Kirjoittajan arkistot: Aini Vääräniemi

YHTEISTYÖTÄ JA YHTEISÖLLISYYTTÄ YLI MAAKUNTARAJOJEN

YHTEISTYÖTÄ JA YHTEISÖLLISYYTTÄ YLI MAAKUNTARAJOJEN
TUUHAN VÖLÖJYYN -HANKKEEN JA OMAISOIVA-TOIMINNAN KAUTTA

Taivalkoskella, Posiolla ja Kuusamossa toimiva Koillismaan Muisti ry:n hanke kutsuu jo nimellään alueen väkeä liikkeelle. Muistisairauteen liittyvistä asioista kiinnostuneet ovat toimineet lähes kaksi vuotta projektivastaava Eine Korhosen johdolla hankkeen pilottikylissä Taivalkosken Metsäkylässä, Posion Lohirannalla ja Kuusamon Vuotungissa ja Penttilänvaaralla. Joka kylässä toiminta on omannäköistään.

Metsäkylän toiminta on ollut pääasiassa porinakahviloita, jouluruokailutapahtumia ja luontoretkiä.

Vuotungissa pääasioita ovat olleet kädentaidot, laulu ja aivotreeni. Penttilänvaaralla toimii ruokapiiri, Lohirannassa on porinapiiri muisteluiden, tietovisojen ja jumpan merkeissä. Koillismaan Muisti ry:n Muistipirtillä Kuusamossa on lisäksi taidekahvilatoimintaa. Muistipirtille ovat tervetulleita vierailemaan kaikki muistiasiasta kiinnostuneet.

Kuluvan vuoden puolella hanke on aloittanut Metsäkylän pilottikylätoiminnan kautta yhteistyön sekä Koillismaan että Kainuun Omaishoitajat ja Läheiset -yhdistysten kanssa. Nyt kaikki kolme toimijaa vuorollaan järjestävät teemakahviloita kerran kuussa Pyhäkylän entisellä koululla, nykyisessä taidekeskuksessa. Taidekeskus valikoitui teemakahviloiden pitopaikaksi, koska se on keskeinen paikka kaikkien kolmen toimijan laajalla toiminta-alueella.

Ensimmäisessä kylien yhteistyökokoontumisessa Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset –yhdistyksestä Laila Setämaa ja Saila Käsmä-Karjalainen, Kainuun Omaishoitajat ja Läheiset –yhdistyksen OmaisOiva-toiminnan vastaava Aila Tartio-Jalonen, Koillismaan Muisti ry:n Tuuhan völöjyyn –hankkeen projektivastaava Eine Korhonen ja Kainuun Omaishoitajat ja Läheiset-toiminnan ohjaaja Petra Juntunen esittelivät yhdistystensä toimintaa ja tarkoitusta. Porukalla mietittiin yhteistyömahdollisuuksia.

Eine Korhonen kertoi Tuuhan völöjyyn –hankkeesta, jossa Metsäkylä on pilottikylänä. –Tämä on toimintaa ihmisten omassa ympäristössä, ei tarvitse lähteä kauas kuntakeskuksiin. Metsäkylässä on toimiva ryhmä ja ajatuksena on toiminnan laajentaminen lähikyliin yli kuntarajojen. Muisti on tärkeä asia. Aivoterveydestään pitää huolehtia, Eine Korhonen painottaa.

Metsäkylän pilottikylän työryhmän jäsen Paavo Vääräniemi kertoo että pilottikylän toiminta alkoi muistisairausasiasta kiinnostuneiden kokoontumisella. -Päätettiin aloittaa porinakahvilat, joihin väki on pikkuhiljaa lisääntynyt kun sana on kiirinyt. Toiminnassa on nuorempiakin mukana, omaishoito ja muistisairaudet voivat kuulua kaikenikäisten elämään. Toimintaan voi tulla vaikkei läheisellä tai itsellä olisikaan muistisairautta. Toiveena on että kokoonnuttaisiin yhdessä Suomussalmen kylien kanssa. Saataisiin uutta tietoa ja taitoa, että pärjättäisiin kotona mahdollisimman pitkään. Nämä ovat niitä akunlataustilaisuuksia.

Pyhäkylän kyläaktiivi Aulis Moilanen kertoo Eläkeliiton kokoontumisten olleen Suomussalmen kylien porinakahviloita. –Nyt eläkeliiton porinapiirit ovat loppumassa yhdistyksen lakkautuessa, joten tämä toiminta on oikein tervetullutta.
Tulevaa toimintaa suunnitellessa käytetään Kainuun OmaisOiva-kahviloissa kerättyä palautetta. Toiveina on ollut saada kokoontumisiin luentoja muun muassa turvallisuudesta, ensiavusta, lääkeasioista, hoitotahdosta, edunvalvonnasta ja on toivottu myös vapaata porinaa. Maaliskuun tapaamisessa kuultiin asiaa aivoterveydestä.

LA RESUMETO ESPERANTE

Jam dum du jaroj Metsäkylä estis la pilota vilag´o en la projekto `Venu kun ni`, kiu estas la projekto al la homoj kiuj havas memorproblemojn. Komence de c´i-jaro la projekto faris kunlaboron kun du aliaj asocioj, en kiuj oni la samajn aferojn traktas kaj parolas pri. Nun dekoj da homoj el ses au pli da vilag´oj kunvenas unufoje monate en la Arta centro de Pyhäkylä, kie antaue estis lernejo. Per la kunlaboro oni fortig´as!

Aini Vääräniemi 11.4.2019

PYHITYKSEN ERÄÄ JUHLITTIIN

PYHITYKSEN ERÄÄ JUHLITTIIN

Metsästysseura Pyhityksen Erä ry:n perustava kokous pidettiin Jenni ja Leo Veteläisen talossa vuonna 1968. Seuran perustajajäseniä olivat maanviljelijät Sulo Ronkainen, Toivo Tyni ja Leo Veteläinen.

Tänään yli satajäsenisen metsästysseuran 50-vuotisjuhlaa vietettiin Inkeen koululla viime jahtikauden päätteeksi.

Koston Lupin jäsenistä ja muista paikallisista koostunut Hirvikuoro Teuvo Puolakanahon säestämänä aloitti juhlaohjelman. Juhlapuheen piti Marika Käkelä, joka on seurannut hirvenmetsästysasioita lapsuudesta lähtien isän ja sedän toimiessa hirviporukassa. Puheenjohtaja Arto Rääpysjärvi kertasi seuran historiaa tervetuliaispuheessaan.

Taivalkosken Riistanhoitoyhdistyksestä Hannu Pitkänen ja Kalevi Hirvonen jakoivat kunniamerkit ansioituneille seuran toimijoille. Myös seura muisti toimijoitaan.

Tilaisuuden juontajana toimi juhlan vastuuhenkilö Risto Tyni. Pyhityksen Erä ry:n emännät olivat loihtineet maittavan hirvikäristyksen ja herkullisen kakkukahvitarjoilun yli satapäiselle juhlayleisölle.

Perustavassa kokouksessa mukana olleista juhlaan osallistuivat Arvo Tyni ja Esko Inget. –Vuonna 1969 seura sai yhden hirviluvan, Arvo Tyni kertoo. –Silloin metsästäjiä oli kaksitoista Tänä vuonna hirviporukassa on 35 henkeä, joista kolme on naisia. –Tulin tähän seuraan puheenjohtajaksi 1980-luvun alussa. Ennen niitä aikoja metsästettiin Koston takana Pyhityksen puolella. Metsästys lähti sitten nousuun kun metsästysalue muuttui. Nykyisin alue on 5000 hehtaaria ulottuen Kuusamon rajalle. Minulla oli hirvikoira 1980-luvun alussa. Vein sen metsään ja se alkoi haukkua hirveä. Kaadoin sille uroshirven. Sanoin toisille että menkää kaatamaan samassa porukassa olleet emä ja vasa. Siitä tapauksesta alkoi koiralla metsästys, koiria alkoi pian olla useammalla, Arvo Tyni muistelee. -Hoidin puheenjohtajuutta kymmenen vuotta. Työelämässä metsähallituksen työnjohtajana oli oppinut käyttämään tietokonetta. Aloin tehdä myös seuran papereita, muun muassa tilikirjat tietokoneella. Olen tehnyt myös seuran internetsivut, joista saa hyvän kuvan seuran historiasta, seuran puheenjohtajana, sihteerinä ja rahastonhoitajana vuosien varrella toiminut Arvo Tyni kertoo.

Esko Inget toimi Pyhityksen Erän rahastonhoitajana ja sihteerinä vuodesta 1970 alkaen. –Jorma Jalava oli näissä toimissa ennen minua. Tein paljon yhteistyötä Arvo Tynin kanssa, muun muassa vuokrasopimuksia ja niiden päivityksiä. 1980-luvulla vastuuta annettiin useammalle ja toimet jaettiin. Jatkoin rahastonhoitajana vuoteen 2001 saakka. Olin parikymmentä vuotta myös hirviporukan johtajana. -Heti seuran perustamisen jälkeen pihalleni rakennettiin hirviliiteri. Kun liiteriin tuotiin päivällä hirvi, pidin sitä silmällä iltaan saakka. Kun liiterille jäi paloiteltuja lihoja eri henkilöille, luovutin niitä pitkin iltaa hakijoille. Siinä tuli toimintaa ja liikuntaa. Oli monenlaista yhteistoimintaa, kävimme ammuntakilpailuissakin, Taivalkoskella pidettiin joukkuekilpailuja, Esko Inget muistelee.

Nykyinen hirviporukan johtaja Tauno Tyni on toiminut tehtävässään vajaat kymmenen vuotta. -Tärkeintä hirviporukkatoiminnassa on yhteenkuuluvaisuus, Tauno Tyni sanoo. -Hirvenmetsästys kokoaa porukkaa läheltä ja kaukaa. Jotkut tulevat Etelä-Suomesta tänne juurilleen viikoksi tai kahdeksi, tänäkin vuonna tänne on tultu Kaarinasta asti. Syksy tiivistää kyläläisten keskinäistä kanssakäymistä. Tämä aika on henkireikä hyvin monelle. Tulemme monenlaisista elämäntilanteista, täällä kaikki ovat matkassa kuntonsa ja vointinsa mukaan. Porukkaan kuuluminen ehkäisee syrjäytymistäkin. –Jahtia valmistellaan hallituksen ja aktiivisten jäsenten toimesta ympäri vuoden, koko ajan ollaan ajan hermolla. Alkuvuonna tehdään tilinpäätös, anotaan lupia, tiedotetaan ja talkoillaan. Talvella pyydetään kettuja ja ruokitaan jäniksiä, kesällä tehdään riistapeltoja. Kesäkokouksesta lähtien valmistaudutaan syksyn jahtiin ja taas talkoillaan. Talkoot ja metsästys yhdistävät porukkaa, Tauno Tyni iloitsee toiminnasta.

Teemu Lampila on ollut seuran sihteerinä kahdeksan vuotta. –On luonnollinen tilanne olla seurassa toimijana. Laji on sydäntä lähellä, luonnossa liikkuminen antaa paljon. Pyrimme siihen että toiminta jatkuisi. Toivomme että vanhemmat rohkaisisivat lapsia liikkumaan luonnossa ja toisivat lapsia tutustumaan seuran toimintaan, että lapset oppisivat muutakin kuin uusinta tekniikkaa, niin tärkeää kuin sekin tietysti on. Luonnosta ja myös ruoan alkuperästä tulisi jakaa oppia seuraaville sukupolville. Toivon että nuoria saadaan mukaan metsästyksen pariin niin täällä kuin maanlaajuisestikin. Metsästysseuratoiminta on riistanhoitoa ja se on tärkeää työtä. Riistanhoitoa harrastamaton ei juuri huomaa sen merkitystä ennen kuin sitä ei enää tehdä. Metsästysseuratoiminta myös ylläpitää elinvoimaisuutta kasvukeskusten ulkopuolella. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita, sihteeri Teemu Lampila korostaa.

Marika Käkelä valotti juhlapuheessaan metsästyksen eri merkityksiä: riistanhoidon toteutumista, ravinnonsaantia sekä ihmisen hyvinvointia. –Juureni ovat Kostonjärven rannalla. Isäni Martti Tynin kautta jokasyksyinen hirvenmetsästys on tullut vierestä seuraten tutuksi minullekin. Riistanhoidollisten tavoitteiden lisäksi muita näkökulmia metsästysseuratoiminnassa ja metsästysharrastuksessa ovat ravinnon hankkiminen ja luonnossa liikkuminen. Liikkeellä voidaan olla useita tunteja. Tiedetään että liikunnalla on terveyttä ja hyvinvointia parantava vaikutus. Erityisesti luonnossa liikkumisen on todettu parantavan myös henkistä jaksamista. Näiden ohella metsästysseuralla on myös tärkeä sosiaalinen rooli. Ihmisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää kuulua johonkin, olla kotoisin jostakin, tuntea juurensa ja kokea olevansa hyödyllinen. Maisemat missä metsästetään ovat useimmille vuosikymmenten takaa tuttuja ja tuovat muistoja mieleen, tuovat kotoisaa tunnetta. . –Kuulemani mukaan hirviporukka on tiivis, huumoria viljellään ja metsästyksen lomassa nuotiolla istuessa vaihdetaan kuulumisia, mielipiteitä ja tuetaan toisia elämän vastatuulissa. Jokaisella metsästysporukassa on omat tehtävänsä, jokaisen rooli on tärkeä. Oli se sitten koiran kanssa hirven jäljittäminen tai nuotion pitäminen liiterillä. Jokaista tarvitaan.

-Itse metsästyksen lisäksi peijaiset ovat merkityksellinen tapahtuma koko kylälle. Vuosittain kokoonnutaan porukalla, tavataan hyvässä hengessä, hyvän ruuan äärellä. Peijaisvalmistelut vaativat yhteen hiileen puhaltamisen taitoa, monen päivän uurastusta. Tällainen yhdessä tekeminen tiivistää yhteisöä. Hyvinvoivassa yhteisössä yksilötkin voivat hyvin, Marika Käkelä toteaa juhlapuheessaan.

Pyhityksen Erän puheenjohtajana lähes kymmenen vuotta ollut Arto Rääpysjärvi antoi puheensa runoilija Heikki Luokkaselle riimiteltäväksi:

”Arvoesat juhlavieraat ihan eissä kuin myös perällä
nehän viisikymppisjuhlat on nyt Pyhityksen Erällä
ja jos muutaman sanan siitä tässä maenita saesin
ihan runomitan muovossa sen juluki tuuva uskaltaesin.

Ei Pyhityksen Errää aekonaan perustettu suinkaan turhan takia
vaan kun ne herrat Helsingissä entrasivat metästyslakia
ne kun jotku metästäjät kulukivat luvatta muijjen maella
niin ne isot herrat arssinoi ettei tämä voe jatkuo tuolla laella.

Ja kaeppa niihin aekoehin oli aehe mitä kuumin
ja se osaltasa aeheutti metästysseurojen perustamispuumin
ja aenae osin tuosta syystä rakenneltiin Pyhityksen Errää
joka maeta tähän kööriin sekä metästävvie jäsenijä kerrää.

Ja ihan hyvin onnistu, saatiin paperit ja luvat
kun on tolokut miehet assiella niin ne hyvin tapahtuvat
mutta eipä unoheta tässä myöskää emäntijä nuita
niijjen topakoeta otteita ja hymmyyn taepuvija suita.

Sillä tunnustaa se pittää vae liekkö sannoelleni pohjaa
me miehet eillä mennään vaen nuo meitä naeset takkaa suihtillasa ohjaa
ja jopa mehtuuhommiin tulloo nämä koppelomme mukkaan
vaen seki on justiin tätä aekaa, ei siihen hanttiin panne kukkaan.

Että juhlavieraat hyvät eistä, takkaa ynnä välistä
enpä taho tässä ennää tämän enempätä hälistä
muuta kuin tervetulloa tähän juhlaan ilomiellä mukkaan
ja toevotaanpa ettei poijjes tyhjinmahoen lähe kukkaan.”

Arvokkaan juhlan päätteeksi juhlaväki Hirvikuoron ja Teuvo Puolakanahon johdolla lauloi maakuntalaulun Kymmenen virran maa.

LA RESUMETO ESPERANTE

La 50-jarig´o de la c´esasocio Pyhityksen Erä estis festita fine de la lasta c´essezono. Pli ol cent log´antoj de la regiono kie c´i asocio agadas kaj la membroj de la asocio kun siaj familioj partoprenis al la jubilea tago kiu okazis en la lernejo de Inkee. Du personoj kiuj ce-estis en la kunveno kiam oni fondigis la asocion partoprenis la jubileon, Esko Inget kaj Arvo Tyni. Ili estis premiitaj pri tiu grava laboro kiun ili faris dum jardekoj. Ankau la edzino de Arvo, Maija Tyni multege laboris por la asocio – nun s´i vendis loterion dum la jubilea lunco kune kun Esko Inget.

Aini Vääräniemi 16.2.2019

VUONOJEN KUTSU PÄÄTALO-KESKUKSESSA

VUONOJEN KUTSU PÄÄTALO-KESKUKSESSA

Lea ja Simo Iso-Möttönen toivat Päätalo-keskukseen tuulahduksen Pohjois-Norjasta joulu-tammikuun näyttelyllään Vuonojen kutsu. Näyttely kertoi koillismaalaisten muutosta Ruijan rannoille katovuosien 1861-1868 aikana. Näyttely koostui Lea Iso-Möttösen valokuvista ja Simo Iso-Möttösen maalauksista ja paperimassaveistoksista.

– Vuonna 1861 kolmasosa Kuusamon väestöstä matkasi Ruijaan ja sen jälkeenkin pitkin 1860-lukua. Osa muuttajista jatkoi matkaa Amerikkaan. Koillismaalaiset käyttivät niin sanottua kolmannen tien reittiä pohjoiseen Paanajärven, Tavajärven ja Knäsöin kautta Kuolaan ja Kalastajasaarentoon, josta mentiin rajan yli Norjan puolelle. Suomalaisia sanottiin kveeneiksi. Tuosta ajasta muistoksi Vesisaareen pystytettiin vuonna 1977 kveenipatsas, jonka julkistamistilaisuudessa olivat presidentti Urho Kekkonen, Ruotsin kuningas Kaarle XI Kustaa sekä Norjan kuningas Olav V. Kveenipatsaassa on vanha mies ja hänen tyttärensä lapsi sylissä sekä norjalainen mies joka tähyää merelle. Patsaan ankkuri symboloi suomalaisten asettumista Ruijaan, Lea Iso-Möttönen kertoo.

-Norjaan ei menty rikastumaan vaan saamaan ruokaa. Täällä oli nälkävuodet. Norjaan matkattiin jokia pitkin, porokyydillä, hiihtämällä ja kävelemällä. Matka kesti kuukausia. Perillä puuttomassa Ruijassa ihmiset asuivat turvemajoissa ennen kuin he saivat puutavaraa talojen rakentamiseen. -Nälkä pakotti lähtemään meren rannalle. Meri takasi sen että ihmiset pysyivät hengissä. Kalastaminen oli vaarallista. Säätiedotuksia ei ollut. Ihmiset lukivat pilvistä oliko tulossa myrsky. Erästä myrskyä kutsuttiin isoksi myrskyksi eli leskien myrskyksi. Silloin tuli 70 vasemman käden vantusta mereltä rantaan. Kun veden varaan joutuneet tiesivät etteivät selviä, he potkivat oikean jalan saappaan ja vasemman käden vanttuun pois.

-Suomalaiset veivät Pohjois-Norjaan maanviljelystaidon. He valmistivat multaa kuljettamalla merestä levää, joka muuttui mullaksi. Viljan siemeniä vietiin Tornionjokilaaksosta. Eräs suomalaisten asumapaikoista Ruijan rannoilla oli Pykeija, jota sanotaan yhä Pikku Suomeksi. Sinne kuljettiin laivalla Vesisaaresta. Vasta vuonna 1962 Pykeijaan valmistui tie. Pykeijassa pärjää yhä suomen kielellä. Kieli säilyi, koska suomalaiset eivät millään oppineet norjaa vaan puhuivat suomea. Toinen syy kielen säilymiseen oli se että suuri osa suomalaisista Ruijaan tulleista oli Lestadiuksen kannattajia ja he pitivät suomenkielisiä lestadiolaisseuroja eivätkä käyneet norjalaisten kirkoissa. Osa norjalaispapeista hyväksyi suomenkielen käytön, osa ei. Viranomaiset painostivat suomalaisia ottamaan norjalaisen sukunimen. Esimerkiksi maata ei voinut ostaa henkilö, jolla oli suomalainen nimi. Kuitenkin Pykeijasta löytyy yhä suomalaisia sukunimiä norjalaisittain kirjoitettuina kuten Ballari, Dikkanen, Gaski ja Dörmänen.

-Kveenit saivat vuonna 1999 kansallisen vähemmistön aseman ja heidän kielestään tuli vuonna 2005 Norjan kansallinen kieli, jolla on sama asema kuin saamen kielellä Suomessa. Kveenin kieli on säilynyt lähinnä Tornionjokilaakson meänkielen kaltaisena. Nykyään kveenin kieltä elvytetään Pohjois-Norjassa.

LA RESUMETO ESPERANTE

La ekspozicio pri la finnoj kiuj migris al Norda Norvegio dum la jaroj en 1860-jardeko estis en Päätalo-centro g´is la fino de januaro. Lea Iso-Möttönen fotis multe dum siaj vojag´oj al Norda Norvegio. Aldone en la ekspozicio estis la pentraj´oj kaj paperarto de Simo Iso-Möttönen.

Aini Vääräniemi 2.2.2019

UUSI YRITYS METSÄKYLÄÄN – La nova entrepreno en Metsäkylä

UUSI YRITYS METSÄKYLÄÄN

Metsäkylän Horsmanvaaralle Elsanahoon avattiin uusi matkailuyritys Backwoods Husky. Yrittäjä Miia Kemppaisen yrityksessä on tällä hetkellä 46 rekikoiraa valmiina palvelemaan matkailijoita. Eripituisia husky-safareita järjestävän yrityksen tiloissa on lisäksi majoitus- ja kokoustilat. Avajaisiin osallistui kansainvälinen vierasjoukko.

Taivalkosken kunnanjohtaja Kaisu Lehtinen-Nevalainen ja yrityskehittäjä Ari-Matti Toivonen Naturpoliksesta onnittelemassa uutta yrittäjää.

Kova työ on ollut yrityksen käynnistämisessä, mutta nyt päästään aloittamaan. Aluksi lähden koirien kanssa vetämään safareita Kylmäluomalle, Miia Kemppainen kertoo.

LA RESUMETO ESPERANTE

La nova hundsafarentrepreno Backwoods Husky komencis sian agadon meze de malnovaj arbaroj en Horsmamonteto en Metsäkylä. Entute 46 hundoj jam laboras por doni belajn memoraj´ojn por internaciaj kaj hejmlandaj gastoj kiujn interesas vojag´i tra la arbaroj per la sledeto kiun la hundgrupo veturigas.

Aini Vääräniemi 1.1.2019

KIRJA VANHOISTA METSISTÄ – La libro pri la maljunaj arbaroj

KIRJA VANHOISTA METSISTÄ

Taivalkosken kirjastotoimenjohtaja Timo Kovanen julkaisi kirjan Vanhoissa metsissä, Luontoa ja ihmisen jälkiä Jonkerinsalon Natura-alueella. Alue on Kuhmossa ja Nurmeksessa, jossa Kovanen asui ennen Taivalkoskelle tuloaan.

-Vanhat metsät ovat aina kiinnostaneet minua, jo ennen Nurmekseen muuttoani. Jonkerinsalo oli nimenä tuttu, muuton jälkeen meninkin käymään siellä. Olen kuvannut siellä luontoa ja ihmisen jälkiä, merkkejä ihmisen toiminnasta. Jonkerisalossa ei asuttu koskaan vaan aluetta on käytetty elinkeinon saamiseen, metsätöihin, metsästykseen, marjastukseen ja kaskeamiseen. Olen kerännyt tietoa muun muassa haastattelemalla henkilöitä, jotka olivat olleet nuoruudessaan Jonkerin kylässä metsätöissä.
-Alueen suojelu lähti soiden suojelusta. Suot ovat erikoisia muun muassa siksi koska monet niistä ovat rinteissä. Purot ovat luonnontilaisia, puronvarret monimuotoisia ja reheviä, kuvasin myös lähteitä. Kohtasin siellä majavankin. Eräs kuvauskohde oli Juusonsauna. Suoniityiltä otettiin ennen karjan ruoka, niin myös Juuso Haverinen oli kulkenut niityllä ´heinättämässä´. Niitty on rinnemaastossa. Juusonsaunan paikkeilla on vedenjakaja. Osa vedestä virtaa pohjoiseen Oulujokeen, osa etelään Vuoksen vesistöön ja edelleen Suomenlahteen. –Alueella on myös tervahautoja ja kaskiviljelyn tai ukkosen aiheuttamien palojen jäänteinä nokisia puita.

-Maastossa näkyy myös sodan jälkiä. Alueella ei sodittu, mutta sotatoimiin varauduttiin rakentamalla korsuja. Savotan jälkinä näkyy kämppien raunioita, rötistyneitä latoja ja muita rakennuksia. Alueella oli muun muassa viipalekämppä joka tuotiin paikalle osissa sekä leipäsauna savottalaisille. Joki- ja purouittojen jälkiä ovat uittorännien jäänteet ja padot eli tammet. Metsätalouden harjoittamisen jälkiä näkyy myös hakkuujälkinä, metsäautoteinä ja taimikkoalueina. Metsäautoteihin otettiin sora ja hiekka läheltä. Lannoitukset ja myrkytykset tehtiin lentokoneella. Haapoja myrkytettiin jossain vaiheessa taskuttamalla puut. Haapoja hävitettiin myös kaulaamalla. -Vanhat polut ovat ihmisen toiminnan seurauksena kadonneet. Yksi pätkä jonkerilaisten käyttämästä polusta on tiedossa. Elias Lönnrot käytti tätä polkua runonkeruumatkoillaan. Jonkerinsalossa on myös paikkoja joissa ei näy mitään ihmisen jälkiä. Siellä kasvaa esimerkiksi raidankeuhkojäkälä, joka on vanhan metsän laji, esikoiskirjailija Timo Kovanen kertoo.

MIELIKUVIA PÄÄTALO-KESKUKSESSA

Nurmeksen kameraseuran näyttely Mielikuvia oli esillä Päätalo-keskuksessa joulukuun puoliväliin saakka. Näyttely koostui kymmenen kuvaajan ottamista kuvista. Mukana oli muun muassa sukelluksen harrastajan, vaeltajan, muusikon ja luontokuvaajan kuvia. Kukin valitsi näyttelyyn itselleen mieluisimpia kuvia. Timo Kovasen mielikuvat on otettu Jonkerinsalon vanhojen metsien maisemista.

LA RESUMETO ESPERANTE

La kvara nova taivalkoskia verkisto en la jaro 2018 estas la estro de biblioteko Timo Kovanen kun sia libro pri la maljunaj arbaroj en Jonkerinsalo en la komunumo Nurmes kie Kovanen antaue laboris kaj log´is. Pri siaj fotoj kaj la fotoj de aliaj fotistoj de la Kamerasocieto de Nurmes estis farita la ekspozicio kiu estis videbla g´is meze de decembro en Päätalo-centro.

Aini Vääräniemi 18.12.2018

TYRÄJÄRVEN TYRSKYSTÄ MAAILMANMESTARIKSI

TYRÄJÄRVEN TYRSKYSTÄ MAAILMANMESTARIKSI

Juhani Eskolan ja Tapio Räisäsen yhteistyössä kirjoittama kirja mäkihypyn maailmanmestarista Tapio Räisäsestä julkistettiin Päätalo-keskuksessa. Minä, Tapsa syntyi viime kevään ja syksyn aikana. Kirjan vanhimmat tarinat ovat vuodelta 1907 kun Vattu-Paavo lähti Amerikkaan. Uusimmat tarinat ovat tämän vuoden kesältä. Minä, Tapsa on kirja unelman toteutumisesta. Kirja perustuu Tapio Räisäsen muistiinpanoihin, valokuviin ja neljänkymmenen vuoden takaisista huippuhetkistä ja niiden taustoista kertomiseen. Tapio Räisänen on ensimmäinen suomalainen suurmäen maailmanmestari. Hän hyppäsi voittohyppynsä Lahden MM-kisoissa vuonna 1978. Voittohypyt nähtiin videolta kirjan julkistamistilaisuudessa. Lisäksi kuultiin veljesten Asko ja Tapio Räisäsen musisointia.

–Tapio on kirjoittanut suuren osan teksteistä joita muokkasin kirjaan omannäköisikseni, esikoiskirjailija, toimittaja Juhani Eskola sanoo. – Kirjoitusprosessin aikana olin unissanikin mäkihyppytornissa, mutta sitä voittohyppyä en kuitenkaan hypännyt, Juhani Eskola kertoo eläytymisestään kirjan tapahtumiin. –Tapsan maailmanmestaruus oli kova juttu, siitä kertoo muun muassa se, että suuret mediat ovat kiinnostuneita tästä kirjasta 40 vuotta maailmanmestaruuden jälkeen. Tätä kirjaa ei tehty turhaan. Kirjaa tehdessämme olen tajunnut kuinka monipuolinen Tapsan urheilu-ura on ollut. Kymmenottelussa hänen ennätyksensä oli 5500 pistettä. Viime vuonna olisi sillä pistemäärällä tullut 12. sija Kalevan kisoissa, Juhani Eskola ihailee.

Tapio Räisänen kertoo kehittymisestään mäkihyppääjäksi. –Aloitin hyppäämisen seitsemänvuotiaana. Valde-isäni omistaman Tyrävaaran sekatavarakaupan takapihalla oli navetta, joka oli varastona. Tein laudasta ja lumesta navetan katolle hyppyrin, josta hyppäsin muutamia satoja hyppyjä ensimmäisen talven aikana. Rakensimme Tyrävaaran poikien kanssa useammankin hyppyrin kotikylälle, usein myös järvelle päin. Kerran emme huomanneet purkaa hyppyriä ladulta, jota pitkin kyläläiset kulkivat kalalle. Eräs isäntä siinä sitten katkaisi suksensa. Koviovaaralle tehtiin isompi mäki. Sitä tehdessämme huomasimme että Siekkisen Pentti oli kaivinkoneineen läheisellä suolla. Pyysimme häntä tasoittelemaan maastoa. Siitä mäestä hyppäsin yhden talven. Meitä oli kymmenkunta poikaa Tyrävaaralla jotka hyppäsimme. Perustin Taivalkosken Kuohun alaosaston, Tyräjärven Tyrskyn. Järjestin yleisurheilu- ja mäkihyppykilpailuja, joiden osallistumismaksu oli 50 penniä. Niillä rahoilla ostin suksivoidepurkkeja ja palkintoja isän kaupasta. Esimerkiksi kerran mäkihypyn ykköspalkintona oli omena.

Menin keskikouluun 12-vuotiaana ja asuin kirkolla. Katselin kun minusta kolme-neljä vuotta vanhemmat pojat, Erkki Alaloukusa, Härmän pojat, Nevalan Osmo ja Eero hyppäsivät Taivalvaaralla. Itse en uskaltanut hypätä Taivalvaaran 50 metrin mäestä. Teimme Hannu Härmän kanssa oman mäen jossa hyppäsimme aina pimeään asti. Sain kokeilla Hannun mäkisuksia. Ensimmäisen hypyn jälkeen päätin hankkia itsellenikin oikeat mäkisukset. Tilasin keltaiset mäkisukset Karhulta kysymättä isältä ja äidiltä. Nehän tulivat Tyrävaaran postiin jossa Aira-äitini oli postihoitajana. Äiti sanoi ettei puhuta asiasta isälle mitään vaan laitetaan sukset takaisin. Niin tehtiin.

Ensimmäiset mäkisukseni sain 16-vuotiaana. Siihen asti olin harrastanut kaikkia muitakin urheilulajeja. Keskikoulussa opettaja Yrjö Huttunen opetti telinevoimistelua, sitä kävin esittämässäkin juhlissa. Ohjelman rekkiliikesarja kesti 12 sekuntia, tein sen kahdesti pidentääkseni ohjelmanumeroa. -Valitsin mäkihypyn lajikseni 17-18-vuotiaana Sen jälkeen olen elänyt mäkihypyn ehdoilla. Muutot täältä Ouluun, Lahteen, Kajaaniin, kaikki muutokset olen tehnyt sen ehdoilla että voin kehittyä hyppääjänä. Motivaattorina on ollut hyppääjänä kehittyminen. -Valittuani lajikseni mäkihypyn tulin linja- tai postiautolla Matkakestiin ja siitä lähdin sukset olalla Taivalvaaraan. Kuljin Jalavan pihan läpi ja ostin mäkisuksilakkaa. Päiväni saattoi olla sellainen että lähdin Tyrävaaralta postiautoon kello 7.15, hyppäsin päivän Taivalvaaralla ja illalla taas menin postiautolla kotiin. Olin samalla rahastajana autossa mennen tullen. -Lähdin sitten Lahteen opiskelemaan rakennuspiirtäjäksi. Siinä vaiheessa olin jo hypännyt Taivalvaaran 50 metrin mäestä. Kun opitaan hyppäämään aluksi pienestä mäestä, taitojen ja itseluottamuksen kasvaessa tuntuu turvalliselta hypätä suuremmasta ja yhä suuremmasta. Lopulta suurmäki tuntuu yhtä luotettavalta kuin pikkupoikana tuntui kymmenen metrin mäestä hyppääminen. Kun itseluottamus on hyvä, ei tarvitse pelätä.
Lahdessa oli 80 metrin mäki ja ajattelin että onneksi minun ei tarvitse hypätä tuosta mäestä. Kuukauden kuluttua hyppäsin. –Silloin hypättiin hiihtohousut jalassa, pipo päässä tai avopäin ja villapaita päällä. Itävaltalaiset alkoivat kehittää hyppypukuja ja voittivat suurin piirtein kaikki kisat, Suomessa alettiin käyttää pukuja kaksi vuotta myöhemmin.
Lahden MM-kisoissa hypättiin ensimmäisen kerran joukkuekilpailu. Itävalta voitti, Suomi oli toisena. Yksi asia jäi harmittamaan. En päässyt Innsbruckin olympialaisiin vuonna 1976 vaikka näyttöjä oli. Olympialaisten jälkeen olin paras mäkihyppääjä Suomessa, Tapio Räisänen kertoo vaiherikkaasta urastaan mäkihypyn maailman huipulla.

LA RESUMETO ESPERANTE

Taivalkoskia sportisto, skisaltisto Tapio Räisänen publigigis la libron Mi, Tapsa kiun li verkis kune kun j´urnalisto Juhani Eskola. En la libro estas rakontoj de la jaro 1907 kiam la avo de Tapio las´is al Usono. La plej aktualaj rakontoj estas de la lasta somero. La libro rakontas pri la revo kiun la knabo de malgranda vilag´o havis, kaj kiel la revo realig´is. Denove kaj denove Tapio krimpis al la monteto Taivalvaara kaj flugis per la skisaltadskioj malsupren. Fine okazis ke li plej longen la ambauajn partojn de la mondchampionkonkurso saltis. Okazis tiu en la jaro 1978 en Lahti. Komence de la libropublikado oni reiris al la jaro 1978 kaj rigardis la saltadojn pri kiuj Tapio Räisänen estas vaste konata en Finnlando kaj ankau eksterlande en la rondoj de vintrosportado. Nuntempe en Taivalvaara situas La Skisaltadcentro de Tapio Räisänen, kie oni arang´as la naciajn kaj internaciajn skiado- kaj skisaltadokonkursojn.

Aini Vääräniemi 30.11.2018

KIRJEET AURINGOLTA TOIVAT NAPERO FINLANDIAN 2018 VOITON

KIRJEET AURINGOLTA TOIVAT NAPERO FINLANDIAN 2018 VOITON

Vuoden 2018 Napero Finlandia –sadunkirjoituskilpailun pääpalkinnon voitti oululainen Kiona Teye kilpailutyöllään Kirjeitä auringolta. Kirjeissä kuvataan muun muassa autistisen lapsen ajatuksia. –Kirjeiden syntymisen taustalla on yksinäisyyttä ja surullisiakin asioita. Kiona Teye kertoo.

Hotelli Herkossa pidettyyn palkintojenjakotilaisuuteen oli saapunut toistakymmentä kilpailussa menestynyttä alakoululaista hakemaan palkintoja ja kunniamainintoja. Kilpailun päätuomarina toiminut kansanedustaja, lääkintöneuvos ja satusetä Niilo Keränen, Päätalo-instituutin johtaja Kati Koivukangas sekä lapsia hauskuuttamaan saapunut vatsastapuhuja Sari Aalto jakoivat palkinnot.

-Kilpailua on nyt järjestetty 26 kertaa. Päätuomari Niilo Keränen on ollut mukana alusta saakka. Kilpailun taustalla on kirjailija Kalle Päätalon halu kannustaa lapsia ja nuoria kirjoitusharrastuksen pariin. Kiitokset kilpailun pitkästä historiasta kuuluvat Niilolle, Kallelle, lasten vanhemmille, isovanhemmille, opettajille ja kaikille, jotka olette kannustaneet lapsia kirjoittamaan. Kilpailusta tiedotetaan alkuvuonna ja kilpailutöitä otetaan vastaan Päätalo-instituutissa vuosittain huhtikuun loppuun saakka. Satujen arviointityö tehdään Oulun yliopiston ja Päätalo-instituutin yhteistyönä. Kesällä ajoinkin Ouluun auto täynnä satuja. Kirjallisuuden opiskelijat Myry Voipion johdolla toimivat satujen arvioinnissa esiraatina. Kaikissa kolmessa sarjassa oli sama esiraati. Heidän ehdottamistaan palkintosaduista Niilo Keränen on valinnut voittajasadut ja ratkaissut satujen paremmuusjärjestyksen. Vuosien mittaan kilpailuun saapuneista noin 64500 sadusta jokaikinen on arkistoituna tänne Taivalkoskelle ja ne ovat tutkijoiden käytössä. Tänä vuonna kilpailuun saapui 2500 satua joiden kirjoittajista 25 palkitaan tänään, Päätalo-instituutin johtaja Kati Koivukangas kertoo kilpailun kulusta.

Palkintojuhlaan saapuneessa Myry Voipion tervehdyksessä kiitellään kaikkia kilpailuun osallistuneita kuinka he ovat kuljettaneet esiraatia tarinoiden matkassa maagisiin maailmoihin, scifitarinoihin, aikakoneen kyytiin sekä hurjiin ja pelottaviinkin seikkailuihin, joita piti lukea valot päällä. – Raadilla oli arvio saduista sijoittuisivatko ne palkinnoille, kunniamaininnoille vai jäisivätkö ne palkittavien ulkopuolelle. Kolme kolmossarjan satua olivat niin tasaväkisiä, että mikä tahansa niistä olisi voinut olla voittaja. Kirjeitä auringolta nousi kuitenkin voittajaksi, päätuomari Niilo Keränen kertoo satujen arviointityöstä.

Naperoviikolla on järjestetty kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi muun muassa konsertteja, discoja, näyttelyitä, elokuvia, nukketeatteria, origami-käsityötekniikkaa, biisinikkarointia, Raamattuun tutustumista, liikuntaa, naamiotyöpajoja sekä salaisten maailmojen karttojen tutkimista ja uusien luomista.

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIVIIKON, NAPEROVIIKON TAIDENÄYTTELY PÄÄTALO-KESKUKSESSA

Osana Naperoviikkoa Päätalo-keskuksessa pidettiin kuvaamataitoa valinnaisaineena opiskelleiden yläkoulun oppilaiden serigrafiaa ja taidevandalismia sisältävä näyttely. Näyttelyyn kuului myös lukiolaisten tekemä aurinkokello.

-Serigrafiatekniikassa tekstit kirjoitetaan ensin tietokoneella, sen jälkeen ne leikataan tarkasti paperiveitsellä. Kuvat ja tekstit painetaan paperille seulan avulla samoin kuin kankaanpainannassa. Serigrafiatöissä käytimme akryylivärejä, kuvaamataidon opettaja Tuula Turpeinen kertoo. -Näyttelyn taidevandalismiosioon idea on saatu sosiaalisesta mediasta, jossa eräällä sivustolla tunnettuja taideteoksia on käsitelty. Tässä näyttelyssä taulujen yhteyteen on lisätty lauseita, jotka ovat lähellä oppilaita ja nykypäivää.


-Lukiolaisten aurinkokello syntyi uraa uurtavalla kurssilla Maailma havainnolliseksi. Kurssilla yhdistettiin kahden opettajan ohjaamana kuvaamataitoa sekä kemiaa ja fysiikkaa. Oppilaat oppivat aurinkokellon periaatteita, suunnittelivat kellon ja toteuttivat suunnitelman ulkona, opettaja Tuula Turpeinen esittelee teoksen syntyä kulttuuriohjaaja/tuottaja Heli Paaso-Rantalalle.

LA RESUMETO ESPERANTE

Tradicie en oktobro okazis la kultura semajno de infanoj kaj gejunuloj. En Päätalo-centro oni vidis la ekspozicion kiu konsistis serigrafiateknike faritajn artaj´ojn kaj artvandalismon de 7-9-klasanoj. En la dua parto de la ekspozicio estis la sunhorlog´o kiun la liceanoj preparigis dum la nova kurso kie oni miksadis arton, h´emion kaj fisikon.
La c´efa programero de la semajno estis la premiado de la venkintoj de la fabelkonkurso por infanoj en 1-6-klasoj. La premion Napero Finlandia venkis ouluano Kiona Teye per sia fabelo La leteroj el la suno. C´i-jare pli ol 2500 fabeloj estis senditaj al la konkurso arang´ita de Päätalo-instituto.

Aini Vääräniemi 16.11.2018

TAIVALKOSKEN LUKION 50 VUOTTA

TAIVALKOSKEN LUKION 50 VUOTTA

Taivalkosken kunnallisen keskikoulun rehtorina toiminut Tor–Erik Nyberg teki 1960-luvulla työtä lukion saamiseksi Taivalkoskelle. Työ kantoi hedelmää vuoden 1968 syyskuussa, kun 20 nuorta saattoi aloittaa lukio-opiskelut kotipaikkakunnalla. Sitä aiemmin yliopistoihin ja korkeakouluihin päästäkseen piti mennä muualle lukioon. Taivalkoskelta mentiin ainakin Iin ja Oulun lukioihin.


Alkuvuosina keskikoulun opettajat opettivat myös lukiossa. Rehtorina toimi Tor-Erik Nyberg kuolemaansa, alkuvuoteen 1972 saakka. Tarina kertoo että ennen lukion alkamista hän kiersi taloissa houkuttelemassa nuoria lukioon.


Kuvassa vuoden 1972 abit ja Kaija Paaso.
Toinen vahva lukion kehittäjä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja oli rehtori Kaija Paaso. Hän teki työtä muun muassa etälukion saamiseksi taivalkoskelaisten ulottuville. Taivalkoski liittyi 20 kunnan yhteiseen etälukioon, jossa Taivalkoski on yhä mukana. Paason virkakausi kesti 1970-luvulta vuoteen 2006 saakka.


Kuvassa Maaret Ihme ikkunan vieressä.
Paason eläköidyttyä rehtoriksi tuli lukion entinen oppilas Maaret Ihme. Hänen johtamanaan koulutyötä sähköistettiin niin, että ensimmäiset sähköiset ylioppilaskirjoitukset pidettiin muutamissa oppiaineissa ennen hänen eläköitymistään vuonna 2016. Kurssimateriaalitkin saadaan tänään tietokoneen kautta.


Nykyisin lukion rehtorina toimii Pekka Turpeinen, joka on myös yläkoulun rehtori. Lukion apulaisrehtorina on Tarja Tolonen. Kolmetoista opettajaa opettavat myös yläkoulussa. Tällä hetkellä lukiossa on 47 oppilasta, lisäksi kaksi oppilasta opiskelee etälukion kautta.

Lukio sai omat tilat nykyisestä B-talosta 1970-luvulla. Sittemmin lukio on toiminut vuoroin yläkoulun ja entisen ammattikoulun tiloissa. Vuonna 2016 siirryttiin takaisin yläkoululle, jossa lukiolla on käytössään rakennuksen päätytilat ja oma lukusali.
Lukion arjessa on kansainvälisyyttä. Vuodesta 1996 on toteutettu ystävyyskuntatoimintaa Saksan Schwartzwaldin Baiersbronnin lukion kanssa. Täältä vieraillaan Saksassa ja saksalaiset käyvät Taivalkoskella. Viime vuosina kansainvälisyyttä on toteutettu myös vierailuilla Pariisiin, Lontooseen ja Budapestiin. Ensi vuonna on vuorossa matka Berliiniin.

Apulaisrehtori Tarja Tolonen totesi 50-vuotisjuhlan avauspuheenvuorossaan, että lukion perustehtävät ovat pysyneet samoina kuin ne olivat 50 vuotta sitten. -Opiskelun tulee antaa valmiudet jatko-opintoihin yliopistoissa, korkeakouluissa ja muissa opinnoissa, joihin vaaditaan lukion oppimäärän suorittaminen. Lukion tehtävä on laaja-alaisen yleissivistyksen vahvistaminen. Tässä tehtävässä lukio on onnistunut. Lukiostamme on valmistunut vuosikymmenten saatossa 1320 ylioppilasta. Ammatteja heillä on laaja kirjo ja heitä on kaikissa maanosissa. Taivalkosken lukio on antanut heille eväät ponnistaa korkealle ja kauas. Taivalkoski on tunnettu kulttuuripitäjänä, lukio on osana sitä, täällä on mahdollisuus kehittää itseään monipuolisesti myös taideaineissa, Tarja Tolonen sanoo.

Maaret Ihme muisteli juhlassa rehtoriaikaansa. –Kirjoitin täältä ylioppilaaksi vuonna 1976. Silloin opettajat esittivät siististi käsinkirjoitettuja kalvoja, joista tiedot kopioitiin vihkoihin. Opimme kuuntelemalla ja katsomalla. Ollessani rehtorina vuonna 2007 lukio sai Opetushallitukselta rahoitusta langattoman verkon rakentamiseen. Etälukio oli toiminut aluksi videoneuvotteluna, jota varten opiskelijat tulivat koululle. Nyt jokainen voi opiskella omalta koneeltaan. Viime vuosina sähköistyminen on ollut todella nopeaa. Sähköisiä ylioppilaskirjoituksia valmisteltiin kymmenen vuotta. Saimme koulutusta Opetushallituksen, ylioppilastutkintolautakunnan ja kunnan kautta. Nyt opiskelijat ovat valmiita sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin. Haastattelemani ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat sanovat koulutuksen digitaalisuutta todella hyväksi koska sitä tarvitaan työelämässä. Kuitenkin he sanovat että on helpompaa lukea oikeata kirjaa kuin e-kirjaa. Tietokoneella kirjoittaminen koetaan helpommaksi kuin käsin kirjoittaminen. Toisen vuosikurssin oppilaat pitävät nopeudesta ja muokkaamisen helppoudesta. Matematiikan, fysiikan ja biologian digimateriaali antaa heidän mielestään opiskelijalle paljon tietoa. Abit kirjoittavat jo tänä syksynä kaiken sähköisenä. Heidät on valmisteltu hyvin. Jo ensimmäiseltä vuosikurssilta alkaen heillä on ollut omat tietokoneet ja ensimmäiset digimateriaalit otettiin silloin käyttöön. Opiskelija voi kuitenkin käyttää opiskelussaan digimateriaalia tai painettuja kirjoja. Uskon että Taivalkosken lukion osaavalla henkilöstöllä ja sitoutuneilla opiskelijoilla on hyvä tehdä erinomaista työtä Taivalkosken lukiossa eteenkin päin, Maaret Ihme sanoo.

Juhlaan oli saapunut kaksi ensimmäisen vuosikurssin oppilasta, Paula Alapirtti-Hoikkala Taivalkoskelta ja Liisa Mannonen o.s. Räisänen Turusta. Liisa Mannonen kertoo lähteneensä Taivalkoskelta lukion jälkeen. -Lähdin työn perässä maailmalle. Palasin vielä joksikin aikaa tänne, mutta sitten opiskelin sairaanhoitajaksi ja asetuin Turkuun. –Kun kuulin että Taivalkoskelle tulee lukio, kirjoitin Tor-Erik Nybergille että pääsisinkö sinne opiskelijaksi, Paula Alapirtti-Hoikkala kertoo. –Myös Päivi-sisareni haki lukioon samaan aikaan. Jonkin ajan kuluttua Nyberg soitti isällemme ja kertoi meidän molempien pääsevän opiskelemaan. Meitä oli hyvin eri-ikäisiä oppilaita, ikähaitari oli 18-23 vuotta. Moni oli jo opiskellut ammattiin tai ollut työelämässä. Myös Päivi-sisareni oli jo opiskellut kartanpiirtäjäksi. Luokanvalvojamme oli Marjukka Kortesalmi. Joskus hänen ollessaan vapaalla hänen miehensä kansanedustaja J. Juhani Kortesalmi oli tuuraamassa. Joskus myös rehtori Nyberg tuurasi. Teitittelimme rehtoria, luokanvalvojaa sekä uskonnonopettajana toiminutta pastori Alpo Sipolaa. Vastatessa nousimme seisomaan. Jossain vaiheessa käytäntö muuttui niin että saimme vastata istualtamme.
Vuonna 1969 Tytti Isohookana-Asunmaa oli auskultoimassa luokassamme. Nyberg istui takanani ja hymähteli Tytin opettaessa meitä.

Siihen aikaan tytöt käyttivät enimmäkseen hameita, mutta minulla ja sisarellani oli aina housut. Jonkin aikaa opiskeltuamme Nyberg sanoi, että pikkuhiljaa hän on alkanut tottua Alapirtin sisarusten housumuotiin. Kerran ollessani järjestäjänä en osannut sanoa vanhaa ja uutta läksyä, jotka järjestäjän kuului ilmoittaa luokan ovella seisten. Nyberg ärjäisi minulle: ”Opettajainhuoneeseen!” Välitunnilla menin sinne, huone oli täynnä tupakansavua. Nyberg oli jo rauhoittunut ja sanoi: ”No kyllä tämä tästä.”

Koulupäivät alkoivat keskikoulun ala-aulassa aamuhartaudella. Päivällä kävimme ruokalassa syömässä. Ateria maksoi markan. Olimme viikot asuntolassa, vuokra liinavaatteineen oli 90 markkaa kuussa.
Apuvälineitä opiskeluun olivat episkooppi ja diaprojektori. Kerran kieltenopettaja Maija Valjakka toi tunnille nauhurin, josta kuunneltiin puhetta. Muuten käytössä oli liitutaulu ja vihkot. Kirjat ostimme Anni Vaalamon kirjakaupasta. Vuosikurssillamme oli sekä kieli- että matikkalinja, minä olin kielilinjalla. Jo keskikoulussa oli aloitettu saksan opiskelu, englanti alkoi lukiossa. Latinaa opiskeltiin viisi tuntia viikossa. Läksyksi tuli aina kolmesta neljään riviä tekstiä, joka käännettiin. Kokeissa oli muutamia rivejä, joka myöskin käännettiin. Ohut latinan kirja riitti koko lukioajaksi. Kielten opiskelu tunnilla oli sitä että opettaja luki lauseen ääneen ja me käänsimme. Siinä tuli kielioppi tutuksi, mutta puhumista ei harjoiteltu. Vielä tänäänkin ymmärrän kieliä enemmän kuin pystyn niitä puhumaan. Silti meidänkin aikana oli kansainvälisyyttä. Itse olin Ruotsissa yhden kesän, sisareni oli Saksassa.

Luokassamme ei ollut yhteistä toimintaa. Osallistuimme keskikoulun juhliin, muita kokoontumisia ei ollut. Penkinpainajaispäivänä ajoimme kylällä traktorin kyydissä. Osuuskaupasta saimme makkaroita joita kävimme paistamassa hiihtomajalla Taivalvaaralla. Pelasimme myös jääpallo-ottelun opettajia vastaan. Maalissa olleella opettajalla oli leveä maila ja niinpä opettajat voittivat pelin. Olimme tehneet opettajista laulut, jotka minä hakkasin kirjoituskoneella, laulut monistettiin käyttäen kalkkeeripapereita kirjoituspaperien välissä. Kiersimme luokissa laulamassa laulut. Me tytöt olimme pukeutuneet kansallispukuihin. Penkinpainajaisruokailu oli sitten Taivalkrouvissa. Illan päätteeksi lähdimme Inget Taiston taksilla kotiin Tyrämäelle, Liisa, Päivi, Lassilan Sirpa ja minä. Nyberg saatteli meidät kotipihalle asti. Olimme Nybergin lapsia, olihan hän rehtorimme keskikoulun ja lukion ajan. Olimme Nybergin lapsia, olihan hän rehtorimme keskikoulun ja lukion ajan. Soittaessani luokkakavereilleni Sirpa Lassila kertoi Nybergin jopa antaneen hänelle rahan jonkin kirjan ostoon.
Myös Kaija Paaso oli kielten sijaisopettajana jo keskikoulussa, lukioon hän tuli lehtoriksi ja opetti meille ruotsia, saksaa ja latinaa.

Vuosikurssiltamme neljätoista oppilasta kirjoitti ylioppilaaksi. Lakkiaiset pidettiin seurakuntatalolla. Kunta lahjoitti meille ylioppilaslakit ja lyyrat. Todistusta annettaessa sanottiin kunkin yleisarvosana. Juhlassa puhui muun muassa vanhempainneuvoston puheenjohtaja, joka sattui olemaan Veikko-isäni. Kyllä silloin jännitti.

Olen nyt soitellut luokkatovereilleni. Kaikille on jäänyt positiivinen kuva ja hyvät muistot lukioajasta. Lukio avasi paremmat mahdollisuudet päästä jatko-opintoihin. Meidän porukasta tuli kaksi sairaanhoitajaa, kaksi diplomi-insinööriä, tehtaanjohtaja, opettajia, armeijan palveluksessa olevia, pankkivirkailijoita ja palkanlaskijoita. Kaikkien puolesta lausun sydämelliset kiitokset silloisille opettajille, nykyisille opettajille ja opiskelijoille toivotamme tsemppiä. Alkakaa tehdä jo nyt muistiinpanoja sitä varten kun 50 vuoden kuluttua muistelette lukioaikaanne. Ja ennen kaikkea: opiskelu kannattaa aina, Paula Alapirtti-Hoikkala kannustaa nuoria.

Vuonna 1972 Taivalkosken lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Aulikki Holma tavoitettiin Turusta. -Tor-Erik Nyberg, jonka ponnistelut olivat merkittäviä lukion saamisessa Taivalkoskelle, opetti keskikoulussa ollessani historiaa. Hän oli vaativa opettaja ja kurinpitäjänä ankarakin. Oppitunnit olivat kiinnostavia, sillä hän piristi niitä muun muassa tarinoilla lapsuusvuosiltaan Turussa. Hän seurasi tiiviisti myös tieteellistä tutkimusta ja luki jatkuvasti. Hänellä oli laaja kirjasto kotonaan. Muistan, että isäni kertoi Nybergillä vierailtuaan kysyneensä rehtorilta, miksi tämä on vuorannut kokonaisen huoneen kirjahyllyillä. Hän luki paljon ja arvosti taitoa ilmaista asioita kauniilla suomen kielellä. Mieleeni on jäänyt hänen kirjasuosituksensa, kun hän eräällä oppitunnilla sanoi: – Sitten kun teillä on jalat oman pöydän alla, hankkikaa itselle Nykysuomen sanakirja.

Tor-Erik Nyberg piti tärkeänä kysyvää, kriittistä, tieteellistä asennetta ja olemassaolevien totuuksien epäilyä. Osoituksena kriittisestä asenteesta kertoo se, että mieleeni on jäänyt hänen lausahduksensa oppitunnilla: ”Siihen mihin jokainen uskoi eilen, ja mihin te uskotte tänään, vain houkat uskovat huomenna.” Ajatuksen oli esittänyt kuuluisa tiedemies Francis Crick (1916-2004), jolle myönnettiin vuonna 1962 yhtenä kolmen tutkijan ryhmästä lääketieteen Nobel-palkinto DNA:n molekyylirakenteen ja sen merkityksen keksimisestä.

Inhimillinen tietäminen ei pysähdy siihen, mitä tieteessä on tähän mennessä ymmärretty ja saatu selville ja mitä nyt pidetään totuutena. Tieteen ylivoima muihin käsityksiin verrattuna on juuri siinä, että sillä on ainutlaatuinen kyky jatkuvasti uudistua ja uudistaa tietoaan. Tämä oli ymmärtääkseni Tor-Erik Nybergin käsitys sivistyksestä, jota hän halusi myös oppilailleen välittää, Aulikki Holma sanoo.

Neljäkymmentä vuotta sitten Taivalkosken lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen saapui juhlaan kansainväliseltä työkentältään. –Olen tehnyt työtä Suomelle. Sain hyvät eväät Taivalkoskelta, lukiosta, perheeltä. Nykyisessä työssäni olin esimerkiksi pääministerin businessdelegaatiossa Kiinassa. Siellä nousi esiin Suomen koulutusjärjestelmän ylivoimaisuus muihin maihin verrattuna. Samanlaista opetusjärjestelmää ei löydy muualta. Täällä kaikilla on tasavertainen mahdollisuus korkeimpaan koulutukseen. Täällä on ilmainen kouluruokailu ainoana maailmassa. Suomi on maailman onnellisin maa. Täällä on puhtain ilma hengittää. Silti olemme huolissamme. Meitä ahistaa ankarasti. Meitä huolettaa se kun talvi tulee. Meitä huolettaa riittääkö ruoka. Suomalaiset ovat rakentaneet ratkaisuja siihen että talvesta selvitään. Koulutuksella ja kovalla työllä selvitään. Maailmalla tiedetään että jos jokin asia toimii Suomessa, se toimii missä tahansa muualla maailmassa. Tänne tullaan testaamaan asioita.

Mutta yksin tekeminen ei riitä. Nykyiset uhat ovat globaaleja. Ilmastonmuutos, saasteet, robotisaatio, poliittisten uhkien mahdollisuus eskaloitua. Maailma on osa meitä, olemme samassa veneessä. Nyt voidaan kysyä jatkuuko menestystarinamme. Nyt pitää tehdä työtä että pystymme hyödyntämään hyvää tutkimustamme. Meillä on hyvä huominen kun teemme asioita itse ja yhdessä.

Taivalkoski näyttää erilaiselta kuin lukion alkaessa 50 vuotta sitten. Täällä oli toiminut keski- ja kansalaiskoulu hyvin, ylioppilaaksi piti opiskella muualla. Kunnan päättäjät tekivät hyviä päätöksiä koulutusasioissa. Itse aloitin koulun kansakoulussa, jatkoin keskikouluun ja sain päästötodistuksen peruskoulusta. Rehtori Kaija Paaso oli yksi henkilö joka jäi lukioajasta vahvasti mieleen. Ensimmäisellä luokalla pelkäsin häntä, toisella luokalla arvostin ja kunnioitin häntä, abiluokalla tajusin miten huima ihminen hän oli. Meillä oli musiikinopettajana Ari Pukkila, joka sai pienen paikkakunnan nuoret ihastumaan ja rakastumaan musiikkiin. Arin luoma musiikkikulttuuri elää Taivalkoskella yhä. Musiikin parissa ystävystyin hänen kanssaan. Kun hän kuoli, Kaija tuli kertomaan siitä minulle henkilökohtaisesti. Hän tiesi kuinka tärkeä henkilö Ari oli minulle. Sinä hetkenä tajusin kuinka huima ihminen Kaija oli.

Entäpä seuraavat 50 vuotta? Tänä päivänä elämme tiedon maailmassa. Tiedon määrä ja sen hallinta on yksi ratkaistava asia. Tekoäly tai tietokoneäly ei ole älyä. Äly on korvien välissä. Tieto on tietoa, äly on se miten tietoa prosessoidaan. Digi on vain työkalu, se ei tapa jos sen ottaa haltuun. Me olemme maailmaa ja maailma on me. Meillä on oma roolimme maailmalla. Meidän tehtävämme on kyetä jalostamaan seuraavalle sukupolvelle se mitä edelliseltä sukupolvelta opimme.

Lopuksi haluan antaa nykyisille ja tuleville taivalkoskelaisille ylioppilaille paikallisen kukan, kulleron. Olen kulkenut pitkän tien, 40 vuotta Taivalkosken lukiosta ja haluan antaa lukiolle nöyrimmät kiitokset hyvistä eväistä, Paavo Virkkunen päättää puheensa.


Kuvassa apulaisrehtori Tarja Tolonen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Osmo Buller, Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen ja rehtori Pekka Turpeinen.

Tilaisuuden loppusanoissa Pekka Turpeinen siteerasi J. W. Snellmannia joka totesi pienen kansan pärjäävän vain sivistyksen avulla. – Kiitämme kuntaa hyvistä päätöksistä 50 vuotta sitten, samoin pitkin matkaa on tehty hyviä päätöksiä. Työtä on tehty, ennen lukioon tuloa oppilailla on takana 9-10 vuotta perusopintoja, että voidaan pärjätä. Yhteistyökumppaneita vuosien varrella ovat olleet muun muassa seurakunta, Lionsit, Rotaryt, Päätaloseura, Osuuspankki ja metsäoppilaitos, Pekka Turpeinen kiittelee.

Kuvassa muun muassa kunnan päättäjiä.

Tilaisuuden kulttuuriohjelmasta vastasivat Flikat tanhuesityksellään Kaikella rakkaudella , Aino-Liisa Turpeinen ja Minna Häggvik musiikkiesityksellään Illumination, lukion äidinkielen oppilaat esityksellään Väläyksiä lukion taipaleelta sekä musiikin oppilaat ja opettaja Heikki Mustakallio räppiesityksellään Meidän lukio.


Kuvaamataidon opettaja Tuula Turpeisen koostaman Ajan virtaa-kuvaesityksen kohokohta oli Kaija Paason vuonna 1987 ylioppilaille pitämän puheen ote. Paaso puhui nauhoitteella muun muassa oppimisen tavoitteista. Hän sanoi, että kun yhteiskunta sijoittaa koulutukseen, sen on lupa odottaa myös saavutuksia.




Tuokiokuvia juhlasta: Muun muassa lukion entisiä opettajia oli saapunut juhlaan. Kansantanssiryhmä Flikat tervehtimässä entisiä opettajiaan Anneli ja Leif Hasselia, jotka saapuivat juhlaan Kannuksesta. Etualalla lukion ensimmäisen vuosikurssin oppilaat Liisa Mannonen ja Paula Alapirtti-Hoikkala muistelevat lukioaikaa.

Kuvia vuoden 1978 abien albumeista. Rehtori Kaija Paaso sai abeilta Taivalkosken Poroakatemian kunniatohtorin arvon. Penkkariaikana soitettiin ja laulettiin. Lakitus tapahtui seurakuntatalolla.


LA RESUMETO ESPERANTE

La gimnazio de Taivalkoski estis fondita en la jaro 1968. Pro la jubilea jaro oni arang´is 50-jarig´feston en la salono de la lerneja centro. Dum la festo oni audis paroladojn de la antaua rektoro Maaret Ihme, la nunaj rektoroj Pekka Turpeinen kaj Tarja Tolonen, unu el la unuaj studentinoj en la gimnazio Paula Alapirtti-Hoikkala kaj unu el la abiturientoj antau kvardek jaroj la direktoro de Vizitu Finnlando Paavo Virkkunen. La kulturan programon arang´is la nunaj gestudentoj kaj geinstruistoj de la gimnazio de Taivalkoski.

Aini Vääräniemi 4.11.2018

ERÄMAAN TEMPPELIÄ JUHLITTIIN JOKIJÄRVELLÄ

ERÄMAAN TEMPPELIÄ JUHLITTIIN JOKIJÄRVELLÄ

Taivalkosken Jokijärven Hiltukankaalle valmistui Arkkitehti Anders Fredrik Granstedtin suunnittelema 600 hengen ristikirkko vuonna 1848 lähinnä Jokijärven ja Metsäkylän asukkaiden rakentamana. Puutavara otettiin yhteisesti omistetusta metsästä. Kirkon paikkaa valittaessa kriteerinä oli asutuksen keskittyminen Jokijärven suunnalle. Oheisessa kuvassa kirkko on jo siirrettynä Taivalkoskelle. Kuvan on ottanut H. Berghell GTK vuonna 1906.

Samoihin aikoihin Jokijärven kirkon rakentamisen kanssa Taivalkoskelle rakennettiin saha jonka ansiosta asutus lisääntyi sahan ympäristössä niin että kirkko päätettiin siirtää Jokijärveltä Taivalkosken Anninpalonmäelle, jossa kirkko sijaitsi vuodesta 1877 lähtien. Kirkon historia päättyi salaman sytytettyä ilman ukkosenjohdatinta olleen kirkon tuleen heinäkuussa 1925. Samalle paikalle valmistui nykyinen kirkko vuonna 1933.

Kirkon rakentaminen Jokijärvelle sekä sen siirto Taivalkoskelle aiheutti epäsopua kylissä, joissa katsottiin oman kylän jäävän muita huonompaan asemaan suhteessa kirkon sijaintiin. Seurakuntalaisten velvollisuus oli käydä kirkossa useamman kerran vuodessa ja pitkä kirkkomatka koettiin vaivalloiseksi. Kunta-asetuksen tultua voimaan 1860-luvulla Jokijärvestä oli tullut kunta. Kirkon siirron myötä Jokijärvi menetti kunta-asemansa joka siirtyi Taivalkoskelle vuonna 1879. On sanottu, että kirkkotie Jokijärveltä Taivalkoskelle kerkesi nurmettua kirkon siirron jälkeen Metsäkylän ja Jokijärven asukkaiden lopetettua kirkossa käynnit vuosikymmenien ajaksi.

Näitä asioita ja Jokijärven kirkon muuta historiaa muisteltiin Taivalkosken seurakunnan ja Jokijärven kyläseuran järjestämässä juhlassa Pölkky-teatterilla ja Jokijärven kylätalolla syyskuun viimeisenä päivänä. Samalla juhlittiin 20-vuotiasta Jokijärven kyläseuraa. Juhlan arvovieraina olivat Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi Hannele-vaimonsa kanssa. Juhlassa pidetty messu oli Samuel Salmen viimeinen messu maakunnissa ennen hänen virkauransa päätösmessua.

Juhlassa puheen pitänyt yhteiskuntatieteiden tohtori, teologian maisteri ja terveyssisar Eevi Jaakkola muisteli tuloaan Taivalkoskelle terveyssisaren työhön vuonna 1964. –Jokijärvelle rakennetun kirkon siirto Taivalkosken kylään, ja kirkkoon läheisesti kuuluneen Kirkkosaaren hautausmaan sulkeminen ovat olleet menneisyyden asukkaille ja ennen kaikkea Jokijärven kirkkoa rakentaneille vaikea asia jonka yhteisöllinen läpikäyminen ei ole toteutunut. Terveyssisarena kuuntelin vanhemman väen pettymystä, surua ja jopa vihaa siitä vielä 1960-luvulla. Toivoin että kirkon siirtoa ja hautausmaan sulkemista voitaisiin käsitellä yhdessä ja että hautausmaa kunnostettaisiin. Näin ei käynyt vaan hautamerkit koottiin katoksen alle merkitsemättä hautojen sijaintia. Kunnan ja seurakunnan on yhteistyössä syytä käsitellä vielä tätä vaiettua ajanjaksoa muuttamalla se kuntalaisille yhteiseksi ja jopa yhdistäväksi muistoksi. Yhteenkuuluvuus ja paikallinen osallistuminen voivat kulkea edelleenkin käsi kädessä ja kasvattaa yhteisöllisyyttä yksilön ja yhteiskunnan voimavarana, Eevi Jaakkola sanoi puheessaan.

Jokijärven kirkon sananpalvelijoina toimivat katekeetat Johan Petter Lithovius, August Kranck, Johan Bäckvall ja Carl Otto Tenlén, pappi Nils Fellman sekä kappalaiset Alfred Elieser Backman ja Gustaf Nyman kirkon ollessa Jokijärvellä. Nyman jatkoi kappalaisena Taivalkoskelle siirretyssä kirkossa. Hänen jälkeensä toimivat kirkkoherrat Johan Barkman, Juho Viktor Kiviharju (Kallén) sekä Johan Valfrid Teräsvasara (Ståhlhammar). Heidän aikanaan v.t. kirkkoherroina toimivat Anders Lappalainen, Yrjö Henrik Kortekangas ja V. E. Laitinen. Lukkareina Jokijärvellä ja Taivalkoskella toimivat Olli Väisänen, Elias Partanen ja Heikki Partanen. Kirkko paloi JohanTeräsvasaran ja Heikki Partasen ollessa kirkkoherran ja lukkarin viroissa.

Jokijärven kirkon vaiheet ovat olleet paikallisten asukkaiden puheissa yli 170 vuotta. Tyrämäkeläinen Jorma Räisänen kirjoitti kirjan Erämaan temppeli, joka kertoo kirkon, jokijärveläisten ja seutukunnan historiaa vuosisatojen ajalta. Kirja ilmestyi Jokijärven kirkon 170-vuotisjuhlan alla.

-Suku- ja muun historiantutkimuksen myötä vuosien mittaan haltuuni on kerääntynyt paljon erilaista Jokijärven historiaan liittyvää aineistoa. Jokijärven kirkon historia muodosti hyvän rungon, kun aikoinaan päätin koota tietojani kirjaksi, Räisänen kertoo.
Seurakunta muisti Räisästä juhlassa julkistetulla Kari Holman taideteoksella Jokijärven kirkosta. Erämaan temppeli –kirjan kansikuvan on taiteillut Tatjana Luukkonen.

Jokijärven kirkon historiaa voi lukea lisäksi Jouko Vahtolan toimittamasta kirjasta Taivalkosken seurakunta 1879-1979.

LA RESUMETO ESPERANTE

La preg´ejo de Jokijärvi estis konstruita en la jaro 1848. Tiam estis la centro de la areo en Jokijärvi. Samtempe oni konstruis la arbarindustrian produktejon en Taivalkoski kaj la log´antaro tie rapide kreskig´is. Tial oni movigis la preg´ejon al Taivalkoski en la jaro 1877. Tiu preg´ejo brulig´is en la jaro 1925. La nuna preg´ejo estis konstruita en la jaro 1933.
Pri la iama preg´ejo de Jokijärvi kaj la vivstilo en la regiono verkis tyrämäkiano Jorma Räisänen la libron La templo en dezerto. La kovrilan bildon pri la preg´ejo desegnis artistino Tatjana Luukkonen. Artisto Kari Holm faris la pentraj´on pri la preg´ejo.

Aini Vääräniemi 27.10.2018

VUODEN TAIVALKOSKELAISEKSI KULTTUURIOSAAJA

VUODEN TAIVALKOSKELAISEKSI KULTTUURIOSAAJA

Taivalkosken Yrittäjien järjestämien perinteisten Elomarkkinoiden yhteydessä julkistettiin yrittäjien ja kulttuuritoimen valitsema Vuoden Taivalkoskelainen –kunnianosoituksen saaja. Teatteriohjaaja Elsa Ruokangas palkittiin kukkasin, kunniakirjalla ja Jussi Valtakarin tekemällä veistoksella. Ruokankaan ansioina valitsijat mainitsivat saavutukset taivalkoskelaisessa kulttuurielämässä. Hän toimi kunnan kulttuurisihteerinä ja on ohjannut työnsä ohessa sekä eläköidyttyään näytelmiä Koston, Kurtin, Jokijärven ja Taivalkosken näytelmäryhmille ja teattereille.

Työurallaan Elsa Ruokangas tutki ja tallensi muun muassa kenttärata-aineistoa sekä kehitti kenttärata-asiaa monipuolisesti kulttuurin, historian, perinteenkeräyksen ja matkailun näkökulmista. Hän oli suunnittelemassa ja toteuttamassa kenttäratareittejä maastoon. Hänen kulttuurisihteerityönsä aikana suunnitelmissa oli rakentaa myös Kenttäratakeskus Isokumpuun tai kuntakeskukseen. Kalle Päätalon muistomerkki julkistettiin Ruokankaan työuran aikana, Muuttunut selkonen –kirjan tapahtumapaikat sisältävä kartta on hänen käsialaansa. Ruokankaan kulttuurin edistämiseksi tehdyn työn seurauksena Taivalkoskelle saapuu merkittävä määrä sekä teatteriyleisöä että sotahistoriasta kiinnostuneita matkailijoita, jotka vilkastuttavat kunnan elinkeinoelämää.

LA RESUMETO ESPERANTE

Elsa Ruokangas, la antaua kultursekretario kaj la nuna teatrodirektorino estis premiita kiel la taivalkoskiano de la jaro 2018 pro sia laboro por la komunumo Taivalkoski. La kriterojn por c´i-titolo s´i plenumigis c´ar al Taivalkoski estas venintaj kaj venontaj multaj vizitantoj por vidi la teatraj´ojn kaj la milithistoriajn lokojn, ekzemple la fervojon Feldbahn, pri kiu afero Ruokangas multege laboris tiel ke nun estas videbla la historio de la fervojo en la informaj tabuloj en Isokumpu, Peuralampi kaj Metsäkylä kie situis fervojkonstruadlejro Korvua.

Aini Vääräniemi 5.10.2018