Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2018

HORSMAN SUKU KOOLLA

HORSMAN SUKU KOOLLA




Horsmalainen, Horsmanvaaralainen, Horsmala – näillä nimillä vanhat asiakirjat kertovat Horsman suvusta, jonka ensimmäinen sukukokoontuminen pidettiin Jokijärven leirikeskuksessa heinäkuun viimeisenä lauantaina. Kokoontuminen koostui historiakatsauksesta, muisteluksista, tietovisasta ja porinoinnista. Seurakunta huolehti tarjoiluista, Kimmo Ikola musiikista, Anna-Kaisa Vääräniemi tekniikasta ja tietovisasta, Anna-Leena Vääräniemi ja Tuomo Horsma olivat tapahtuman järjestäjiä. Paikalla oli satakunta Horsman sukuun kuuluvaa, nuorin heistä vasta kolmen viikon ikäinen, vanhimmat ennen sotia syntyneitä. Horsma-sukunimen omistaa tällä hetkellä 106 henkilöä.

Anna-Leena Vääräniemi muisteli avaussanoissaan Horsman Leena-tädin 1950-luvulla kertomia tapauksia hänen omasta lapsuudestaan edellisvuosisadalta. –Leena-tädin tarinat ovat yhä muistissa. Sanotaan että jokaisen pitäisi tuntea suvustaan vähintään kolme sukupolvea.


Jorma Horsma kertoi muistojaan Horsman mummolasta, Matti-isän kodista. –Muistelen vanhaa Horsmaa, jota ei enää ole. Näin rakennuksen viimeisen kerran kokonaisena joululomalla 1948. Tullessani kesällä 1950 Horsmaan talo oli katkaistu, osa rakennuksesta oli siirretty muualle ja pihapiiriin oli ilmautunut uusi talo, jonka Martti ja Janne Horsma olivat rakentaneet. Asuin sen kesän vanhan talon kamarissa. Myöhemmin kukin omistajista vei oman osuutensa vanhasta talosta muualle. Isä purki oman osansa ja rakensi Mattilan.
Äitini Laura oli Sotkamon kirkkoherran August Mömmön tytär. Hän tuli Metsäkylään opettajaksi vuonna 1933 ja kohtasi isäni Matti Horsman. Minut äiti kävi synnyttämässä Naapurivaaralla äitinsä Sofia Karjalaisen kotitalon saunassa.
Metsäkylän koulu oli kotini 12-vuotiaaksi saakka. Kävin siellä viisi luokkaa koulua, sitten menin Sotkamon yhteiskoulun pääsykokeeseen. Läpäisin kokeen ja kävin siellä oppikoulun ensimmäisen luokan vuosina 1948-49. Äiti lähti takiani mukaan Sotkamoon ja oli opettajana erään talon pirtissä. Matti-isän työt olivat Taivalkoskella ja hän jäikin tänne.
Joululomalla tulimme Horsmaan. Matka oli vaivalloinen, kuljimme hevosella, junalla, linja-autolla ja taksilla. Valona Horsmassa oli uunin piisituli, öljylamppuja, kynttilöitä ja karbidilamppu. Janne ja Martti olivat kaataneet ison hongan ja tehneet sen pölkyiksi rantteella keittiön takana. Piisiin viritettiin honkatuli. Piisin valossa miehet tekivät puhdetöitä, naiset karttasivat villoja toisella puolella pirttiä. Leena-täti kertoi isonvihan aikaisia tarinoita muun muassa Pekka Poutusta ja Saarijärven saaren kuopista, jotka saattavat liittyä isoonvihaan. Joulua vietettiin isossa pirtissä, jossa ruokailtiin ja myös leikittiin. Katsottiin Turkin hihasta tähtiä, pelattiin tammea ja miilua, painittiin ja laulettiin. Päivisin laskettiin mäkeä Kuoppakunnaalla.
Pääsin Martin matkassa käymään Lohijoen savotalla, jonne vietiin jauhokuorma. Koneet kävivät silloin appeen ja heinien voimalla. Jauhot olivat tärkeä osa hevosten ruokintaa. Savotalla oli eräs nuori oululaismies, jonka hänen isänsä oli hommannut metsätöihin pois pahoilta teiltä. Poika ei viihtynyt savotalla. Kuulimme myöhemmin, että hän sairastui, meni lääkäriin Ouluun, sai jostain aseen ja surmasi naispuolisen taksikuskin.
Palattuamme joululomalta Sotkamoon äiti huomasi Opettaja-lehdestä että Rovaniemen Saarenkylällä oli opettajan paikka auki. Hän haki paikkaa ja muutimme Rovaniemelle. Menin syksyllä 1949 Rovaniemen ensimmäiseen oppikouluun. Nykyisin rakennuksessa on vapaan sivistystyön opisto. Kävin keskikoulun ja menin Lyseonpuiston lukioon josta kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1957. Armeijan jälkeen opiskelin Oulun Opettajakorkeakoulussa kansakoulunopettajaksi. Muun muassa presidentti Martti Ahtisaari on käynyt saman koulun. Valmistuttuani olin kaksi vuotta Suomussalmen Perangan koululla, sitten olin opettajan virassa Kittilässä Könkään koululla eläköitymiseeni vuoteen 1991 saakka. Nyt vietän eläkepäiviä Akaan Toijalassa, Jorma Horsma kertoi.


Marjatta Saloranta muisteli nuoren opettajapariskunnan kokemuksia Horsman koululta, jonne hän miehensä Sepon kanssa saapui koulun valmistuttua vuonna 1959. –Uuden koulun toiminnan aloittaminen oli aikamoinen homma, kaikki mahdollinen käyttövälineistö piti tilata. Ensimmäisenä vuonna koululla ei ollut sähköä. Vesi tuli hetteestä. Vauvan vaippapyykit kiehutettiin vadissa. Vuoden kuluttua pidettiin valojuhlat, kun saatiin sähköt. Siihen aikaan ei vielä televisio näkynyt Pohjois-Suomessa. Toivoinkin että koululle hankittaisiin rainakone, jolla voitaisiin näyttää lapsille kuvia eri puolilta maailmaa. Ajattelin että lämmitän johtokunnan myöntymään rainahankintaan. Johtokunnan kokouksissa oli aina hyvät kahvit, nyt laitettiin herkulliset leivokset. Johtokunnan jäsenet saapuivat koululle, jotkut hevosella, jotkut traktorilla. Menin mukaan kokoukseen ja näytin johtokunnalle rainoja Metsäkylän koululta lainaamallani rainakoneella ja esitin samanlaisen hankkimista Horsman koululle. Mieheni Seppo oli johtokunnan puheenjohtaja. Hän kysyi muulta johtokunnalta: ”Voidaanko tilata rainakone?” Horsman Janne kopautti ryhmysauvallaan lattiaan ja sanoi: ”Höpötystä!” Eipä siinä auttanut muu kuin kestää pettymys. –Seuraavana vuonna koululle saapui tarkastaja Reino Rasi. Keittäjä Lahja Pitkänen laittoi hyvät ruuat ja hänen miehensä talonmies Eino Pitkänen pesi tarkastajan auton. Palveltiin hyvin, että saataisiin rainakone. Pyynnöstäni tarkastaja kävi puhuttelemassa maantien varrella asuneet johtokunnan jäsenet kuinka tärkeää kone olisi saada opetusvälineeksi. Seuraavassa kokouksessa saimme johtokunnan hyväksynnän rainakoneen hankkimiseen.
Oppilaat olivat ihania, mahtavia. Monen kanssa on pidetty yhteyttä. Anna-Leena oli kuin äiti luokassa, yhtä aktiivinen kuin nytkin. Tuomosta on tullut kirjailija, onneksi hän lahjoittaa kirjojaan minulle. Muistan kuinka kaunis lauluääni oli eräällä oppilaalla, Vuokko Tauriaisella. Pyysin hänen äitiään tulemaan koulun juhliin kuulemaan miten hyvin hänen tyttärensä laulaa. Oli 1960-luvun alku, isäni oli tullut luoksemme talvilomalle. Koululla oli äitienpäivien kenraaliharjoitukset. Sanoin isälleni: ”Kuuntele!” Vuokko jopa opetti minullekin erään virsikirjassa olevan laulun jota en ollut kuullut missään koskaan laulettavan. Hänen oma äitinsä oli laulun opettanut: ”Oi Jeesus siunaa äitiä, suo rauhan, onnen päiviä. Pois pyyhi murheen kyyneleet, hyväksi kaiken Jeesus teet. / Kun äiti meitä palvelee ja puolestamme rukoilee, niin kuule äidin huokaus ja anna huoliin lohdutus. / Näin ole hyvä äidille ja turva meille kaikille. Suo ettei meitä mikään saa sinusta Jeesus erottaa. / Nyt kädet yhteen liitämme ja äidistämme kiitämme. Lahjoita Jeesus laupias äidille ilo autuas.” Olimme Horsman koululla seitsemän vuotta. Kyllä meillä oli hyvä yhteistyö Lahja ja Eino Pitkäsen kanssa. Lahja keitti mainiot ruuat ja Eino hoiti talonmiehen työt. Koulu oli kylän keskus. Siellä pidettiin kerhoja, siellä oli kirjasto, pidettiin neuvolaa, lääkärinvastaanottoa ja maakirkkoa, vieraita syötettiin, juotettiin ja nukutettiin. Oli ilo tehdä työtä Lahjan ja Einon kanssa.
Mutta yksi asia pitäisi korjata. Taivalkoski on aivan unohdettu, mediassa pitäisi Taivalkoskea pitää esillä enemmän. Esimerkiksi Kalevan sääsivulla, jossa on koko sivu asiaa ja ennustuksia päivän säätilasta eri paikkakunnilla, on kyllä Taivalkoski merkitty karttaan mutta koskaan en ole nähnyt Taivalkosken kohdalla minkäänlaista lämpötilamerkintää, Horsman koululla opettajana ollut Marjatta Saloranta harmitteli.


Tuomo Horsma esitti Horsman suvun historiaa 1600-luvulta lähtien. Tiedot pohjautuivat asiakirjoihin, Puhoksen ja Metsäkylän kyläkirjoihin ja yksityisten sukututkijoiden tietoihin.
-Simo Simonpoika Halonen on Horsman suvun esi-isä, mutta hän ei ole asunut päivääkään Horsmanvaaralla. Hän syntyi vuonna 1681 ja kuoli vanhuuden vaivoihin Korpisella 26.1.1754. Hän oli saapunut Pudasjärven Puhoksenkylän vanhaan Mannilaan rengiksi. Hän avioitui Turpeisen talon lesken Anna Siiran kanssa. Liitto oli lapseton. Anna kuoltua Simo Simonpoika Halonen – Turpeinen haki nuoren piikatytön Puhokselta vaimokseen. Tuo tyttö oli Elina Matintytär Keränen (s. 23.2.1712) ja hänet vihittiin Simo Halosen kanssa 15.1.1738. Turpeisessa heille syntyi tyttö Kaarina eli Catarina 20.8.1738. Perhe oli vielä 1740-luvun alussa Turpeisessa mutta vuonna 1745 he ovat itsellisten joukossa Korpisen kylässä, siellä alkuun Lehtolan taloon merkittyinä. Olli eli Olof syntyi 16.2.1753, hänet. kastettiin Korpisen kylässä.
Jäätyään leskeksi Elina palasi lastensa kanssa Korpiselta Puhokselle ja elätti perheensä piiantöitä tekemällä Puhoksen taloissa, ainakin Mannisessa ja Hyttisessä. Kuolemansa aikoihin hän oli Olli-poikansa perheen kanssa Hyttisessä. Elina kuoli kivulloisena, nivelsärkyjen vaivaamana lokakuussa 1780. Haudan lepoon hän pääsi vasta jouluaattona.
Kaarina-tyttärestä tuli emäntä Metsä-Manniseen eli Metsäkylän Vanhalaan. Hän avioitui 27.12.1762 Påhl Påhlinpoika Mannisen kanssa, joka oli syntynyt 14.9.1730. Heille syntyi neljä poikaa ja kaksi tyttöä. Påhl hukkui 17.5.1762, Kaarina kuoli pistokseen 1.5.1784.

– Valtion toimesta alettiin tukea uudistilojen perustamista väestöpoliittisista ja taloudellisista syistä1700-luvun puolivälin jälkeen. Uudisraivaus alkoi 1700-luvun loppupuolella lisääntyä ja suuntautua yhä enemmän asutun alueen ulkopuolelle.
Ensimmäinen merkintä Horsman uudistilasta on asiakirjoissa vuosilta 1785-1790.
Asiakirjojen perusteella Olli Simonpoika Halonen (1753-1805) vaimonsa Briitta Pekantytär Kinnusen (s.1750 Puolangalla) ja lastensa kanssa muutti Puhoksen Hyttisestä Horsmanvaaralle. Tätä Ollin muuttoa on sukupolvesta toiseen muisteltu, että Olli saapui kylmään korpeen kontti selässä ja lapset kontissa, Tuomo Horsma aloittaa katsauksensa Horsman suvun historiaan.

LA RESUMETO ESPERANTE

La familio Horsma kunvenig´is fine de julio en la tendarcentro de Jokijärvi. Pli ol cent membroj de la familio c´e-estis. Oni audis kiuj oni estas kiam Tuomo Horsma prelegis pri la familianoj de la 1600-jarcento g´is hodiau. Jorma Horsma rakontis pri siaj memoraj´oj de la infaneco kiam li log´is en la lernejo de Metsäkylä kie lia patrino Laura Horsma laboris kiel instruistino. Marjatta Saloranta instruis en la lernejo de Horsma dum sep jaroj de 1959 kiam la lernejo estis j´us konstruita. S´i rakontis pri pluraj interesaj aferoj dum sia kunvivo kun la vilag´anoj kaj la lernejanoj. Anna-Leena Vääräniemi, Anna-Kaisa Vääräniemi kaj Tuomo Horsma arang´is la kunvenon.

Aini Vääräniemi 24.8.2018

PÄÄTALOVIIKON VARRELTA

PÄÄTALOVIIKON VARRELTA

Koko perheen kulttuuriviikko Päätaloviikko avattiin Kalle Päätalon lapsuuskodissa Kallioniemessä heinäkuun ensimmäisenä maanantaina. Paikalla oli 30 vuotta sitten kuvatulla videolla itse Kalle kertomassa Kallioniemen historiaa. Avajaisia tähditti lisäksi Herkon rooliin hypännyt Ismo Määttä. Myöhemmin avajaispäivänä jatkettiin Herkon veneen tervausperinnettä.

Hautausmaakierroksen Iijoki-sarjan henkilöiden haudoille opasti Päätaloseuran puheenjohtaja Raimo Aro. Uutta kierroksella oli Kalle Loukusan muistokivi, jonka Raimo Aro, Aimo Kortetjärvi ja Kalle Loukusan sukulaiset laittoivat paikoilleen aiemmin kesällä.

Linja-autoretki Raatteen tielle Kurtti-Reinon jalanjäljissä järjestettiin edellisvuoden tapaan. Oppaana oli Tuomo Horsma. Vapaan Iijoen puolesta soudettiin perinteinen Iijoki-soutu Jokijärven Saijasta Pudasjärvelle. Matkan varrella Jurmun Maa- ja kotitalousnaisten yhdistys järjesti illanvieton soutajille ja Päätaloviikon osallistujille Jurmussa. Taivalkosken seurakunnan väki toimitti Iijoki-soudun alkajaisiksi hartauden Kirkkosaaressa.
Kallioniemen pirttiseurat ovat myös jo perinnettä Päätaloviikolla. Pastori Pekka Aittakumpu ja kirkkoherra Tuomo Törmänen sekä Arto Lohi selittivät Sanaa seuroissa.

Perjantaina Eliisa Sylvänne ja Ismo Määttä esittivät Riitua ja Herkkoa Kallioniemessä. Kalle Päätalo –seuran järjestämät tietokilpailu ja jäsentapaaminen pidettiin Herkonmäellä. Veijo Toivanen vei tietokilpailuvoiton jo neljännen kerran peräkkäin. Leo Lahtinen oli toinen ja Leevi Halonen kolmas. Kilpailijoina oli kahdeksan innokasta Päätalon lukijaa. Tietokilpailua on järjestetty 30 vuotta. Jäsentapaamisen ohjelmassa oli leikkimielinen tietovisa, johon vastattiin älypuhelimitse. Maija Saviniemi ja Sari Keskimaa olivat laatineet visan kysymykset, he toimivat myös toimitsijoina.

Kirjasto järjesti kaksi kirjailijavierailua Päätalo-keskuksessa. Veikko Räisänen ja Heimo Härmä kertoivat kirjoistaan ja kirjojen taustoista. Päätaloviikolla ilmestyi Veijo Jussilan kirja Tarinoita Taivalkoskelta. Kirjasto järjesti äänestyksen Kallen kirjojen parhaimmuudesta. Ihmisiä telineillä sekä Huonemiehen poika saivat eniten ääniä.

Päätaloviikon pääjuhlassa lukijapuheenvuoron esittäjien aiheet käsittelivät kielentutkimusta sekä tarinankerronnan ja lukemisen tärkeyttä. Juhlan yhteydessä Taivalkosken kunta ojensi Ari Jalavalle Päätalo-mitalin kymmenien vuosien aikana tehdystä työstä kulttuurin hyväksi. Kalle Päätalo –seuran järjestämässä juhlassa kuultiin musiikkia Signe Kyllösen esittämänä. Äänentoistoasioita hoiti Heikki Waenerberg.

IIJOKI-SARJA KIELIELÄMÄKERTANA

Sari Keskimaan puheenvuoro käsitteli Kallen kirjoja kielentutkijan näkökulmasta. –Tein pro gradun Kallen ja Lainan kielestä vuonna 2005. Pidin täällä puheenvuoron seuraavana vuonna. Silloin kerroin hahmottelevani suuntaviivoja väitöskirjaa varten, Sari Keskimaa muistelee. – Pro gradu oli minulle iso saavutus. Professorini Harri Mantila suositteli jatkotutkimuksen tekemistä. Nyt väitöskirja Kalle Päätalon Iijoki-sarja kielielämäkertana on loppusuoralla. Väitöskirja koostuu neljästä artikkelista ja niiden yhteenvedosta. Väittelen tohtoriksi Oulun Yliopistossa lokakuun 13. päivä.

-Iijoki-sarja on kielentutkijan aarreaitta. Kieli ja kielen kuvaus on rikkaampaa kuin osasin kuvitella. Tutkin Iijoki-sarjan murrepiirteitä, puhekielen vaihtelua, murrekäsityksiä ja –asenteita sekä monikielisyyttä.
Väitöstutkimukseni ensimmäisessä artikkelissa käsitellään murteen käytön vaikutusta Kallen ja Lainan parisuhteessa. Kalle puhui Koillismaan murretta, Laina niin sanottua sian turkua. Murre rakensi parisuhdetta Kallen ja Lainan ollessa hyvällä päällä. Silloin he selittivät toisilleen omien murresanojensa merkityksiä positiivisessa ilmapiirissä. Kun he riitelivät, toisen murresanat olivat nokertelun aiheena.
Kalle piti kotimurteensa lisäksi enemmän itä- kuin länsimurteista. Kalle on kuvannut kielen kirjoittamattomia sääntöjä. Esimerkiksi täällä ei saanut lorsata joutavia mutta noituminen oli suotavaa.
Kallen haaveena oli hallita kieli. Metsätöissä ja rakennuksilla hänen piti opetella ammattikieltä. Armeijassa hän kuuli Suomen eri alueiden murteita. Kun Kalle alkoi haaveilla kirjailijan urasta, hänen täytyi ottaa koulussa opittu kirjakieli haltuun. Ensimmäisessä romaanissaan Kalle kirjoittaakin täyttä päätä kirjakieltä.

Iijoki-sarja on kielellinen jännitysnäytelmä. Kielentutkijat aivan läkähtyvät tutkimusaineiston runsauteen. Toivonkin aiheen pariin uusia tutkijoita. Tutkimus lisää kirjojen arvostusta. Paljon vettä on virrannut Iijoessa sen jälkeen kun päätin alkaa väitöskirjan tekoon. Mottonani ovat olleet Kallen sanat : ”Ellet yritä, et mitään saa”. Kun väitöskirja on viimeisiä pilkunviilauksia vailla ja pitkä projekti valmistuu, silti uskon jatkavani Päätalon parissa pölöhökantouteen asti. Kalle Päätalon maailma on osa omaa maailmaani, Sari Keskimaa päättää puheenvuoronsa.

OLI SE VENEKKI PAHASTI

Otto Simola kertoi puheenvuorossaan vaarinsa Olli Järvirannan tarinoista, joita kuuli lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Järviranta oli Taivalkosken kunnankirjuri, myöhemmin kunnansihteeri. Vuonna 1951 hän lähetti Kalle Päätalolle kutsukirjeen Taivalkosken kunnanrakennusmestarin virkaan. Kirje on kopioituna kirjassa Iijoen kutsu.
-Kieli ja murteet kiinnostavat minua. Entisajan porinointikulttuuri on vaihtunut tämän päivän facebookiin, jossa kaikki on ohimenevää. Ikään kuin jokainen pirtin seinustalla istuva tukkijätkä haluaisi sanoa asiansa yht´aikaa. Perinteinen paikkojen ja asioiden kuvaus on vaihtunut esimerkiksi tubetukseen. Itse teen työtä pelien parissa. Mitähän Herkko siihen sanoisi, Otto Simola miettii puheenvuorossaan.

-Kallen paluu Taivalkoskelle oli ensimmäinen kohta Iijoki-sarjassa, jossa vaarini oli mukana kirjan tapahtumissa. Vaari oli jutunkertoja. Kuuntelin lapsena hänen tarinoitaan ennemmin kuin katsoin televisiota. Tein vaarin kanssa perunapeltoa tähän lähistölle, paikkaan jossa on nyt rivitaloja. Vaari veti auraa ja minä kylvin apulannat ja istutin siemenperunat. Siellä vaari kertoi tappauksista Hiltu-Juuson eli Jooseppi Hiltusen kanssa. Juuso oli kalastaja ja metsästäjä. Muistan vaarin kertoneen hänestä kaksi asiaa: nenänliippaus ja tarve sanoa aina viimeinen sana. Vaari kävi hänen luonaan nykyisen seurakuntatalon ja Iijoen välissä olleessa talossa. Kerran nousi ukonilma ja Juuso sanoi että profeetta Elisa otettiin tulisilla vaunuilla taivaaseen. Vaari oli sanonut että ei se ollut Elisa vaan Elia. Juuso väitti että Elisa se oli. Juuson emäntä sanoi että mitä te siitä intätte, kahtokaa Raamatusta. Sieltä selvisi että taivaaseen nousi Elia. Hiltu-Juuso sanoi että Eliahan se oli niin kuin sanoin.
-Eräs tappaus sattui verkonlaskureissulla Pesiölammilla. Oli kova tuuli ja vaari souti Juuson laskiessa verkkoa. Verkonlaskija neuvoi vaaria miten pitää soutaa. Yht´äkkiä koko verkko solahti Juuson kädestä veteen ja hän alkoi moittia vaarin soutamista. Vaari sanoi että itse pidit puikkaria alaspäin. -Oli se venekki pahasti, Juuso vastasi.

-Vastaaviin muistijälkiin perustuu Iijoki-sarjakin. Ennenvanhaan kerrottiin juttuja ja parhaat puhuivat höystöin kanssa. Kalle Päätalo kuvasi loistavasti kuulemiaan tarinoita niin että lukija ymmärtää huumorin tarinan takaa. Kalle kuunteli näitäkin Hiltu-Juuson tarinoita vaarin luona. Luin Hiltu-Juusosta kertovan Selkosten viljastaja -kirjan moneen kertaan ennen Iijoki-sarjaan tutustumista. Olin katsonut myös Kallen kirjoista tehdyt elokuvat niin tarkkaan, että osasin vuorosanat ulkoa. Sitten ajauduin Iijoki-sarjan kirjojen pariin, koska minua alkoi kiinnostaa miten Kalle kirjoitti asioista, joista elokuvat kertovat, Otto Simola kertoo tiestään Kalle Päätalon kirjojen lukijaksi.

MÖLLÄREILLÄ JA LORUKIRJOILLA SUOMI NOUSUUN

Kirjailija ja opettaja Jyri Paretskoi huomaa oppilaistaan, kenelle on kotona luettu, kenelle ei. –Suomessa luetaan joka neljännelle lapselle. Lukemiselle tulisi löytää aikaa, koska se on ratkaisevan tärkeää lapsen tulevaisuuden kannalta. Heikko lukutaito syrjäyttää. On tutkittu että 16 prosenttia nuorista syrjäytyy. Heitä yhdistää heikko lukutaito. Lukemisen arvostus ei ole hyvällä mallilla Suomessa. Lukutaidon kehittämiseen ei ajatella olevan tarvetta. Lukutaito ei kehity harjoittelematta. Lapselle pitää lukea senkin jälkeen kun hän oppii itse lukemaan. Pitää lukea niin kauan kuin lapsi haluaa kuulla lukemista. On tutkittu, että nuori kenelle on luettu, omaa 70000 sanan varaston. Sellaisen nuoren sanavarasto on 15000 jolle ei ole luettu. On huolestuttavaa, että on nuoria jotka eivät huomaa eroa sanoissa syöttää ja syövyttää, Jyri Paretskoi sanoo.

-Kysyin koulussa oppilailtani millaisen kirjan he suostuisivat lukemaan. Selvisi että he haluavat että kirjassa on heidän ikäisiään henkilöitä, huumoria sekä mopoja. Ei muuta. Seuraavalla äidinkielen tunnilla etsimme kirjastosta sellaista kirjaa. Sellaista ei ollut olemassa. Sanoin heille, että odottakaa, minä kirjoitan sellaisen kirjan. Neljän vuoden kuluttua kirja ilmestyi.
-Lasten ja nuorten lukuharrastusta tulee tukea. Lukeminen kuuluu kaikille. Lukemisesta pitäisi tulla arkirutiini. Lukemisen kautta olemme nousseet yhdeksi maailman rikkaimmista maista. Nyt meitä uhkaa se, ettei lukemista oteta enää vakavasti.
Kolme neljäsosaa heikoista lukijoista on poikia. He eivät selviä jatko-opiskeluista. On tehtävä jotain, mielellään heti. Lapset ottavat mallia aikuisesta. Lukevan aikuisen malli on hyvä esimerkki lapselle. Kirjoja pitää lukea lasten nähden. Kirjahyllyjä pitää olla. Lastenhuoneessakin pitää olla kirjahyllyjä. Kirjoja pitää olla esillä, niitä pitää esitellä. Vetoan kaikkiin, että tekisitte jotain lasten lukemisen lisäämiseksi. Antakaa kirjalahjoja. Yhdessä voimme tehdä suuria asioita lasten ja nuorten lukemisen eteen, Jyri Paretskoi innostaa Päätaloviikon lukijatapahtuman yleisöä.

Pääjuhlan lisäksi lauantain tapahtumia olivat heti aamusta juostu Herkon vohkasu Jokijärveltä Kalle Päätalon torille, jossa järjestettiin perinteinen toritapahtuma. River Rock keräsi satoja kuuntelijoita melontakeskukseen. Jalkapallon ystävät pääsivät seuraamaan taivalkoskelaisen Calcion kotiottelua.
Päätaloviikon suosittuja tapahtumia olivat myös molempien teattereiden esitykset, Taivalkosken Näyttämön Simpauttaja ja Jokijärven kyläseuran Olavi Virta –musikaali sekä Herkonmäellä nähty Nuorisoseuran Aikamatka.
Jokijärven kylätalolla avattiin näyttely Armas aika lapsuuden, jossa tutustuttiin eri vuosikymmenten lasten elämään. Päätalo-keskuksessa oli Vesa Ylösen näyttely Kyllä se hyvejää. Näyttely koostui taivalkoskelaisista yrittäjistä otetuista valokuvista. Jalavassa oli näyttely Koston ihmisistä. Kotiseutumuseon aitassa oli näyttely Taivalkoski postikorteissa. Jalavan vintillä oli Taivalkosken Taideyhdistyksen näyttely Vintillä valoa.

Päätaloviikko päättyi sunnuntain juhlamessuun, jossa saarnasi Oulun hiippakunnan tuomiorovasti Satu Saarinen. Kirkkokuoron lisäksi kuultiin Tyrävaaran lapsikuoron ja Lauri Turpeisen lauluesitykset. Tuomo Horsma ja Raimo Aro laskivat kukkaseppeleet sankarivainajien muistopatsaalle. Kirkkokahvien jälkeen Raimo Aro päätti Päätaloviikon, joka koostui yli 70 eri tapahtumasta.

LA RESUMETO ESPERANTE
Dum la Päätalo-semajno okazis pli ol 70 programeroj lige al Päätalo, arto, muziko, danco, teatro kaj literaturo. Pli ol 7000 partoprenintoj c´e-estis.

Aini Vääräniemi 4.8.2018