Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2017

VÄRIEN LOISTOA JA POHJOISTA TUNNELMAA

VÄRIEN LOISTOA JA POHJOISTA TUNNELMAA

Maalis-huhtikuun taiteilija Päätalo-keskuksessa on oman paikkakunnan tyttö Marjukka Kananen. Hän opiskelee Jyväskylässä Bovallius-ammattiopistossa, josta hän valmistuu kuva-artesaaniksi tänä keväänä. Näyttely Värien loistoa – pohjoista tunnelmaa on Marjukan ensimmäinen yksityisnäyttely. Aiemmin hän on osallistunut yhteisnäyttelyihin Ranualla, Laukaassa ja Jyväskylässä. Näyttelyn työt ovat etupäässä vesiväri- ja akryylimaalauksia vuosilta 2014-17. Näyttelyssä on myös grafiikkaa ja kierrätysmateriaaliteoksia. Näyttely on myyntinäyttely, muutamista tauluista tehtyjä kortteja on myös myynnissä.

–Olen kuvannut maalauksissani pohjoista luontoa ja mielenmaisemia, Marjukka esittelee taulujaan. -Käytän mielelläni puhtaita, kirkkaita värejä ja leveitä siveltimenvetoja. Osan maalauksistani olen toteuttanut valokuvien pohjalta, osa on mielikuvitusmaailmasta, osa on näkymiä ja tunnelmia kotipihaltani Pesiönvaaralta.

Marjukan tie taiteilijaksi alkoi jo lapsuudessa. Hän osallistui Osuuspankkien järjestämään kuvataidekilpailuun ja pääsi työllään jatkoon kansainväliseen kilpailuun, jossa hän voitti toisen palkinnon. Kilpailuraati kehui Marjukan värien käyttöä kilpailutyössä.

Kotipitäjän taiteilijat Eeva-Kaisa Jakkila ja Jussi Valtakari järjestävät kuvataidekoulutusta Jakkilanmäen taidepajassa. Marjukka osallistui koulutukseen ja halusi jatkaa opintoja ammattitaiteilijaksi.

LA RESUMETO ESPERANTE

La ekspozicio La brilaj koloroj – la norda etoso estis malfermita en Päätalo-centro. Estas la unua privata ekspozicio de taivalkoskia artistino Marjukka Kananen. S´i studas en Bovallier-instituto en Jyväskylä. C´i-printempe s´i estos profesia artistino. Jam de sia infaneco Marjukka s´atis desegni kaj venkis la duan premion en internacia desegnaj´konkurso kiun arang´is la bankogrupo OP.

Aini Vääräniemi 26.3.2017

HUMPUTTELUA JA HISTORIAA

HUMPUTTELUA JA HISTORIAA

Päätalo-keskuksessa järjestetään kahdesti vuodessa Akkain humputtelupäivä. Hyvinvointituotteet, hoidot, taide ja kirjat tekivät kauppansa yli satahenkisessä kävijäjoukossa. Taidenäyttelytila ja kirjasto toimivat tuotemyyntipaikkoina, muissa tiloissa oli mahdollisuus saada kalevalaista jäsenkorjausta, hierontaa ja kasvohoitoja.

Kalle Päätalon näköistyöhuoneen ovella myytiin muun muassa Päätalo-instituutin kirjoittajakoulutukseen osallistuneiden henkilöiden kirjoittamia kirjoja.

PAIKALLISHISTORIAA OSANA MAAILMANHISTORIAA

Maaliskuun historiaosuudessa Suomi 100 -teeman puitteissa kuultiin Tuomo Horsman luento tapahtumista Taivalkoskella syksyllä 1944. Luento perustui silloisen nimismies Elfvingin sijaisena toimineen Kaarlo Louekosken muistiinmerkintöihin. Tapahtumassa muisteltiin myös taivalkoskelaisten evakkojen ja lottien asioita.

Lopuksi maaliskuun maisemia Metsäkylästä, revontulia Isojärven yllä sekä Kallen vonkapaikka ja entisestä myllystä tehty Uittomuseo Välijoen tammelta katsottuna.

LA RESUMETO ESPERANTE

LA TAGO DE VIRINOJ

En Päätalo-centro okazas dufoje en la jaro La tago de la virinoj. Tiam oni povas aceti sanproduktojn, librojn kaj arton, havi masaj´on, visag´masaj´on kaj aliajn servojn.

LA PRRELEGO PRI LA AUTUNO 1944 EN TAIVALKOSKI

En la serio Finnlando 100 jarag´a oni audis la prelegon de Tuomo Horsma pri la okazaj´oj en Taivalkoski autune 1944.

LA PEJZAJ´OJ EN METSÄKYLÄ REGIONO, NASKIG´VILAG´O DE RIITU PÄÄTALO

-En la fino de la artikolo estas pejzaj´oj el Metsäkylä, Nordaj Lumoj kaj la flosadmuzeo c´e la vartadloko de Kalle Päätalo kiam li estis 15-jarag´a.