiihtoseuran, Vuokatti Ski Teamin ja Hämeenlinnan Hiihtoseuran ankkurihiihtäjät saapuivat maaliin sekunnin sisällä. Taivalkosken kunnanjohtaja Jukka Mikkonen onnittelee iloisia hiihtäjiä.

Kilpailunjohtaja Matti Tyni joukkueineen seuraa kilpailun etenemistä. Kilpailun järjestäjä Metsä-Veikot 85 sai kiitosta onnistuneista järjestelyistä. Kisoissa oli arviolta 200 talkoolaista. Aino-Leena Lumpus saapui Nurmijärveltä asti hoitamaan kisojen kilpailusihteerin tehtävää.
Myös sää suosi kisoja. Perjantain sprinttikisat käytiin vesisateessa, mutta lauantain viestit ja sunnuntain pitkät matkat hiihdettiin aurinkoisessa säässä.
SM-kisojen suojelijana toimi Pohjois-Pohjanmaan Aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolainen.


Miesten voittoisa viestijoukkue tuli Kouvolasta, Vuokatti Ski Team oli hopealla ja Pyhäjärven Pohti saavutti pronssia.

Naisten 30 km kisan kultaa voitti Krista Pärmäkoski, hopeaa Kerttu Niskanen ja pronssia Johanna Matintalo.

Iivo Niskanen voitti 50 km kultaa, Vuokatti Ski Teamin joukkueessa viestihopeaa ja sprinttikisassa pronssia. Myös Iivon sisko Kerttu Niskanen onnistui kisoissa.

Kuninkuusmatkan 50 km voittajat Iivo Niskanen, Heikki Korpela ja Ari Luusua. Luusua voitti perjantain sprintissä kultaa, Matias Strandvall hopeaa ja Iivo Niskanen pronssia. Naisten sprintin voitti Leena Nurmi, hopeaa hiihti Krista Pärmäkoski, pronssia Aino-Kaisa Saarinen. Taivalkosken SM-kisat olivat Saarisen hiihtouran päätöskisat.

Taivalkosken Metsä-Veikkojen omat pojat Oskari Hökkä, Juho Hökkä, Matias Tiiro ja Topias Tyni olivat viestissä 20. sijalla. Henkilökohtaisissa kilpailuissa 50 km kisassa Oskari Hökkä oli sijalla 35, Matias Tiiro sijalla 38. Tiiro oli sprintissä sijalla 40, Oskari Hökkä runsaan sadan osallistujan joukossa sijalla 71.

`Hiihä Iivo hiihä` nuoret fanit kannustivat hiihtokuningasta ladun varrella. Onnelliset fanit palkittiin nimikirjoituksella.

Metsä-Veikkojen tytöt odottavat voittajia kukitettaviksi. Jorma Tyni organisoi monen kisatapahtuman kulkua.

Metsä-Veikkojen juniorit saattelivat voittajat palkintokorokkeelle.

Mäkihypyn maailmanmestaruuden vuonna 1978 voittanut Tapio Räisänen luovutti 50 km kisassa yhteisaikavertailussa parhaiten menestyneelle joukkueelle kiertopalkinto Haku-Veikon Maljan, joka matkasi Kouvolaan. Naisten 30 km kisassa luovutettiin kiertopalkinto Marja-Liisan Pokaali Vuokatti Ski Teamille.

Kallioniemi-kassit ovat lähdössä voittajien matkassa maailmalle, samoin Metsäkylän käsityöpajalla tehdyt kisalautaset.

LA RESUMETO ESPERANTE

Oni konkursis pri la Finlandchampionecoj en skiado dum lastsemajnfine en Taivalkoski en La Skisaltadcentro Tapio Räisänen. Räisänen mem venkis la oran medalon en skisaltado en la jaro 1978.

Aini Vääräniemi 15.4.2018

KYLÄSEURAN ULKOILUTAPAHTUMA METSÄKYLÄSSÄ

KYLÄSEURAN ULKOILUTAPAHTUMA METSÄKYLÄSSÄ

Vajaat sata kyläläistä ja lomalaista osallistui kyläseuran järjestämään ulkoilutapahtumaan Metsäkylän Rakkulan pihapiirissä pääsiäislauantaina. Tikkakisan, pilkkikisan, mäenlaskun ja porinoinnin lomassa nautittiin nuotiomakkaroista ja nokipannukahvista rantakodassa. Sää suosi tapahtumaa.

Päivän päätteeksi palkittiin puolen tunnin pilkkikisan pienimmällä kalalla voittanut Petri Huovinen sekä kintastikkakisan voittajat. Lasten sarjan voitti Vanessa Rokolampi, naisten sarjassa parhaan tuloksen heitti Essi Vanhala, miesten sarjassa Aarno Väärälä päihitti kilpakumppaninsa ylivoimaisella tuloksella.

LA RESUMETO ESPERANTE

La vilag´asocio de Metsäkylä, Arbarvilag´o, arangxis la agadplenan tagon al la vilag´anoj kaj ili kiuj havis sian ferion en Metsäkylä-regiono. Venis vizitantoj ec de la centro de Taivalkoski, entute preskau cent partoprenintoj c´e-estis. La programo enhavis konkurson de fis´kaptado, kiun oni venkis per la plej malgranda fis´o. La alia konkurso estis pegoj´etado per la ganto surmane, estis la serioj por la infanoj, virinoj kaj viroj. C´iuj infanoj kiuj partoprenis estis premiigitaj.

Aini Vääräniemi 6.4.2018

TAIDEYHDISTYS PÄÄTALO-KESKUKSESSA

TAIDEYHDISTYKSEN NÄYTTELY PÄÄTALO-KESKUKSESSA

Alkuvuonna Päätalo-keskuksessa saatiin ihailla Taivalkosken Taideyhdistyksen taiteilijoiden töitä. Mukana näyttelyssä olivat Heidi Naumanen, Natasha Pozdniak, Silke Haase, Jurgen Umlauff, Jussi Valtakari, Anu Suomalainen, Kalevi Hirvonen, Robert Willim, Sirpa Pauna, Rauno Salminen, Eeva-Kaisa Jakkila ja Anne Sällinen.














Anne Sällinen muutti Taivalkoskelle Äänekoskelta vuonna 2005. – Tulin töihin matkailuneuvontaan ja siitä siirryin Jalavaan. Tykkään tosi kovasti Taivalkoskesta. Täällä on luonto lähellä, harrastusmahdollisuuksia on paljon, voi liikkua helposti luonnossa. Täällä on kaikki tarvittava, Anne Sällinen kiittelee.

-Aloin maalata parikymmentä vuotta sitten, olen piirtänyt ihan pienestä asti. Töissäni on aihepiirinä luonto, pääasiassa eläimet ja kasvit, joita tässäkin näyttelyssä on esillä. Käyn taidepiirissä kerran viikossa, Eeva-Kaisa vetää piiriä kansalaisopistossa. Maalaaminen merkitsee minulle arjesta irtautumista ja rentoutumista.

-Kolmisen vuotta sitten minulla oli täällä oma näyttely, lisäksi olen osallistunut kuuteen yhteisnäyttelyyn. Jalavan Vintillä Valoa -näyttelyssä töitäni on ollut kolmena vuonna. Lisäksi kansalaisopiston näyttelyihin olen osallistunut. Käytän töissäni akryylimaalia, öljyvärejä, puuvärejä, teen myös lyijykynätöitä, Anne Sällinen kertoo.

LA RESUMETO ESPERANTE

Dum februaro g´is marto oni povis g´ui pri la arto de La Arta Asocio de Taivalkoski. Dekdu artistoj de la asocio lancis siajn artaj´ojn surmuren de Päätalo-Centro.

Aini Vääräniemi 1.4.2018

PÄÄNAATIKKA VAIHTUI OSUUSPANKISSA

PÄÄNAATIKKA VAIHTUI OSUUSPANKISSA

Taivalkosken Osuuspankin palveluksessa vuodesta 1984 ollut Riitta-Liisa Ahokumpu on jäänyt eläkepäivien viettoon. Hänen tilalleen valittiin Käylän Osuuspankin johtaja Piia Mourujärvi. Ahokumpu hyvästeli pankin asiakkaita ja Mourujärvi alkoi tutustua taivalkoskelaisiin kahvitilaisuudessa. Piia Mourujärvi aloitti uuden työnsä helmikuussa.

Taivalkosken Osuuskassa perustettiin vuonna 1925. Aluksi kassa toimi Iivari Vääräniemen talossa Onnelassa, sen jälkeen Arvo Taivalkosken talossa eli Sakarin talossa. Vuonna 1952 kassataloksi ostettiin Tippalan kiinteistö, joka oli rakennettu alunperin Sigurd Finckenbergille apteekiksi vuonna 1934. Kalle Päätalo oli apteekkityömaalla töissä.

Osuuskassa, myöhemmin osuuspankki, toimi vanhassa apteekkirakennuksessa toistakymmentä vuotta kunnes viereiselle tontille rakennettiin uusi toimitila 1960-luvulla. 1980-luvun puolivälissä päätettiin rakentaa jälleen uusi pankkirakennus. Vanha apteekki joutui väistymään sen tieltä. Näistä ja muista pankkiin liittyvistä asioista saa tietoa Taivalkosken Osuuspankin 90-vuotishistoriikista Onnelasta Tippalaan. Kirjan saa omakseen liittymällä Taivalkosken Osuuspankin jäseneksi. Kirja sisältää myös muuta Taivalkosken historiaa.

LA RESUMETO ESPERANTE

La estrino de la banko en Taivalkoski Riitta-Liisa Ahokumpu pensiulig´is kaj la nova estrino Piia Mourujärvi komencis sian laboron en februaro.

Aini Vääräniemi 22.3.2018

PORINAKAHVILA KOKOONTUI METSÄKYLÄSSÄ

PORINAKAHVILA KOKOONTUI METSÄKYLÄSSÄ

Koillismaan Seudun Muisti ry:n Tuuhan völöjyyn –hankkeen pilottikylässä Taivalkosken Metsäkylässä kokoonnuttiin porinakahvilaan nuutinpäivänä. Kolmatta tusinaa osallistujaa oli saapunut Aili ja Paavo Vääräniemen taloon Kunnaalle porisemaan, vaihtamaan kuulumisia ja kuulemaan Tuuhan völöjyyn –hankkeesta ja muistiyhdistyksen toiminnasta.

-Meni ihan päälle toivoen tämä osallistujamäärä, talon isäntä Paavo Vääräniemi iloitsee. Avauspuheenvuorossaan hän kiitteli hankkeen ja muistiyhdistyksen sekä kylän toimijoita hankkeen toteuttamisessa. –Ne on hoksanneet tyttäret järjestää pilottikylän muistikahvilan käsityöpajalla joka toinen torstai viime syyskuusta lähtien. Lisäksi on järjestetty retki naapurikuntaan Suomussalmelle, jossa oli joulun alla ruokailutapahtuma. Nyt on tämä porinakahvila, jota pyritään pitämään jatkossa Metsäkylän koululla kerran kuussa. Koululle on tulossa myös yleisöluento. Keväällä käydään retkellä järven rannalla ja alkukesästä syömässä Hossassa, Paavo Vääräniemi kertoo kylän toiminnasta hankkeessa. –On mukavaa kuunnella tätä porinaa. Meistä moni asuu yksin, jotkut vielä kaverin kanssa, ja kaikille meille on tärkeää vaihtaa mielipiteitä. Puhuminen toisten kanssa virkistää. Ongelmat ovat yleensä samansuuntaisia, niistä on hyvä saada puhua. Täällä ei tarvi ujostella sitä mikä ketäkin on kohdannut, olipa se muistisairaus eli muu muutos elämässä. Eikä lopeteta porinoita tähän vaan jatketaan kokoontumisia, Paavo Vääräniemi innostaa kyläläisiä.

Koillismaan Seudun Muisti ry:n puheenjohtaja Kirsti Karvonen kiitteli kylän aktiivisuutta. –On yllättävää, että sivukylällä saadaan näin iso porukka koolle. Täällä näkyy selvästi yhteisöllisyyden tärkeys. Yhdistyksemme hanke on koettu täällä tarpeelliseksi. -Koillismaan Seudun Muisti ry perustettiin seitsemän vuotta sitten. Reijo Ronkainen oli puheenjohtajana aiemmin, itse olen vasta aloittanut. Kolmivuotisen Tuuhan völöjyyn -hankkeemme tavoitteena on luoda toimintaa, joka jatkuisi myös hankkeen jälkeen. Alueellista hanketta toteutetaan Taivalkoskella, Kuusamossa ja Posiolla. Hanke kohdistuu sivukylille, koska täältä on hankalaa päästä kokoontumaan keskustojen muistikahviloihin ja muihin kokoontumisiin. Oman kylän kokoontumiset ovat tärkeitä, kun kyläily on hiipunut sivukylilläkin. Suunnitelmalliset kokoontumiset vaativat järjestelyjä. Tiedotuspäällikkönä täällä on toiminut Paavo Vääräniemi, lisäksi tekstiviestejä on lähettänyt Aira Tauriainen ja Taivalkosken Sanomissakin on tiedotettu kokoontumisista, Kirsti Karvonen kertoo.

Pitkänlinjan muistityöläinen Eine Korhonen toimii Tuuhan völöjyyn –hankkeen koordinaattorina. –Erikoistuin yli 20 vuotta sitten muistisairauksiin. Sen jälkeen on menty paljon eteenpäin. Lääkehoito on edistynyt. On alettu puhua kuntoutuksesta ja aivoterveydestä. Hankkeen tavoitteena on saada kaikille tasavertaiset mahdollisuudet tiedon saantiin. Ei voi laskea vain netin varaan vaan tarvitaan ihmisiä ja kokoontumisia, että tieto muistiin liittyvistä asioista löydetään kylillä. Hankkeen avulla luodaan toimintaa ihmisten omaan ympäristöön. Tätä työtä tehdään porukalla, jokainen teistä osallistujista on työkaverini. Kuulutammekin jokainen omassa ympäristössämme `Tuuhan völöjyyn´ -sanomaa. Kohderyhmä onkin saavutettu todella hyvin, Eine Korhonen iloitsee.

Tuuhan völöjyyn -hankkeen rahoittaja on STEA, entinen Raha-automaattiyhdistys. Hanke maksaa pilottikylien lehti-ilmoitukset ja kokoontumisten tarjoilut.

LA RESUMETO ESPERANTE
La vilag´anoj de Metsäkylä kaj la agantoj en la projekto Akompanu kunvenis post la julperiodo. Oni au´dis pri la projekto kiu temas aferojn ronde de memormalsanoj. Al la babiladkunvenoj estas bonvenaj c´iuj kiuj interesig´as pri la temo. Du sekvantaj kunvenoj okazos en la lernejo de Metsäkylä en la 8-a kaj 22-a de februaro. Akompanu!

Aini Vääräniemi 1.2.2018

RAPORTTIKIRJALLISUUTTA PUOLASTA

RAPORTTIKIRJALLISUUTTA PUOLASTA

-Puolalainen kirjallisuuden laji raporttikirjallisuus on tuntematon laji muunkielisessä kirjallisuudessa. Puolan ulkopuolella kirjastojen on vaikeaa luokitella raporttikirjallisuutta, joka luokitellaankin jossain kaunokirjallisuudeksi, jossain tietokirjallisuudeksi ja jossain esseekirjallisuudeksi, Taivalkosken Suomi-Puola –yhdistyksen vieraaksi tullut maisteri Pawel Fischer-Kotowski Puolan Kansalliskirjastosta kertoo esitelmässään.

-Raporttikirjat ovat kuin romaaneja. Ne perustuvat täysin todellisuudessa tapahtuneisiin asioihin. Tunnettuja raporttikirjailijoita ovat Ryszard Kapuscinski, Marius Szczygiek ja Andrzej Stasiuk. Kapuscinskin 1970-luvulla ilmestynyt pääteos Keisari kertoo Etiopian pitkäaikaisesta keisarista Haile Selassiesta ja hänen hovistaan. Kirja julkaistiin lehdissä jatkokertomuksena, jolloin silloinen Puolan voimakas sensuuri ei puuttunut julkaisemiseen. Kun koko teos julkaistiin, kirja ei mennyt sensuurin läpi. Tarkimmat lukijat havaitsivat, että kokonaisuus antoi kuvan silloisesta Puolan yhteiskunnasta, vaikka kirjan tapahtumat tapahtuivat Etiopiassa. Puolalainen raporttikirjallisuus syntyikin sen seurauksena kun sensuuri ei hyväksynyt tosiasioiden julkistamista. Tänään raporttikirjallisuutta ei enää tarvita osoittamaan puolalaisen yhteiskunnan epäkohtia, kun kaikki voivat ilmaista mielipiteensä vapaasti, Pawel Fischer-Kotowski sanoo.

-Raporttikirjailijoista Marius Szczygiek kirjoitti Tsekin tasavallasta kertovan teoksen Gottland, joka on käännetty viidelletoista kielelle. Kun kirjaa esiteltiin kustantajille, he ihmettelivät miten puolalainen voisi kirjoittaa Tsekistä mielenkiintoisesti. Kirja julkaistiin ja se sai joka maassa hyvän vastaanoton. Itse tsekkiläiset sanovat, ettei kukaan ole kuvannut Tsekkiä niin hyvin kuin Szczygiek. Hän kertoo kirjassa mitä hänelle tapahtui Tsekin matkoillaan. Kirja antaa hyvän kuvan Tsekistä ja tsekkiläisistä. Esimerkiksi hän kertoo tapahtumasta eräässä kaupassa. Puolan ja tsekin kielet ovat samantyyppisiä ja Szczygiek halusi ylpeillä tsekin kielen taidollaan. Kauppaan saapui kanta-asiakas, jolta Szczygiek kysyi mitä on ehtoollisleipä tsekiksi. Kanta-asiakas ei tiennyt sitä, mutta lupasi ottaa sanan selville sisareltaan ja kertoa sen seuraavana päivänä. Tällä tapahtumalla Szczygiek halusi osoittaa kuinka ystävällisiä ja avuliaita tsekkiläiset ovat ja samalla miten erilaisia he ovat verrattuna uskonnollisiin puolalaisiin. Kansojen ominaispiirteet olisi voinut kertoa kuivilla faktoilla, mutta Gottlandissa ne kerrotaan mielenkiintoisesti jokapäiväisten tapahtumien kautta.

-Szczygiek oli hyvin suosittu Puolassa. Hän kirjoitti kolumneja erääseen suurilevikkiseen lehteen maanantaisin. Kolumneissaan hän kertoi totuuksia, joita oli nähnyt, kuullut ja kokenut. Jos jollain viikolla ei tuntunut tapahtuvan mitään erikoista, hän meni kadulle ja alkoi kysellä ihmisiltä mitä heille oli tapahtunut. Kolumnit olivat niin mielenkiintoisia, että ihmiset heräsivät tavallista aiemmin maanantaisin, että voisivat lukea ne mahdollisimman varhain. Eräs hänen viimeisimmistä kolumneistaan kertoo köyhästä perheestä, josta yksi perheenjäsen kuoli. Kuolemaan liittyi jotain outoa, josta ei uskallettu puhua. Kirjoittaja yritti kolumnissaan selvittää syytä puhumattomuuteen. Raporttikirjallisuus voikin olla kirjojen lisäksi esimerkiksi kolumneja.

-Erästä kolumniaan varten Szczygiek alkoi soitella lehti-ilmoittelijoille ja kysyi miksi he haluavat myydä tavaroitaan. Esimerkiksi eräs henkilö kauppasi autoaan hyvin halvalla. Puhelun aikana selvisi, että ilmoittajalla ei ollut varaa mennä leikkaukseen, siksi hänen oli myytävä autonsa. Kolumnin alussa oli kyseinen lehti-ilmoitus, sen jälkeen Szczygiek kirjoitti mitä hän puhui autonmyyjän kanssa. Tuo kolumni oli osuvin 1990-luvun Puolaa kuvaava raporttikirjoitus.

-Vaikka raporttikirjallisuus on ollut tärkeää Puolassa, vasta tänä vuonna maan tärkeimmän kirjallisuuspalkinnon voitti raporttikirja. Suomeksi on käännetty Andrzej Stasiukin raporttikirja Matkalla Babadagiin, jossa kirjoittaja tarkkailee Mustanmeren kaupunkeja automatkallaan, Pawel Fischer-Kotowski kertoo.

LA RESUMETO ESPERANTE

Pawel Fischer-Kotowski, venonta laboristo en la Nacia Biblioteko de Pollando vizitis la Finnlando-Pollando -asocion de Taivalkoski. Li prelegis pri la raportoliteraturo kiu estas speziala pola literaturspeco kiu ne aperas alilande.
Finnlingven estas tradukita la libro Survoje al Babadago kiun verkis raportverkisto Andrzej Stasiuk.

Aini Vääräniemi 29.12.2017

SUOMI 100 -VIIKKO TAIVALKOSKELLA

SUOMI 100 –VIIKKO TAIVALKOSKELLA

Maamme juhlavuoden tapahtumat Taivalkoskella huipentuivat Suomi 100 –viikkoon, jonka tilaisuuksiin osallistui toistatuhatta taivalkoskelaista. Pääjärjestäjänä Taivalkosken kunnan tapahtumissa toimi kulttuurituottaja Virve Seiteri. Taivalkosken seurakunnalla oli suuri rooli tapahtumien järjestämisessä kirkkoherra Tuomo Törmäsen johdolla. Lisäksi järjestelyihin osallistuivat veteraanijärjestöt ja monet yhdistykset, yritykset ja yksityishenkilöt.

Juhlaviikon sunnuntaina alkoivat seurakunnan Kauneimmat joululaulut –tilaisuudet Metsäkylän Rakkulassa pidetyllä tapahtumalla. Kanttori Emmi Muhola ja pastori Matias Muhola laulattivat metsäkyläläisiä hartaustuokioiden täydentäessä laulujen sanomaa.





Päivää vaille satavuotiaan Suomen kunniaksi järjestettiin taivalkoskelaisten yhteiset juhlakahvit Kalle Päätalon torilla. Kunnanjohtaja Jukka Mikkonen ja kirkkoherra Tuomo Törmänen juhlivat yhdessä kuntalaisten kanssa Jurmun Maa- ja kotitalousseuran tarjoilemien torikahvien merkeissä.




Itsenäisyyspäivä oli täynnä juhlaa ja kunnioitusta heille, jotka taistelivat sodissa maamme itsenäisyyden puolesta. Heistä 145 taivalkoskelaista menetti henkensä taisteluissa tai menehtyi sotavammoihin. Itsenäisyyspäivän aamun valjettua sankarihautausmaalle järjestäytyi saman verran monenikäisiä taivalkoskelaisia kunniavartioon. Kirkon edessä oli lisäksi satamäärin yleisöä kunnioittamassa sankarivainajien muistoa ja hiljentymässä seuraamaan kunniavartiota seppeleenlaskuineen.

Itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksessa palvelivat kirkkoherra Tuomo Törmänen, pastori Matias Muhola, kanttori Emmi Muhola, diakonissa Heidi Keränen, suntio Eila Majava ja kirkkokuoro. Lukukappaleet lukivat kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Ulla Majava ja veteraanijärjestöjen edustaja Raimo Aro. Rukouksissa ja kolehdinkannossa avustivat Ritva Ihme, Annu Luokkanen, Aimo Kortetjärvi ja Kauko Kumpumäki.
Kirkkoherra Tuomo Törmäsen Matteuksen evankeliumiin ja Mooseksen kirjaan pohjautuvassa juhlasaarnassa kuvattiin myös Väinö Linnan Pohjantähden alla –romaanin Jussi Koskelan ja hänen perheensä elämää Suomen itsenäistymiseen johtaneiden tapahtumien vuosikymmeninä.

-Kovin usein Suomen historiassa miesten ja naisten on täytynyt aloittaa elämän rakentaminen tyhjästä. Asenne on ollut: ”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi”.
Kovalla työllä, uurastuksella ja vastuunkantamisella tämä maa on rakennettu. Kestävä rauha rakennetaan arjen toimissa ja vastuissa. Mitä arvokkainta tulevaisuuden rakentamista ovat normaalit arjen asiat, kuten lasten kasvattaminen, läheisistä huolehtiminen, työtehtävien huolellinen hoitaminen, vaaleissa äänestäminen ja yhteiskunnallisten vastuiden hoitaminen, Tuomo Törmänen listaa.

-Suomalaisuuteen ei ole perinteisesti kuulunut oman työn ja ansioiden liiallinen kehuminen. Kiitollisuus on usein piiloutunut hiljaiseen tyytyväisyyteen ja hyvän olen tunteeseen. Näin kokivat myös Linnan romaanin Koskelan Alma ja Jussi. Omin käsin he torppansa rakensivat ja suosta pellot raivasivat. Vuosien raskas työ kannatti. Helpolla ei päässyt. Väinö Linna kuvaa koskettavalla tavalla kuinka Jussi ja Alma kokivat hiljaista ja vaatimatonta kiitollisuutta elämän rakentumisesta:
”Kun kevätilta sitten pimeni, he lähtivät kotiin. Toisinaan he kuitenkin seisoivat vielä rakennuksella niin kuin pienen hartaushetken pitäen. Ne harvat vuorosanat, joita siinä lausuttiin, koskivat aina ihan asiallisia seikkoja, mutta mieli ei ollut niissä kiinni. Heissä valitsi sanaton hyvänolon tunne, jonka ruumiin väsymys liensi melkein hartaudeksi.”

-Suomen itsenäisyyden ensimmäiset sata vuotta ovat vertaansa vailla oleva menestystarina. Sata vuotta sitten Suomi oli köyhä ja kehittymätön maa. Merkittävä osa syntyneistä lapsista kuoli ensimmäisten elinvuosien aikana. Luku- ja kirjoitustaito eivät olleet itsestäänselvyyksiä. Monet kokivat nälkää ja puutetta elämän perustarpeista. Eriarvoisuus oli räikeää. Perhetausta ratkaisi elämän mahdollisuudet, kirkkoherra Tuomo Törmänen luetteli sadan vuoden takaisen Suomen oloja.

-Tänä päivänä Suomi on monilla mittareilla arvioituna maailman turvallisin, vaurain ja kehittynein maa. Tänä päivänä on oikeasti etuoikeus syntyä Suomeen. Asiat ovat Suomessa keskimäärin hyvin, kuitenkin maassamme on myös toisenlainen todellisuus. Hyvinvointi ei jakaudu oikeudenmukaisesti ja tasaisesti. Se, että suurella osalla kansaa menee hyvin, ei riitä. Ei saisi olla niin, että toisen arki on toisen elämän suurin unelma. Heikoimmista huolehtiminen on suomalaisten yhteinen vastuu. Köyhyys, puute, toivottomuus ja tuska ovat aivan liian monen todellisuutta tänäänkin.

-Vauraus maassamme lisääntyy mutta se ei jakaudu oikeudenmukaisesti. Jokainen syrjäytynyt nuori on liikaa. Syrjäytyminen on epäinhimillistä. Jokainen yksinäinen vanhus on liikaa. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan yksinäisyyttä. Nyt olisi syytä muistaa veteraanisukupolven tunnuslause ”kaveria ei jätetä”. Se on mitä suurinta lähimmäisenrakkautta. Meitä kutsutaan tänään palvelemaan toinen toistamme. Kristus on meille täydellinen esimerkki palvelemisesta. Palveleminen on syvimmiltään rakkautta.

-Yhdessä tämä maa on rakennettu. Se on ollut työtä, jolla on ollut Jumalan siunaus. Tänään saamme olla kiitollisia menneiden sukupolvien työstä rauhan ja sodan todellisuudessa. Tänään meidän on syytä olla kiitollisia veteraanisukupolven työstä isänmaamme hyväksi. Veteraanisukupolven miehet ja naiset niin rintamalla kuin kotirintamalla kantoivat vastuuta ja olivat valmiit uhraamaan oman elämänsä isänmaan vapauden edestä. Sodan jälkeen veteraanisukupolvi vielä jälleenrakensi maan ja loi perustan hyvinvointiyhteiskunnalle. Ilman sankarivainajien uhria meillä ei olisi tänä päivänä itsenäistä isänmaata ja rauhan aikaa. Meidän nuorempien sukupolvien edustajien tehtävänä on nyt vuorostamme kantaa vastuuta isänmaamme tulevaisuudesta niin, että sadan vuoden päästä voidaan todeta meidän tehneen osamme, Tuomo Törmänen kiittää veteraanisukupolvea ja kehottaa tämän päivän ihmisiä vastuunkantoon.

-Tänään isänmaamme Suomen 100-vuotisitsenäisyyspäivänä saamme olla kiitollisia Jumalan moninaisesta hyvyydestä. Jumala antaa meille tulevaisuuden ja toivon. Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kärsimyksen, ristinkuoleman ja ylösnousemuksen tähden Jumala, elämän ja kuoleman Herra, antaa meille tulevaisuuden ja toivon myös synnin ja kuoleman todellisuudessa. Kristuksessa meillä on uskon todellisuudessa lahjana kaikki. ”Ihana maa on tullut osakseni, kaunis perintö on minulle annettu.” Tuomo Törmänen päätti saarnansa Vanhan testamentin psalmiin.

Juhlat jatkuivat seurakuntatalon kahvitilaisuudella. Juhlapuheen piti kunnanvaltuuston puheenjohtaja Osmo Buller.

-Suomen sataan itsenäisyyden vuoteen on sisältynyt paljon iloa ja tuskaa. On koettu sekä suuria hetkiä, joita sukupolvienkin jälkeen muistamme ylpeydellä, että myös katkeria vaiheita, joiden emme halua enää koskaan toistuvan. Nyt saamme kuitenkin todeta, että siitä köyhästä Pohjan perukasta, joka 6. joulukuuta 1917 julistautui itsenäiseksi, on tullut yksi maailman kehittyneimmistä maista. Sata vuotta sitten Suomea ei muualla maailmassa juuri tunnettu, mutta tänään sitä pidetään monessa asiassa esikuvana. Tämänpäiväiseen juhlaamme yhdytäänkin ympäri maailmaa valaisemalla sinivalkoisin värein Rooman Colosseum, Rio de Janeiron valtava Kristus-patsas ja monet muut kuuluisat paikat ja nähtävyydet, Osmo Buller kuvaa Suomen sadan vuoden taivalta.

-Mikä on ollut se voima, jonka avulla olemme nousseet etujoukkoon? Olisiko se se kuuluisa sisu, joka suomalaisiin liitetään ja jota täysin vastaavaa sanaa ei muissa kielissä ole? Karujen luonnonolojen keskellä sisua on ilman muuta tarvittu Saarijärven Paavon tapaan, joka ei lannistunut, vaikka sadon vei ensin tulva, sitten raekuuro ja lopulta halla. Sisu oli myös se voittamaton ase, jonka turvin suomalainen sotilas puolusti maataan ja pelasti sen itsenäisyyden ja jonka turvin myös kotirintama kesti sotien koettelemukset.

-Kaiken edistyksemme perusta on kuitenkin ollut sivistys. Kansallinen filosofimme ja herättäjämme J.V. Snellman kirjoitti vuonna 1840: “Suomi ei voita mitään väkivallalla, sivistyksen voima on sen ainoa pelastus”. Sivistyksen tärkeyttä painotettiin jo ennen Snellmania ja siitä saamme erityisesti kiittää reformaatiota, jonka 500-vuotisjuhlaa olemme tänä vuonna viettäneet. Mikael Agricola julkaisi vuonna 1543 ensimmäisen suomenkielisen kirjan, “ABC-kirjan”, joka alkaa sanoilla “Opi nyt vanha ja nuori”. Näin jo ensimmäisen suomenkielisen kirjan ensimmäisellä rivillä julistettiin toimintaohjelma, joka pätee yhä. Varsinkin itsenäisyyden aikana tuota kansansivistyksen ohjelmaa on tarmokkaasti toteutettu perustamalla kouluja aina kiertokouluista yliopistoihin saakka, kirjastoista puhumattakaan, ja niukkuudenkin keskellä niiden toimintaedellytykset on aina koetettu ensiksi turvata. Näin tulee olla nykyisinä rikkainakin aikoina, sillä se on investointia tulevaisuuteen. Se on kantanut ja aina kantaa suuren hedelmän.

-Snellman opetti, ettei sivistys ole vain kansallinen tehtävä, vaan se vie koko ihmiskunnan kehitystä eteenpäin ja on sen osa. Suomen itsenäisyysjulistuksessakin itsenäisyyttä perusteltiin sillä, että Suomen kansa voisi täyttää sekä kansallisen että yleisinhimillisen tehtävánsä. Olemme vuorovaikutuksessa muiden maiden ja kansojen kanssa. Saamme heiltä ja annamme heille. Tässä vuorovaikutuksessa kehittyy ja rikastuu myös suomalaisuus. Nykyisin vuorovaikutus on paljon laajempaa ja vilkkaampaa kuin Snellmanin aikaan. Suomalaiset matkustavat, opiskelevat ja työskentelevät ulkomailla suurin joukoin. Maamme on osa Euroopan unionia ja toimii Yhdistyneissä kansakunnissa ja muissa kansainvälisisissä järjestöissä. Vuorovaikutuksen näyttämönä on myös oma koti-Suomemme, jossa asuu yhä enemmän muista maista tulleita.

-Maahanmuuttajia ja erityisesti pakolaisia katsotaan joskus epäillen, jopa vihamielisesti. Saatetaan huolestua arvojemme, tottumustemme ja tapojemme puolesta, suomalaisuuden puolesta. Maahanmuuttajia on kuitenkin aina ollut ja monet heistä ovat meille nykyihmisille suuria suomalaisia. Ajatelkaamme vaikkapa kahta suomalaisuuden ikonia, Maamme-laulua ja Helsingin Senaatintoria. Kansallislaulumme säveltäjä ja Senaatintorin suurten rakennusten suunnittelija olivat saksalaisia maahanmuuttajia. Kukapa tietää, millaisia ylpeyden aiheita meille vielä tuottavatkaan jotkut niistä, jotka ovat äsken paenneet sotaa ja sortoa ja saaneet turvapaikan Suomesta.

-Suomalaisuuden tärkein turva ja perusta on suomen kieli. Snellman kirjoitti: “Arvellaan ehkä: äänne kuin äänne, kieli kuin kieli, ne vain ilmaisevat eri tavoin samoja ajatuksia. Mutta ihminen ei ilmaise sanoissaan vain ajatuksiaan, hän uskoo ja tuntee, tietää ja tahtoo sanoissaan, hänen ajatuksensa, hänen koko järjellinen olemuksensa liikkuu ja elää kielessä. Kuinka siis voisikaan kansakunnan henkisyys ilmaista itseään millään muulla kielellä kuin omalla?” Jos haluamme puolustaa suomalaisuutta, meidän tulee puolustaa suomen kieltä. Siksi syyrialainen pakolainen, joka ponnistelee oppiakseen kielemme, rakentaa suomalaisuuden tulevaisuutta, kun taas kantasuomalainen, joka keikaroi englannilla, vaikka siihen ei olisi mitään tarvetta, murentaa sitä.

-Me juhlimme maata, joka on korkeasti kehittynyt ja sivistynyt. Me juhlimme maata, jossa saamme ajatella ja puhua vapaasti, toinen toistamme kunnioittaen. Me juhlimme maata, jossa meillä silti on vielä paljon tekemistä, sillä kaikkien asiat eivät ole hyvin eikä tasa-arvo vielä toteudu joka suhteessa. Saamme kuitenkin koettaa parantaa kaikkia puutteita suomalaisen kansanvallan kautta, joka perustuslakiimme on ankkuroitu. Me saamme tämän tehdä sen uhrin ansiosta, jolla yli 90 000 kaatunutta lunasti itsenäisyytemme kolmessa sodassa. Se uhri on meille kuolematon haaste.

-Rakas kotimaamme! Taivalkosken kunta ja taivalkoskelaiset toivottavat Sinulle onnea ja menestystä, kun lähdet itsenäisyytesi toiselle vuosisadalle, Osmo Buller päättää puheensa onnitteluihin.


Päivän suurtapahtumat jatkuivat kirkossa Jukka Kuoppamäen konsertilla. Tutut laulut saivat uutta sisältöä Kuoppamäen kertoessa laulujen synnystä. Monen laulun sanat kuvaavat asioita, joita taiteilija näki esiintymismatkojensa aikana eri puolilla Suomea, Ruotsia ja Puolaa. Laudat pohjoissuomalaisen autiotalon ikkunoissa synnyttivät laulun ´Kiskot vievät etelään´. Hotellihuoneessa avatun Raamatun kohta innoitti tekemään laulun ´Valtatie´, jossa todetaan että ihmisellä ei ole pysyväistä asuinsijaa. Saksassa pappinakin toiminut muusikko Jukka Kuoppamäki ja kosketinsoittaja Jukka Ruusumaa vetivät Taivalkosken kirkon täyteen yleisöä. Konsertin jälkeen Kuoppamäki kiiruhti Linnan juhliin.

Juhlapäivän päätteeksi seurakunnan järjestämä soihtukulkue kirkonmäeltä Jylykäs-Jakin kiekeröön Kaakkurivaaran siunauskappelille valaisi kirkonkylää yli viidenkymmenen soihdunkantajan voimin. Kirkkoherra Tuomo Törmäsen kappelilla pitämässä hartaudessa kuultiin katsaus itsenäisyyspäiväkynttilöiden historiasta.

-Kynttilöiden sytyttäminen ikkunalle on perinne 1700-luvulta Ruotsin vallan ajalta. Kynttilöillä juhlistettiin kuningasperhettä heidän merkkipäivinään tai heidän vieraillessaan Suomessa. 1800-luvun lopun sortovuosien aikana kynttilöitä alettiin polttaa Runebergin päivänä viidentenä helmikuuta vastalauseena venäläistämistoimille.
Suomessa perustettiin vuonna 1914 jääkäriliike, jonka tavoitteena oli irrottaa Suomi Venäjästä. Aate oli alkuaikoina tulenarka, ja kun nuoret miehet matkasivat jääkärikoulutuksiin Ruotsin kautta Saksaan, kaksi kynttilää ikkunalaudalla viestitti heille, että talo on turvallinen majapaikka jääkäreille.

Kun itsenäisyyspäivä syksyllä 1919 vakiinnutettiin joulukuun kuudenteen päivään eduskunnan päätöksellä, siirrettiin myös kynttilöiden poltto tuolle päivälle ja se perinne on jäänyt elämään.

Päivän tuokiokuvia: Lauri Turpeinen esitti suomalaisia lauluja kanttori Emmi Muholan säestäessä.

Itsetehdyissä kansallispuvuissa juhlivat Maija Tyni, Tuulikki Vääräniemi ja Liisa Päätalo.

Itsenäisyyspäiväjuhlien jälkeen kirkkoherra Tuomo Törmänen nimitettiin myös lääninrovastiksi.

LA RESUMETO ESPERANTE

Dum la tuta jaro okazis festoj rilate al centjarig´o de Finnlando. Ronde de la sendependectago, la 6-a de decembro okazis tutsemajnan festadon diversflanke de la komunumo Taivalkoski. La prezidanto de la komunestraro, antaua g´enerala direktoro de UEA Osmo Buller faris festparoladon por la komunlog´antoj dum la jubilea kafo.

Aini Vääräniemi 19.12.2017

JUHLAT JURMUSSA – METSÄSTYSSEURATOIMINTAA 50 VUOTTA

JUHLAT JURMUSSA – METSÄSTYSSEURATOIMINTAA 50 VUOTTA

Metsästysseura Jurmun Riistamiehet ry vietti 50-vuotisjuhlaa ja peijaisia Jurmun koululla viime sunnuntaina.

Seuran naisporukka esitti tilaisuuden aluksi Metsämiesten laulun. Veikko Heikkala kertoi seuran historiaa. Lopuksi pidetyn huutokaupan meklarina toimi Matti Heikkala. Jurmun maa- ja kotitalousseura vastasi juhlan tarjoiluista. Juhlaväen joukossa oli viisi jo perustamiskokouksessa mukana ollutta seuran jäsentä. Nyt seurassa on noin 80 jäsentä, joista nuorimmat ovat 15-vuotiaita.


Matti Väätäjä ja Veikko Heikkala osallistuivat seuran perustamiskokoukseen vuonna 1967, samoin kymmenen vuotta puheenjohtajana ollut Taisto Sorvari sekä Reijo Väätäjä. -Pohjatyötä alettiin tehdä jo vuosia aiemmin. Tarve metsästysseuran perustamiselle syntyi, kun kylällä alkoi käydä etelästä metsästäjiä. He vuokrasivat yksityisiltä metsästysmaita sillä seurauksella, että näytti ettei kyläläisillä ole enää rääpyä käydä metsällä. Herättiin perustamaan oma seura, joka alkoi tehdä metsästysvuokrasopimuksia maanomistajien kanssa, Veikko Heikkala kertoo historiakatsauksessaan.

–Opettaja Eero Hirvonen oli kaiken takana. Hän alkoi touhuta metsästysseuraa ja otti selvää miten piti toimia. Hän pyysi mukaansa Reijo Väätäjän ja minut kirkolle riistanhoitoyhdistyksen kokoukseen, jossa jätimme seuran perustamislupa-anomuksen. Silloin vuonna 1966 emme onnistuneet. Häme Aappo tyrmäsi ajatuksen ja sanoi, että Taivalkoskella on jo tarpeeksi metsästysseuroja. Emme tyytyneet siihen ja Eero Hirvonen jatkoi työtä seuran perustamisen eteen.
Seuraavana vuonna pidettiin Jurmun Riistamiehet ry:n perustava kokous. Perustajajäseniä olivat autoilija Paavo Pukkinen sekä maanviljelijät Antti Keskitalo ja Kalle Uusitalo. Ensimmäisessä johtokunnassa puheenjohtajana oli Paavo Pukkinen, varapuheenjohtajana Yrjö Parviainen, muina jäseninä Eero Hirvonen, Lauri Keskitalo, Tuomas Keskitalo, Antti Keskitalo, Heikki Arola, Kaarlo Koskela, Toivo Lukkari ja Kalle Uusitalo.

– Alkuun kokoukset olivat hyvinkin värikkäitä, kylällä oli siihen aikaan persoonia, jotka tohtivat sanoa mielipiteensä niin kuin se oli. Isossa porukassa oli monta mielipidettä ja sääntöjäkin muutettiin melkeinpä joka vuosi. Nykyään väki on niin yksituumaista, ettei väittelyjä synny. Alkuaikoina seura oli kylän ainut, kunnes Parviaiseen ja Raappanansuolle perustettiin omat seurat 1990-luvulla.

-Ensimmäisinä vuosina hirviä ei pyydetty ollenkaan. Vasta 1960-70-lukujen vaihteen tienoilla myönnettiin ensimmäinen hirvilupa. Kannan kasvaessa lupia saatiin lisää niin että vuonna 1983 seuralla oli luvat kolmen aikuisen hirven ja kahden vasan kaatamiseen. Eniten lupia oli 1990-luvun alkuvuosina, enimmillään 21 lupaa. Silloin kiikkui paraallaan yhdeksän roppia nylkyliterillä. –Minun hommana oli kauan hirvien haku pois metsästä. Laitoin mönkijän vuonna 1988 ja seuraavana vuonna alettiin vetää ropit mönkijällä tien varteen. Jouduin jäämään terveyssyistä pois hirviporukasta. Meni monta vuotta että lauantaiaamuisin heräsin samaan aikaan kuin hirvihommiin lähtiessä. Akkunasta piti seurata milloin hirvimiehet lähtevät liikkeelle ja milloin menevät liiterille. Oli erittäin mielenkiintoista olla mukana hirviporukassa. Nautin yhteishengestä joka kokosi porukkaa yhteen. Hirvihomma on melkein ainut toiminta kylällä, joka kokoaa ihmisiä laajasti toimimaan yhdessä, Veikko Heikkala sanoo.
Perustamiskokouksessa mukana olleista Taisto Sorvari on yhä vahvasti mukana metsästystoiminnassa. -Halusin kuitenkin jäädä pois puheenjohtajuudesta ja antaa tilaa nuorelle puheenjohtajalle. Käyn metsällä, tänäkin syksynä tuli monta kaatoa, Taisto Sorvari kertoo.
Reijo Väätäjä muistelee metsästysseuravuosiaan haikeana. -Hirvenmetsästysaika oli vuoden parasta aikaa, sitä aina odotettiin. Minulla oli hieno koira, sitäkin kaipaan. Muistot ja metsästysseuran tuoma yhteisöllisyys ovat asioita, joita on mukavaa muistella, Reijo Väätäjä sanoo.

Kuvassa metsästysseuran päänaatikoita, metsästyksenjohtaja Olli Väätäjä, sihteeri Hannu Hyttinen, puheenjohtaja Tauno Parviainen ja toiminnassa mukana alusta saakka ollut Veikko Heikkala.
Jurmun Riistamiehet ry:n puheenjohtaja Tauno Parviainen on ollut seurassa mukana kuusitoista vuotta. Hänellä on nyt meneillään ensimmäinen puheenjohtajakausi. –Kaikki on uutta, mutta asiat on saatu hoidetuksi. Tämä on niin hyvä porukka, että ohjeita tulee pyytämättäkin, varsinkin entiseltä puheenjohtajalta Taisto Sorvarilta. Hirviporukassa parasta on yhdessäolo ja porukkahenki. Tykkään kovasti, se on erilaista kuin yksin metsästäessä. Mehtämies olen ollut ikäni ja nyt olen ollut kolme vuotta hirvihommissa, tuore puheenjohtaja Tauno Parviainen kertoo.

Seuran sihteerinä on ollut vuodesta 2014 lähtien Hannu Hyttinen. –Olen ollut seuran jäsen 12-vuotiaasta asti. Isäni Juha Hyttinen oli seuran puheenjohtaja ennen Taisto Sorvaria. Pienestä pitäen olen käynyt isän kanssa metsällä ja kasvanut tämän seuran toimintaan. Olen tykännyt aina kulkea metsällä sekä yksin että porukassa. Seurassa on hyvä porukka, sanahelinöitä ei nykyään ole kuulunut, Hannu Hyttinen kiittää. Ennen Hyttistä seuran sihteerinä oli Reino Salmirinne.

Jurmun Riistamiehet ry:llä on ollut kaksi metsästyksen johtajaa vuosikymmenten aikana. Yrjö Korteslahti johti metsästystä vuoteen 1995 saakka, sen jälkeen Olli Väätäjä on hoitanut johtajuutta. –Vuoden kohokohta on hirvenmetsästyksen alkaminen. Täällä on hyvä porukka, on mukavaa olla johtajana. Yhdessäolo on parasta hirvihommissa. Itselläni ei ole koiraa, mutta on ollut hyvää tuuria metsällä ollessa, kymmeniä hirviä kaatanut tarkka-ampujaksi mainittu Olli Väätäjä sanoo. -Tulin hirviporukkaan 1980-luvun puolivälissä. Siihen aikaan karttoja piirrettiin käsin, nyt puhelimet ovat helpottaneet kaikkea toimintaa. Lakipykälien suhteen oli paljon työtä ennen. Kaadetuista vasoista piti viedä tiedot nimismiehelle ja kaatopaikka piti merkitä karttoihin tarkkaan. Lisäksi vasan leukaluut piti viedä tarkastettavaksi ja näin todistettiin että kaadettu eläin oli vasa.

Veikko Heikkala, 1980-luvulla seuran sihteerinä toiminut Mikko Ylitalo ja seuran tarkka-ampujana tunnettu metsästyksenjohtaja Olli Väätäjä muistelevat 1980-luvun värikkäitä kokouksia ja metsästyksen raportointikäytäntöjä ennen kännykkäaikaa.

Matti Heikkala on hoitanut seuran meklarin hommia Lenna-isänsä jälkeen. –Metsästysseuratoiminta on asia, jonka kautta haluan pitää kiinni kotikylästä. Maailmalla ollessa on mukavaa sanoa että olen jurmulainen. Seuran väki on merkinnyt paljon minun ja monen muun kasvulle. Esimerkiksi Pentti Koitijärvi on opettanut yhtä paljon kuin opettaja Eero Hirvonenkin, samoin Lenna-isäni ja Veikko. Olen suuressa kiitollisuudenvelassa, kun pienestä pitäen olen saanut olla metsästysasioissa mukana. Silloin 1980-luvullakin kun hirviliiteriä rakennettiin, olin varmaan haitolla rakennuksella, mutta sain olla mukana. Toivon että tulevaisuudessa kylällä olisi vain yksi metsästysseura ja hirviporukka joka kokoaisi koko kylän yhteen. Maa- ja kotitalousseuran naiset eri kyläkulmilta toimivat yhdessä, miksei me miehetkin pystyttäisi samaan metsästysseuratoiminnassa, Matti Heikkala visioi.

LA RESUMETO ESPERANTE

En Jurmu vilag´o oni jubileis la 50-jarig´on de la loka c´asadgrupo Jurmun Riistamiehet. La c´iujara c´asado de algoj estas la periodo kiun la plej multaj vilag´anoj atendas. En la vilag´o agadas ankau du aliaj c´asadgrupoj, en la vilag´regionoj Raappanansuo kaj Parviainen.

Aini Vääräniemi 22.11.2017