Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2015

RAUHAN AIKAA 70 VUOTTA

RAUHAN AIKAA 70 VUOTTA

Arvi VuorialhoLipunkantajat
Arvi Vuorialho on Taivalkosken viimeinen talvisodan veteraani. Lippukulkueessa Hannu Huttu, Kalevi Hirvonen, Antti Kauppila ja Joonas Peltoniemi.

Veteraanipäivän juhla Taivalkoskella alkoi kirkossa Lapin sodan päättymisen 70-vuotismuistopäivänä. Tuona päivänä kello 13.30 mennessä kaikki saksalaiset oli ajettu Kilpisjärveltä Norjan puolelle. Päivämäärä 27.4. on ollut maamme kansallinen veteraanipäivä vuodesta 1987 lähtien, jolloin Suomi täytti 70 vuotta. Suomessa on jäljellä noin 26000 sotaveteraania.

Kirkkoherra Tuomo Törmänen puhui muun muassa siitä kuinka Suomessa on ollut pitkä rauhan aika. Yhteisessä rukouksessa pyydettiin Taivaan Isältä edelleenkin siunausta niin, että Suomen kansa saisi elää rauhassa myös tulevaisuudessa.
RaimoaroJukkamikkTuomoturp
Taivalkosken kunnanjohtaja Jukka Mikkonen ja veteraanijuhlan juhlapuhuja Tuomo Turpeinen, taustalla Raimo Aro. Taivalkosken kunta sekä veteraanitoimintaan ja maanpuolustusasiaan liittyvät järjestöt laskivat seppeleet sankaripatsaalle.
Erkkiaaroanteroalpo
Erkki Moilanen, Aaro Koskela, Antero Pitkänen ja Alpo Soronen muistelevat sankarivainajia. Erkki Moilanen oli sodan aikana kahteen otteeseen kaivamassa hautoja Taivalkosken sankarihautausmaalle. Antero Pitkänen näyttää missä lepää hänen setänsä Sakari Pitkänen, joka kaatui jatkosodan ensimmäisenä päivänä.

Seurakuntatalon juhlassa puhuivat kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuomo Horsma ja tilaisuuden juhlapuhuja Tuomo Turpeinen. He kiittivät maamme itsenäisyyden puolesta taistelleiden sotaveteraanien ja sankarivainajien lisäksi eri tehtävissä toimineita lottia ja kotirintaman muita toimijoita. – Äitini oli lottana ollessaan oppinut sitomaan haavoja. Taito säilyi ja kerran hän sitoi erään metsänraivuussa korvansa loukanneen rintamaveteraanin haavan. Sidottuaan miehen pään äiti kehotti häntä menemään heti lääkäriin. Mies sanoi, että `Näkkyypähän` eikä mennyt. Kuitenkin ensiapu oli niin hyvää, että korva parani, Tuomo Horsma kertoo. Horsma toi terveiset Tammenlehvä-perinneyhdistyksen kokouksesta, jossa oli päätetty alkaa kerätä muistitietoa sankarihautajaisista.

Tuomo Turpeinen kertoi puheessaan kohdanneensa vast´ikään sota-ajan tapahtumia, kun hänen anoppinsa kuolinilmoitusta laadittiin. – Tammenlehvä-merkki kuolinilmoituksessa kertoo lukijoille veteraanitunnuksesta. Rukoilemme, ettei uusia sotaveteraaneja tulisi. Kansat tarvitsevat keskinäistä rakkautta. Sovinnon tie on paras tie, kuten apostoli Paavali kirjoitti kirjeessään korinttilaisille, jotka olivat riitaantuneet keskenään. Sovinto synnyttää rakkautta, Paavali kirjoitti. Raamatun Korkea Veisu on tarkoitettu alun perin korinttilaisille. Siitä voimme lukea kuinka tieto ja profetoiminen katoavat, mutta usko, toivo ja rakkaus pysyvät, suurimpana niistä rakkaus, Tuomo Turpeinen siteerasi Raamattua.

eero Niemelä
Eero Niemelä keskittyy kuuntelemaan Tuomo Horsman puhetta. Niemelä oli sodan aikana Oulussa. Eräs hänen koulukaverinsa löysi metsästä saksalaisilta jääneen panoksen ja alkoi purkaa sitä. Poika menehtyi panoksen räjähtäessä. Tapahtumaa on kuvattu elokuvassa Pojat. – Itse olin poikanen sodan aikana. Veljeni oli rintamalla ja kaatui. Hänen joukkueensa oli taistellut voitokkaasti, mutta miehet sortuivat juhlimaan voittoa viinan kanssa. Tulikin vihollisen vastaisku ja siinä veljeni kuoli, Eero Niemelä suree.
Kalle Ronkainen (1)Kuva otettu itsenäisyysjuhlassa 2013.
Kalle Ronkainen oli jatkosodassa kolme vuotta. – Meitä oli kolme veljestä rintamalla. Yksi jäi sinne. Hän kaatui ihan viimeisinä sodan päivinä tarkka-ampujan luotiin, Ronkainen kertoo.

Liisa Päätalo
Liisa Päätalo on koonnut sukunsa sota-ajan kirjeet kirjaksi, joka julkaistiin vuonna 2004 nimellä Sirniöläisiä sotavuosina 1939-44, Kirjeet kertovat. Liisa Päätalon äiti, Aili Alasirniö kertoo kenttäpostikirjeessään miehelleen Yrjö Alasirniölle Liisan syntymästä: `Olihan se löylyä, vaan kaikki meni onnellisesti sivu pienistä poikkeuksista huolimatta 2,5 vuorokaudessa. Olihan se ijäisyyden pitkä aika, vaan kun kätilö oli, niin olihan se kuitenkin paljon helpompaa`.
Kirjeitä on säilynyt myös evakkoon lähteneiltä. Sirniöstä lähdettiin talvisodan evakkoon Ranualle. Kirjeistä saa tietoa pääasiassa kotirintamalla olleiden ja evakkoon joutuneiden asioista ja tapahtumista. Rintamalta tulleissa kirjeissä huolehdittiin kotona ja evakossa olleista perheenjäsenistä.

Sodan alussa Aili kirjoittaa kahvin kortille menosta. Kirjeen kanssa rintamalle lähetettiin lihaa, voita ja sormikkaita, `jos pitemmälle olonne siellä menee´. Kirjeestä selviää myös, että Aili on ilmavartiossa. Seuraavan kirjeen matkassa rintamalle lähtee sokeria ja tupakkaa. Yrjö puolestaan kirjoittaa ja pyytää lähettämään veljilleenkin tupakkaa. `Heitän yhten kaikkein hartaimman toivomuksen sinulle jos sinulla on vielä yhtään pakettia Toppelmania niin lähetä veljilleni Jonnelle yksi pakka Toppelmania 2 laatikkoa Työmiestä 4 askia tulitikkuja sekä vähän voita ja sokeria ja jos vain on mahtollista niin lämpöiset sukat tai vanttuut taikka saappaiten sisällä pitettävät huopatossut samoin Reinolle, Arville ja Ahtille. Viime mainittu ei kaipaa tupakkaa jos hän sitä käyttää niin siellä saa ostaaki vaan rintamalle lähetetyistä paketeista älä uneuta tupakkaa pois´.

Aili kirjoittaa terveydestään, kuinka kaikki entiset sairaudet ovat jääneet pois. Häntä huolettaa miten selviää, kun kohta tulevat huonot ajat, joka tarkoitti synnytyksen lähestymistä. Sirniö oli sotatoimialuetta, kylällä oli vain muutamia lottia, karjanhoitajia ja kotirintamamiehiä. Navetassa oli iso karja hoidettavana, kylän paarmuska eli lapsenpäästäjä alkoi olla jo iäkäs, kotiväen evakkotalossa Ranualla ei ollut tilaa viimeisillään olevalle naiselle. Tilanne huoletti Ailia ja rintamalla olevaa Yrjöä, tulevan lapsen isää. `Kuinka sinä aijot järjestää, matkustatko pois, minne ja milloin? Siellä alaalla on hyvin vaikiata matkustaa tämän ilmavaaran takia. Pitää olla melkonen suojapuku aivan kiireestä kantapäähän asti ja varsinkin siinä tilassa olevalla naisella´. Aili suunnitteli lähtevänsä Pintamolle, lapsuudenkotiinsa ´huonoksi ajaksi` ja toivoi Yrjön saapuvan sinne lomille. Talvisota kuitenkin päättyi ja Aili sai jäädä synnyttämään kotiinsa, Sirniön Heikkilän taloon.
– Näin talvisodan päättymisen 75-vuotispäivän tienoilla ja Lapin sodan päättymisen 70-vuotismuistopäivänä kunnioitetaan veteraanien lisäksi kotirintamalla ja evakossa olleita. Kirjani kirjeet tuovat esille heidän kokemuksiaan, Liisa Päätalo sanoo.

LA RESUMETO ESPERANTE
Eksakte 70 jaroj antauen finig´is la milito de Laponio. – De tiam ni havis pacan periodon en Finnlando, diris c´iuj parolantoj de memorfesto en Taivalkoski kirko kaj en socidomo. Kelkaj veteranoj kaj veteraninoj partoprenis la eventon. Entute 100 partoprenintoj c´e-estis.
Dum la dua mondmilito mortis 146 taivalkoskianoj en la bataloj. Kelkdekoj veteranoj daure vivas en Taivalkoski. C´iuj parolantoj kaj c´e-estintoj esperis ke neniam ig´os novaj veteranoj al Finnlando.

Aini Vääräniemi 30.4.2015

LAPSUUS SOTIEN VARJOSSA

LAPSUUS SOTIEN VARJOSSA

578
Kangasjärven rannalla isänsä, Kalle Iinatin, kotimökissä syntynyt Aili Ojala oli kaksivuotias, kun perhe muutti Valkeisjärven rannalle Haisuvaaraan. – Isä rakensi talon, joka sittemmin on myyty ja siirretty pois, kertoo Aili Ojala. – Äitini, Hilda Hemmilä, oli kotoisin Pintamojärven rannalta. Sisaruksistani kaksi, Anna Pieta ja Hilma, kuolivat kahdeksanvuotiaina, Antti 25-vuotiaana. Mauno kuoli 50-vuotiaana, Iikka eli 60-vuotiaaksi. Minä yksin olen jäljellä. Löysin läheisestä Tieran talosta aviopuolisokseni Lauri Ojalan ja saimme neljä lasta. Rakensimme talon kotitaloni viereen. Lauri hukkui veljensä kanssa kalareissulla, Aili Ojala kertoo perheensä vaiheista.

Historia on Aili Ojalan rakas harrastus. –Monesti ajatukset palaavat sota-aikaan. Talvisodan evakkoon meidän ei tarvinnut lähteä. Kotiini ja naapureihin ohjattiin Poijulasta käsin Kuusamon evakkoja ja lehmiä. Meidän navettaan tuli yksi lehmä, muut jatkoivat matkaa seitsemän kilometrin päähän Ala-Kurkeen. Eräs evakkolaisista oli Impi Moilanen, minua kymmenen vuotta vanhempi tyttö. Hänen äitinsä ja lehmät olivat Kuressa. Hän oli kotonani evakkotyttönä ja osallistui talon töihin. Meistä tuli hyvät ystävät. Olemme yhä säännöllisesti yhteydessä. Impin Aili-sisar oli evakkotyttönä mieheni kotona Tierassa.

Jatkosodan evakkoon lähdimme syyskuussa 1944 ja palasimme loka-marraskuulla. Perunat jäivät kaivamatta, vilja puimatta. Lähtiessä lahdattiin neljä lammasta ja ne suolattiin puuammeisiin ja upotettiin hetteeseen. Järven takana Risulassa, Kalle Kuopuksen talossa saatiin viljaa talteen, kun väki puski lyhteitä pirttiin evakkoon lähtiessään.

Kävelimme Kuusamontielle ja olimme pari yötä eräässä talossa. Kuorma-auto tuli hakemaan. Menimme siinä Kurenalle, josta oli linja-autokuljetus Ouluun. Siellä yövyimme teollisuuskoulun tiloissa pari yötä. Joka paikassa oli pimeää, valoa ei saanut näkyä. Menimme junaan, jonka määränpäätä ei kerrottu. Saimme ruokaa kahdesti ennen saapumistamme Keravalle. Ruokailimme koulun salissa. Sieltä meidät vietiin Porvooseen. Viikko mentiin matkaa.

Porvoossa saivat valot palaa, se tuntui ihmeeltä pimeiden iltojen jälkeen. Saimme kuumaa teetä ja pakettivoileipää, jonka päällä oli makkarasiivu. Olihan se herkkua! Sieltä menimme Pukkilaan Torpin kylään. Nuorisoseurantalolla oli paljon evakoita, sieltä meidät jaettiin taloihin. Me ja naapurin väki menimme Riihimäki-nimiseen taloon, meitä oli yhdeksän evakkoa siinä talossa. Kun menimme pihaan, talonväki oli vastassa. Äiti itki. Vanhaemäntä tuli vastaan ja sanoi että älkää itkekö, mennään yhdessä eteenpäin. Menimme keittiöön syömään. Oli perunoita ja sianlihakastiketta, mutten pystynyt syömään. Sitten vanhaemäntä eli vanhaäiti kierrätti meitä pihalla ja neuvoi kellarin ja saunan, joka oli lämmitetty. Oli syystöiden aika, äiti oli mukana puimassa ja kaivamassa perunoita.

Kaksi suurta ihmettä oli siinä talossa. Talon vanhapoika Martti kävi navetassa lypsyllä. Se oli täällä siihen aikaan ennenkuulumatonta, että miehet olisivat lypsäneet. Toinen ihme meille lapsille oli Lastenradio, joka kuului torstai-iltaisin. Talon mummu tuli sanomaan, että tulkaahan kuuntelemaan Markus-setää. Mieleeni jäi satu vuorenpeikosta.

Evakkotalon navetassa juoksi kaksi sianporsasta. Kun jatkosota loppui ja teimme lähtöä kotiin, talonväki sanoi, että saisitte toisen matkaanne, jos asuisitte lähempänä. Lokakuun lopussa lähdettiin kotiin, täällä oli lumi jo maalla. Perunat olivat paleltuneet pellossa ja suolaan jätetyt lampaanlihat olivat mädäntyneet. Äiti kirjoitti evakkotaloon miten oli käynyt. He pyysivät lähettämään lihakortit, joilla sai ostaa kaksi kiloa kuukaudessa lihaa. Sieltä saimme sianlihaa. Vuorostaan me lähetimme heille puolukoita vuosien ajan.
Risulasta saimme jyviä. Poromiehet lahtasivat poroja, saimme sorkkia, rapamahoja ja poronpäitä, joista keitettiin velliä. Perunoita ei velliin ollut. Sen ajan jälkeen olen ollut aina hyvilläni siitä, että kellarissa on perunoita. Aina silloin odotettiin, että jostain saisi oikeaa lihaa. Kun rapamaha puhdistettiin kunnolla, siitäkin tuli hyvän makuinen velli.

Tältä perältä kaatui kaksi miestä ja yksi hevonen. Sodan jälkitunnelmissa elettiin vielä rauhan tultuakin. Vasta vuonna 1947, kun menin rippikouluun, tuntui kuin olisin herännyt pahasta unesta. Kylällä käveli miehiä, kaupoista alkoi saada tavaraa, tuntui kuin olisin herännyt uuteen aamuun. Sota oli kuin paha uni, joka oli jäänyt taakse, Aili Ojala kuvailee sota-ajan lapsen tuntemuksia sodan jälkeen.

LA RESUMETO ESPERANTE

Proksime al la tago de militveteranoj reiris la pensoj de pudasjärviano Aili Ojala al sia infaneco dum la dua mondmilito. La familio estis evakuita al Suda Finnlando al la urbo Porvoo. -Post la milito mia patro revenis hejmen, du viroj kaj unu c´evalo el nia vilag´eto ne revenis. Nur en la jaro 1947 mi kiel vegig´is el la malbona song´o al la nova mateno, Aili Ojala rakontas.

Aini Vääräniemi 26.4.2015

.

YHTEISVASTUUTA PYHÄKYLÄSSÄ

YHTEISVASTUUTA PYHÄKYLÄSSÄ

Suomussalmen sivukylillä sijaitsevissa kirkoissa pidettiin pääsiäisen aikana Jumalanpalveluksia Vuokin ja Ruhtinansalmen rajaseutukirkoissa ja Näljängän kyläkirkossa. Lisäksi Pyhäkylän koululla oli yhteisvastuutilaisuus jonka aluksi pastori Tatu Ryyti toimitti sanajumalanpalveluksen pääsiäisen tapahtumista.

TATURPYHÄK
-Yhteisvastuukeräyksen juuret sijoittuvat sodan jälkeiseen aikaan. Kirkko alkoi kerätä varoja tuhotun Lapin jälleenrakentamiseen. Myöhemmin keräys laajeni yhteisvastuukeräykseksi. Mukaan tuli kansainvälisyys. Nykyisin kerätään varoja aina sekä kotimaan että ulkomaan kohteen hyväksi. Yhteisvastuukeräyksestä osa menee oman seurakunnan diakoniatoimintaan. Tämänvuotinen ulkomaan avustuskohde on Haiti, jossa Kirkon Ulkomaanapu rakentaa kouluja tsunamin tuhoamien koulujen tilalle. Kotimaan kohteena on auttamisverkoston luominen vanhuksille. Suurella sydämellä –hankkeessa kootaan verkostoa henkilöistä, jotka voivat pyydettäessä auttaa vanhuksia eri tilanteissa, Lipaskeräys on hyvä keräysmuoto. Lippaita voi hakea seurakunnasta, Tatu Ryyti kertoo yhteisvastuukeräyksestä.
Pyhäkylässäkin kiertää keräyslipas, johon kukin voi laittaa haluamansa avustussumman.

LA RESUMETO ESPERANTE

En la unua pasktago okazis Diservo kaj malfermo de c´i-jara monkolektado de komuna respondeco de la Finna kirko. Per la kolektota mono oni helpos rekonstruadon de lernejoj en Haiti kien atingis tsunamo. La hejmlanda projekto `Per la granda koro` ricevos parton de la kolektado. En la projekto oni faras reton pri la homoj kiuj povos helpi malgejunulojn. Malgranda parto de la kolektado restas en hejmkomunumo kaj estos uzota por la diakonlaboro.

Aini Vääräniemi 12.4.2015

VETERAANIHYPPÄÄJIEN MM-KISAT TAPIO RÄISÄSEN MÄKIKESKUKSESSA

VETERAANIHYPPÄÄJIEN MM-KISAT TAPIO RÄISÄSEN MÄKIKESKUKSESSA

veteraanienmm2hyppääjää
Veteraanien mäkihypyn ja yhdistetyn MM-kisat pidettiin viime viikolla Tapio Räisäsen mäkikeskuksessa Taivalkoskella. Kisojen menestynein urheilija kolmella henkilökohtaisella kultamitalillaan ja kahdella joukkuekisan kultamitalilla oli Arsi Sjögren. Naisista Satu Virolainen voitti kaksi kultaa.

Mikkoylitalo
-Osallistujia oli 150 urheilijaa kymmenestä maasta, heistä viisi oli naisia Tsekistä ja Suomesta. Neljän kilpailupäivän aikana tehtiin lähes 600 kilpailusuoritusta K24-, K38-, K52- ja K80-metrin mäissä, lisäksi kisattiin yhdistetyn kilpailu ja joukkuemäki. Päivittäin hypättiin 14 sarjassa. Jokainen sai hypätä kahdessa sarjassa, tuloslaskennan päällikkö Mikko Ylitalo kertoo.

Tapioräisänen
-Saimme tietää järjestelyvuorostamme viime syyskuussa. Siitä lähtien olen tehnyt järjestelyjä lähes päätoimisesti, sanoo kilpailun johtaja Tapio Räisänen, itsekin mäkihypyn maailmanmestari vuodelta 1978. -Ulkomaalaiset ylistivät, että Taivalkoski on talviurheilijan paratiisi. Moni kiitteli, että olosuhteet ovat täydelliset ja kaikki tarvittavat palvelut ovat saatavilla. Kiitän kuntaa siitä, että nämä hienot puitteet kilpailulle ovat olemassa sekä kunnan työntekijöitä siitä, että suorituspaikat olivat hienossa kunnossa. Kunnan liikuntapaikkojen hoitajien yhteistyö Taivalkosken Kuohun työllisyyshankkeen porukan kanssa on erittäin toimiva systeemi. Kiitän myös talkoolaisia, joita oli kaikkiaan yli 70. Kilpailua oli mukavaa pyörittää, kun porukka oli hyvin tunnollista ja hyväntuulista. Ilmapiiri on ollut positiivinen koko kilpailun ajan. Hyvänä käsiparina kilpailun johtamisessa minulla oli kilpailusihteeri Harri Karjalainen, Tapio Räisänen kiittelee.

Steinki
Saksalainen Frank Schilling on hypännyt 40 vuotta. –Hyppääminen on hauskaa. En tavoittele kärkisijoja vaan hyvää mieltä hyppäämisestä ja kuulumisesta veteraanihyppääjien porukkaan, sarjassaan seitsemänneksi hypännyt Schilling sanoo. –Täällä järjestelyt ovat olleet mahtavat. Kisat saatiin käydä unelmaolosuhteissa. Sää suosi kisoja ja saimme nauttia lumen paljoudesta. Taivalkosken MM-kisoista jäävät hyvät muistot, Frank Schilling ja Saksan joukkueen kapteeni Manuela Steinki sanovat.

Leinonenjakokkonen
Pudasjärveläinen Olavi Leinonen voitti pronssia K38-mäessä. – Olen tyytyväinen, tavoitteeni oli mitalin saaminen näistä kisoista, Leinonen kertoo. –Olen hypännyt 40 vuotta. Viimeiset kuusi vuotta olen saanut systemaattista valmennusta. Jarmo Karhu tekee valmennusohjelmat, Jaakko Lukkari on mäkivalmentajani. Olen syvästi kiitollinen, että Pudasjärvellä alkoi mäkikoulu ja saan harjoitella Jyrkänkosken mäessä. Ei olisi tullut kuljetuksi Taivalkoskella niin usein hyppäämässä, nyt olen saanut hypätä kolmesti viikossa oman pitäjän mäessä, Olavi Leinonen iloitsee.
Leinosen kanssa kuvassa oleva Antti Kokkonen Helsingistä voitti kisoissa K52- ja K80-mäkien kultaa 70-74-vuotiaiden sarjassa.

Aattolamminpää
Aatto Lamminpää voitti kultaa K80-mäessä 65-69-vuotiaiden sarjassa. Lisäksi hän sai hopeaa joukkuemäessä, yhdistetyssä hän oli neljäs. –Olen hypännyt koko ikäni. Aloitin kotona Savitaipaleella kotituvan takana olevalla mäenkumpareella. Olen kulkenut veteraanien MM-kisoissa vuodesta 1991 lähtien, vain kahdesti olen ollut pois kisoista. Hyppäämisen lisäksi suunnittelen hyppyrimäkiä. Olin mukana kirjoittamassa Opetusministeriön rahoittamaa oppikirjaa, Pienhyppyrimäkien rakentaminen ja huolto. Suomeen yritetään rakentaa pikkumäkien verkostoa ympärivuotiseen käyttöön, että lajiin saataisiin lisää harrastajia. Hiihtoliitolla on nyt meneillään Lasten mäkiviikko –projekti, jossa kierretään kouluissa ja päiväkodeissa innostamassa lapsia mäkihypyn pariin. Veteraanimäkihyppytoiminta on hyvä asia varsinkin pienille paikkakunnille. Veteraanihyppääjät pitävät mäkiä kunnossa, valmentavat ja auttavat aloittelijoita, Aatto Lamminpää sanoo. – Taivalkoskella oli erittäin hyvät kisat. Tänne oli mukavaa tulla siksikin, kun olen Päätalo-fani. Kävin kerran Kallen luona kylässäkin. Hän antoi minulle Koillismaa-kirjan omistuskirjoituksellaan. Se on aarteeni. Kalle sanoi seuranneensa taivalkoskelaisten hyppäämisen kehittymistä ja iloitsi Tapio Räisäsen menestyksestä, Aatto Lamminpää muistelee tapaamistaan Kalle Päätalon kanssa.

yhdistetynvoittajat
Yhdistetyn joukkuekisan voitti Suomen ykkösjoukkue. Lipunkantajana palkintojenjaossa Arsi Sjögren.

Veteraanien mäkihypyn ja yhdistetyn MM-kisat järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990. Kesäkisoja on pidetty kymmenenä kesänä. Seuraavat kesäkisat ovat Ruotsissa, talvikisat Norjassa. Edellisen kerran MM-kisat olivat Taivalkoskella vuonna 2008. Silloin kisoja tähditti Matti Nykänen.
Mattijapasi2008
Matti Nykänen ja tämän vuoden kolminkertainen maailmanmestari Pasi Huttunen Taivalvaaralla vuonna 2008.

LA RESUMO ESPERANTE

Pri la mondc´ampionpremioj en la veteranserioj de montsaltado kaj kombinado konkursis en Tapio Räisänen montsaltadcentro en Taivalkoski pli ol 150 sportistoj kaj sportistinoj el dek landoj. La plej sukcesa sportisto estis Pasi Huttunen el la najbarmunicipa sportklubo Kuusamon Erä-Veikot. Li vojag´is hejmen kun tri oraj premioj pri saltado kaj kombinado. En la virinserioj atingis al du campionecoj Satu Virolainen.

Tapio Räisänen venkis la mondc´ampionecon en montsaltado en la jaro 1978. Dum jardekoj li laboris instruante aliajn saltistojn kaj arang´ante eblecojn por internaciaj kaj hejmlandaj saltistoj por trejni en Taivalvaara-monteto jam de fruautune. Taivalkoski estas la plej neg´a regiono en Finnlando, eblas komenci saltadon sur naturneg´o normale jam en oktobro.

Estis multege da neg´o c´i-jare kaj la vetero estis tre suna kaj stabila dum kvar konkurstagoj ekcepte lasttage pluvis sed tio ne g´enis la lastan kombinadskiadon. C´iuj estis tre kontentaj pri la mondc´ampionevento. Lastfoje la evento okazis en Taivalkoski en la jaro 2008. Venontjara konkurso okazos en Norvegio. Antaue okazos la somerkonkurso en Svedio.

La mondc´ampionecoj en la veteranserioj estas arang´ata de la jaro 1990 vintre kaj dum dek lastaj jaroj ankau somere.

Aini Vääräniemi 3.4.2015