Arkistot kuukauden mukaan: lokakuu 2014

NAPERO-OSKARI OULUUN, KULTAA MYÖS TAIVALKOSKELLE

NAPERO-OSKARI MATKASI OULUUN

Naperojuhla 001

Päätalo-instituutin vuosittain järjestämän sadunkirjoituskilpailun, Napero- Finlandian, voitti tänä vuonna satu nimeltä Taikaparta. Oululaisen Inka Leskelän satu vakuutti sekä esiraadin että päätuomarin. Esiraatina toimivat perinteisesti Oulun Yliopiston kirjallisuuden opiskelijat Myry Voipion johdolla. He valitsivat vajaasta kolmestatuhannesta kilpailuun saapuneesta sadusta 160 parasta satua. Päätuomari Niilo Keränen valitsi niistä kilpailun eri sarjojen kolme parasta satua sekä kunniamainintaan yltäneet kilpailutyöt. – Kävin koko ajan vuoropuhelua esiraadin kanssa valitessani voittajasatuja, kertoo Niilo Keränen. Kokonaiskilpailun voittaja, Napero-Finlandia -palkinnon ansainnut satu erottui muista saduista selvästi. Muuten kärkipäässä oli paljon tasaväkisiä satuja. Kilpailun taso oli korkea, kaikki loppusuoralle päässeet sadut ovat hyvää tasoa. Täytyy antaa tunnustus myös opettajille, jotka näitä satuja kirjoituttavat ja opettavat lapsille sanataidetta, he ovat hyviä kirjoittamisen opettajia, kiittelee Niilo Keränen. -Tämän kilpailun ensimmäinen voitto vuonna 1993 meni Pudasjärvelle, vuosien mittaan voittoja on mennyt ympäri Suomea, Padasjoelle on mennyt useampia, kertoo Keränen. Päätalo-instituutin johtaja, Kati Koivukangas, kertoo kuinka Päätalo-instituutti perustettiin kirjailija Kalle Päätalon aloitteesta. – Kun Kalle Päätalo oli lapsi ja nuori, kirjoittamista ei arvostettu. Kalle sai kuitenkin äidiltään kannustusta kirjoittamisharrastukselleen. Kirjailija oli koko elämänsä ajan sitä mieltä, että lapsia ja nuoria pitää kannustaa kirjoittamaan. Napero-Finlandia -sadunkirjoituskilpailuun tulleita satuja on tällä hetkellä Päätalo-instituutin arkistossa 55000 kappaletta tutkijoiden tutkittaviksi. Saduista on julkaistu kaksi kirjaa ja satuja on myös tauluissa Taivalvaaran satupolulla, kertoo Kati Koivukangas avajaissanoissaan. Niiloa ja Katia avusti palkintojuhlassa taikuri Alfrendo, toiselta nimeltään Jukka-Pekka Keränen.

Naperojuhla 004
Napero-Finlandia -voitostaan onnellinen Inka Leskelä kertoo olleensa kiinnostunut tarinoiden kirjoittamisesta jo ensimmäiseltä luokalta lähtien. – Tämä voitto on todella mahtava juttu, arvostan tätä todella paljon. Palkinto kannustaa jatkamaan kirjoittamista myös jatkossa, kertoo Inka Leskelä voiton merkityksestä. – Keksin satuni juonen. Siinä toinen kahdesta sisaruksesta sairastuu, ja keino parantua löytyy monien seikkailujen jälkeen lopulta Himalajalta. Kirjoitin satua aluksi koulussa. Aika meinasi loppua kesken, ja jouduin kirjoittamaan kotonakin. Kyllä kannatti panostaa tähän kilpailuun, iloitsee kuudesluokkalainen Inka Leskelä.

Naperofinlandia18.10.14 034
Niilo Keränen haastattelee Wilma Suojamaa Toivakasta. Wilma kirjoitti novellin nimeltä Näkymätön Niina. – Tämä ei ollut satu vaan novelli, mutta koska se on niin hieno, päätimme raadin kanssa antaa siitä kunniamaininnan. Teksti on niin kypsää ja hyvää, että luin sen moneen kertaan, sanoi Niilo Keränen.

VÄLKE TOI SARJANSA KULTAA TAIVALKOSKELLE

Naperofinlandia18.10.14 052
Tynin perheen kirjallisuuspalkintokaappi täydentyi lauantaina, kun Marikki-tytär voitti Napero-Finlandia –sadunkirjoituskilpailun ykköspalkinnon 3-4-luokkalaisten sarjassa. Voittoisa satu, ´Kala, joka eli vuosia maalla´ on metamorfoosi eli muodonmuutossatu, jossa Välke-niminen ahven muuttuu ihmiseksi. Satu on myös kertomus ystävyydestä.
-Sain idean satuun Soiperoisen aarnialueelta, kertoo Marikki Tyni. – Siellä on kirkasvetisiä lampia, joissa kalat välkehtivät auringonpaisteella. Olen käynyt Soiperoisessa ihan pienestä pitäen. Kirjoitin voittosadun alunperin luokkakaverilleni synttärilahjaksi. Tavallisesti en näytä satujani äidille, mutta tämän näytin. Äiti sanoi, että satu on pakko lähettää kilpailuun. Niin minä sitten tein ja kultaa tuli. Meillä on aina luettu ja laulettu paljon ja nyt myös kirjoitetaan. Kirjoittaminen on mukavaa, minulla on vielä monta keskeneräistä satua kotona. Seuraavaksi kirjoitan ne valmiiksi. Satujen lisäksi tykkään kirjoittaa myös runoja, kertoo Marikki Tyni hymyillen.

Naperofinlandia18.10.14 049
Taikuri Alfrendo ja Marikki Tyni Napero-juhlassa.
Naperofinlandia18.10.14 047
Eri sarjojen voittajat ja kunniamainintojen saajat.

LA RESUMETO ESPERANTE
En la Fabelfesto estis premiigitaj la gajnintoj de la finnlingva fabelkonkurso por infanoj el diversaj partoj de nia lando. Partoprenis preskau 3000 fabeloj al la konkurso. La c´efan premion, Napero Finlandia -premion gajnis Inka Leskelä el Oulu. S´i verkis fabelon la Magia Barbo, en kiu unu el la du gefratoj malsanig´is kaj post pluraj aventuroj oni trovis la medikamentan solvon el Himalaja montaro kaj la knabo malsanig´ita sanig´is. – Ankau al Taivalkoski restis unu ora premio, de la kategorio 3-4-aj klasoj. Marikki Tyni gajnis per sia fabelo Fis´o kiu movig´is landen. En la fabelo aventuris la fis´o Välke. Ideon al la fabelo Marikki trovis el la regiono Soiperoinen en Taivalkoski. La areo estas belega kaj historia naturareo kie Marikki multfoje vizitis kun sia gepatroj kaj gefratoj. Soiperoinen estas vizitinda al c´iuj kiuj s´atas pri belegaj pejzaj´oj. – En antauaj jaroj partoprenis ankau esperantlingvaj fabeloj al la Tutmonda fabelkonkurso. Venontjare estos denove arang´ota la Tutmonda Fabelkonkurso. Nuntempe ni havas pli ol cent esperantlingvajn fabelojn en la arkivo.

Aini Vääräniemi 23.10.2014

SATUJA JA TARINOITA, KUVATAIDETTA JA LIIKUNTAA TAIVALKOSKEN NAPEROVIIKOLLA

SATUJA JA TARINOITA, KUVATAIDETTA JA LIIKUNTAA TAIVALKOSKEN NAPEROVIIKOLLA

Jalava16.10.2014 016
Kulttuurituottaja Merja Vihinen oli pystyttämässä lasten taidenäyttelyä ´Satuja ja tarinoita` Päätalo-keskukseen. – Tämä on eräs mukavimpia näyttelyitä vuoden varrella, itsekin olen odottanut tätä kuukausikaupalla. On tärkeää, että lasten työt ovat esillä, että saadaan tietää, mitä koululla tehdään. Opettajat täällä teettävät tosi hienoja töitä ja lapset ovat osaavia, täällä on todella lahjakasta porukkaa. Lapsille on tärkeää, että heidän luovuutensa näkyy. Työt ovat todella ilahduttavia ja niitä on monenlaisia. Aivan mahtava näyttely, kaikki kävijät ovat tykänneet tästä kovin, ihailee Päätalo-keskuksen lokakuun väriloistoa kulttuurituottaja Merja Vihinen.

Kahden viikon pituinen Naperoviikko on tarjonnut Taivalkosken lapsille kulttuuriohjelmaa eri kohteissa. Ensimmäisellä viikolla päivähoitoikäiset ja alakoululaiset osallistuivat kuvataidepajoihin, tarina- ja runopajoihin sekä tutustuivat kotikirkkoon ja osallistuivat kakkukisaan. Teatterilla nähtiin elokuvat lapsille ja aikuisille. Ensimmäinen viikko huipentui lasten taidenäyttelyn avajaisiin Päätalo-keskuksessa. Töitä voi käydä ihailemassa koko lokakuun ajan. Toisen viikon ohjelmaan tuli mukaan liikunta seikkailuratoineen ja akrobatia-työpajoineen. Lapset pääsivät kokeilemaan myös bändisoittimia nuokkarilla. Kirjastolla oli perjantaina pöytäteatteri-satutunti. Myös muu yleisö pääsi osallistumaan seikkailurataan, soittimien maailmaan sekä Jalavan satutunteihin.

Jalava16.10.2014 007
Ari Jalava piti satutunnin tarinoimalla ja kertomalla Jalavan seinillä olevista vanhoista esineistä. – Simos-Iikan poika Samppa ja isäni Janne olivat tehneet saunasta lautan poikosina. Iikka oli lähtenyt laskemaan puutavaralauttaa Iijokea alas. Pojat olivat tuumineet, että pitää se heilläkin olla lautta. He olivat purkaneet Siikalammen rannalla olleen Iikan saunan ja tehneet siitä lautan. Sillä he laskivat Salmenojaa pitkin Kostonjokeen. Ennen Siikakoskea pojat hyppäsivät lautasta rannalle ja lautta meni menojaan. Lautanlaskusta tultuaan Iikan saki joutui kiertämään talosta taloon kysymässä missä saisi kylpeä, kun ei ollut enää omaa saunaa, kertoi Ari Jalava. – Eräs toinen reissu isälläni oli Turpeisenjärvelle, jossa hän kalasti Jussi Jussilan kanssa. Ilta pimeni ja pojat miettivät minne menisivät yöksi. He hoksasivat, että mennäänpä Hooverin Leenan mökkiin. Pojilla oli mukanaan taskulamppu. Leena ei ollut nähnyt koskaan ennen taskulamppua ja hän pelästyi ja sanoi, että `ka herkkie, lentokone tuli pirttiin!´ ja luikasi pöydän alle piiloon. Leena oli astunut miinaan sota-aikana ja hänellä oli puujalka, muisteli isäni. – Toisella kalareissulla pojat taas menivät johonkin pirttiin ja ihmettelivät, kun emäntä voiteli lamppuöljyllä lattialle tekemänsä petin ympärystän. Yön päälle oli selvinnyt syy miksi hän toimi niin: katosta alkoi tippua russakoita petiin niin että poikien oli pitänyt lähteä taipaleelle kesken yön. Emäntä tarjosi vielä kahvit läksiäisiksi. Kahvikuppikin oli ollut puolillaan russakoita, tottapa pannussa ei ollut russakkaläppää. Joka talossa niitä ennen oli. – Tässä näette, lapset, entisajan kännykän. Tällä soitettiin ensin keskukseen, josta pyydettiin yhdistämään puhelu tiettyyn taloon. Jalavan numero oli ennen 5. Kun puhelin laitettiin, vaari oli näkemässä, kun isä tilasi tavaraa Oulusta. Vaari ei ollut ennen nähnyt puhelinta ja ihmetteli, miksi isä puhui luuriin. Hänen piti saada puhelimen luuri käteensä. Hetken sitä tarkasteltuaan ja kuunneltuaan puhetta Oulun päästä, hän tuumi, että siinä langassa täytyy olla reikä keskellä, että puhe voi tulla tänne Oulusta saakka. – Jalavassa oli ennen kolme makasiinia, joissa säilytettiin myytäviä tuotteita. Makasiinien ovissa oli maasepän tekemät lukot. Avaimet olivat isoja ja jokaisella lukolla oli omat vinkeensä, millä keinoin ne saatiin auki. Monesti isä antoi avaimen asiakkaalle ja sanoi, että aukase tuo lukko niin saat ottaa makasiinista tavaraa ilmaiseksi. Eihän sitä kukaan auki saanut, avainta piti työntää lukkoon ja laskea montako naksausta kuului, sitten piti pyöritellä moneen malliin, ennen kuin lukko aukesi. Näin tarinoi Ari Jalava ja sai lapset kuuntelemaan tarinointia tarkkaavaisesti. Jalavan satutuntiperinnettä päätettiin jatkaa.

Naperoviikko huipentui lauantain Napero-Finlandia –sadunkirjoituskilpailun palkintojenjakoon Hotelli Herkossa. Kokonaiskilpailun voitto meni Ouluun. Inka Leskelän kirjoittama ´Taikaparta` oli vajaasta kolmestatuhannesta kilpailutyöstä satu ylitse muiden. Yleisölle avoimessa tilaisuudessa esiintyi Taikuri Alfrendo. Tapahtumasta lisää seuraavassa jutussa…

LA RESUMETO ESPERANTE
Okazis la kultursemajno por infanoj, Napero-semajno, en Taivalkoski dum la 6a g´is la 18a oktobro. La programo formig´is pri la fabeloj, rakontoj, bildarto, sporto kaj pri la fabelkonkursfesto. C´i-jare venis preskau 3000 fabeloj al la finnlingva fabelkonkurso por infanoj. C´i-jaran konkurson venkis Inka Leskelä el Oulu kun sia fabelo Magia barbo. Estis ankau esperantlingva konkurso de la jaro 2000, sed nun venis neniujn esperantlingvajn konkursaj´ojn. Entute estas nun 55000 fabelojn finn-, sved-, samea- kaj esperantlingve en la arkivo de Päätalo-Instituto.

Aini Vääräniemi 19.10.2014

VANHUSTENVIIKOLLA TALLENNETTIIN KOULUMUISTOJA

VANHUSTENVIIKOLLA TALLENNETTIIN KOULUMUISTOJA

Metsäkylän koululla järjestettiin vanhustenviikolla Porinapirtti. Tapahtumassa muisteltiin pääasiassa kouluaikoja ja keskityttiin Horsman pirtissä pidettyyn, supistettuun kansakouluun. Koulua pidettiin Janne Horsman pirtissä vuosina 1953-59. Samassa pirtissä pidettiin kiertokoulua jo 1910-luvulla. Silloin oppilaat joutuivat puintipäivinä pyörittämään tuulimyllyä sopivaan asentoon niin, että tuuli tarttui myllyn siipiin. Kerran opettaja kuulusteli kirjaimia ja piirsi tauluun Y-kirjaimen. Hän kysyi Sauna-Kallelta, että mikä kirjain tämä on. Kalle ei muistanut. Opettaja sanoi, että no sehän on Y. Kalle ei jäänyt sanattomaksi vaan tuumasi, että no jos se Y on niin se on jytky-Y.

Kerttu ja Seppo porinapirtti 002
– Aluksi kävin koulua tässä Metsäkylän koululla, kertoo Kerttu Haapalainen Horsmanvaaralta. – Sulan aikana kuljettiin Sauna-ahon kautta kouluun, talvella oli Kivelän kautta talvitie ja latu meni yli Vanhanlammen. Aili Hertala oli opettajana. Asuntolassa oltiin viikot. Asuntola oli yläkerrassa, siellä oli myös opettajan asunto. Kolkko ullakko oli kylmänä tilana. Joku pelotteli, että sieltä kuuluu alppikengän loksutusta. Sota ja saksalaisten läsnäolo oli vielä tuoreessa muistissa ja ihmisten puheissa. Kerran opettaja käski minun hakea jotain, jota en sitten löytänyt. Hän tukisti minua ja läpsäytti päähän kahdesti ja sanoi: ”Senkin tomppeli!” – Pääsin vuonna 1953 kolmannelle luokalle kotitalon naapuriin, Horsman Vaarin pirttiin. Aluksi ei ollut taulua ja opettaja piirsi luonnontiedon tunnilla kasveja hirsiseinään. Hän jätti piirrokset pyyhkimättä, kun liitutaulu asennettiin paikoilleen. Vuosien kuluttua, kun liitutaulu vaihdettiin uuteen, piirrokset olivat yhä seinässä, muistelee Kerttu Haapalainen. – Russakoitahan sitä ennen vanhaan oli joka talossa, niin koulutalossakin. Kun eväsleivät otettiin pulpetista niin saattoi lähteä russakka juosta vilistämään. Kerran pirtin orrella oli kuivamassa vastatehdyt saippuat. Saippuathan tehtiin eläinten rasvasta, haju oli melkoinen, mutta siinä sitä opiskeltiin. Liikuntatunneilla pelattiin ulkona pallopelejä. Pirtissä oli renkaat, joissa voimisteltiin. Tauriaisen Kyllikki oli kova kiikkumaan renkaissa. Opettaja Hakkarainen kirjoitti siitä kronikkaankin, jonka hän teki kaikista oppilaista. Kronikka julkaistiin koululehdessämme, Viirusilmäin viikkolehdessä. Veera Kemppainen ja sisareni, Airi Lassila, olivat lehden toimittajia ja kirjoitin siihen minäkin. Monta lehteä tehtiin, niitä olisi mukava lukea nyt, sanoo Kerttu Haapalainen.
– Opettajat asuivat Mattilassa, Laura ja Matti Horsman talossa. Myös käsityöt pidettiin opettaja Ahvenaisen aikana siellä, hänen Pirkko-vaimonsa piti tyttöjen käsitöitä. Keittolakin oli Mattilassa, keittäjänä oli Eine Horsma. Toinen keittäjä oli Lahja Horsma, hän keitti ruuat koulutalossa. Ensimmäinen opettaja oli Tuula Hakkarainen Tampereelta, seuraavana vuonna Harry Ahvenainen niin ikään Tampereelta. Hänen ollessaan hakemassa lisäkoulutusta, Anna-Maija Karvonen Jurmusta tuurasi häntä vuoden ajan. Ahvenaisen jälkeen opettajina olivat Saimi Haverinen ja Marjatta Ruottinen. Sitten valmistuikin Horsman koulu, jonne tuli opettajaksi Seppo Saloranta.
– Kävimme yhdessä koulua Horsman pirtissä ja ripilläkin olimme samaan aikaan, kertovat Kerttu ja Seppo Haapalainen. – On meillä yksi kouluaikoja varhaisempi yhteinen muisto. Seppo oli käynyt meillä äitinsä kanssa, kun minä olin vielä kätkyessä. Seppo oli pistellyt minua silmiin. Aikuiset olivat kiellelleet, että älä sinä morsianta kiusaa. Liekö kurikka kuunnellut orren päällä, kun tässä sitä nyt ollaan, kymmenen lapsen vanhempina ja seuraavaa sukupolvea on jo kolmattakymmentä, ja heistäkin useammalla on jo lapsia, kertovat iloiset Kerttu ja Seppo Haapalainen. – Olen minä kyllä muidenkin emäntiä vienyt synnytyslaitokselle. Minulla oli auto kun asuttiin Jurmussa 1960-luvulla. Isännät tulivat tahtomaan useammankin kerran, että nyt on kiire. Monesti oli jännät paikat, että keretäänkö, muistelee Seppo Haapalainen. – On se maailma muuttunut meidän lapsuudesta. Isä osti Salora-radion, kun oli Helsingin olympialaiset. Radiosta kuultiin, että nyt on keksitty semmoinen ihme kuin näköradio. Tänäpäivänä ihmisten ei enää tarvitse tavata toisiaan, kun yhteydenpito tapahtuu muilla keinoin. Nyt olisi hyvät tiet ja kulkuneuvot, mutta kanssakäyminen on lähes kadonnut, harmittelevat Kerttu ja Seppo Haapalainen.

Porinapirttiin saapui kaksi runoa Veijo Jussilalta. Toinen kertoo hänen vaaristaan, Tumperin Juusosta:
”Se oli pääsijäesen aekoa, meleko pijan sottaen jäläkeen.
Uskovaeset tulivat kirkolle sannoa kuulemaan, Jalavassa kortteerasivat.
Tuli kyllään kulukumies, jota näläkä ahisteli. Meni Jalavaan,
jos sieltä saesi suolenmutkaan jottae vaekka kerjeämällä.
Näki porstuassa reppuja, seuramiesten. Rehellinen oli,
yhen otti ei viijäkseen, pirtissä vain syyväkseen kun omastaan.
Alakaa seoroissa olleita pallailla pirttiin, reput käsissään.
Tuli myös Juuso, Mehtäkylän mies iliman reppuo.
Istuu penkkiin ja näkköö ouvon miehen, joka hänen repustaan syöpi.
Kulukumies lopettelloo, kerrää evväetä reppuun pannakseen. Sillon Juuso:
– Elähän keärikkää niitä, jos tässä minnäe purasen. Siitä repusta oon ruukannu syyvä.”

LA RESUMO ESPERANTE
Dum la semajno de gemaljunuloj oni arang´is plurajn okazaj´ojn ronde de Taivalkoski. En la lernejo de Metsäkylä oni diskutis pri la lernejaj jaroj de la domo Horsma. En la jardekoj post la milito ne estis vojoj nek autoj en la vilag´o. Multaj gelernantoj log´is malantau de arbaroj, longvoje de la lernejo de Metsäkylä. Tial la komunumo komencis lernejan agadon en kelkaj domoj en diversaj partoj de la vilag´o. Estus tre interese scii kiun pensis tiuj junaj geinstruistoj kiuj atingis c´i-tien al profunda arbara vilag´o de la urboj, ekzemple de Tampereo. – Hodiau ekzistas vojoj kaj autoj, sed homoj ne vizitadas unu la alian, pensadas Kerttu kaj Seppo Haapalainen, antauaj gelernantoj de la lernejo en la domo Horsma. – Nia komuna vivo jam en nia infaneco komencis, rakontas Kerttu. Mi dormis en la lulilo kiam Seppo vizitis nian hejmon kun sia patrino. Seppo tus´is miajn okulojn per siaj fingroj. La adultoj diris ke ne g´eni vian fiancinon. Eble sidis auskultante la Sorcisto sur la lignaj´o en la supra parto de la c´ambro, ridas la geedza paro. – C´i-tie ni estas kiel gepatroj de dek infanoj, kiel geavoj de pli ol dudek genepoj, kaj jam estas kelkaj beboj en la tria generacio, g´ojig´as la felica paro, junvisag´aj Kerttu kaj Seppo Haapalainen.

Aini Vääräniemi

SOTA-AJAN NÄYTTELY HERÄTTÄÄ MUISTOJA

SOTA-AJAN NÄYTTELY HERÄTTÄÄ MUISTOJA

Päätalo-keskuksen syyskuun näyttelyssä on esillä Tuomo Horsman kokoamaa aineistoa sota-ajalta. Valokuvat, esineet, kirjeet, kunniakirjat ja suruviestit kertovat tämän päivän ihmisille tapahtumista ja tunnelmista rintamalla ja kotirintamalla. Näyttely on esillä lokakuun kymmenenteen päivään saakka.

SOTA-AIKANÄYTTELY 009
Maila ja Veli Lassila Metsäkylän Horsmanvaaralta tulivat assiestatehen katsomaan näyttelyä sota-ajasta.

Maila ja Veli Lassila viettivät lapsuuttaan sodan varjossa. Veli oli sotalapsena Ruotsissa. – Sotalapsireissu oli aluksi melkoista seikkailua minun kohdalla. Menomatkalla vilustuin laivalla ja jouduin suoraan sairaalaan Tukholmassa. Laivalla nimikilpukkani oli vaihtunut jonkun Eskon kanssa. Sairaalasta menin erään lapsettoman pariskunnan kotiin. Sisareni oli Prinssi Wilhelmin lastenkodissa. Sieltä oli kirjoitettu äidilleni, että olen joutunut sairaalaan eikä olinpaikastani ole tietoa. Kotona äiti kirjoitutti kirjeen Ruotsiin, opettaja Laura Horsma sen kirjoitti. Minua oli alettu etsiä ja ensin oli löytynytkin Esko-poika, jolla oli minun kaulalappuni. Hänet oli viety sisareni luo, joka sanoi, ettei tämä ole minun veljeni. Lopulta löysivät minut ja pääsin sisareni kanssa samaan lastenkotiin. Prinssi Wilhelmin lastenkoti oli maatila, jossa oli puolikymmentä sotalasta, joiden olon prinssi kustansi. Hän kävi tihejään meitä katsomassa ja leikki kanssamme. Siellä prinssi konttaili lattialla ja me istuimme hänen selässään. Juhannuksen 1943 vietimme prinssin linnassa. Myös pariskunta, jonka luona ensin olin, vieraili luonani, toivat karkkia ja lahjoja. Palasimme kotiin huhti-toukokuun vaihteessa 1944. Samaan junaan sattuivat myös naapurimme lapset, jotka olivat unohtaneet suomen kielen. Prinssi Wilhelmin lastenkodissa puhuttiin suomea, joten sisareni ja minä emme palanneet ummikkoina, kertoo Veli Lassila ajastaan sotalapsena.
Maila Lassilan kotiväen toinen evakkomatka syksyllä 1944 pysähtyi Puhoksen Pääahoon, Velin kotiväki matkasi Kestilään. – Menin sotalapsireissun jälkeen kouluun Metsäkylään. Saksalaisten leirialue, Korvuan leiri, oli aivan koulun vieressä, ja koulun tiloistakin osa oli sotilaiden käytössä, muistelee Veli Lassila. – Ruukattiin mennä kouluun jo pyhäiltana. Siellä saksalaiset pitivät kerran ensiapuharjoituksia, ja me asuntolan lapset olimme potilaina. Meitä käärivät siteisiin ja kantelivat paareilla. Ei keretty olla montaa viikkoa koulussa, kun tuli lähtö evakkotaipaleelle. Mentiin Puhoksen Myllykankaalle ja sieltä Ouluun linja-autolla. Junalla matkustettiin Vaalaan Neittävän asemalle. Sieltä meidät haettiin hevosen kolakärryillä Kestilän kirkolle ja sieltä Hakolan taloon. Hyvä oli evakkopaikka, pidettiin yhteyttä ja kyläiltiin vielä kymmeniä vuosia sodan jälkeenkin, kertoo Veli Lassila.

LA RESUMO ESPERANTE

Por la ekspozicio pri la dua mondmilito konatigxis Maila kaj Veli Lassila el Metsäkylä. – Ni estis infanoj dum la milito. Dufoje ni estis evakuitaj al pli sudaj regionoj, rakontas ili. – Mi estis dum du jaroj en Svedio, kien multaj familioj sendis siajn infanojn, entute 70000, dum la dua mondmilito, rakontas Veli Lassila. Mi kaj mia fratino restis en la infanhejmo de Princo Wilhelm. Sed unue mi estis en iu hospitalo proksime al Stokholmo, c`ar mi malsanig`is dum la s`ipvojag`o. Surs`ipe mia noms`ildo perdig´is au s`ang`ig`is kun la noms`ildo de iu Esko. El la infanhejmo ili skribis al mia patrino ke neniu scias kie mi estas. Finfine ili trovis Eskon kiu havis mian noms`ildon kaj portis lin al mia fratino. S`i diris ke ne estas mia frato c`i knabo. Poste ili trovis ankau min el mia nova familio. Mi movig`is al la sama loko kun mia fratino, al la infanhejmo de Princo Wilhelm. Miaj novaj gepatroj vizitis ofte min kaj portis bonbonojn kaj ludilojn al mi. Fakte en la komenco en Svedio mi kredis ke c`i devas esti la himlo. Tiom granda diferenco estis inter tiama Metsäkylä kaj la Sveda urbo, kie oni vidis kaj mang`is bongustajn dolc`aj`ojn, ricevis belajn ludilojn, dormis inter blankaj littukoj. Sed nenio sentis nenia, c`ar mi nur revis pri mia hejmo en Metsäkylä, memoras Veli Lassila.

Aini Vääräniemi 5.10.2014