HERKON RENKINÄ

HERKON RENKINÄ

Aukuatitraktori2

Aukusti Karjalainen Jokijärven Simosesta vieraili Kallioniemessä jo Päävaaralla asuessaan. – Laitoin ensimmäisen traktorin vuonna 1953. Siihen aikaan ei monessakaan talossa ollut traktoria. Herkko pyysi minua, että tuuhan karhihtemaan peltoa. Minähän sitten syksyllä 1954 karhihin ”Sarat”, joista Kalle paljon kirjoittaa. Oli syksy ja pimeätä oli pitkästi. Herkko sanoi, että käydäänhän välillä nukkumassa, kun pimeä alkoi painaa päälle. Riitu laittoi vuoteen uuden pirtin lattialle. Hyvä siinä oli nukkua, muistelee Aukusti Karjalainen. – Oikein huumorimies oli Herkko, hyvät oli puheenparret. Lapsuuskotimmehan ovat naapuritaloja. Isäni, Herkko ja Arvi pyytivät lohta Jokijärvestä samassa nuottaporukassa. Silloin lohi nousi tänne saakka. Kerran olivat saaneet kaksi vonkaletta, toinen oli painanut 20 kg, toinen 21 kg. Nuottaa oli vedetty rantakivikkoon ja Herkko oli sitten pitänyt lohia jalkojensa välissä, etteivät päässeet karkaamaan, kertoo Aukusti Karjalainen kalajuttua 1900-luvun alkuvuosilta. – Päätalossa asui Herkon Jani-sedän poika Juho Päätalo, jota sanottiin Sapliiniksi. Hän oli hyvä keksimään asioita. Kerran hän oli mennyt etelään jollekin tietyömaalle. Työmiehet olivat menneet lakkoon. Kaikki miehet oli pantu pois ja oli sanottu, että ketään vanhoista työmiehistä ei oteta takaisin. Juho oli kuitenkin mennyt jonottamaan ja sanonut olevansa Sapliini Pihkakummun Kivennavalta. ”Sinä olet uusi, tulehan töihin”, oli sanottu. Siitä Juholle jäi nimi Sapliini, nauraa Aukusti Karjalainen.

Esperante:

– Herkko, la patro de Kalle Päätalo, demandis min por labori en sia kampo, c´ar mi jam 50-dekoj havis traktoron. Estis autune, vesperoj estis mallumaj. Herkko petis min tranokti en Kallioniemi. C´i-tien faris Riitu, la patrino de Kalle, al mi liton sur la planko. Bone mi dormis. – Mia naskig´domo estis proksime al Päätalo, la naskig´domo de Herkko. Mia patro, Herkko kaj Arvi, la frato de Herkko, fis´kaptis en Jokijärvi iam komence de 1900-jarcento. Tiam ne estis la rivero Iijoki kaptita por la uzo de energiaj kompanioj. Akvo fluis libere kaj grandaj salmoj el la maro atingis g´is Jokijärvi. Ili kaptis salmojn kiuj pezis 20 kaj 21 kilogramojn. Nun oni vidas nur plantigitajn salmojn en Iijoki.

Aukusti
– Tähän ovensuupenkille kyläläiset istuivat porisemaan, niitä juttuja Kalle oli tarkasti kuunnellut. Tuohon ikkunan kohdalle Riitu teki minulle petin.

SOTA-AJAN MUISTOJA

– Päävaaralla kulki saksalaisia. Jäihän niitä sanoja mieleen, ”Niks butaa” sanoivat saksalaiset, kun tulivat ostamaan voita. Hoikkalan Hiltalta yleensä hakivat voin, hänellä oli paljon lehmiä. Keväällä, kun oli lupa ampua vesilintuja, niitäkin myytiin saksalaisille. Kerran saatiin pullollinen raakoja kahvinpööniä sorsista. Äiti paahtoi ne, jauhoi ja aamulla saatiin kahvit. Oli se hyvän makuista, kun ei oltu saatu vuosiin oikeata kahvia. Kerran saatiin jäniksestä hienosokeria. Äiti kostutti sokerin ja laittoi sen rauta-astiassa uuniin. Siellä sokeri kovo levyksi, josta leikattiin paloja sokerisaksilla. Vietiin myös mehtikanoja, linnuista saksalaiset tykkäsivät, olihan se vaihtelua purkkiruokaan. Saksalaiset maksoivat ostoksia myös suomalaisella rahalla. – Meillä kulki tihejään saksalainen nuori poika, Franz Hyg. Hän kulki katiskoilla Edvin-veljeni ja Uutelan Kallen kanssa. Kummussa hän oli töissä, upseerina, hyvissä oli kamppeissa. Hän oppi vähän suomeakin. Hän lähti lomalle kevätkesällä 1944, etelään Saksan ja Ranskan rajalle, ei tullut enää takaisin. – Kylällä kulki paljon myös puolalaisia työvelvollisia, leipää ja perunoita tahtoivat, pienosia vilttejä vaihtoivat ruokaan. He olivat huonoissa vaatteissa muihin verrattuna. Ukrainalaiset kulkivat kiväärit olalla ja komentivat työvelvollisia, jotka vähän pelkäsivätkin heitä. Saksalaisilla oli vihreät puvut, ukrainalaisilla ruskeat. Kummussa oli ukrainalaisia vartiossa tiellä, he olivat jotain luottovankeja, kertoo Aukusti Karjalainen sodan aikaisista muistoistaan. – Opin minäkin vähän saksaa. Nyt siitä on hyötyä, kun Saijan lomakartanosta käy keskieurooppalaisia turisteja meillä katsomassa poroja. Tarkoin he kuvaavat porot. Kaviotkin kuvaavat erikseen, ja korvamerkit sekä kylkien lukumerkit. Siinä sitä on selittämistä. Englannin kurssille pitäisi mennä, ettei keskustelu olisi niin paljoa käsien varassa, suunnittelee Aukusti Karjalainen, poromies henkeen ja vereen.

Esperante:

Dum la milito estis grandaj laborkampoj en Taivalkoski. La germanaj konstruis la fervojon tra niaj vilag´oj. La soldatoj acetis mang´aj´ojn de la vilag´anoj. Butero, birdoj, fis´oj, lakto, pano – cian ili volis aceti. Iam ili pagis per kafo. Mi c´iam memoras kiel bone g ´i gustumis, ni ne vidis kafon por pluraj jaroj. Iam ili pagis per sukero. En mia hejmo vizitis ofte junulo Franz Hyg. Li fis´kaptis kun mia frato kaj amiko. Li estis oficero. Li lernis paroli iom la finnan lingvon. Li log´is proksime al la limo de Francio kaj Germanio. – Ankau la polaj kaptitaj junuloj rondiris en nia vilag´o. Ili s´ang´is siajn dormkovrilojn al pano kaj terpomoj. Proksime al la domo de samnomigita onklo de Kalle Päätalo vartis la areon la kaptitaj junuloj el Ukrainio, ili estis kiel fideligitaj kaptitoj, rakontas pri siaj memoroj Aukusti Karjalainen, kiu estis infano dum la milito. – Mi iom la germanan lingvon lernis. Nun mi povas uzi mian lingvokapablon c´ar la mezeuropaj turistoj vizitas mian boacobarelon dumvintre. Mi planas komenci lerni la anglan lingvon venontautune, por ke mi ne devus tiom multe permane paroli al la gastoj, planas Aukusti Karjalainen, la boacobredisto plenkore.

Aini Vääräniemi 19.7.2014

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

+ 57 = 66