Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2019

PYHITYKSEN ERÄÄ JUHLITTIIN

PYHITYKSEN ERÄÄ JUHLITTIIN

Metsästysseura Pyhityksen Erä ry:n perustava kokous pidettiin Jenni ja Leo Veteläisen talossa vuonna 1968. Seuran perustajajäseniä olivat maanviljelijät Sulo Ronkainen, Toivo Tyni ja Leo Veteläinen.

Tänään yli satajäsenisen metsästysseuran 50-vuotisjuhlaa vietettiin Inkeen koululla viime jahtikauden päätteeksi.

Koston Lupin jäsenistä ja muista paikallisista koostunut Hirvikuoro Teuvo Puolakanahon säestämänä aloitti juhlaohjelman. Juhlapuheen piti Marika Käkelä, joka on seurannut hirvenmetsästysasioita lapsuudesta lähtien isän ja sedän toimiessa hirviporukassa. Puheenjohtaja Arto Rääpysjärvi kertasi seuran historiaa tervetuliaispuheessaan.

Taivalkosken Riistanhoitoyhdistyksestä Hannu Pitkänen ja Kalevi Hirvonen jakoivat kunniamerkit ansioituneille seuran toimijoille. Myös seura muisti toimijoitaan.

Tilaisuuden juontajana toimi juhlan vastuuhenkilö Risto Tyni. Pyhityksen Erä ry:n emännät olivat loihtineet maittavan hirvikäristyksen ja herkullisen kakkukahvitarjoilun yli satapäiselle juhlayleisölle.

Perustavassa kokouksessa mukana olleista juhlaan osallistuivat Arvo Tyni ja Esko Inget. –Vuonna 1969 seura sai yhden hirviluvan, Arvo Tyni kertoo. –Silloin metsästäjiä oli kaksitoista Tänä vuonna hirviporukassa on 35 henkeä, joista kolme on naisia. –Tulin tähän seuraan puheenjohtajaksi 1980-luvun alussa. Ennen niitä aikoja metsästettiin Koston takana Pyhityksen puolella. Metsästys lähti sitten nousuun kun metsästysalue muuttui. Nykyisin alue on 5000 hehtaaria ulottuen Kuusamon rajalle. Minulla oli hirvikoira 1980-luvun alussa. Vein sen metsään ja se alkoi haukkua hirveä. Kaadoin sille uroshirven. Sanoin toisille että menkää kaatamaan samassa porukassa olleet emä ja vasa. Siitä tapauksesta alkoi koiralla metsästys, koiria alkoi pian olla useammalla, Arvo Tyni muistelee. -Hoidin puheenjohtajuutta kymmenen vuotta. Työelämässä metsähallituksen työnjohtajana oli oppinut käyttämään tietokonetta. Aloin tehdä myös seuran papereita, muun muassa tilikirjat tietokoneella. Olen tehnyt myös seuran internetsivut, joista saa hyvän kuvan seuran historiasta, seuran puheenjohtajana, sihteerinä ja rahastonhoitajana vuosien varrella toiminut Arvo Tyni kertoo.

Esko Inget toimi Pyhityksen Erän rahastonhoitajana ja sihteerinä vuodesta 1970 alkaen. –Jorma Jalava oli näissä toimissa ennen minua. Tein paljon yhteistyötä Arvo Tynin kanssa, muun muassa vuokrasopimuksia ja niiden päivityksiä. 1980-luvulla vastuuta annettiin useammalle ja toimet jaettiin. Jatkoin rahastonhoitajana vuoteen 2001 saakka. Olin parikymmentä vuotta myös hirviporukan johtajana. -Heti seuran perustamisen jälkeen pihalleni rakennettiin hirviliiteri. Kun liiteriin tuotiin päivällä hirvi, pidin sitä silmällä iltaan saakka. Kun liiterille jäi paloiteltuja lihoja eri henkilöille, luovutin niitä pitkin iltaa hakijoille. Siinä tuli toimintaa ja liikuntaa. Oli monenlaista yhteistoimintaa, kävimme ammuntakilpailuissakin, Taivalkoskella pidettiin joukkuekilpailuja, Esko Inget muistelee.

Nykyinen hirviporukan johtaja Tauno Tyni on toiminut tehtävässään vajaat kymmenen vuotta. -Tärkeintä hirviporukkatoiminnassa on yhteenkuuluvaisuus, Tauno Tyni sanoo. -Hirvenmetsästys kokoaa porukkaa läheltä ja kaukaa. Jotkut tulevat Etelä-Suomesta tänne juurilleen viikoksi tai kahdeksi, tänäkin vuonna tänne on tultu Kaarinasta asti. Syksy tiivistää kyläläisten keskinäistä kanssakäymistä. Tämä aika on henkireikä hyvin monelle. Tulemme monenlaisista elämäntilanteista, täällä kaikki ovat matkassa kuntonsa ja vointinsa mukaan. Porukkaan kuuluminen ehkäisee syrjäytymistäkin. –Jahtia valmistellaan hallituksen ja aktiivisten jäsenten toimesta ympäri vuoden, koko ajan ollaan ajan hermolla. Alkuvuonna tehdään tilinpäätös, anotaan lupia, tiedotetaan ja talkoillaan. Talvella pyydetään kettuja ja ruokitaan jäniksiä, kesällä tehdään riistapeltoja. Kesäkokouksesta lähtien valmistaudutaan syksyn jahtiin ja taas talkoillaan. Talkoot ja metsästys yhdistävät porukkaa, Tauno Tyni iloitsee toiminnasta.

Teemu Lampila on ollut seuran sihteerinä kahdeksan vuotta. –On luonnollinen tilanne olla seurassa toimijana. Laji on sydäntä lähellä, luonnossa liikkuminen antaa paljon. Pyrimme siihen että toiminta jatkuisi. Toivomme että vanhemmat rohkaisisivat lapsia liikkumaan luonnossa ja toisivat lapsia tutustumaan seuran toimintaan, että lapset oppisivat muutakin kuin uusinta tekniikkaa, niin tärkeää kuin sekin tietysti on. Luonnosta ja myös ruoan alkuperästä tulisi jakaa oppia seuraaville sukupolville. Toivon että nuoria saadaan mukaan metsästyksen pariin niin täällä kuin maanlaajuisestikin. Metsästysseuratoiminta on riistanhoitoa ja se on tärkeää työtä. Riistanhoitoa harrastamaton ei juuri huomaa sen merkitystä ennen kuin sitä ei enää tehdä. Metsästysseuratoiminta myös ylläpitää elinvoimaisuutta kasvukeskusten ulkopuolella. Nämä kaikki ovat tärkeitä asioita, sihteeri Teemu Lampila korostaa.

Marika Käkelä valotti juhlapuheessaan metsästyksen eri merkityksiä: riistanhoidon toteutumista, ravinnonsaantia sekä ihmisen hyvinvointia. –Juureni ovat Kostonjärven rannalla. Isäni Martti Tynin kautta jokasyksyinen hirvenmetsästys on tullut vierestä seuraten tutuksi minullekin. Riistanhoidollisten tavoitteiden lisäksi muita näkökulmia metsästysseuratoiminnassa ja metsästysharrastuksessa ovat ravinnon hankkiminen ja luonnossa liikkuminen. Liikkeellä voidaan olla useita tunteja. Tiedetään että liikunnalla on terveyttä ja hyvinvointia parantava vaikutus. Erityisesti luonnossa liikkumisen on todettu parantavan myös henkistä jaksamista. Näiden ohella metsästysseuralla on myös tärkeä sosiaalinen rooli. Ihmisen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää kuulua johonkin, olla kotoisin jostakin, tuntea juurensa ja kokea olevansa hyödyllinen. Maisemat missä metsästetään ovat useimmille vuosikymmenten takaa tuttuja ja tuovat muistoja mieleen, tuovat kotoisaa tunnetta. . –Kuulemani mukaan hirviporukka on tiivis, huumoria viljellään ja metsästyksen lomassa nuotiolla istuessa vaihdetaan kuulumisia, mielipiteitä ja tuetaan toisia elämän vastatuulissa. Jokaisella metsästysporukassa on omat tehtävänsä, jokaisen rooli on tärkeä. Oli se sitten koiran kanssa hirven jäljittäminen tai nuotion pitäminen liiterillä. Jokaista tarvitaan.

-Itse metsästyksen lisäksi peijaiset ovat merkityksellinen tapahtuma koko kylälle. Vuosittain kokoonnutaan porukalla, tavataan hyvässä hengessä, hyvän ruuan äärellä. Peijaisvalmistelut vaativat yhteen hiileen puhaltamisen taitoa, monen päivän uurastusta. Tällainen yhdessä tekeminen tiivistää yhteisöä. Hyvinvoivassa yhteisössä yksilötkin voivat hyvin, Marika Käkelä toteaa juhlapuheessaan.

Pyhityksen Erän puheenjohtajana lähes kymmenen vuotta ollut Arto Rääpysjärvi antoi puheensa runoilija Heikki Luokkaselle riimiteltäväksi:

”Arvoesat juhlavieraat ihan eissä kuin myös perällä
nehän viisikymppisjuhlat on nyt Pyhityksen Erällä
ja jos muutaman sanan siitä tässä maenita saesin
ihan runomitan muovossa sen juluki tuuva uskaltaesin.

Ei Pyhityksen Errää aekonaan perustettu suinkaan turhan takia
vaan kun ne herrat Helsingissä entrasivat metästyslakia
ne kun jotku metästäjät kulukivat luvatta muijjen maella
niin ne isot herrat arssinoi ettei tämä voe jatkuo tuolla laella.

Ja kaeppa niihin aekoehin oli aehe mitä kuumin
ja se osaltasa aeheutti metästysseurojen perustamispuumin
ja aenae osin tuosta syystä rakenneltiin Pyhityksen Errää
joka maeta tähän kööriin sekä metästävvie jäsenijä kerrää.

Ja ihan hyvin onnistu, saatiin paperit ja luvat
kun on tolokut miehet assiella niin ne hyvin tapahtuvat
mutta eipä unoheta tässä myöskää emäntijä nuita
niijjen topakoeta otteita ja hymmyyn taepuvija suita.

Sillä tunnustaa se pittää vae liekkö sannoelleni pohjaa
me miehet eillä mennään vaen nuo meitä naeset takkaa suihtillasa ohjaa
ja jopa mehtuuhommiin tulloo nämä koppelomme mukkaan
vaen seki on justiin tätä aekaa, ei siihen hanttiin panne kukkaan.

Että juhlavieraat hyvät eistä, takkaa ynnä välistä
enpä taho tässä ennää tämän enempätä hälistä
muuta kuin tervetulloa tähän juhlaan ilomiellä mukkaan
ja toevotaanpa ettei poijjes tyhjinmahoen lähe kukkaan.”

Arvokkaan juhlan päätteeksi juhlaväki Hirvikuoron ja Teuvo Puolakanahon johdolla lauloi maakuntalaulun Kymmenen virran maa.

LA RESUMETO ESPERANTE

La 50-jarig´o de la c´esasocio Pyhityksen Erä estis festita fine de la lasta c´essezono. Pli ol cent log´antoj de la regiono kie c´i asocio agadas kaj la membroj de la asocio kun siaj familioj partoprenis al la jubilea tago kiu okazis en la lernejo de Inkee. Du personoj kiuj ce-estis en la kunveno kiam oni fondigis la asocion partoprenis la jubileon, Esko Inget kaj Arvo Tyni. Ili estis premiitaj pri tiu grava laboro kiun ili faris dum jardekoj. Ankau la edzino de Arvo, Maija Tyni multege laboris por la asocio – nun s´i vendis loterion dum la jubilea lunco kune kun Esko Inget.

Aini Vääräniemi 16.2.2019

VUONOJEN KUTSU PÄÄTALO-KESKUKSESSA

VUONOJEN KUTSU PÄÄTALO-KESKUKSESSA

Lea ja Simo Iso-Möttönen toivat Päätalo-keskukseen tuulahduksen Pohjois-Norjasta joulu-tammikuun näyttelyllään Vuonojen kutsu. Näyttely kertoi koillismaalaisten muutosta Ruijan rannoille katovuosien 1861-1868 aikana. Näyttely koostui Lea Iso-Möttösen valokuvista ja Simo Iso-Möttösen maalauksista ja paperimassaveistoksista.

– Vuonna 1861 kolmasosa Kuusamon väestöstä matkasi Ruijaan ja sen jälkeenkin pitkin 1860-lukua. Osa muuttajista jatkoi matkaa Amerikkaan. Koillismaalaiset käyttivät niin sanottua kolmannen tien reittiä pohjoiseen Paanajärven, Tavajärven ja Knäsöin kautta Kuolaan ja Kalastajasaarentoon, josta mentiin rajan yli Norjan puolelle. Suomalaisia sanottiin kveeneiksi. Tuosta ajasta muistoksi Vesisaareen pystytettiin vuonna 1977 kveenipatsas, jonka julkistamistilaisuudessa olivat presidentti Urho Kekkonen, Ruotsin kuningas Kaarle XI Kustaa sekä Norjan kuningas Olav V. Kveenipatsaassa on vanha mies ja hänen tyttärensä lapsi sylissä sekä norjalainen mies joka tähyää merelle. Patsaan ankkuri symboloi suomalaisten asettumista Ruijaan, Lea Iso-Möttönen kertoo.

-Norjaan ei menty rikastumaan vaan saamaan ruokaa. Täällä oli nälkävuodet. Norjaan matkattiin jokia pitkin, porokyydillä, hiihtämällä ja kävelemällä. Matka kesti kuukausia. Perillä puuttomassa Ruijassa ihmiset asuivat turvemajoissa ennen kuin he saivat puutavaraa talojen rakentamiseen. -Nälkä pakotti lähtemään meren rannalle. Meri takasi sen että ihmiset pysyivät hengissä. Kalastaminen oli vaarallista. Säätiedotuksia ei ollut. Ihmiset lukivat pilvistä oliko tulossa myrsky. Erästä myrskyä kutsuttiin isoksi myrskyksi eli leskien myrskyksi. Silloin tuli 70 vasemman käden vantusta mereltä rantaan. Kun veden varaan joutuneet tiesivät etteivät selviä, he potkivat oikean jalan saappaan ja vasemman käden vanttuun pois.

-Suomalaiset veivät Pohjois-Norjaan maanviljelystaidon. He valmistivat multaa kuljettamalla merestä levää, joka muuttui mullaksi. Viljan siemeniä vietiin Tornionjokilaaksosta. Eräs suomalaisten asumapaikoista Ruijan rannoilla oli Pykeija, jota sanotaan yhä Pikku Suomeksi. Sinne kuljettiin laivalla Vesisaaresta. Vasta vuonna 1962 Pykeijaan valmistui tie. Pykeijassa pärjää yhä suomen kielellä. Kieli säilyi, koska suomalaiset eivät millään oppineet norjaa vaan puhuivat suomea. Toinen syy kielen säilymiseen oli se että suuri osa suomalaisista Ruijaan tulleista oli Lestadiuksen kannattajia ja he pitivät suomenkielisiä lestadiolaisseuroja eivätkä käyneet norjalaisten kirkoissa. Osa norjalaispapeista hyväksyi suomenkielen käytön, osa ei. Viranomaiset painostivat suomalaisia ottamaan norjalaisen sukunimen. Esimerkiksi maata ei voinut ostaa henkilö, jolla oli suomalainen nimi. Kuitenkin Pykeijasta löytyy yhä suomalaisia sukunimiä norjalaisittain kirjoitettuina kuten Ballari, Dikkanen, Gaski ja Dörmänen.

-Kveenit saivat vuonna 1999 kansallisen vähemmistön aseman ja heidän kielestään tuli vuonna 2005 Norjan kansallinen kieli, jolla on sama asema kuin saamen kielellä Suomessa. Kveenin kieli on säilynyt lähinnä Tornionjokilaakson meänkielen kaltaisena. Nykyään kveenin kieltä elvytetään Pohjois-Norjassa.

LA RESUMETO ESPERANTE

La ekspozicio pri la finnoj kiuj migris al Norda Norvegio dum la jaroj en 1860-jardeko estis en Päätalo-centro g´is la fino de januaro. Lea Iso-Möttönen fotis multe dum siaj vojag´oj al Norda Norvegio. Aldone en la ekspozicio estis la pentraj´oj kaj paperarto de Simo Iso-Möttönen.

Aini Vääräniemi 2.2.2019