Kirjoittajan arkistot: Aini Vääräniemi

TAIVALKOSKEN LUKION 50 VUOTTA

TAIVALKOSKEN LUKION 50 VUOTTA

Taivalkosken kunnallisen keskikoulun rehtorina toiminut Tor–Erik Nyberg teki 1960-luvulla työtä lukion saamiseksi Taivalkoskelle. Työ kantoi hedelmää vuoden 1968 syyskuussa, kun 20 nuorta saattoi aloittaa lukio-opiskelut kotipaikkakunnalla. Sitä aiemmin yliopistoihin ja korkeakouluihin päästäkseen piti mennä muualle lukioon. Taivalkoskelta mentiin ainakin Iin ja Oulun lukioihin.


Alkuvuosina keskikoulun opettajat opettivat myös lukiossa. Rehtorina toimi Tor-Erik Nyberg kuolemaansa, alkuvuoteen 1972 saakka. Tarina kertoo että ennen lukion alkamista hän kiersi taloissa houkuttelemassa nuoria lukioon.


Kuvassa vuoden 1972 abit ja Kaija Paaso.
Toinen vahva lukion kehittäjä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja oli rehtori Kaija Paaso. Hän teki työtä muun muassa etälukion saamiseksi taivalkoskelaisten ulottuville. Taivalkoski liittyi 20 kunnan yhteiseen etälukioon, jossa Taivalkoski on yhä mukana. Paason virkakausi kesti 1970-luvulta vuoteen 2006 saakka.


Kuvassa Maaret Ihme ikkunan vieressä.
Paason eläköidyttyä rehtoriksi tuli lukion entinen oppilas Maaret Ihme. Hänen johtamanaan koulutyötä sähköistettiin niin, että ensimmäiset sähköiset ylioppilaskirjoitukset pidettiin muutamissa oppiaineissa ennen hänen eläköitymistään vuonna 2016. Kurssimateriaalitkin saadaan tänään tietokoneen kautta.


Nykyisin lukion rehtorina toimii Pekka Turpeinen, joka on myös yläkoulun rehtori. Lukion apulaisrehtorina on Tarja Tolonen. Kolmetoista opettajaa opettavat myös yläkoulussa. Tällä hetkellä lukiossa on 47 oppilasta, lisäksi kaksi oppilasta opiskelee etälukion kautta.

Lukio sai omat tilat nykyisestä B-talosta 1970-luvulla. Sittemmin lukio on toiminut vuoroin yläkoulun ja entisen ammattikoulun tiloissa. Vuonna 2016 siirryttiin takaisin yläkoululle, jossa lukiolla on käytössään rakennuksen päätytilat ja oma lukusali.
Lukion arjessa on kansainvälisyyttä. Vuodesta 1996 on toteutettu ystävyyskuntatoimintaa Saksan Schwartzwaldin Baiersbronnin lukion kanssa. Täältä vieraillaan Saksassa ja saksalaiset käyvät Taivalkoskella. Viime vuosina kansainvälisyyttä on toteutettu myös vierailuilla Pariisiin, Lontooseen ja Budapestiin. Ensi vuonna on vuorossa matka Berliiniin.

Apulaisrehtori Tarja Tolonen totesi 50-vuotisjuhlan avauspuheenvuorossaan, että lukion perustehtävät ovat pysyneet samoina kuin ne olivat 50 vuotta sitten. -Opiskelun tulee antaa valmiudet jatko-opintoihin yliopistoissa, korkeakouluissa ja muissa opinnoissa, joihin vaaditaan lukion oppimäärän suorittaminen. Lukion tehtävä on laaja-alaisen yleissivistyksen vahvistaminen. Tässä tehtävässä lukio on onnistunut. Lukiostamme on valmistunut vuosikymmenten saatossa 1320 ylioppilasta. Ammatteja heillä on laaja kirjo ja heitä on kaikissa maanosissa. Taivalkosken lukio on antanut heille eväät ponnistaa korkealle ja kauas. Taivalkoski on tunnettu kulttuuripitäjänä, lukio on osana sitä, täällä on mahdollisuus kehittää itseään monipuolisesti myös taideaineissa, Tarja Tolonen sanoo.

Maaret Ihme muisteli juhlassa rehtoriaikaansa. –Kirjoitin täältä ylioppilaaksi vuonna 1976. Silloin opettajat esittivät siististi käsinkirjoitettuja kalvoja, joista tiedot kopioitiin vihkoihin. Opimme kuuntelemalla ja katsomalla. Ollessani rehtorina vuonna 2007 lukio sai Opetushallitukselta rahoitusta langattoman verkon rakentamiseen. Etälukio oli toiminut aluksi videoneuvotteluna, jota varten opiskelijat tulivat koululle. Nyt jokainen voi opiskella omalta koneeltaan. Viime vuosina sähköistyminen on ollut todella nopeaa. Sähköisiä ylioppilaskirjoituksia valmisteltiin kymmenen vuotta. Saimme koulutusta Opetushallituksen, ylioppilastutkintolautakunnan ja kunnan kautta. Nyt opiskelijat ovat valmiita sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin. Haastattelemani ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat sanovat koulutuksen digitaalisuutta todella hyväksi koska sitä tarvitaan työelämässä. Kuitenkin he sanovat että on helpompaa lukea oikeata kirjaa kuin e-kirjaa. Tietokoneella kirjoittaminen koetaan helpommaksi kuin käsin kirjoittaminen. Toisen vuosikurssin oppilaat pitävät nopeudesta ja muokkaamisen helppoudesta. Matematiikan, fysiikan ja biologian digimateriaali antaa heidän mielestään opiskelijalle paljon tietoa. Abit kirjoittavat jo tänä syksynä kaiken sähköisenä. Heidät on valmisteltu hyvin. Jo ensimmäiseltä vuosikurssilta alkaen heillä on ollut omat tietokoneet ja ensimmäiset digimateriaalit otettiin silloin käyttöön. Opiskelija voi kuitenkin käyttää opiskelussaan digimateriaalia tai painettuja kirjoja. Uskon että Taivalkosken lukion osaavalla henkilöstöllä ja sitoutuneilla opiskelijoilla on hyvä tehdä erinomaista työtä Taivalkosken lukiossa eteenkin päin, Maaret Ihme sanoo.

Juhlaan oli saapunut kaksi ensimmäisen vuosikurssin oppilasta, Paula Alapirtti-Hoikkala Taivalkoskelta ja Liisa Mannonen o.s. Räisänen Turusta. Liisa Mannonen kertoo lähteneensä Taivalkoskelta lukion jälkeen. -Lähdin työn perässä maailmalle. Palasin vielä joksikin aikaa tänne, mutta sitten opiskelin sairaanhoitajaksi ja asetuin Turkuun. –Kun kuulin että Taivalkoskelle tulee lukio, kirjoitin Tor-Erik Nybergille että pääsisinkö sinne opiskelijaksi, Paula Alapirtti-Hoikkala kertoo. –Myös Päivi-sisareni haki lukioon samaan aikaan. Jonkin ajan kuluttua Nyberg soitti isällemme ja kertoi meidän molempien pääsevän opiskelemaan. Meitä oli hyvin eri-ikäisiä oppilaita, ikähaitari oli 18-23 vuotta. Moni oli jo opiskellut ammattiin tai ollut työelämässä. Myös Päivi-sisareni oli jo opiskellut kartanpiirtäjäksi. Luokanvalvojamme oli Marjukka Kortesalmi. Joskus hänen ollessaan vapaalla hänen miehensä kansanedustaja J. Juhani Kortesalmi oli tuuraamassa. Joskus myös rehtori Nyberg tuurasi. Teitittelimme rehtoria, luokanvalvojaa sekä uskonnonopettajana toiminutta pastori Alpo Sipolaa. Vastatessa nousimme seisomaan. Jossain vaiheessa käytäntö muuttui niin että saimme vastata istualtamme.
Vuonna 1969 Tytti Isohookana-Asunmaa oli auskultoimassa luokassamme. Nyberg istui takanani ja hymähteli Tytin opettaessa meitä.

Siihen aikaan tytöt käyttivät enimmäkseen hameita, mutta minulla ja sisarellani oli aina housut. Jonkin aikaa opiskeltuamme Nyberg sanoi, että pikkuhiljaa hän on alkanut tottua Alapirtin sisarusten housumuotiin. Kerran ollessani järjestäjänä en osannut sanoa vanhaa ja uutta läksyä, jotka järjestäjän kuului ilmoittaa luokan ovella seisten. Nyberg ärjäisi minulle: ”Opettajainhuoneeseen!” Välitunnilla menin sinne, huone oli täynnä tupakansavua. Nyberg oli jo rauhoittunut ja sanoi: ”No kyllä tämä tästä.”

Koulupäivät alkoivat keskikoulun ala-aulassa aamuhartaudella. Päivällä kävimme ruokalassa syömässä. Ateria maksoi markan. Olimme viikot asuntolassa, vuokra liinavaatteineen oli 90 markkaa kuussa.
Apuvälineitä opiskeluun olivat episkooppi ja diaprojektori. Kerran kieltenopettaja Maija Valjakka toi tunnille nauhurin, josta kuunneltiin puhetta. Muuten käytössä oli liitutaulu ja vihkot. Kirjat ostimme Anni Vaalamon kirjakaupasta. Vuosikurssillamme oli sekä kieli- että matikkalinja, minä olin kielilinjalla. Jo keskikoulussa oli aloitettu saksan opiskelu, englanti alkoi lukiossa. Latinaa opiskeltiin viisi tuntia viikossa. Läksyksi tuli aina kolmesta neljään riviä tekstiä, joka käännettiin. Kokeissa oli muutamia rivejä, joka myöskin käännettiin. Ohut latinan kirja riitti koko lukioajaksi. Kielten opiskelu tunnilla oli sitä että opettaja luki lauseen ääneen ja me käänsimme. Siinä tuli kielioppi tutuksi, mutta puhumista ei harjoiteltu. Vielä tänäänkin ymmärrän kieliä enemmän kuin pystyn niitä puhumaan. Silti meidänkin aikana oli kansainvälisyyttä. Itse olin Ruotsissa yhden kesän, sisareni oli Saksassa.

Luokassamme ei ollut yhteistä toimintaa. Osallistuimme keskikoulun juhliin, muita kokoontumisia ei ollut. Penkinpainajaispäivänä ajoimme kylällä traktorin kyydissä. Osuuskaupasta saimme makkaroita joita kävimme paistamassa hiihtomajalla Taivalvaaralla. Pelasimme myös jääpallo-ottelun opettajia vastaan. Maalissa olleella opettajalla oli leveä maila ja niinpä opettajat voittivat pelin. Olimme tehneet opettajista laulut, jotka minä hakkasin kirjoituskoneella, laulut monistettiin käyttäen kalkkeeripapereita kirjoituspaperien välissä. Kiersimme luokissa laulamassa laulut. Me tytöt olimme pukeutuneet kansallispukuihin. Penkinpainajaisruokailu oli sitten Taivalkrouvissa. Illan päätteeksi lähdimme Inget Taiston taksilla kotiin Tyrämäelle, Liisa, Päivi, Lassilan Sirpa ja minä. Nyberg saatteli meidät kotipihalle asti. Olimme Nybergin lapsia, olihan hän rehtorimme keskikoulun ja lukion ajan. Olimme Nybergin lapsia, olihan hän rehtorimme keskikoulun ja lukion ajan. Soittaessani luokkakavereilleni Sirpa Lassila kertoi Nybergin jopa antaneen hänelle rahan jonkin kirjan ostoon.
Myös Kaija Paaso oli kielten sijaisopettajana jo keskikoulussa, lukioon hän tuli lehtoriksi ja opetti meille ruotsia, saksaa ja latinaa.

Vuosikurssiltamme neljätoista oppilasta kirjoitti ylioppilaaksi. Lakkiaiset pidettiin seurakuntatalolla. Kunta lahjoitti meille ylioppilaslakit ja lyyrat. Todistusta annettaessa sanottiin kunkin yleisarvosana. Juhlassa puhui muun muassa vanhempainneuvoston puheenjohtaja, joka sattui olemaan Veikko-isäni. Kyllä silloin jännitti.

Olen nyt soitellut luokkatovereilleni. Kaikille on jäänyt positiivinen kuva ja hyvät muistot lukioajasta. Lukio avasi paremmat mahdollisuudet päästä jatko-opintoihin. Meidän porukasta tuli kaksi sairaanhoitajaa, kaksi diplomi-insinööriä, tehtaanjohtaja, opettajia, armeijan palveluksessa olevia, pankkivirkailijoita ja palkanlaskijoita. Kaikkien puolesta lausun sydämelliset kiitokset silloisille opettajille, nykyisille opettajille ja opiskelijoille toivotamme tsemppiä. Alkakaa tehdä jo nyt muistiinpanoja sitä varten kun 50 vuoden kuluttua muistelette lukioaikaanne. Ja ennen kaikkea: opiskelu kannattaa aina, Paula Alapirtti-Hoikkala kannustaa nuoria.

Vuonna 1972 Taivalkosken lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Aulikki Holma tavoitettiin Turusta. -Tor-Erik Nyberg, jonka ponnistelut olivat merkittäviä lukion saamisessa Taivalkoskelle, opetti keskikoulussa ollessani historiaa. Hän oli vaativa opettaja ja kurinpitäjänä ankarakin. Oppitunnit olivat kiinnostavia, sillä hän piristi niitä muun muassa tarinoilla lapsuusvuosiltaan Turussa. Hän seurasi tiiviisti myös tieteellistä tutkimusta ja luki jatkuvasti. Hänellä oli laaja kirjasto kotonaan. Muistan, että isäni kertoi Nybergillä vierailtuaan kysyneensä rehtorilta, miksi tämä on vuorannut kokonaisen huoneen kirjahyllyillä. Hän luki paljon ja arvosti taitoa ilmaista asioita kauniilla suomen kielellä. Mieleeni on jäänyt hänen kirjasuosituksensa, kun hän eräällä oppitunnilla sanoi: – Sitten kun teillä on jalat oman pöydän alla, hankkikaa itselle Nykysuomen sanakirja.

Tor-Erik Nyberg piti tärkeänä kysyvää, kriittistä, tieteellistä asennetta ja olemassaolevien totuuksien epäilyä. Osoituksena kriittisestä asenteesta kertoo se, että mieleeni on jäänyt hänen lausahduksensa oppitunnilla: ”Siihen mihin jokainen uskoi eilen, ja mihin te uskotte tänään, vain houkat uskovat huomenna.” Ajatuksen oli esittänyt kuuluisa tiedemies Francis Crick (1916-2004), jolle myönnettiin vuonna 1962 yhtenä kolmen tutkijan ryhmästä lääketieteen Nobel-palkinto DNA:n molekyylirakenteen ja sen merkityksen keksimisestä.

Inhimillinen tietäminen ei pysähdy siihen, mitä tieteessä on tähän mennessä ymmärretty ja saatu selville ja mitä nyt pidetään totuutena. Tieteen ylivoima muihin käsityksiin verrattuna on juuri siinä, että sillä on ainutlaatuinen kyky jatkuvasti uudistua ja uudistaa tietoaan. Tämä oli ymmärtääkseni Tor-Erik Nybergin käsitys sivistyksestä, jota hän halusi myös oppilailleen välittää, Aulikki Holma sanoo.

Neljäkymmentä vuotta sitten Taivalkosken lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen saapui juhlaan kansainväliseltä työkentältään. –Olen tehnyt työtä Suomelle. Sain hyvät eväät Taivalkoskelta, lukiosta, perheeltä. Nykyisessä työssäni olin esimerkiksi pääministerin businessdelegaatiossa Kiinassa. Siellä nousi esiin Suomen koulutusjärjestelmän ylivoimaisuus muihin maihin verrattuna. Samanlaista opetusjärjestelmää ei löydy muualta. Täällä kaikilla on tasavertainen mahdollisuus korkeimpaan koulutukseen. Täällä on ilmainen kouluruokailu ainoana maailmassa. Suomi on maailman onnellisin maa. Täällä on puhtain ilma hengittää. Silti olemme huolissamme. Meitä ahistaa ankarasti. Meitä huolettaa se kun talvi tulee. Meitä huolettaa riittääkö ruoka. Suomalaiset ovat rakentaneet ratkaisuja siihen että talvesta selvitään. Koulutuksella ja kovalla työllä selvitään. Maailmalla tiedetään että jos jokin asia toimii Suomessa, se toimii missä tahansa muualla maailmassa. Tänne tullaan testaamaan asioita.

Mutta yksin tekeminen ei riitä. Nykyiset uhat ovat globaaleja. Ilmastonmuutos, saasteet, robotisaatio, poliittisten uhkien mahdollisuus eskaloitua. Maailma on osa meitä, olemme samassa veneessä. Nyt voidaan kysyä jatkuuko menestystarinamme. Nyt pitää tehdä työtä että pystymme hyödyntämään hyvää tutkimustamme. Meillä on hyvä huominen kun teemme asioita itse ja yhdessä.

Taivalkoski näyttää erilaiselta kuin lukion alkaessa 50 vuotta sitten. Täällä oli toiminut keski- ja kansalaiskoulu hyvin, ylioppilaaksi piti opiskella muualla. Kunnan päättäjät tekivät hyviä päätöksiä koulutusasioissa. Itse aloitin koulun kansakoulussa, jatkoin keskikouluun ja sain päästötodistuksen peruskoulusta. Rehtori Kaija Paaso oli yksi henkilö joka jäi lukioajasta vahvasti mieleen. Ensimmäisellä luokalla pelkäsin häntä, toisella luokalla arvostin ja kunnioitin häntä, abiluokalla tajusin miten huima ihminen hän oli. Meillä oli musiikinopettajana Ari Pukkila, joka sai pienen paikkakunnan nuoret ihastumaan ja rakastumaan musiikkiin. Arin luoma musiikkikulttuuri elää Taivalkoskella yhä. Musiikin parissa ystävystyin hänen kanssaan. Kun hän kuoli, Kaija tuli kertomaan siitä minulle henkilökohtaisesti. Hän tiesi kuinka tärkeä henkilö Ari oli minulle. Sinä hetkenä tajusin kuinka huima ihminen Kaija oli.

Entäpä seuraavat 50 vuotta? Tänä päivänä elämme tiedon maailmassa. Tiedon määrä ja sen hallinta on yksi ratkaistava asia. Tekoäly tai tietokoneäly ei ole älyä. Äly on korvien välissä. Tieto on tietoa, äly on se miten tietoa prosessoidaan. Digi on vain työkalu, se ei tapa jos sen ottaa haltuun. Me olemme maailmaa ja maailma on me. Meillä on oma roolimme maailmalla. Meidän tehtävämme on kyetä jalostamaan seuraavalle sukupolvelle se mitä edelliseltä sukupolvelta opimme.

Lopuksi haluan antaa nykyisille ja tuleville taivalkoskelaisille ylioppilaille paikallisen kukan, kulleron. Olen kulkenut pitkän tien, 40 vuotta Taivalkosken lukiosta ja haluan antaa lukiolle nöyrimmät kiitokset hyvistä eväistä, Paavo Virkkunen päättää puheensa.


Kuvassa apulaisrehtori Tarja Tolonen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Osmo Buller, Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen ja rehtori Pekka Turpeinen.

Tilaisuuden loppusanoissa Pekka Turpeinen siteerasi J. W. Snellmannia joka totesi pienen kansan pärjäävän vain sivistyksen avulla. – Kiitämme kuntaa hyvistä päätöksistä 50 vuotta sitten, samoin pitkin matkaa on tehty hyviä päätöksiä. Työtä on tehty, ennen lukioon tuloa oppilailla on takana 9-10 vuotta perusopintoja, että voidaan pärjätä. Yhteistyökumppaneita vuosien varrella ovat olleet muun muassa seurakunta, Lionsit, Rotaryt, Päätaloseura, Osuuspankki ja metsäoppilaitos, Pekka Turpeinen kiittelee.

Kuvassa muun muassa kunnan päättäjiä.

Tilaisuuden kulttuuriohjelmasta vastasivat Flikat tanhuesityksellään Kaikella rakkaudella , Aino-Liisa Turpeinen ja Minna Häggvik musiikkiesityksellään Illumination, lukion äidinkielen oppilaat esityksellään Väläyksiä lukion taipaleelta sekä musiikin oppilaat ja opettaja Heikki Mustakallio räppiesityksellään Meidän lukio.


Kuvaamataidon opettaja Tuula Turpeisen koostaman Ajan virtaa-kuvaesityksen kohokohta oli Kaija Paason vuonna 1987 ylioppilaille pitämän puheen ote. Paaso puhui nauhoitteella muun muassa oppimisen tavoitteista. Hän sanoi, että kun yhteiskunta sijoittaa koulutukseen, sen on lupa odottaa myös saavutuksia.




Tuokiokuvia juhlasta: Muun muassa lukion entisiä opettajia oli saapunut juhlaan. Kansantanssiryhmä Flikat tervehtimässä entisiä opettajiaan Anneli ja Leif Hasselia, jotka saapuivat juhlaan Kannuksesta. Etualalla lukion ensimmäisen vuosikurssin oppilaat Liisa Mannonen ja Paula Alapirtti-Hoikkala muistelevat lukioaikaa.

Kuvia vuoden 1978 abien albumeista. Rehtori Kaija Paaso sai abeilta Taivalkosken Poroakatemian kunniatohtorin arvon. Penkkariaikana soitettiin ja laulettiin. Lakitus tapahtui seurakuntatalolla.


LA RESUMETO ESPERANTE

La gimnazio de Taivalkoski estis fondita en la jaro 1968. Pro la jubilea jaro oni arang´is 50-jarig´feston en la salono de la lerneja centro. Dum la festo oni audis paroladojn de la antaua rektoro Maaret Ihme, la nunaj rektoroj Pekka Turpeinen kaj Tarja Tolonen, unu el la unuaj studentinoj en la gimnazio Paula Alapirtti-Hoikkala kaj unu el la abiturientoj antau kvardek jaroj la direktoro de Vizitu Finnlando Paavo Virkkunen. La kulturan programon arang´is la nunaj gestudentoj kaj geinstruistoj de la gimnazio de Taivalkoski.

Aini Vääräniemi 4.11.2018

ERÄMAAN TEMPPELIÄ JUHLITTIIN JOKIJÄRVELLÄ

ERÄMAAN TEMPPELIÄ JUHLITTIIN JOKIJÄRVELLÄ

Taivalkosken Jokijärven Hiltukankaalle valmistui Arkkitehti Anders Fredrik Granstedtin suunnittelema 600 hengen ristikirkko vuonna 1848 lähinnä Jokijärven ja Metsäkylän asukkaiden rakentamana. Puutavara otettiin yhteisesti omistetusta metsästä. Kirkon paikkaa valittaessa kriteerinä oli asutuksen keskittyminen Jokijärven suunnalle. Oheisessa kuvassa kirkko on jo siirrettynä Taivalkoskelle. Kuvan on ottanut H. Berghell GTK vuonna 1906.

Samoihin aikoihin Jokijärven kirkon rakentamisen kanssa Taivalkoskelle rakennettiin saha jonka ansiosta asutus lisääntyi sahan ympäristössä niin että kirkko päätettiin siirtää Jokijärveltä Taivalkosken Anninpalonmäelle, jossa kirkko sijaitsi vuodesta 1877 lähtien. Kirkon historia päättyi salaman sytytettyä ilman ukkosenjohdatinta olleen kirkon tuleen heinäkuussa 1925. Samalle paikalle valmistui nykyinen kirkko vuonna 1933.

Kirkon rakentaminen Jokijärvelle sekä sen siirto Taivalkoskelle aiheutti epäsopua kylissä, joissa katsottiin oman kylän jäävän muita huonompaan asemaan suhteessa kirkon sijaintiin. Seurakuntalaisten velvollisuus oli käydä kirkossa useamman kerran vuodessa ja pitkä kirkkomatka koettiin vaivalloiseksi. Kunta-asetuksen tultua voimaan 1860-luvulla Jokijärvestä oli tullut kunta. Kirkon siirron myötä Jokijärvi menetti kunta-asemansa joka siirtyi Taivalkoskelle vuonna 1879. On sanottu, että kirkkotie Jokijärveltä Taivalkoskelle kerkesi nurmettua kirkon siirron jälkeen Metsäkylän ja Jokijärven asukkaiden lopetettua kirkossa käynnit vuosikymmenien ajaksi.

Näitä asioita ja Jokijärven kirkon muuta historiaa muisteltiin Taivalkosken seurakunnan ja Jokijärven kyläseuran järjestämässä juhlassa Pölkky-teatterilla ja Jokijärven kylätalolla syyskuun viimeisenä päivänä. Samalla juhlittiin 20-vuotiasta Jokijärven kyläseuraa. Juhlan arvovieraina olivat Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi Hannele-vaimonsa kanssa. Juhlassa pidetty messu oli Samuel Salmen viimeinen messu maakunnissa ennen hänen virkauransa päätösmessua.

Juhlassa puheen pitänyt yhteiskuntatieteiden tohtori, teologian maisteri ja terveyssisar Eevi Jaakkola muisteli tuloaan Taivalkoskelle terveyssisaren työhön vuonna 1964. –Jokijärvelle rakennetun kirkon siirto Taivalkosken kylään, ja kirkkoon läheisesti kuuluneen Kirkkosaaren hautausmaan sulkeminen ovat olleet menneisyyden asukkaille ja ennen kaikkea Jokijärven kirkkoa rakentaneille vaikea asia jonka yhteisöllinen läpikäyminen ei ole toteutunut. Terveyssisarena kuuntelin vanhemman väen pettymystä, surua ja jopa vihaa siitä vielä 1960-luvulla. Toivoin että kirkon siirtoa ja hautausmaan sulkemista voitaisiin käsitellä yhdessä ja että hautausmaa kunnostettaisiin. Näin ei käynyt vaan hautamerkit koottiin katoksen alle merkitsemättä hautojen sijaintia. Kunnan ja seurakunnan on yhteistyössä syytä käsitellä vielä tätä vaiettua ajanjaksoa muuttamalla se kuntalaisille yhteiseksi ja jopa yhdistäväksi muistoksi. Yhteenkuuluvuus ja paikallinen osallistuminen voivat kulkea edelleenkin käsi kädessä ja kasvattaa yhteisöllisyyttä yksilön ja yhteiskunnan voimavarana, Eevi Jaakkola sanoi puheessaan.

Jokijärven kirkon sananpalvelijoina toimivat katekeetat Johan Petter Lithovius, August Kranck, Johan Bäckvall ja Carl Otto Tenlén, pappi Nils Fellman sekä kappalaiset Alfred Elieser Backman ja Gustaf Nyman kirkon ollessa Jokijärvellä. Nyman jatkoi kappalaisena Taivalkoskelle siirretyssä kirkossa. Hänen jälkeensä toimivat kirkkoherrat Johan Barkman, Juho Viktor Kiviharju (Kallén) sekä Johan Valfrid Teräsvasara (Ståhlhammar). Heidän aikanaan v.t. kirkkoherroina toimivat Anders Lappalainen, Yrjö Henrik Kortekangas ja V. E. Laitinen. Lukkareina Jokijärvellä ja Taivalkoskella toimivat Olli Väisänen, Elias Partanen ja Heikki Partanen. Kirkko paloi JohanTeräsvasaran ja Heikki Partasen ollessa kirkkoherran ja lukkarin viroissa.

Jokijärven kirkon vaiheet ovat olleet paikallisten asukkaiden puheissa yli 170 vuotta. Tyrämäkeläinen Jorma Räisänen kirjoitti kirjan Erämaan temppeli, joka kertoo kirkon, jokijärveläisten ja seutukunnan historiaa vuosisatojen ajalta. Kirja ilmestyi Jokijärven kirkon 170-vuotisjuhlan alla.

-Suku- ja muun historiantutkimuksen myötä vuosien mittaan haltuuni on kerääntynyt paljon erilaista Jokijärven historiaan liittyvää aineistoa. Jokijärven kirkon historia muodosti hyvän rungon, kun aikoinaan päätin koota tietojani kirjaksi, Räisänen kertoo.
Seurakunta muisti Räisästä juhlassa julkistetulla Kari Holman taideteoksella Jokijärven kirkosta. Erämaan temppeli –kirjan kansikuvan on taiteillut Tatjana Luukkonen.

Jokijärven kirkon historiaa voi lukea lisäksi Jouko Vahtolan toimittamasta kirjasta Taivalkosken seurakunta 1879-1979.

LA RESUMETO ESPERANTE

La preg´ejo de Jokijärvi estis konstruita en la jaro 1848. Tiam estis la centro de la areo en Jokijärvi. Samtempe oni konstruis la arbarindustrian produktejon en Taivalkoski kaj la log´antaro tie rapide kreskig´is. Tial oni movigis la preg´ejon al Taivalkoski en la jaro 1877. Tiu preg´ejo brulig´is en la jaro 1925. La nuna preg´ejo estis konstruita en la jaro 1933.
Pri la iama preg´ejo de Jokijärvi kaj la vivstilo en la regiono verkis tyrämäkiano Jorma Räisänen la libron La templo en dezerto. La kovrilan bildon pri la preg´ejo desegnis artistino Tatjana Luukkonen. Artisto Kari Holm faris la pentraj´on pri la preg´ejo.

Aini Vääräniemi 27.10.2018

VUODEN TAIVALKOSKELAISEKSI KULTTUURIOSAAJA

VUODEN TAIVALKOSKELAISEKSI KULTTUURIOSAAJA

Taivalkosken Yrittäjien järjestämien perinteisten Elomarkkinoiden yhteydessä julkistettiin yrittäjien ja kulttuuritoimen valitsema Vuoden Taivalkoskelainen –kunnianosoituksen saaja. Teatteriohjaaja Elsa Ruokangas palkittiin kukkasin, kunniakirjalla ja Jussi Valtakarin tekemällä veistoksella. Ruokankaan ansioina valitsijat mainitsivat saavutukset taivalkoskelaisessa kulttuurielämässä. Hän toimi kunnan kulttuurisihteerinä ja on ohjannut työnsä ohessa sekä eläköidyttyään näytelmiä Koston, Kurtin, Jokijärven ja Taivalkosken näytelmäryhmille ja teattereille.

Työurallaan Elsa Ruokangas tutki ja tallensi muun muassa kenttärata-aineistoa sekä kehitti kenttärata-asiaa monipuolisesti kulttuurin, historian, perinteenkeräyksen ja matkailun näkökulmista. Hän oli suunnittelemassa ja toteuttamassa kenttäratareittejä maastoon. Hänen kulttuurisihteerityönsä aikana suunnitelmissa oli rakentaa myös Kenttäratakeskus Isokumpuun tai kuntakeskukseen. Kalle Päätalon muistomerkki julkistettiin Ruokankaan työuran aikana, Muuttunut selkonen –kirjan tapahtumapaikat sisältävä kartta on hänen käsialaansa. Ruokankaan kulttuurin edistämiseksi tehdyn työn seurauksena Taivalkoskelle saapuu merkittävä määrä sekä teatteriyleisöä että sotahistoriasta kiinnostuneita matkailijoita, jotka vilkastuttavat kunnan elinkeinoelämää.

LA RESUMETO ESPERANTE

Elsa Ruokangas, la antaua kultursekretario kaj la nuna teatrodirektorino estis premiita kiel la taivalkoskiano de la jaro 2018 pro sia laboro por la komunumo Taivalkoski. La kriterojn por c´i-titolo s´i plenumigis c´ar al Taivalkoski estas venintaj kaj venontaj multaj vizitantoj por vidi la teatraj´ojn kaj la milithistoriajn lokojn, ekzemple la fervojon Feldbahn, pri kiu afero Ruokangas multege laboris tiel ke nun estas videbla la historio de la fervojo en la informaj tabuloj en Isokumpu, Peuralampi kaj Metsäkylä kie situis fervojkonstruadlejro Korvua.

Aini Vääräniemi 5.10.2018

LENTOPAIKKA KESKELLÄ KAIKKEA

LENTOPAIKKA KESKELLÄ KAIKKEA

Taivalkosken Metsäkylässä kuultiin historian lehtien havinaa, kun Maanrakennus Vääräniemi Oy:n tekemä lentoonlähtö- ja laskupaikka avattiin kylätapahtuman nimissä. Paikalle saapunut parisataapäinen yleisö sai kuunnella myös Forssan ja Rovaniemen väliltä saapuneiden kahdentoista pienkoneen laskeutumista ja nousua. Vääräniemen poikien ja yrityksen työntekijöiden lisäksi Taivalkosken Moottorikelkkailijat ja Metsäkylän kyläseura osallistuivat tapahtuman järjestelyihin. Jouni Kokkoniemi toimi juontajana.

Lentopaikan pääsuunnittelija ja toteuttaja Markku Vääräniemi kertoo harrastaneensa lennokkien rakentelua lapsuudessaan. –Sitten tuli mieleen, että pitäisi päästä itse kyytiin ja niinpä aloin piirtää koneen piirustuksia. Otin runkomateriaalia pyykinkuivaustelineestä ja rakensin ensimmäisen ultrakevytkoneeni alusta loppuun saakka kankaita myöten. Silloin vuonna 1984 opin ompelemaankin.

Ultrakevyen kautta syntyi haave omasta lentokentästä. Tein pellolle kiitoradan, joka on nyt osa nykyistä lentopaikkaa. Vuonna 1988 rakensin toisen, kaksipaikkaisen koneen ja sillä lennän yhä. Sen kyydissä myös poikani Markus sai lentokärpäsen pureman alle kymmenenvuotiaana. Muistan kun hän halusi aina lähteä mukaani lentämään. En olisi ottanut häntä matkaan lentämisen vaarojen takia, mutta kun hän ajoi koneeni perässä pyörällä kypärä päässään niin ei siinä auttanut muu kuin laskeutua ja ottaa poika kyytiin, Markku Vääräniemi muistelee hymyillen. –Nyt Markuksella on oma nelipaikkainen kone Ikaros C42. Idea lentopaikan toteuttamisesta tulikin Markuksen taholta. Hän suoritti Pudasjärvellä ultrakevyen lentolupakortin pari vuotta sitten ja alkoi mittailla maastoa ja raportoi minulle suunnitelmistaan. Siitä innostuin itsekin ja veljeni Turo oli myös hengessä mukana lentopaikan suunnittelussa ja toteutuksessa. Markus vietti illat ja viikonloput maansiirtotöissä, samoin hänen kolme veljeään sekä maanrakennusfirmamme työmiehet olivat rakentajina. Samoilla lämpimillä päätettiin tehdä niin iso lentopaikka että isommatkin moottorikoneet voivat laskeutua tänne. Oman kylän kirvesmies rakensi lentokonehallin, jota voidaan käyttää moneen tarkoitukseen lentokoneiden säilytyspaikasta tapahtumien pitopaikkaan, Markku Vääräniemi kertaa lentopaikan syntyprosessia ja lopputulosta.

-Perusajatus lentopaikan rakentamisessa on ollut, että samalla edistetään koko kylän menoa eteenpäin. Aiomme pitää lentopaikan toimivana ja hyvälaatuisena. Pidämme täällä joka kesä vähintään yhden kylätapahtuman, Markku ja Markus Vääräniemi lupaavat. -Tämähän on keskellä kaikkea, Oulu, Kuusamo, Pudasjärvi, Suomussalmi, Ranua, Rovaniemi ja Tampere ovat lähellä, Forssasta lento tänne kestää kaksi ja puoli tuntia.

Metsäkylän kyläseuran puheenjohtaja, muutamia vuosia sitten Metsäkylään palannut Olavi Kainulainen iloitsee kotikylän toiminnasta. -Yhdessä ollaan kasvettu Vääräniemen poikien kanssa ja yhdessä saamme olla toteuttamassa näin ainutlaatuista tapahtumaa. Mikäpä on ollessa tällaisen kylän kyläpäällikkönä, Kainulainen myhäilee.

Puheenvuoron lentopaikan avajaistapahtumassa piti muun muassa Heikki Heinonen Lentopelastusseurasta. –Ei voi muuta kuin nostaa hattua tekijöille, että tällainen paikka on saatu aikaan. Toivottavasti tästä tulee joskus virallinen kenttä, Heinonen toivoo.

Turo Vääräniemi lausui tapahtuman avaussanat. –Jo alusta saakka ajatuksena oli, että lentopaikka voisi palvella useita tahoja, ilmailijoita, liukkaan kelin kuljettajakoulutusta, raskaan liikenteen kuljettajakoulutusta, palo- ja pelastuslaitoksen kuljettajien liukkaan kelin koulutusta, lennokkikerhotoimintaa, RC-autojen harrastajia ja moottorikelkkaihmisiä. Ajatukseni on että täältä ei tarvitse muuttaa kasvukeskuksiin vaan me voimme täällä tarjota kasvukeskusten ihmisille ja esimerkiksi ruuhka-Euroopan rääkätyille sieluille elämyksiä puhtaassa luonnossa, kokemuksia järvistä joiden vettä voi juoda. Toiveeni on tulevaisuudenuskon säilyminen niin että koko Suomi pysyy asuttuna. Tämä lentopaikka on yksi osoitus tulevaisuudenuskosta, Turo Vääräniemi sanoo.

LA RESUMETO ESPERANTE

LA FLUGEJO MEZE DE C´IO

La nova pag´o de historio estis videbla kiam okazis la malfermeco de Flugloko de Metsäkylä. Markku Vääräniemi kaj sia filo Markus dum miloj kaj miloj horoj laboris kaj nun eblas veni al Metsäkylä flugante. Ambau havas sian propran aviadilon. El la familianoj ankau Turo Vääräniemi flugas. Gefratoj Vääräniemi bonvenigas c´iujn por g´ui pri la pura naturo kaj pura akvo de lokaj lagoj. La flugloko havas 700 metrojn longan vojon por la surterig´o de la aviadiloj kaj flugmas´inoj.

Aini Vääräniemi 6.9.2018, bildoj Pauliina Vääräniemi

HORSMAN SUKU KOOLLA

HORSMAN SUKU KOOLLA




Horsmalainen, Horsmanvaaralainen, Horsmala – näillä nimillä vanhat asiakirjat kertovat Horsman suvusta, jonka ensimmäinen sukukokoontuminen pidettiin Jokijärven leirikeskuksessa heinäkuun viimeisenä lauantaina. Kokoontuminen koostui historiakatsauksesta, muisteluksista, tietovisasta ja porinoinnista. Seurakunta huolehti tarjoiluista, Kimmo Ikola musiikista, Anna-Kaisa Vääräniemi tekniikasta ja tietovisasta, Anna-Leena Vääräniemi ja Tuomo Horsma olivat tapahtuman järjestäjiä. Paikalla oli satakunta Horsman sukuun kuuluvaa, nuorin heistä vasta kolmen viikon ikäinen, vanhimmat ennen sotia syntyneitä. Horsma-sukunimen omistaa tällä hetkellä 106 henkilöä.

Anna-Leena Vääräniemi muisteli avaussanoissaan Horsman Leena-tädin 1950-luvulla kertomia tapauksia hänen omasta lapsuudestaan edellisvuosisadalta. –Leena-tädin tarinat ovat yhä muistissa. Sanotaan että jokaisen pitäisi tuntea suvustaan vähintään kolme sukupolvea.


Jorma Horsma kertoi muistojaan Horsman mummolasta, Matti-isän kodista. –Muistelen vanhaa Horsmaa, jota ei enää ole. Näin rakennuksen viimeisen kerran kokonaisena joululomalla 1948. Tullessani kesällä 1950 Horsmaan talo oli katkaistu, osa rakennuksesta oli siirretty muualle ja pihapiiriin oli ilmautunut uusi talo, jonka Martti ja Janne Horsma olivat rakentaneet. Asuin sen kesän vanhan talon kamarissa. Myöhemmin kukin omistajista vei oman osuutensa vanhasta talosta muualle. Isä purki oman osansa ja rakensi Mattilan.
Äitini Laura oli Sotkamon kirkkoherran August Mömmön tytär. Hän tuli Metsäkylään opettajaksi vuonna 1933 ja kohtasi isäni Matti Horsman. Minut äiti kävi synnyttämässä Naapurivaaralla äitinsä Sofia Karjalaisen kotitalon saunassa.
Metsäkylän koulu oli kotini 12-vuotiaaksi saakka. Kävin siellä viisi luokkaa koulua, sitten menin Sotkamon yhteiskoulun pääsykokeeseen. Läpäisin kokeen ja kävin siellä oppikoulun ensimmäisen luokan vuosina 1948-49. Äiti lähti takiani mukaan Sotkamoon ja oli opettajana erään talon pirtissä. Matti-isän työt olivat Taivalkoskella ja hän jäikin tänne.
Joululomalla tulimme Horsmaan. Matka oli vaivalloinen, kuljimme hevosella, junalla, linja-autolla ja taksilla. Valona Horsmassa oli uunin piisituli, öljylamppuja, kynttilöitä ja karbidilamppu. Janne ja Martti olivat kaataneet ison hongan ja tehneet sen pölkyiksi rantteella keittiön takana. Piisiin viritettiin honkatuli. Piisin valossa miehet tekivät puhdetöitä, naiset karttasivat villoja toisella puolella pirttiä. Leena-täti kertoi isonvihan aikaisia tarinoita muun muassa Pekka Poutusta ja Saarijärven saaren kuopista, jotka saattavat liittyä isoonvihaan. Joulua vietettiin isossa pirtissä, jossa ruokailtiin ja myös leikittiin. Katsottiin Turkin hihasta tähtiä, pelattiin tammea ja miilua, painittiin ja laulettiin. Päivisin laskettiin mäkeä Kuoppakunnaalla.
Pääsin Martin matkassa käymään Lohijoen savotalla, jonne vietiin jauhokuorma. Koneet kävivät silloin appeen ja heinien voimalla. Jauhot olivat tärkeä osa hevosten ruokintaa. Savotalla oli eräs nuori oululaismies, jonka hänen isänsä oli hommannut metsätöihin pois pahoilta teiltä. Poika ei viihtynyt savotalla. Kuulimme myöhemmin, että hän sairastui, meni lääkäriin Ouluun, sai jostain aseen ja surmasi naispuolisen taksikuskin.
Palattuamme joululomalta Sotkamoon äiti huomasi Opettaja-lehdestä että Rovaniemen Saarenkylällä oli opettajan paikka auki. Hän haki paikkaa ja muutimme Rovaniemelle. Menin syksyllä 1949 Rovaniemen ensimmäiseen oppikouluun. Nykyisin rakennuksessa on vapaan sivistystyön opisto. Kävin keskikoulun ja menin Lyseonpuiston lukioon josta kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1957. Armeijan jälkeen opiskelin Oulun Opettajakorkeakoulussa kansakoulunopettajaksi. Muun muassa presidentti Martti Ahtisaari on käynyt saman koulun. Valmistuttuani olin kaksi vuotta Suomussalmen Perangan koululla, sitten olin opettajan virassa Kittilässä Könkään koululla eläköitymiseeni vuoteen 1991 saakka. Nyt vietän eläkepäiviä Akaan Toijalassa, Jorma Horsma kertoi.


Marjatta Saloranta muisteli nuoren opettajapariskunnan kokemuksia Horsman koululta, jonne hän miehensä Sepon kanssa saapui koulun valmistuttua vuonna 1959. –Uuden koulun toiminnan aloittaminen oli aikamoinen homma, kaikki mahdollinen käyttövälineistö piti tilata. Ensimmäisenä vuonna koululla ei ollut sähköä. Vesi tuli hetteestä. Vauvan vaippapyykit kiehutettiin vadissa. Vuoden kuluttua pidettiin valojuhlat, kun saatiin sähköt. Siihen aikaan ei vielä televisio näkynyt Pohjois-Suomessa. Toivoinkin että koululle hankittaisiin rainakone, jolla voitaisiin näyttää lapsille kuvia eri puolilta maailmaa. Ajattelin että lämmitän johtokunnan myöntymään rainahankintaan. Johtokunnan kokouksissa oli aina hyvät kahvit, nyt laitettiin herkulliset leivokset. Johtokunnan jäsenet saapuivat koululle, jotkut hevosella, jotkut traktorilla. Menin mukaan kokoukseen ja näytin johtokunnalle rainoja Metsäkylän koululta lainaamallani rainakoneella ja esitin samanlaisen hankkimista Horsman koululle. Mieheni Seppo oli johtokunnan puheenjohtaja. Hän kysyi muulta johtokunnalta: ”Voidaanko tilata rainakone?” Horsman Janne kopautti ryhmysauvallaan lattiaan ja sanoi: ”Höpötystä!” Eipä siinä auttanut muu kuin kestää pettymys. –Seuraavana vuonna koululle saapui tarkastaja Reino Rasi. Keittäjä Lahja Pitkänen laittoi hyvät ruuat ja hänen miehensä talonmies Eino Pitkänen pesi tarkastajan auton. Palveltiin hyvin, että saataisiin rainakone. Pyynnöstäni tarkastaja kävi puhuttelemassa maantien varrella asuneet johtokunnan jäsenet kuinka tärkeää kone olisi saada opetusvälineeksi. Seuraavassa kokouksessa saimme johtokunnan hyväksynnän rainakoneen hankkimiseen.
Oppilaat olivat ihania, mahtavia. Monen kanssa on pidetty yhteyttä. Anna-Leena oli kuin äiti luokassa, yhtä aktiivinen kuin nytkin. Tuomosta on tullut kirjailija, onneksi hän lahjoittaa kirjojaan minulle. Muistan kuinka kaunis lauluääni oli eräällä oppilaalla, Vuokko Tauriaisella. Pyysin hänen äitiään tulemaan koulun juhliin kuulemaan miten hyvin hänen tyttärensä laulaa. Oli 1960-luvun alku, isäni oli tullut luoksemme talvilomalle. Koululla oli äitienpäivien kenraaliharjoitukset. Sanoin isälleni: ”Kuuntele!” Vuokko jopa opetti minullekin erään virsikirjassa olevan laulun jota en ollut kuullut missään koskaan laulettavan. Hänen oma äitinsä oli laulun opettanut: ”Oi Jeesus siunaa äitiä, suo rauhan, onnen päiviä. Pois pyyhi murheen kyyneleet, hyväksi kaiken Jeesus teet. / Kun äiti meitä palvelee ja puolestamme rukoilee, niin kuule äidin huokaus ja anna huoliin lohdutus. / Näin ole hyvä äidille ja turva meille kaikille. Suo ettei meitä mikään saa sinusta Jeesus erottaa. / Nyt kädet yhteen liitämme ja äidistämme kiitämme. Lahjoita Jeesus laupias äidille ilo autuas.” Olimme Horsman koululla seitsemän vuotta. Kyllä meillä oli hyvä yhteistyö Lahja ja Eino Pitkäsen kanssa. Lahja keitti mainiot ruuat ja Eino hoiti talonmiehen työt. Koulu oli kylän keskus. Siellä pidettiin kerhoja, siellä oli kirjasto, pidettiin neuvolaa, lääkärinvastaanottoa ja maakirkkoa, vieraita syötettiin, juotettiin ja nukutettiin. Oli ilo tehdä työtä Lahjan ja Einon kanssa.
Mutta yksi asia pitäisi korjata. Taivalkoski on aivan unohdettu, mediassa pitäisi Taivalkoskea pitää esillä enemmän. Esimerkiksi Kalevan sääsivulla, jossa on koko sivu asiaa ja ennustuksia päivän säätilasta eri paikkakunnilla, on kyllä Taivalkoski merkitty karttaan mutta koskaan en ole nähnyt Taivalkosken kohdalla minkäänlaista lämpötilamerkintää, Horsman koululla opettajana ollut Marjatta Saloranta harmitteli.


Tuomo Horsma esitti Horsman suvun historiaa 1600-luvulta lähtien. Tiedot pohjautuivat asiakirjoihin, Puhoksen ja Metsäkylän kyläkirjoihin ja yksityisten sukututkijoiden tietoihin.
-Simo Simonpoika Halonen on Horsman suvun esi-isä, mutta hän ei ole asunut päivääkään Horsmanvaaralla. Hän syntyi vuonna 1681 ja kuoli vanhuuden vaivoihin Korpisella 26.1.1754. Hän oli saapunut Pudasjärven Puhoksenkylän vanhaan Mannilaan rengiksi. Hän avioitui Turpeisen talon lesken Anna Siiran kanssa. Liitto oli lapseton. Anna kuoltua Simo Simonpoika Halonen – Turpeinen haki nuoren piikatytön Puhokselta vaimokseen. Tuo tyttö oli Elina Matintytär Keränen (s. 23.2.1712) ja hänet vihittiin Simo Halosen kanssa 15.1.1738. Turpeisessa heille syntyi tyttö Kaarina eli Catarina 20.8.1738. Perhe oli vielä 1740-luvun alussa Turpeisessa mutta vuonna 1745 he ovat itsellisten joukossa Korpisen kylässä, siellä alkuun Lehtolan taloon merkittyinä. Olli eli Olof syntyi 16.2.1753, hänet. kastettiin Korpisen kylässä.
Jäätyään leskeksi Elina palasi lastensa kanssa Korpiselta Puhokselle ja elätti perheensä piiantöitä tekemällä Puhoksen taloissa, ainakin Mannisessa ja Hyttisessä. Kuolemansa aikoihin hän oli Olli-poikansa perheen kanssa Hyttisessä. Elina kuoli kivulloisena, nivelsärkyjen vaivaamana lokakuussa 1780. Haudan lepoon hän pääsi vasta jouluaattona.
Kaarina-tyttärestä tuli emäntä Metsä-Manniseen eli Metsäkylän Vanhalaan. Hän avioitui 27.12.1762 Påhl Påhlinpoika Mannisen kanssa, joka oli syntynyt 14.9.1730. Heille syntyi neljä poikaa ja kaksi tyttöä. Påhl hukkui 17.5.1762, Kaarina kuoli pistokseen 1.5.1784.

– Valtion toimesta alettiin tukea uudistilojen perustamista väestöpoliittisista ja taloudellisista syistä1700-luvun puolivälin jälkeen. Uudisraivaus alkoi 1700-luvun loppupuolella lisääntyä ja suuntautua yhä enemmän asutun alueen ulkopuolelle.
Ensimmäinen merkintä Horsman uudistilasta on asiakirjoissa vuosilta 1785-1790.
Asiakirjojen perusteella Olli Simonpoika Halonen (1753-1805) vaimonsa Briitta Pekantytär Kinnusen (s.1750 Puolangalla) ja lastensa kanssa muutti Puhoksen Hyttisestä Horsmanvaaralle. Tätä Ollin muuttoa on sukupolvesta toiseen muisteltu, että Olli saapui kylmään korpeen kontti selässä ja lapset kontissa, Tuomo Horsma aloittaa katsauksensa Horsman suvun historiaan.

LA RESUMETO ESPERANTE

La familio Horsma kunvenig´is fine de julio en la tendarcentro de Jokijärvi. Pli ol cent membroj de la familio c´e-estis. Oni audis kiuj oni estas kiam Tuomo Horsma prelegis pri la familianoj de la 1600-jarcento g´is hodiau. Jorma Horsma rakontis pri siaj memoraj´oj de la infaneco kiam li log´is en la lernejo de Metsäkylä kie lia patrino Laura Horsma laboris kiel instruistino. Marjatta Saloranta instruis en la lernejo de Horsma dum sep jaroj de 1959 kiam la lernejo estis j´us konstruita. S´i rakontis pri pluraj interesaj aferoj dum sia kunvivo kun la vilag´anoj kaj la lernejanoj. Anna-Leena Vääräniemi, Anna-Kaisa Vääräniemi kaj Tuomo Horsma arang´is la kunvenon.

Aini Vääräniemi 24.8.2018

PÄÄTALOVIIKON VARRELTA

PÄÄTALOVIIKON VARRELTA

Koko perheen kulttuuriviikko Päätaloviikko avattiin Kalle Päätalon lapsuuskodissa Kallioniemessä heinäkuun ensimmäisenä maanantaina. Paikalla oli 30 vuotta sitten kuvatulla videolla itse Kalle kertomassa Kallioniemen historiaa. Avajaisia tähditti lisäksi Herkon rooliin hypännyt Ismo Määttä. Myöhemmin avajaispäivänä jatkettiin Herkon veneen tervausperinnettä.

Hautausmaakierroksen Iijoki-sarjan henkilöiden haudoille opasti Päätaloseuran puheenjohtaja Raimo Aro. Uutta kierroksella oli Kalle Loukusan muistokivi, jonka Raimo Aro, Aimo Kortetjärvi ja Kalle Loukusan sukulaiset laittoivat paikoilleen aiemmin kesällä.

Linja-autoretki Raatteen tielle Kurtti-Reinon jalanjäljissä järjestettiin edellisvuoden tapaan. Oppaana oli Tuomo Horsma. Vapaan Iijoen puolesta soudettiin perinteinen Iijoki-soutu Jokijärven Saijasta Pudasjärvelle. Matkan varrella Jurmun Maa- ja kotitalousnaisten yhdistys järjesti illanvieton soutajille ja Päätaloviikon osallistujille Jurmussa. Taivalkosken seurakunnan väki toimitti Iijoki-soudun alkajaisiksi hartauden Kirkkosaaressa.
Kallioniemen pirttiseurat ovat myös jo perinnettä Päätaloviikolla. Pastori Pekka Aittakumpu ja kirkkoherra Tuomo Törmänen sekä Arto Lohi selittivät Sanaa seuroissa.

Perjantaina Eliisa Sylvänne ja Ismo Määttä esittivät Riitua ja Herkkoa Kallioniemessä. Kalle Päätalo –seuran järjestämät tietokilpailu ja jäsentapaaminen pidettiin Herkonmäellä. Veijo Toivanen vei tietokilpailuvoiton jo neljännen kerran peräkkäin. Leo Lahtinen oli toinen ja Leevi Halonen kolmas. Kilpailijoina oli kahdeksan innokasta Päätalon lukijaa. Tietokilpailua on järjestetty 30 vuotta. Jäsentapaamisen ohjelmassa oli leikkimielinen tietovisa, johon vastattiin älypuhelimitse. Maija Saviniemi ja Sari Keskimaa olivat laatineet visan kysymykset, he toimivat myös toimitsijoina.

Kirjasto järjesti kaksi kirjailijavierailua Päätalo-keskuksessa. Veikko Räisänen ja Heimo Härmä kertoivat kirjoistaan ja kirjojen taustoista. Päätaloviikolla ilmestyi Veijo Jussilan kirja Tarinoita Taivalkoskelta. Kirjasto järjesti äänestyksen Kallen kirjojen parhaimmuudesta. Ihmisiä telineillä sekä Huonemiehen poika saivat eniten ääniä.

Päätaloviikon pääjuhlassa lukijapuheenvuoron esittäjien aiheet käsittelivät kielentutkimusta sekä tarinankerronnan ja lukemisen tärkeyttä. Juhlan yhteydessä Taivalkosken kunta ojensi Ari Jalavalle Päätalo-mitalin kymmenien vuosien aikana tehdystä työstä kulttuurin hyväksi. Kalle Päätalo –seuran järjestämässä juhlassa kuultiin musiikkia Signe Kyllösen esittämänä. Äänentoistoasioita hoiti Heikki Waenerberg.

IIJOKI-SARJA KIELIELÄMÄKERTANA

Sari Keskimaan puheenvuoro käsitteli Kallen kirjoja kielentutkijan näkökulmasta. –Tein pro gradun Kallen ja Lainan kielestä vuonna 2005. Pidin täällä puheenvuoron seuraavana vuonna. Silloin kerroin hahmottelevani suuntaviivoja väitöskirjaa varten, Sari Keskimaa muistelee. – Pro gradu oli minulle iso saavutus. Professorini Harri Mantila suositteli jatkotutkimuksen tekemistä. Nyt väitöskirja Kalle Päätalon Iijoki-sarja kielielämäkertana on loppusuoralla. Väitöskirja koostuu neljästä artikkelista ja niiden yhteenvedosta. Väittelen tohtoriksi Oulun Yliopistossa lokakuun 13. päivä.

-Iijoki-sarja on kielentutkijan aarreaitta. Kieli ja kielen kuvaus on rikkaampaa kuin osasin kuvitella. Tutkin Iijoki-sarjan murrepiirteitä, puhekielen vaihtelua, murrekäsityksiä ja –asenteita sekä monikielisyyttä.
Väitöstutkimukseni ensimmäisessä artikkelissa käsitellään murteen käytön vaikutusta Kallen ja Lainan parisuhteessa. Kalle puhui Koillismaan murretta, Laina niin sanottua sian turkua. Murre rakensi parisuhdetta Kallen ja Lainan ollessa hyvällä päällä. Silloin he selittivät toisilleen omien murresanojensa merkityksiä positiivisessa ilmapiirissä. Kun he riitelivät, toisen murresanat olivat nokertelun aiheena.
Kalle piti kotimurteensa lisäksi enemmän itä- kuin länsimurteista. Kalle on kuvannut kielen kirjoittamattomia sääntöjä. Esimerkiksi täällä ei saanut lorsata joutavia mutta noituminen oli suotavaa.
Kallen haaveena oli hallita kieli. Metsätöissä ja rakennuksilla hänen piti opetella ammattikieltä. Armeijassa hän kuuli Suomen eri alueiden murteita. Kun Kalle alkoi haaveilla kirjailijan urasta, hänen täytyi ottaa koulussa opittu kirjakieli haltuun. Ensimmäisessä romaanissaan Kalle kirjoittaakin täyttä päätä kirjakieltä.

Iijoki-sarja on kielellinen jännitysnäytelmä. Kielentutkijat aivan läkähtyvät tutkimusaineiston runsauteen. Toivonkin aiheen pariin uusia tutkijoita. Tutkimus lisää kirjojen arvostusta. Paljon vettä on virrannut Iijoessa sen jälkeen kun päätin alkaa väitöskirjan tekoon. Mottonani ovat olleet Kallen sanat : ”Ellet yritä, et mitään saa”. Kun väitöskirja on viimeisiä pilkunviilauksia vailla ja pitkä projekti valmistuu, silti uskon jatkavani Päätalon parissa pölöhökantouteen asti. Kalle Päätalon maailma on osa omaa maailmaani, Sari Keskimaa päättää puheenvuoronsa.

OLI SE VENEKKI PAHASTI

Otto Simola kertoi puheenvuorossaan vaarinsa Olli Järvirannan tarinoista, joita kuuli lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Järviranta oli Taivalkosken kunnankirjuri, myöhemmin kunnansihteeri. Vuonna 1951 hän lähetti Kalle Päätalolle kutsukirjeen Taivalkosken kunnanrakennusmestarin virkaan. Kirje on kopioituna kirjassa Iijoen kutsu.
-Kieli ja murteet kiinnostavat minua. Entisajan porinointikulttuuri on vaihtunut tämän päivän facebookiin, jossa kaikki on ohimenevää. Ikään kuin jokainen pirtin seinustalla istuva tukkijätkä haluaisi sanoa asiansa yht´aikaa. Perinteinen paikkojen ja asioiden kuvaus on vaihtunut esimerkiksi tubetukseen. Itse teen työtä pelien parissa. Mitähän Herkko siihen sanoisi, Otto Simola miettii puheenvuorossaan.

-Kallen paluu Taivalkoskelle oli ensimmäinen kohta Iijoki-sarjassa, jossa vaarini oli mukana kirjan tapahtumissa. Vaari oli jutunkertoja. Kuuntelin lapsena hänen tarinoitaan ennemmin kuin katsoin televisiota. Tein vaarin kanssa perunapeltoa tähän lähistölle, paikkaan jossa on nyt rivitaloja. Vaari veti auraa ja minä kylvin apulannat ja istutin siemenperunat. Siellä vaari kertoi tappauksista Hiltu-Juuson eli Jooseppi Hiltusen kanssa. Juuso oli kalastaja ja metsästäjä. Muistan vaarin kertoneen hänestä kaksi asiaa: nenänliippaus ja tarve sanoa aina viimeinen sana. Vaari kävi hänen luonaan nykyisen seurakuntatalon ja Iijoen välissä olleessa talossa. Kerran nousi ukonilma ja Juuso sanoi että profeetta Elisa otettiin tulisilla vaunuilla taivaaseen. Vaari oli sanonut että ei se ollut Elisa vaan Elia. Juuso väitti että Elisa se oli. Juuson emäntä sanoi että mitä te siitä intätte, kahtokaa Raamatusta. Sieltä selvisi että taivaaseen nousi Elia. Hiltu-Juuso sanoi että Eliahan se oli niin kuin sanoin.
-Eräs tappaus sattui verkonlaskureissulla Pesiölammilla. Oli kova tuuli ja vaari souti Juuson laskiessa verkkoa. Verkonlaskija neuvoi vaaria miten pitää soutaa. Yht´äkkiä koko verkko solahti Juuson kädestä veteen ja hän alkoi moittia vaarin soutamista. Vaari sanoi että itse pidit puikkaria alaspäin. -Oli se venekki pahasti, Juuso vastasi.

-Vastaaviin muistijälkiin perustuu Iijoki-sarjakin. Ennenvanhaan kerrottiin juttuja ja parhaat puhuivat höystöin kanssa. Kalle Päätalo kuvasi loistavasti kuulemiaan tarinoita niin että lukija ymmärtää huumorin tarinan takaa. Kalle kuunteli näitäkin Hiltu-Juuson tarinoita vaarin luona. Luin Hiltu-Juusosta kertovan Selkosten viljastaja -kirjan moneen kertaan ennen Iijoki-sarjaan tutustumista. Olin katsonut myös Kallen kirjoista tehdyt elokuvat niin tarkkaan, että osasin vuorosanat ulkoa. Sitten ajauduin Iijoki-sarjan kirjojen pariin, koska minua alkoi kiinnostaa miten Kalle kirjoitti asioista, joista elokuvat kertovat, Otto Simola kertoo tiestään Kalle Päätalon kirjojen lukijaksi.

MÖLLÄREILLÄ JA LORUKIRJOILLA SUOMI NOUSUUN

Kirjailija ja opettaja Jyri Paretskoi huomaa oppilaistaan, kenelle on kotona luettu, kenelle ei. –Suomessa luetaan joka neljännelle lapselle. Lukemiselle tulisi löytää aikaa, koska se on ratkaisevan tärkeää lapsen tulevaisuuden kannalta. Heikko lukutaito syrjäyttää. On tutkittu että 16 prosenttia nuorista syrjäytyy. Heitä yhdistää heikko lukutaito. Lukemisen arvostus ei ole hyvällä mallilla Suomessa. Lukutaidon kehittämiseen ei ajatella olevan tarvetta. Lukutaito ei kehity harjoittelematta. Lapselle pitää lukea senkin jälkeen kun hän oppii itse lukemaan. Pitää lukea niin kauan kuin lapsi haluaa kuulla lukemista. On tutkittu, että nuori kenelle on luettu, omaa 70000 sanan varaston. Sellaisen nuoren sanavarasto on 15000 jolle ei ole luettu. On huolestuttavaa, että on nuoria jotka eivät huomaa eroa sanoissa syöttää ja syövyttää, Jyri Paretskoi sanoo.

-Kysyin koulussa oppilailtani millaisen kirjan he suostuisivat lukemaan. Selvisi että he haluavat että kirjassa on heidän ikäisiään henkilöitä, huumoria sekä mopoja. Ei muuta. Seuraavalla äidinkielen tunnilla etsimme kirjastosta sellaista kirjaa. Sellaista ei ollut olemassa. Sanoin heille, että odottakaa, minä kirjoitan sellaisen kirjan. Neljän vuoden kuluttua kirja ilmestyi.
-Lasten ja nuorten lukuharrastusta tulee tukea. Lukeminen kuuluu kaikille. Lukemisesta pitäisi tulla arkirutiini. Lukemisen kautta olemme nousseet yhdeksi maailman rikkaimmista maista. Nyt meitä uhkaa se, ettei lukemista oteta enää vakavasti.
Kolme neljäsosaa heikoista lukijoista on poikia. He eivät selviä jatko-opiskeluista. On tehtävä jotain, mielellään heti. Lapset ottavat mallia aikuisesta. Lukevan aikuisen malli on hyvä esimerkki lapselle. Kirjoja pitää lukea lasten nähden. Kirjahyllyjä pitää olla. Lastenhuoneessakin pitää olla kirjahyllyjä. Kirjoja pitää olla esillä, niitä pitää esitellä. Vetoan kaikkiin, että tekisitte jotain lasten lukemisen lisäämiseksi. Antakaa kirjalahjoja. Yhdessä voimme tehdä suuria asioita lasten ja nuorten lukemisen eteen, Jyri Paretskoi innostaa Päätaloviikon lukijatapahtuman yleisöä.

Pääjuhlan lisäksi lauantain tapahtumia olivat heti aamusta juostu Herkon vohkasu Jokijärveltä Kalle Päätalon torille, jossa järjestettiin perinteinen toritapahtuma. River Rock keräsi satoja kuuntelijoita melontakeskukseen. Jalkapallon ystävät pääsivät seuraamaan taivalkoskelaisen Calcion kotiottelua.
Päätaloviikon suosittuja tapahtumia olivat myös molempien teattereiden esitykset, Taivalkosken Näyttämön Simpauttaja ja Jokijärven kyläseuran Olavi Virta –musikaali sekä Herkonmäellä nähty Nuorisoseuran Aikamatka.
Jokijärven kylätalolla avattiin näyttely Armas aika lapsuuden, jossa tutustuttiin eri vuosikymmenten lasten elämään. Päätalo-keskuksessa oli Vesa Ylösen näyttely Kyllä se hyvejää. Näyttely koostui taivalkoskelaisista yrittäjistä otetuista valokuvista. Jalavassa oli näyttely Koston ihmisistä. Kotiseutumuseon aitassa oli näyttely Taivalkoski postikorteissa. Jalavan vintillä oli Taivalkosken Taideyhdistyksen näyttely Vintillä valoa.

Päätaloviikko päättyi sunnuntain juhlamessuun, jossa saarnasi Oulun hiippakunnan tuomiorovasti Satu Saarinen. Kirkkokuoron lisäksi kuultiin Tyrävaaran lapsikuoron ja Lauri Turpeisen lauluesitykset. Tuomo Horsma ja Raimo Aro laskivat kukkaseppeleet sankarivainajien muistopatsaalle. Kirkkokahvien jälkeen Raimo Aro päätti Päätaloviikon, joka koostui yli 70 eri tapahtumasta.

LA RESUMETO ESPERANTE
Dum la Päätalo-semajno okazis pli ol 70 programeroj lige al Päätalo, arto, muziko, danco, teatro kaj literaturo. Pli ol 7000 partoprenintoj c´e-estis.

Aini Vääräniemi 4.8.2018

SOUTAEN IIJOEN ALKULÄHTEILTÄ MERELLE

SOUTAEN IIJOEN ALKULÄHTEILTÄ MERELLE

Taivalkosken Jokijärvelle rantautui juhannusaattona kahden joutsalaismiehen soutuvenekunta. Esa Muttilainen ja Jarmo Keihisniemi olivat saaneet viime Rukan maailmancupin aikana päännouseman, että Iijoki soudetaan sen alkulähteiltä hamaan Iin Haminaan ja meren suulle saakka. – Niinpä tilaisuuden tultua lähdettiin reissuun matkaa sen kummemmin valmistelematta. Vain kerran harjoiteltiin tällä puuveneellä kun käytiin laskemassa ja kokemassa verkot, Esa Muttilainen kertoo. -Iivaaran kupeesta Hiltusenkylästä lähdimme maanantai-iltana ja olimme vajaan neljän vuorokauden kuluttua Jokijärven Lomien rannassa. Matkalla yövyimme pelkästään laavuissa. Täällä on hyvin laavuja ja niissä kaikissa on ollut polttopuita. Hyvin on asiat järjestetty pitkin jokea. Nyt lepäämme pari päivää Jokijärven Lomissa, joka on veneilijän helmi. Täällä saa erinomaisen hyvää palvelua. Matkailuyrityksen isäntä Ville Heiskanen on kuljettanut meitä kauppaan sekä kulttuuri- ja historianähtävyyksiin. Vaikka on juhannuspäivä, saimme jopa remonttitarvikkeita veneeseen paikallisesta yrityksestä, Esa Muttilainen ja Jarmo Keihisniemi kiittelevät.
-Matka on ollut antoisa ja vaihteleva nämä ensimmäiset satakunta kilometriä, jonka olemme nyt soutaneet. Välillä vesi on ollut niin alhaalla, että olemme kahlanneet kivikoissa ja laskeneet venettä narun varassa alajuoksuun. Toisinaan venettä on jouduttu työntämäänkin. Veden vähyyden lisäksi haasteita on ollut kovasta vastatuulesta. Irninjärveä tulimme neljätoista tuntia. Siellä olimme valtavassa myrskyssä jossa vene kulki taaksepäin. Samoin Keski-Keroa ja Iso-Keroa soudimme tuntikausia, ei tahtonut vene millään kulkea. Mutta eilen juhannusaattona tulimme Turpeisenjärveltä Jokijärvelle pikavauhtia. Levitimme sadeviitat purjeiksi ja vene kulki komeasti. Se oli ansaittu helppo osuus kahden päivän vastatuulen jälkeen, Muttilainen ja Keihisniemi kertaavat matkan vaiheita. -Viimeistään maanantaiaamuna jatkamme kohti Taivalkoskea ja Pudasjärveä. Meillä ei ole aikataulua, matka etenee omaa tahtiaan.

Kuvassa Jokijärven Lomien Ville Heiskanen ja Iijoen soutajat Esa Muttilainen ja Jarmo Keihisniemi Joutsasta.

LA RESUMETO ESPERANTE

Lastjare dum la Ruka mondkonkurso en skiado kaj skisaltado du viroj de Joutsa havis ideon pri la remvojag´o de la fonto de Iijoki g´is g´ia fino en la maro, Golfo de Botnio. Esa Muttilainen kaj Jarmo Keihisniemi haltis c´e la entrepreno Jokijärven Lomat en Jokijärvi kie ili iom reparigis sian boaton. Entreprenisto Ville Heiskanen ilin helpis. La vojag´antoj rekomendas Jokijärven Lomat al c´iuj kiuj per la boato vojag´as tra la rivero Iijoki.

Aini Vääräniemi 19.7.2018

METSÄKYLÄN ENSIMMÄINEN VUOSI VÖLÖJYSSÄ

METSÄKYLÄN ENSIMMÄINEN VUOSI VÖLÖJYSSÄ

Koillismaan Muisti ry:n Tuuhan völöjyyn –hankkeen ensimmäinen vuosi oli täynnä touhua ja aktiivista toimintaa. Posiolla, Kuusamossa ja Taivalkoskella toimiva hanke on koonnut kerrallaan kymmeniä osallistujia muistiin liittyviin tapahtumiin.
Taivalkosken pilottikylässä Metsäkylässä kokoonnuttiin viime syyskaudella kylän käsityöpajalle porisemaan, katselemaan valokuvia ja muistelemaan vanhoja aikoja ja perinteitä. Syyskausi päättyi ruokailutapahtumaan Suomussalmen puolella Perangassa. Kevätpuolen toiminta aloitettiin kokoontumisella Aili ja Paavo Vääräniemelle, sen jälkeen kokoonnuttiin Metsäkylän entiselle koululle kerran kuussa. Myös OmaisOiva –hanke vieraili koululla. Molemmat hankkeet saivat väkeä kolmattakymmentä henkeä kuhunkin tilaisuuteen.
Kevään koittaessa Tuuhan völöjyyn –hankkeessa aloitettiin retkeilyteema. Aluksi vietettiin iltapäivää Korvuanjärven rannalla Loukonlahden laavulla nokipannukahvilla ja makkaranpaistossa. Seuraavaksi lähdettiin Ranuan eläinpuistoon katsomaan jääkarhuja. Lopuksi kevät- ja kesäkausi päätettiin Voimaannuttavan valokuvan kurssiin, joka pidettiin Kuusamossa.
Tuuhan völöjyyn -hanke on luonut Metsäkylään aktiivisen toimijajoukon. Ensi kauden toimintaan toivotaan mukaan lisää osallistujia. Ohjelmaan tulee ensi syksynä entisten porinakahviloiden lisäksi liikuntaa kansalaisopiston kurssina.

Metsäkyläläisiä Korvuanjärvellä Loukonlahden laavulla, jossa Tuuhan Völöjyyn -hankkeen koordinaattori Eine Korhosen ja Metsäkylän työryhmän aktiivin Paavo Vääräniemen johdolla vietettiin kesäistä lauantaita makkaranpaiston, nokipannukahvien ja porinoinnin merkeissä.

Myös toinen vahva alueellinen toimijataho Koillismaan Omaishoitajat ja Läheiset ry koordinaattori Saila Käsmä-Karjalaisen luotsaamana jalkautui pitämään OmaisOiva-kioskia Metsäkylän koululle saaden mukaan osallistujia kylän eri kulmilta.

LA RESUMETO ESPERANTE

La projekto Venu kun ni nun funkciis dum iom pli ol unu jaro. Metsäkylä estas la pilotvilag´o de la projekto por memormalsanuloj kaj iliaj familianoj. Oni regule kunvenis dum la jaro en diversaj lokoj: en la argillaborejo, en la lernejo de Metsäkylä, en la hejmoj de la laborgrupanoj. Oni babilis, kafumis, au´dis pri la memormalsanoj kaj ekskursis en la naturo.

Aini Vääräniemi 10.7.2018

TAIVALKOSKEN VALKOLAKIT

TAIVALKOSKEN VALKOLAKIT

Taivalkosken lukiosta valmistui tänä vuonna 19 ylioppilasta. Vuonna 1968 perustetussa lukiossa opiskeli parhaimmillaan noin 130 oppilasta. Nykyvuosina lukion on aloittanut parisenkymmentä uutta opiskelijaa. Opiskelijoita tulee Taivalkoskelle ajoittain myös muista kunnista hyvien talviurheilumahdollisuuksien takia.

Taivalkosken lukiosta valmistuneiden joukossa on kolme metsäkyläläistä. Yksi heistä, Klaus Vääräniemi on hakenut yliopistoihin lukemaan matemaattisia aineita. – Ensin käyn armeijan, sen jälkeen aloitan opiskelut ehkä matikan opettajaksi. Toki on muitakin uravaihtoehtoja fysiikan, kemian ja matikan opintojen jälkeen. Senpä näkee sitten, kaikki riippuu siitä mihin sitä pääsee opiskelemaan, Klaus Vääräniemi pohdiskelee juhlapäivänään.

LA RESUMETO ESPERANTE

La gimnazio en Taivalkoski g´is nun dum 50 jaroj funkciis. Iam pli ol 130 studentoj studis en la lernejo jare sed nuntempe cirkau 60. C´i-printempe 19 studentoj trapas´is la studentekzamenon kaj ricevis la blankc´apelon. Tri el ili venas de Metsäkylä, la esperantvilag´o de Taivalkoski.

Aini Vääräniemi 10.6.2018

Aini Vääräniemi

TAIVALKOSKEN KANSALAISOPISTOLLA JUHLAVUOSI

TAIVALKOSKEN KANSALAISOPISTOLLA JUHLAVUOSI

50-vuotiaan Taivalkosken kansalaisopiston kevät huipentui esittävän taiteen opiskelijaryhmien laulu-, soitto- ja tanssiesityksiin kevätjuhlassa. –Kansalaisopiston merkkivuotta vietetään työn merkeissä ja näiden esitysten synty onkin vaatinut paljon työtä, kansalaisopiston rehtori Kati Koivukangas kiitteli puheenvuorossaan.

Musiikillisen tilaisuuden jälkeen vietettiin kädentaitonäyttelyn avajaisia. Eräs kansalaisopiston nuorimmista opiskelijoista esitteli kursseilla tekemiään savitöitä. –Tykkään tehdä savesta esineitä. Olen tehnyt jo monta pientä kukkaruukkua makkaratekniikalla. Muovailen kurssilla mielelläni myös pupuja ja kissoja, Vera Beliak kertoo.

Ohessa on vain osa näyttelyn töistä.

LA RESUMETO ESPERANTE

La civitana instituto en Taivalkoski jubileis sian 50-jarig´on per la muzika evento kaj la malfermo de la ekspozicio kie oni povas vidi kion faris ili kiujn oni ne vidis surstrate dum la vintraj vesperoj. En c´i-artikoleto aperas nur la parto de la ekspozicaj´oj.

Aini Vääräniemi 15.5.2018