Arkistot kuukauden mukaan: marraskuu 2018

TYRÄJÄRVEN TYRSKYSTÄ MAAILMANMESTARIKSI

TYRÄJÄRVEN TYRSKYSTÄ MAAILMANMESTARIKSI

Juhani Eskolan ja Tapio Räisäsen yhteistyössä kirjoittama kirja mäkihypyn maailmanmestarista Tapio Räisäsestä julkistettiin Päätalo-keskuksessa. Minä, Tapsa syntyi viime kevään ja syksyn aikana. Kirjan vanhimmat tarinat ovat vuodelta 1907 kun Vattu-Paavo lähti Amerikkaan. Uusimmat tarinat ovat tämän vuoden kesältä. Minä, Tapsa on kirja unelman toteutumisesta. Kirja perustuu Tapio Räisäsen muistiinpanoihin, valokuviin ja neljänkymmenen vuoden takaisista huippuhetkistä ja niiden taustoista kertomiseen. Tapio Räisänen on ensimmäinen suomalainen suurmäen maailmanmestari. Hän hyppäsi voittohyppynsä Lahden MM-kisoissa vuonna 1978. Voittohypyt nähtiin videolta kirjan julkistamistilaisuudessa. Lisäksi kuultiin veljesten Asko ja Tapio Räisäsen musisointia.

–Tapio on kirjoittanut suuren osan teksteistä joita muokkasin kirjaan omannäköisikseni, esikoiskirjailija, toimittaja Juhani Eskola sanoo. – Kirjoitusprosessin aikana olin unissanikin mäkihyppytornissa, mutta sitä voittohyppyä en kuitenkaan hypännyt, Juhani Eskola kertoo eläytymisestään kirjan tapahtumiin. –Tapsan maailmanmestaruus oli kova juttu, siitä kertoo muun muassa se, että suuret mediat ovat kiinnostuneita tästä kirjasta 40 vuotta maailmanmestaruuden jälkeen. Tätä kirjaa ei tehty turhaan. Kirjaa tehdessämme olen tajunnut kuinka monipuolinen Tapsan urheilu-ura on ollut. Kymmenottelussa hänen ennätyksensä oli 5500 pistettä. Viime vuonna olisi sillä pistemäärällä tullut 12. sija Kalevan kisoissa, Juhani Eskola ihailee.

Tapio Räisänen kertoo kehittymisestään mäkihyppääjäksi. –Aloitin hyppäämisen seitsemänvuotiaana. Valde-isäni omistaman Tyrävaaran sekatavarakaupan takapihalla oli navetta, joka oli varastona. Tein laudasta ja lumesta navetan katolle hyppyrin, josta hyppäsin muutamia satoja hyppyjä ensimmäisen talven aikana. Rakensimme Tyrävaaran poikien kanssa useammankin hyppyrin kotikylälle, usein myös järvelle päin. Kerran emme huomanneet purkaa hyppyriä ladulta, jota pitkin kyläläiset kulkivat kalalle. Eräs isäntä siinä sitten katkaisi suksensa. Koviovaaralle tehtiin isompi mäki. Sitä tehdessämme huomasimme että Siekkisen Pentti oli kaivinkoneineen läheisellä suolla. Pyysimme häntä tasoittelemaan maastoa. Siitä mäestä hyppäsin yhden talven. Meitä oli kymmenkunta poikaa Tyrävaaralla jotka hyppäsimme. Perustin Taivalkosken Kuohun alaosaston, Tyräjärven Tyrskyn. Järjestin yleisurheilu- ja mäkihyppykilpailuja, joiden osallistumismaksu oli 50 penniä. Niillä rahoilla ostin suksivoidepurkkeja ja palkintoja isän kaupasta. Esimerkiksi kerran mäkihypyn ykköspalkintona oli omena.

Menin keskikouluun 12-vuotiaana ja asuin kirkolla. Katselin kun minusta kolme-neljä vuotta vanhemmat pojat, Erkki Alaloukusa, Härmän pojat, Nevalan Osmo ja Eero hyppäsivät Taivalvaaralla. Itse en uskaltanut hypätä Taivalvaaran 50 metrin mäestä. Teimme Hannu Härmän kanssa oman mäen jossa hyppäsimme aina pimeään asti. Sain kokeilla Hannun mäkisuksia. Ensimmäisen hypyn jälkeen päätin hankkia itsellenikin oikeat mäkisukset. Tilasin keltaiset mäkisukset Karhulta kysymättä isältä ja äidiltä. Nehän tulivat Tyrävaaran postiin jossa Aira-äitini oli postihoitajana. Äiti sanoi ettei puhuta asiasta isälle mitään vaan laitetaan sukset takaisin. Niin tehtiin.

Ensimmäiset mäkisukseni sain 16-vuotiaana. Siihen asti olin harrastanut kaikkia muitakin urheilulajeja. Keskikoulussa opettaja Yrjö Huttunen opetti telinevoimistelua, sitä kävin esittämässäkin juhlissa. Ohjelman rekkiliikesarja kesti 12 sekuntia, tein sen kahdesti pidentääkseni ohjelmanumeroa. -Valitsin mäkihypyn lajikseni 17-18-vuotiaana Sen jälkeen olen elänyt mäkihypyn ehdoilla. Muutot täältä Ouluun, Lahteen, Kajaaniin, kaikki muutokset olen tehnyt sen ehdoilla että voin kehittyä hyppääjänä. Motivaattorina on ollut hyppääjänä kehittyminen. -Valittuani lajikseni mäkihypyn tulin linja- tai postiautolla Matkakestiin ja siitä lähdin sukset olalla Taivalvaaraan. Kuljin Jalavan pihan läpi ja ostin mäkisuksilakkaa. Päiväni saattoi olla sellainen että lähdin Tyrävaaralta postiautoon kello 7.15, hyppäsin päivän Taivalvaaralla ja illalla taas menin postiautolla kotiin. Olin samalla rahastajana autossa mennen tullen. -Lähdin sitten Lahteen opiskelemaan rakennuspiirtäjäksi. Siinä vaiheessa olin jo hypännyt Taivalvaaran 50 metrin mäestä. Kun opitaan hyppäämään aluksi pienestä mäestä, taitojen ja itseluottamuksen kasvaessa tuntuu turvalliselta hypätä suuremmasta ja yhä suuremmasta. Lopulta suurmäki tuntuu yhtä luotettavalta kuin pikkupoikana tuntui kymmenen metrin mäestä hyppääminen. Kun itseluottamus on hyvä, ei tarvitse pelätä.
Lahdessa oli 80 metrin mäki ja ajattelin että onneksi minun ei tarvitse hypätä tuosta mäestä. Kuukauden kuluttua hyppäsin. –Silloin hypättiin hiihtohousut jalassa, pipo päässä tai avopäin ja villapaita päällä. Itävaltalaiset alkoivat kehittää hyppypukuja ja voittivat suurin piirtein kaikki kisat, Suomessa alettiin käyttää pukuja kaksi vuotta myöhemmin.
Lahden MM-kisoissa hypättiin ensimmäisen kerran joukkuekilpailu. Itävalta voitti, Suomi oli toisena. Yksi asia jäi harmittamaan. En päässyt Innsbruckin olympialaisiin vuonna 1976 vaikka näyttöjä oli. Olympialaisten jälkeen olin paras mäkihyppääjä Suomessa, Tapio Räisänen kertoo vaiherikkaasta urastaan mäkihypyn maailman huipulla.

LA RESUMETO ESPERANTE

Taivalkoskia sportisto, skisaltisto Tapio Räisänen publigigis la libron Mi, Tapsa kiun li verkis kune kun j´urnalisto Juhani Eskola. En la libro estas rakontoj de la jaro 1907 kiam la avo de Tapio las´is al Usono. La plej aktualaj rakontoj estas de la lasta somero. La libro rakontas pri la revo kiun la knabo de malgranda vilag´o havis, kaj kiel la revo realig´is. Denove kaj denove Tapio krimpis al la monteto Taivalvaara kaj flugis per la skisaltadskioj malsupren. Fine okazis ke li plej longen la ambauajn partojn de la mondchampionkonkurso saltis. Okazis tiu en la jaro 1978 en Lahti. Komence de la libropublikado oni reiris al la jaro 1978 kaj rigardis la saltadojn pri kiuj Tapio Räisänen estas vaste konata en Finnlando kaj ankau eksterlande en la rondoj de vintrosportado. Nuntempe en Taivalvaara situas La Skisaltadcentro de Tapio Räisänen, kie oni arang´as la naciajn kaj internaciajn skiado- kaj skisaltadokonkursojn.

Aini Vääräniemi 30.11.2018

KIRJEET AURINGOLTA TOIVAT NAPERO FINLANDIAN 2018 VOITON

KIRJEET AURINGOLTA TOIVAT NAPERO FINLANDIAN 2018 VOITON

Vuoden 2018 Napero Finlandia –sadunkirjoituskilpailun pääpalkinnon voitti oululainen Kiona Teye kilpailutyöllään Kirjeitä auringolta. Kirjeissä kuvataan muun muassa autistisen lapsen ajatuksia. –Kirjeiden syntymisen taustalla on yksinäisyyttä ja surullisiakin asioita. Kiona Teye kertoo.

Hotelli Herkossa pidettyyn palkintojenjakotilaisuuteen oli saapunut toistakymmentä kilpailussa menestynyttä alakoululaista hakemaan palkintoja ja kunniamainintoja. Kilpailun päätuomarina toiminut kansanedustaja, lääkintöneuvos ja satusetä Niilo Keränen, Päätalo-instituutin johtaja Kati Koivukangas sekä lapsia hauskuuttamaan saapunut vatsastapuhuja Sari Aalto jakoivat palkinnot.

-Kilpailua on nyt järjestetty 26 kertaa. Päätuomari Niilo Keränen on ollut mukana alusta saakka. Kilpailun taustalla on kirjailija Kalle Päätalon halu kannustaa lapsia ja nuoria kirjoitusharrastuksen pariin. Kiitokset kilpailun pitkästä historiasta kuuluvat Niilolle, Kallelle, lasten vanhemmille, isovanhemmille, opettajille ja kaikille, jotka olette kannustaneet lapsia kirjoittamaan. Kilpailusta tiedotetaan alkuvuonna ja kilpailutöitä otetaan vastaan Päätalo-instituutissa vuosittain huhtikuun loppuun saakka. Satujen arviointityö tehdään Oulun yliopiston ja Päätalo-instituutin yhteistyönä. Kesällä ajoinkin Ouluun auto täynnä satuja. Kirjallisuuden opiskelijat Myry Voipion johdolla toimivat satujen arvioinnissa esiraatina. Kaikissa kolmessa sarjassa oli sama esiraati. Heidän ehdottamistaan palkintosaduista Niilo Keränen on valinnut voittajasadut ja ratkaissut satujen paremmuusjärjestyksen. Vuosien mittaan kilpailuun saapuneista noin 64500 sadusta jokaikinen on arkistoituna tänne Taivalkoskelle ja ne ovat tutkijoiden käytössä. Tänä vuonna kilpailuun saapui 2500 satua joiden kirjoittajista 25 palkitaan tänään, Päätalo-instituutin johtaja Kati Koivukangas kertoo kilpailun kulusta.

Palkintojuhlaan saapuneessa Myry Voipion tervehdyksessä kiitellään kaikkia kilpailuun osallistuneita kuinka he ovat kuljettaneet esiraatia tarinoiden matkassa maagisiin maailmoihin, scifitarinoihin, aikakoneen kyytiin sekä hurjiin ja pelottaviinkin seikkailuihin, joita piti lukea valot päällä. – Raadilla oli arvio saduista sijoittuisivatko ne palkinnoille, kunniamaininnoille vai jäisivätkö ne palkittavien ulkopuolelle. Kolme kolmossarjan satua olivat niin tasaväkisiä, että mikä tahansa niistä olisi voinut olla voittaja. Kirjeitä auringolta nousi kuitenkin voittajaksi, päätuomari Niilo Keränen kertoo satujen arviointityöstä.

Naperoviikolla on järjestetty kirjoittamisen ja lukemisen lisäksi muun muassa konsertteja, discoja, näyttelyitä, elokuvia, nukketeatteria, origami-käsityötekniikkaa, biisinikkarointia, Raamattuun tutustumista, liikuntaa, naamiotyöpajoja sekä salaisten maailmojen karttojen tutkimista ja uusien luomista.

LASTEN JA NUORTEN KULTTUURIVIIKON, NAPEROVIIKON TAIDENÄYTTELY PÄÄTALO-KESKUKSESSA

Osana Naperoviikkoa Päätalo-keskuksessa pidettiin kuvaamataitoa valinnaisaineena opiskelleiden yläkoulun oppilaiden serigrafiaa ja taidevandalismia sisältävä näyttely. Näyttelyyn kuului myös lukiolaisten tekemä aurinkokello.

-Serigrafiatekniikassa tekstit kirjoitetaan ensin tietokoneella, sen jälkeen ne leikataan tarkasti paperiveitsellä. Kuvat ja tekstit painetaan paperille seulan avulla samoin kuin kankaanpainannassa. Serigrafiatöissä käytimme akryylivärejä, kuvaamataidon opettaja Tuula Turpeinen kertoo. -Näyttelyn taidevandalismiosioon idea on saatu sosiaalisesta mediasta, jossa eräällä sivustolla tunnettuja taideteoksia on käsitelty. Tässä näyttelyssä taulujen yhteyteen on lisätty lauseita, jotka ovat lähellä oppilaita ja nykypäivää.


-Lukiolaisten aurinkokello syntyi uraa uurtavalla kurssilla Maailma havainnolliseksi. Kurssilla yhdistettiin kahden opettajan ohjaamana kuvaamataitoa sekä kemiaa ja fysiikkaa. Oppilaat oppivat aurinkokellon periaatteita, suunnittelivat kellon ja toteuttivat suunnitelman ulkona, opettaja Tuula Turpeinen esittelee teoksen syntyä kulttuuriohjaaja/tuottaja Heli Paaso-Rantalalle.

LA RESUMETO ESPERANTE

Tradicie en oktobro okazis la kultura semajno de infanoj kaj gejunuloj. En Päätalo-centro oni vidis la ekspozicion kiu konsistis serigrafiateknike faritajn artaj´ojn kaj artvandalismon de 7-9-klasanoj. En la dua parto de la ekspozicio estis la sunhorlog´o kiun la liceanoj preparigis dum la nova kurso kie oni miksadis arton, h´emion kaj fisikon.
La c´efa programero de la semajno estis la premiado de la venkintoj de la fabelkonkurso por infanoj en 1-6-klasoj. La premion Napero Finlandia venkis ouluano Kiona Teye per sia fabelo La leteroj el la suno. C´i-jare pli ol 2500 fabeloj estis senditaj al la konkurso arang´ita de Päätalo-instituto.

Aini Vääräniemi 16.11.2018

TAIVALKOSKEN LUKION 50 VUOTTA

TAIVALKOSKEN LUKION 50 VUOTTA

Taivalkosken kunnallisen keskikoulun rehtorina toiminut Tor–Erik Nyberg teki 1960-luvulla työtä lukion saamiseksi Taivalkoskelle. Työ kantoi hedelmää vuoden 1968 syyskuussa, kun 20 nuorta saattoi aloittaa lukio-opiskelut kotipaikkakunnalla. Sitä aiemmin yliopistoihin ja korkeakouluihin päästäkseen piti mennä muualle lukioon. Taivalkoskelta mentiin ainakin Iin ja Oulun lukioihin.


Alkuvuosina keskikoulun opettajat opettivat myös lukiossa. Rehtorina toimi Tor-Erik Nyberg kuolemaansa, alkuvuoteen 1972 saakka. Tarina kertoo että ennen lukion alkamista hän kiersi taloissa houkuttelemassa nuoria lukioon.


Kuvassa vuoden 1972 abit ja Kaija Paaso.
Toinen vahva lukion kehittäjä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja oli rehtori Kaija Paaso. Hän teki työtä muun muassa etälukion saamiseksi taivalkoskelaisten ulottuville. Taivalkoski liittyi 20 kunnan yhteiseen etälukioon, jossa Taivalkoski on yhä mukana. Paason virkakausi kesti 1970-luvulta vuoteen 2006 saakka.


Kuvassa Maaret Ihme ikkunan vieressä.
Paason eläköidyttyä rehtoriksi tuli lukion entinen oppilas Maaret Ihme. Hänen johtamanaan koulutyötä sähköistettiin niin, että ensimmäiset sähköiset ylioppilaskirjoitukset pidettiin muutamissa oppiaineissa ennen hänen eläköitymistään vuonna 2016. Kurssimateriaalitkin saadaan tänään tietokoneen kautta.


Nykyisin lukion rehtorina toimii Pekka Turpeinen, joka on myös yläkoulun rehtori. Lukion apulaisrehtorina on Tarja Tolonen. Kolmetoista opettajaa opettavat myös yläkoulussa. Tällä hetkellä lukiossa on 47 oppilasta, lisäksi kaksi oppilasta opiskelee etälukion kautta.

Lukio sai omat tilat nykyisestä B-talosta 1970-luvulla. Sittemmin lukio on toiminut vuoroin yläkoulun ja entisen ammattikoulun tiloissa. Vuonna 2016 siirryttiin takaisin yläkoululle, jossa lukiolla on käytössään rakennuksen päätytilat ja oma lukusali.
Lukion arjessa on kansainvälisyyttä. Vuodesta 1996 on toteutettu ystävyyskuntatoimintaa Saksan Schwartzwaldin Baiersbronnin lukion kanssa. Täältä vieraillaan Saksassa ja saksalaiset käyvät Taivalkoskella. Viime vuosina kansainvälisyyttä on toteutettu myös vierailuilla Pariisiin, Lontooseen ja Budapestiin. Ensi vuonna on vuorossa matka Berliiniin.

Apulaisrehtori Tarja Tolonen totesi 50-vuotisjuhlan avauspuheenvuorossaan, että lukion perustehtävät ovat pysyneet samoina kuin ne olivat 50 vuotta sitten. -Opiskelun tulee antaa valmiudet jatko-opintoihin yliopistoissa, korkeakouluissa ja muissa opinnoissa, joihin vaaditaan lukion oppimäärän suorittaminen. Lukion tehtävä on laaja-alaisen yleissivistyksen vahvistaminen. Tässä tehtävässä lukio on onnistunut. Lukiostamme on valmistunut vuosikymmenten saatossa 1320 ylioppilasta. Ammatteja heillä on laaja kirjo ja heitä on kaikissa maanosissa. Taivalkosken lukio on antanut heille eväät ponnistaa korkealle ja kauas. Taivalkoski on tunnettu kulttuuripitäjänä, lukio on osana sitä, täällä on mahdollisuus kehittää itseään monipuolisesti myös taideaineissa, Tarja Tolonen sanoo.

Maaret Ihme muisteli juhlassa rehtoriaikaansa. –Kirjoitin täältä ylioppilaaksi vuonna 1976. Silloin opettajat esittivät siististi käsinkirjoitettuja kalvoja, joista tiedot kopioitiin vihkoihin. Opimme kuuntelemalla ja katsomalla. Ollessani rehtorina vuonna 2007 lukio sai Opetushallitukselta rahoitusta langattoman verkon rakentamiseen. Etälukio oli toiminut aluksi videoneuvotteluna, jota varten opiskelijat tulivat koululle. Nyt jokainen voi opiskella omalta koneeltaan. Viime vuosina sähköistyminen on ollut todella nopeaa. Sähköisiä ylioppilaskirjoituksia valmisteltiin kymmenen vuotta. Saimme koulutusta Opetushallituksen, ylioppilastutkintolautakunnan ja kunnan kautta. Nyt opiskelijat ovat valmiita sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin. Haastattelemani ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat sanovat koulutuksen digitaalisuutta todella hyväksi koska sitä tarvitaan työelämässä. Kuitenkin he sanovat että on helpompaa lukea oikeata kirjaa kuin e-kirjaa. Tietokoneella kirjoittaminen koetaan helpommaksi kuin käsin kirjoittaminen. Toisen vuosikurssin oppilaat pitävät nopeudesta ja muokkaamisen helppoudesta. Matematiikan, fysiikan ja biologian digimateriaali antaa heidän mielestään opiskelijalle paljon tietoa. Abit kirjoittavat jo tänä syksynä kaiken sähköisenä. Heidät on valmisteltu hyvin. Jo ensimmäiseltä vuosikurssilta alkaen heillä on ollut omat tietokoneet ja ensimmäiset digimateriaalit otettiin silloin käyttöön. Opiskelija voi kuitenkin käyttää opiskelussaan digimateriaalia tai painettuja kirjoja. Uskon että Taivalkosken lukion osaavalla henkilöstöllä ja sitoutuneilla opiskelijoilla on hyvä tehdä erinomaista työtä Taivalkosken lukiossa eteenkin päin, Maaret Ihme sanoo.

Juhlaan oli saapunut kaksi ensimmäisen vuosikurssin oppilasta, Paula Alapirtti-Hoikkala Taivalkoskelta ja Liisa Mannonen o.s. Räisänen Turusta. Liisa Mannonen kertoo lähteneensä Taivalkoskelta lukion jälkeen. -Lähdin työn perässä maailmalle. Palasin vielä joksikin aikaa tänne, mutta sitten opiskelin sairaanhoitajaksi ja asetuin Turkuun. –Kun kuulin että Taivalkoskelle tulee lukio, kirjoitin Tor-Erik Nybergille että pääsisinkö sinne opiskelijaksi, Paula Alapirtti-Hoikkala kertoo. –Myös Päivi-sisareni haki lukioon samaan aikaan. Jonkin ajan kuluttua Nyberg soitti isällemme ja kertoi meidän molempien pääsevän opiskelemaan. Meitä oli hyvin eri-ikäisiä oppilaita, ikähaitari oli 18-23 vuotta. Moni oli jo opiskellut ammattiin tai ollut työelämässä. Myös Päivi-sisareni oli jo opiskellut kartanpiirtäjäksi. Luokanvalvojamme oli Marjukka Kortesalmi. Joskus hänen ollessaan vapaalla hänen miehensä kansanedustaja J. Juhani Kortesalmi oli tuuraamassa. Joskus myös rehtori Nyberg tuurasi. Teitittelimme rehtoria, luokanvalvojaa sekä uskonnonopettajana toiminutta pastori Alpo Sipolaa. Vastatessa nousimme seisomaan. Jossain vaiheessa käytäntö muuttui niin että saimme vastata istualtamme.
Vuonna 1969 Tytti Isohookana-Asunmaa oli auskultoimassa luokassamme. Nyberg istui takanani ja hymähteli Tytin opettaessa meitä.

Siihen aikaan tytöt käyttivät enimmäkseen hameita, mutta minulla ja sisarellani oli aina housut. Jonkin aikaa opiskeltuamme Nyberg sanoi, että pikkuhiljaa hän on alkanut tottua Alapirtin sisarusten housumuotiin. Kerran ollessani järjestäjänä en osannut sanoa vanhaa ja uutta läksyä, jotka järjestäjän kuului ilmoittaa luokan ovella seisten. Nyberg ärjäisi minulle: ”Opettajainhuoneeseen!” Välitunnilla menin sinne, huone oli täynnä tupakansavua. Nyberg oli jo rauhoittunut ja sanoi: ”No kyllä tämä tästä.”

Koulupäivät alkoivat keskikoulun ala-aulassa aamuhartaudella. Päivällä kävimme ruokalassa syömässä. Ateria maksoi markan. Olimme viikot asuntolassa, vuokra liinavaatteineen oli 90 markkaa kuussa.
Apuvälineitä opiskeluun olivat episkooppi ja diaprojektori. Kerran kieltenopettaja Maija Valjakka toi tunnille nauhurin, josta kuunneltiin puhetta. Muuten käytössä oli liitutaulu ja vihkot. Kirjat ostimme Anni Vaalamon kirjakaupasta. Vuosikurssillamme oli sekä kieli- että matikkalinja, minä olin kielilinjalla. Jo keskikoulussa oli aloitettu saksan opiskelu, englanti alkoi lukiossa. Latinaa opiskeltiin viisi tuntia viikossa. Läksyksi tuli aina kolmesta neljään riviä tekstiä, joka käännettiin. Kokeissa oli muutamia rivejä, joka myöskin käännettiin. Ohut latinan kirja riitti koko lukioajaksi. Kielten opiskelu tunnilla oli sitä että opettaja luki lauseen ääneen ja me käänsimme. Siinä tuli kielioppi tutuksi, mutta puhumista ei harjoiteltu. Vielä tänäänkin ymmärrän kieliä enemmän kuin pystyn niitä puhumaan. Silti meidänkin aikana oli kansainvälisyyttä. Itse olin Ruotsissa yhden kesän, sisareni oli Saksassa.

Luokassamme ei ollut yhteistä toimintaa. Osallistuimme keskikoulun juhliin, muita kokoontumisia ei ollut. Penkinpainajaispäivänä ajoimme kylällä traktorin kyydissä. Osuuskaupasta saimme makkaroita joita kävimme paistamassa hiihtomajalla Taivalvaaralla. Pelasimme myös jääpallo-ottelun opettajia vastaan. Maalissa olleella opettajalla oli leveä maila ja niinpä opettajat voittivat pelin. Olimme tehneet opettajista laulut, jotka minä hakkasin kirjoituskoneella, laulut monistettiin käyttäen kalkkeeripapereita kirjoituspaperien välissä. Kiersimme luokissa laulamassa laulut. Me tytöt olimme pukeutuneet kansallispukuihin. Penkinpainajaisruokailu oli sitten Taivalkrouvissa. Illan päätteeksi lähdimme Inget Taiston taksilla kotiin Tyrämäelle, Liisa, Päivi, Lassilan Sirpa ja minä. Nyberg saatteli meidät kotipihalle asti. Olimme Nybergin lapsia, olihan hän rehtorimme keskikoulun ja lukion ajan. Olimme Nybergin lapsia, olihan hän rehtorimme keskikoulun ja lukion ajan. Soittaessani luokkakavereilleni Sirpa Lassila kertoi Nybergin jopa antaneen hänelle rahan jonkin kirjan ostoon.
Myös Kaija Paaso oli kielten sijaisopettajana jo keskikoulussa, lukioon hän tuli lehtoriksi ja opetti meille ruotsia, saksaa ja latinaa.

Vuosikurssiltamme neljätoista oppilasta kirjoitti ylioppilaaksi. Lakkiaiset pidettiin seurakuntatalolla. Kunta lahjoitti meille ylioppilaslakit ja lyyrat. Todistusta annettaessa sanottiin kunkin yleisarvosana. Juhlassa puhui muun muassa vanhempainneuvoston puheenjohtaja, joka sattui olemaan Veikko-isäni. Kyllä silloin jännitti.

Olen nyt soitellut luokkatovereilleni. Kaikille on jäänyt positiivinen kuva ja hyvät muistot lukioajasta. Lukio avasi paremmat mahdollisuudet päästä jatko-opintoihin. Meidän porukasta tuli kaksi sairaanhoitajaa, kaksi diplomi-insinööriä, tehtaanjohtaja, opettajia, armeijan palveluksessa olevia, pankkivirkailijoita ja palkanlaskijoita. Kaikkien puolesta lausun sydämelliset kiitokset silloisille opettajille, nykyisille opettajille ja opiskelijoille toivotamme tsemppiä. Alkakaa tehdä jo nyt muistiinpanoja sitä varten kun 50 vuoden kuluttua muistelette lukioaikaanne. Ja ennen kaikkea: opiskelu kannattaa aina, Paula Alapirtti-Hoikkala kannustaa nuoria.

Vuonna 1972 Taivalkosken lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Aulikki Holma tavoitettiin Turusta. -Tor-Erik Nyberg, jonka ponnistelut olivat merkittäviä lukion saamisessa Taivalkoskelle, opetti keskikoulussa ollessani historiaa. Hän oli vaativa opettaja ja kurinpitäjänä ankarakin. Oppitunnit olivat kiinnostavia, sillä hän piristi niitä muun muassa tarinoilla lapsuusvuosiltaan Turussa. Hän seurasi tiiviisti myös tieteellistä tutkimusta ja luki jatkuvasti. Hänellä oli laaja kirjasto kotonaan. Muistan, että isäni kertoi Nybergillä vierailtuaan kysyneensä rehtorilta, miksi tämä on vuorannut kokonaisen huoneen kirjahyllyillä. Hän luki paljon ja arvosti taitoa ilmaista asioita kauniilla suomen kielellä. Mieleeni on jäänyt hänen kirjasuosituksensa, kun hän eräällä oppitunnilla sanoi: – Sitten kun teillä on jalat oman pöydän alla, hankkikaa itselle Nykysuomen sanakirja.

Tor-Erik Nyberg piti tärkeänä kysyvää, kriittistä, tieteellistä asennetta ja olemassaolevien totuuksien epäilyä. Osoituksena kriittisestä asenteesta kertoo se, että mieleeni on jäänyt hänen lausahduksensa oppitunnilla: ”Siihen mihin jokainen uskoi eilen, ja mihin te uskotte tänään, vain houkat uskovat huomenna.” Ajatuksen oli esittänyt kuuluisa tiedemies Francis Crick (1916-2004), jolle myönnettiin vuonna 1962 yhtenä kolmen tutkijan ryhmästä lääketieteen Nobel-palkinto DNA:n molekyylirakenteen ja sen merkityksen keksimisestä.

Inhimillinen tietäminen ei pysähdy siihen, mitä tieteessä on tähän mennessä ymmärretty ja saatu selville ja mitä nyt pidetään totuutena. Tieteen ylivoima muihin käsityksiin verrattuna on juuri siinä, että sillä on ainutlaatuinen kyky jatkuvasti uudistua ja uudistaa tietoaan. Tämä oli ymmärtääkseni Tor-Erik Nybergin käsitys sivistyksestä, jota hän halusi myös oppilailleen välittää, Aulikki Holma sanoo.

Neljäkymmentä vuotta sitten Taivalkosken lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen saapui juhlaan kansainväliseltä työkentältään. –Olen tehnyt työtä Suomelle. Sain hyvät eväät Taivalkoskelta, lukiosta, perheeltä. Nykyisessä työssäni olin esimerkiksi pääministerin businessdelegaatiossa Kiinassa. Siellä nousi esiin Suomen koulutusjärjestelmän ylivoimaisuus muihin maihin verrattuna. Samanlaista opetusjärjestelmää ei löydy muualta. Täällä kaikilla on tasavertainen mahdollisuus korkeimpaan koulutukseen. Täällä on ilmainen kouluruokailu ainoana maailmassa. Suomi on maailman onnellisin maa. Täällä on puhtain ilma hengittää. Silti olemme huolissamme. Meitä ahistaa ankarasti. Meitä huolettaa se kun talvi tulee. Meitä huolettaa riittääkö ruoka. Suomalaiset ovat rakentaneet ratkaisuja siihen että talvesta selvitään. Koulutuksella ja kovalla työllä selvitään. Maailmalla tiedetään että jos jokin asia toimii Suomessa, se toimii missä tahansa muualla maailmassa. Tänne tullaan testaamaan asioita.

Mutta yksin tekeminen ei riitä. Nykyiset uhat ovat globaaleja. Ilmastonmuutos, saasteet, robotisaatio, poliittisten uhkien mahdollisuus eskaloitua. Maailma on osa meitä, olemme samassa veneessä. Nyt voidaan kysyä jatkuuko menestystarinamme. Nyt pitää tehdä työtä että pystymme hyödyntämään hyvää tutkimustamme. Meillä on hyvä huominen kun teemme asioita itse ja yhdessä.

Taivalkoski näyttää erilaiselta kuin lukion alkaessa 50 vuotta sitten. Täällä oli toiminut keski- ja kansalaiskoulu hyvin, ylioppilaaksi piti opiskella muualla. Kunnan päättäjät tekivät hyviä päätöksiä koulutusasioissa. Itse aloitin koulun kansakoulussa, jatkoin keskikouluun ja sain päästötodistuksen peruskoulusta. Rehtori Kaija Paaso oli yksi henkilö joka jäi lukioajasta vahvasti mieleen. Ensimmäisellä luokalla pelkäsin häntä, toisella luokalla arvostin ja kunnioitin häntä, abiluokalla tajusin miten huima ihminen hän oli. Meillä oli musiikinopettajana Ari Pukkila, joka sai pienen paikkakunnan nuoret ihastumaan ja rakastumaan musiikkiin. Arin luoma musiikkikulttuuri elää Taivalkoskella yhä. Musiikin parissa ystävystyin hänen kanssaan. Kun hän kuoli, Kaija tuli kertomaan siitä minulle henkilökohtaisesti. Hän tiesi kuinka tärkeä henkilö Ari oli minulle. Sinä hetkenä tajusin kuinka huima ihminen Kaija oli.

Entäpä seuraavat 50 vuotta? Tänä päivänä elämme tiedon maailmassa. Tiedon määrä ja sen hallinta on yksi ratkaistava asia. Tekoäly tai tietokoneäly ei ole älyä. Äly on korvien välissä. Tieto on tietoa, äly on se miten tietoa prosessoidaan. Digi on vain työkalu, se ei tapa jos sen ottaa haltuun. Me olemme maailmaa ja maailma on me. Meillä on oma roolimme maailmalla. Meidän tehtävämme on kyetä jalostamaan seuraavalle sukupolvelle se mitä edelliseltä sukupolvelta opimme.

Lopuksi haluan antaa nykyisille ja tuleville taivalkoskelaisille ylioppilaille paikallisen kukan, kulleron. Olen kulkenut pitkän tien, 40 vuotta Taivalkosken lukiosta ja haluan antaa lukiolle nöyrimmät kiitokset hyvistä eväistä, Paavo Virkkunen päättää puheensa.


Kuvassa apulaisrehtori Tarja Tolonen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Osmo Buller, Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen ja rehtori Pekka Turpeinen.

Tilaisuuden loppusanoissa Pekka Turpeinen siteerasi J. W. Snellmannia joka totesi pienen kansan pärjäävän vain sivistyksen avulla. – Kiitämme kuntaa hyvistä päätöksistä 50 vuotta sitten, samoin pitkin matkaa on tehty hyviä päätöksiä. Työtä on tehty, ennen lukioon tuloa oppilailla on takana 9-10 vuotta perusopintoja, että voidaan pärjätä. Yhteistyökumppaneita vuosien varrella ovat olleet muun muassa seurakunta, Lionsit, Rotaryt, Päätaloseura, Osuuspankki ja metsäoppilaitos, Pekka Turpeinen kiittelee.

Kuvassa muun muassa kunnan päättäjiä.

Tilaisuuden kulttuuriohjelmasta vastasivat Flikat tanhuesityksellään Kaikella rakkaudella , Aino-Liisa Turpeinen ja Minna Häggvik musiikkiesityksellään Illumination, lukion äidinkielen oppilaat esityksellään Väläyksiä lukion taipaleelta sekä musiikin oppilaat ja opettaja Heikki Mustakallio räppiesityksellään Meidän lukio.


Kuvaamataidon opettaja Tuula Turpeisen koostaman Ajan virtaa-kuvaesityksen kohokohta oli Kaija Paason vuonna 1987 ylioppilaille pitämän puheen ote. Paaso puhui nauhoitteella muun muassa oppimisen tavoitteista. Hän sanoi, että kun yhteiskunta sijoittaa koulutukseen, sen on lupa odottaa myös saavutuksia.




Tuokiokuvia juhlasta: Muun muassa lukion entisiä opettajia oli saapunut juhlaan. Kansantanssiryhmä Flikat tervehtimässä entisiä opettajiaan Anneli ja Leif Hasselia, jotka saapuivat juhlaan Kannuksesta. Etualalla lukion ensimmäisen vuosikurssin oppilaat Liisa Mannonen ja Paula Alapirtti-Hoikkala muistelevat lukioaikaa.

Kuvia vuoden 1978 abien albumeista. Rehtori Kaija Paaso sai abeilta Taivalkosken Poroakatemian kunniatohtorin arvon. Penkkariaikana soitettiin ja laulettiin. Lakitus tapahtui seurakuntatalolla.


LA RESUMETO ESPERANTE

La gimnazio de Taivalkoski estis fondita en la jaro 1968. Pro la jubilea jaro oni arang´is 50-jarig´feston en la salono de la lerneja centro. Dum la festo oni audis paroladojn de la antaua rektoro Maaret Ihme, la nunaj rektoroj Pekka Turpeinen kaj Tarja Tolonen, unu el la unuaj studentinoj en la gimnazio Paula Alapirtti-Hoikkala kaj unu el la abiturientoj antau kvardek jaroj la direktoro de Vizitu Finnlando Paavo Virkkunen. La kulturan programon arang´is la nunaj gestudentoj kaj geinstruistoj de la gimnazio de Taivalkoski.

Aini Vääräniemi 4.11.2018