Arkistot kuukauden mukaan: heinäkuu 2014

KALLIONIEMEN KARTANOPEHTUURI

KALLIONIEMEN KARTANOPEHTUURI

Kartanop.heinänteko

– Varmasti kahvilla piti käydä tässä Kallioniemessä, kun kulettiin tästä kirkolle. Riitu ei päästänyt kulkijoita ohi ilman kahvia. Kallioniemen tyttäret olivat tuttuja varsinkin siskoilleni, kun olivat samalla alalla. Kaarina oli puhelinkeskuksessa töissä kirkolla, ja meillä Pökkelöniemessä oli Tyrämäen sentraali, kertoo Kallioniemen kartanopehtuuri Kyösti Hyvärinen.
– Olen ollut täällä talonmiehenä jo toistakymmentä vuotta. Jokijärven kulttuurikylä –hankkeen aikana aloitin. Töihin kuuluu muun muassa heinänniittoa, aidankorjausta, halontekoa ja perunanviljelyä. Nurmikko leikataan kartanolta ja kulkureiteiltä. Osa kartanosta on luonnontilassa, koska alueella kasvaa kymmeniä kauniita kukkalajeja. Mukavahan tässä on käydä turistien kanssa porisemassa. Yleensä teen huoltohommat aukioloaikojen jälkeen, mutta monesti on silloinkin turisteja liikkeellä pihapiirissä. Työskentelyn lomassa kerron heille Kallioniemen elämänmenosta. Sieltä 60-luvun puolivälistä muistan asioita. Riitu oli riski muori, vaikka oli pullukka. Osasi pyörähellä, liikkeissä oli tulta ja tappuraa. Hän kävi kuppaamassa savottalaisia meidän saunassa, ja hoiti heiltä hammastautia ja ajoksia. Herkko kävi meillä Tyrämäellä talossa, kun oli tieukkona. Kävi syömässä eväitään ja sadepäivinä pötkötteli ja odotteli sään paranemista. Alkuunhan me penskat pelättiin Herkkoa, kun oltiin kuultu hänen sairaudestaan, mutta hän olikin oikein mukava. Aina hänellä oli lapsille pastillia matkassaan, muistelee Kyösti Hyvärinen tapaamisiaan Riitun ja Herkon kanssa.

Esperante:

Plurfoje mi vizitis en la domo Kallioniemi preteririnte al Taivalkoski. Riitu, la patrino de Kalle Päätalo, c´iam servis kafon al preteririntoj. La junulinoj de Kallioniemi estis amikinoj kun miaj fratinoj. Ili laboris en telefoncentroj kaj tial konis unu la aliajn. Kaarina, la fratino de Kalle, laboris en la centro de Taivalkoski kaj miaj fratinoj hejme en Tyrämäki kie situis la telefoncentro de nia vilag´o, rakontas Kyösti Hyvärinen, la prizorg´isto de la g´ardeno de Kallioniemi. – Mi trancas herbojn, reparigas barelojn, faras lignojn por la fornoj ktp. La parto de la g´ardeno povas kreski libere c´ar c´i-tie oni trovas multajn belajn florojn. Mi s´atas diskuti kun la turistoj samtempe kiam mi laboras. Mi memoras la gepatrojn de Kalle de la mezo de 1960-jardekoj. Riitu estis la naturkuracistino kiu helpis lokajn homojn kiuj havis dolorojn. Herkko vizitis ofte en mia hejmo kiam li prizorgis pri lokaj vojoj. Li c´iam havis bonbonojn por infanoj, memoradas Kyösti Hyvärinen la renkontig´oj kun Riitu kaj Herkko..

Aini Vääräniemi 23.7.2014

HERKON RENKINÄ

HERKON RENKINÄ

Aukuatitraktori2

Aukusti Karjalainen Jokijärven Simosesta vieraili Kallioniemessä jo Päävaaralla asuessaan. – Laitoin ensimmäisen traktorin vuonna 1953. Siihen aikaan ei monessakaan talossa ollut traktoria. Herkko pyysi minua, että tuuhan karhihtemaan peltoa. Minähän sitten syksyllä 1954 karhihin ”Sarat”, joista Kalle paljon kirjoittaa. Oli syksy ja pimeätä oli pitkästi. Herkko sanoi, että käydäänhän välillä nukkumassa, kun pimeä alkoi painaa päälle. Riitu laittoi vuoteen uuden pirtin lattialle. Hyvä siinä oli nukkua, muistelee Aukusti Karjalainen. – Oikein huumorimies oli Herkko, hyvät oli puheenparret. Lapsuuskotimmehan ovat naapuritaloja. Isäni, Herkko ja Arvi pyytivät lohta Jokijärvestä samassa nuottaporukassa. Silloin lohi nousi tänne saakka. Kerran olivat saaneet kaksi vonkaletta, toinen oli painanut 20 kg, toinen 21 kg. Nuottaa oli vedetty rantakivikkoon ja Herkko oli sitten pitänyt lohia jalkojensa välissä, etteivät päässeet karkaamaan, kertoo Aukusti Karjalainen kalajuttua 1900-luvun alkuvuosilta. – Päätalossa asui Herkon Jani-sedän poika Juho Päätalo, jota sanottiin Sapliiniksi. Hän oli hyvä keksimään asioita. Kerran hän oli mennyt etelään jollekin tietyömaalle. Työmiehet olivat menneet lakkoon. Kaikki miehet oli pantu pois ja oli sanottu, että ketään vanhoista työmiehistä ei oteta takaisin. Juho oli kuitenkin mennyt jonottamaan ja sanonut olevansa Sapliini Pihkakummun Kivennavalta. ”Sinä olet uusi, tulehan töihin”, oli sanottu. Siitä Juholle jäi nimi Sapliini, nauraa Aukusti Karjalainen.

Esperante:

– Herkko, la patro de Kalle Päätalo, demandis min por labori en sia kampo, c´ar mi jam 50-dekoj havis traktoron. Estis autune, vesperoj estis mallumaj. Herkko petis min tranokti en Kallioniemi. C´i-tien faris Riitu, la patrino de Kalle, al mi liton sur la planko. Bone mi dormis. – Mia naskig´domo estis proksime al Päätalo, la naskig´domo de Herkko. Mia patro, Herkko kaj Arvi, la frato de Herkko, fis´kaptis en Jokijärvi iam komence de 1900-jarcento. Tiam ne estis la rivero Iijoki kaptita por la uzo de energiaj kompanioj. Akvo fluis libere kaj grandaj salmoj el la maro atingis g´is Jokijärvi. Ili kaptis salmojn kiuj pezis 20 kaj 21 kilogramojn. Nun oni vidas nur plantigitajn salmojn en Iijoki.

Aukusti
– Tähän ovensuupenkille kyläläiset istuivat porisemaan, niitä juttuja Kalle oli tarkasti kuunnellut. Tuohon ikkunan kohdalle Riitu teki minulle petin.

SOTA-AJAN MUISTOJA

– Päävaaralla kulki saksalaisia. Jäihän niitä sanoja mieleen, ”Niks butaa” sanoivat saksalaiset, kun tulivat ostamaan voita. Hoikkalan Hiltalta yleensä hakivat voin, hänellä oli paljon lehmiä. Keväällä, kun oli lupa ampua vesilintuja, niitäkin myytiin saksalaisille. Kerran saatiin pullollinen raakoja kahvinpööniä sorsista. Äiti paahtoi ne, jauhoi ja aamulla saatiin kahvit. Oli se hyvän makuista, kun ei oltu saatu vuosiin oikeata kahvia. Kerran saatiin jäniksestä hienosokeria. Äiti kostutti sokerin ja laittoi sen rauta-astiassa uuniin. Siellä sokeri kovo levyksi, josta leikattiin paloja sokerisaksilla. Vietiin myös mehtikanoja, linnuista saksalaiset tykkäsivät, olihan se vaihtelua purkkiruokaan. Saksalaiset maksoivat ostoksia myös suomalaisella rahalla. – Meillä kulki tihejään saksalainen nuori poika, Franz Hyg. Hän kulki katiskoilla Edvin-veljeni ja Uutelan Kallen kanssa. Kummussa hän oli töissä, upseerina, hyvissä oli kamppeissa. Hän oppi vähän suomeakin. Hän lähti lomalle kevätkesällä 1944, etelään Saksan ja Ranskan rajalle, ei tullut enää takaisin. – Kylällä kulki paljon myös puolalaisia työvelvollisia, leipää ja perunoita tahtoivat, pienosia vilttejä vaihtoivat ruokaan. He olivat huonoissa vaatteissa muihin verrattuna. Ukrainalaiset kulkivat kiväärit olalla ja komentivat työvelvollisia, jotka vähän pelkäsivätkin heitä. Saksalaisilla oli vihreät puvut, ukrainalaisilla ruskeat. Kummussa oli ukrainalaisia vartiossa tiellä, he olivat jotain luottovankeja, kertoo Aukusti Karjalainen sodan aikaisista muistoistaan. – Opin minäkin vähän saksaa. Nyt siitä on hyötyä, kun Saijan lomakartanosta käy keskieurooppalaisia turisteja meillä katsomassa poroja. Tarkoin he kuvaavat porot. Kaviotkin kuvaavat erikseen, ja korvamerkit sekä kylkien lukumerkit. Siinä sitä on selittämistä. Englannin kurssille pitäisi mennä, ettei keskustelu olisi niin paljoa käsien varassa, suunnittelee Aukusti Karjalainen, poromies henkeen ja vereen.

Esperante:

Dum la milito estis grandaj laborkampoj en Taivalkoski. La germanaj konstruis la fervojon tra niaj vilag´oj. La soldatoj acetis mang´aj´ojn de la vilag´anoj. Butero, birdoj, fis´oj, lakto, pano – cian ili volis aceti. Iam ili pagis per kafo. Mi c´iam memoras kiel bone g ´i gustumis, ni ne vidis kafon por pluraj jaroj. Iam ili pagis per sukero. En mia hejmo vizitis ofte junulo Franz Hyg. Li fis´kaptis kun mia frato kaj amiko. Li estis oficero. Li lernis paroli iom la finnan lingvon. Li log´is proksime al la limo de Francio kaj Germanio. – Ankau la polaj kaptitaj junuloj rondiris en nia vilag´o. Ili s´ang´is siajn dormkovrilojn al pano kaj terpomoj. Proksime al la domo de samnomigita onklo de Kalle Päätalo vartis la areon la kaptitaj junuloj el Ukrainio, ili estis kiel fideligitaj kaptitoj, rakontas pri siaj memoroj Aukusti Karjalainen, kiu estis infano dum la milito. – Mi iom la germanan lingvon lernis. Nun mi povas uzi mian lingvokapablon c´ar la mezeuropaj turistoj vizitas mian boacobarelon dumvintre. Mi planas komenci lerni la anglan lingvon venontautune, por ke mi ne devus tiom multe permane paroli al la gastoj, planas Aukusti Karjalainen, la boacobredisto plenkore.

Aini Vääräniemi 19.7.2014

MUSIIKKIA, HISTORIAA JA PERINTEITÄ PÄÄTALOVIIKOLLA

MUSIIKKIA, HISTORIAA JA PERINTEITÄ PÄÄTALOVIIKOLLA

Sunnuntaina päättynyt perinteitä, historiaa, musiikkia, kirjallisuustapahtumia, retkiä, näyttelyitä, teatteria ja lastenohjelmia sisältänyt Päätaloviikko keräsi väkeä kiitettävästi eri tapahtumiin, iloitsee kulttuurituottaja Merja Vihinen. Kirjallisuustapahtumissa kuultiin Pauliina Rauhalaa ja Taija Tuomista. Vuoden Möllärimestari on Minttu Vettenterä. Lukijatapahtumassa esitelmöivät Päätalo-tohtori Ritva Ylönen, Kirvestie 22:n nykyinen omistaja Tara Koivisto ja Päätalo-aktiivi Esko Myllymäki. Teatteritarjontaa oli Jokijärven Pölkky-teatterilla ja kirkonkylän Herkonmäellä.

SAHANSOITOLLA PÄÄTALOVIIKKOON

Sahansoitto

Päätaloviikko alkoi taidenäyttelyn ja Kalle Päätalon elämästä kertovan näyttelyn avajaisilla. Taidenäyttelyssä on esillä taivalkoskelaislähtöisen Alma Tyni-Viguerin maalauksia heinäkuun ajan. Musiikki Kalle Päätalon elämässä ja tuotannossa on teemana uudessa, vuoden kestävässä Päätalo-näyttelyssä. Viikon avajaisissa Sami Tupala esitti sahansoittoa. Saha oli Kalle Päätalolle tärkeä työväline sekä metsätöissä että rakennuksilla.

”MINKÄ TEET, TEE TERVAN KANSSA”

veneentervaus

Ohjelma jatkui Kallioniemessä Herkon veneen tervauksella. Eri puolilta Suomea tulleet tervaajat kertoivat kokemuksistaan Päätalon tuotannon ja elokuvien tiimoilta. – Mikko Niskanen oli filmaamassa Kuhmoisissa. Herkon ja Pikku-Kallen tulo Puotista filmattiin siellä. Se oli jännittävää aikaa, elokuvaan pääsi avustajaksi, jos oli pitkät hiukset, kertoi Kuhmoisten tyttö tervauksen lomassa. Hän seuralaisineen oli saapunut Kallioniemeen nähdäkseen kirjojen ja elokuvien tapahtumapaikat.

VILJASTUS SELKOSESSA

viljastus1

Tiistaina katseltiin entisaikojen metsästys- ja kalastusvälineitä. Voitto Mäntyniemi ja Teuvo Lohilahti kertoivat miten pyynti tapahtui rihmalla, jouhilaudalla, käpälälaudalla, raudoilla., tuohustusparilalla ja arinalla. Aarne Manninen on valmistanut rihmapyyntiä havainnollistavan pienoismallin sekä jouhilaudan, jolla pyydettin pulmusia. Pikkulinnut paistettiin päreen päällä hiilloksella. Kalle Päätalo viljasti Manne-veljensä kanssa rihmoilla lintuja ja jäniksiä. Herkko-isänsä kanssa Kalle vei lapsuuden keväinä jouhilautoja pälville.

”SIIHEN MINÄ TEHÄ NÄPPÄSIN UUNIN”

veijouuni

Keskiviikkona Veijo Jussila kertoi Kallioniemen paikkaasa hakevan uunin entisöinnistä. – Se on kyllä soma, ettei ne Hiltu-Jakin ja Lesken-Kustun kaltaiset tekijät älynneet, ettei uunin perustaksi luota tuoreet hirret, ihmettelee Veijo Jussila. – Ei se uuni kallionkaan päällä olisi luottanut kauvon, siihen olisi pitänyt laittaa ensin hiekkakerros ja sitten paksu tuohikerros, tietää Jussila. – Tämän nykyisen uunin muurasin vuonna 1986, kun Kallioniemestä alettiin tehdä museota. Sillon se vakkausi paikolleen tuo uuni, ei nyökähä enää kyykysilleen niinku Kallen lapsuudessa. Ja on hyvävetonen, kehaisee muurarina elämäntyönsä tehnyt Veijo Jussila. – Palajo se ois jäänyt puuttumaan hauskuus Kallen kirjoista, jos ei Herkko ois ottanut Satusetää muuraamaan. Satusetä Antti Lohilahti muisteli tehneensä 51 uunia. Entivanhasiin uuneihin tuli ylimmäksi ennen piippua ´käläminkoppa´, joka oli pääpellin ja uunipeltien sekä piisipellin välinen uunin osa. Itse muurasin 29 leivinuunia, joissa oli hällät ja avotakat, tein myös kakluuneja. Opiskelin ammattikoulussa muurariksi. Joka toinen viikko oli teoriaa, muut ajat tehtiin työtä. Olin aktiivisesti työelämässä 43 vuotta. Sitten piti lopettaa, kun tiili ei pysynyt enää sormissa. Olin muurarina ja rapparina paljon ja liippasin lattioita ympäri Pohjois-Suomea. Isoja kouluja muurattiin perustuksista lähtien, muun muassa Vaarannivaan, Vääkiöön ja Metsäkylään. Kalle Päätalokin antoi muurausporukalleni urakan, kun hän oli Taivalkoskella kunnan rakennusmestarina vuonna 1952. Silloin tehtiin Inkeen koulu. Siitä alkoi elämänpituinen ystävyys. Kalle kyseli minulta entisajan elämästä, soitti ja kirjoitti. Olin myös perustamassa Kalle Päätalo –seuraa vuonna 1979, kertoo seuran aktiivi, Päätaloviikon toimija ja Päätalo-Sanomiin paljon perinnetietoutta tallentanut muurarimestari Veijo Jussila.

JÄTKÄN VIRSI RAIKUI

seurat2esa]

Kallioniemen pirtissä pidettiin ensimmäistä kertaa perinteiset seurat. – Kalle Päätalo kävi nuorena paljon seuroissa. Hänen suhtautumisensa uskontoon oli kaksijakoinen, toisaalta hän kunnioitti, toisaalta moitti lestadiolaisuutta siitä, että ihmiset jaotellaan uskovaisiin ja uskottomiin. Tämän päivän kielessä nuo ilmaisut tuntuvatkin merkillisiltä. Nykykielellä voitaisiin käyttää sanoja uskova ja ei-uskova, sanoi illan puhuja, Haapaveden kirkkoherra, taivalkoskelaislähtöinen Mauno Soronen. – Näiden seurojen tarkoitus on, että tänne ovat tervetulleita kaikki, ketään erottelematta, toivotti Soronen. Seurojen alkajaisiksi laulettiin eräs Kalle Päätalon mielivirsistä, ´Käy yrttitarhasta polku`, eli Jätkän virsi.

seurat1

KENTTÄRADAN VARRELLA

kenttärata

Torstain ohjelmassa oli linja-auto- ja maastokierros sodanaikaisella kenttäradalla Jokijärvellä ja Metsäkylässä. Kymmeniä vuosia kenttäratahistoriaa tutkinut Tuomo Horsma opasti kuusituntisen kierroksen, johon sisältyivät kenttäratakohteiden lisäksi käynnit Jokijärven ja Metsäkylän kesänäyttelyissä ja Kallioniemessä. Kuluneena kesänä kenttäratakohteisiin on tehty opastetaulut.

kenttäratakierr1 kenttärata2

PÄÄTALO-TIETÄJÄT TENTISSÄ

tietokilpailu

Perjantain tietokilpailuun osallistui viisi kirjansa lukenutta miestä eri puolilta Suomea. Aiempina vuosina voittamattomaksi havaittu Matti Puolitaival laati tämän vuoden kilpailun kysymykset. Kisan voitti hauholainen Veijo Toivanen. Toiseksi tuli pöllinparkkuun MM-kisoistakin tuttu Leevi Halonen Iisalmesta. Kolmas oli taivalkoskelaislähtöinen Riku Syrjälä Oulusta. Kilpailijat joutuivat miettimään esimerkiksi sitä, miksi ennen vanhaan kaikki perheen lapset eivät päässeet kouluun, ja minkä elämänohjeen Siipola-niminen mies antoi Kallelle Naamangan savotassa.

TORILLA TAVATTIIN

torilla

Kalle Päätalon tori herää kerran vuodessa toteuttamaan tarkoitustaan täysillä. Ohjelmallinen kaiken kansan toritapahtuma houkutteli väkeä paikalle satamäärin.

herkonvohkasu
Herkon vohkasuun osallistuneet juoksijat saapuivat torille Reijo Horsman haastateltaviksi.

LAUANTAINA LARPATTIIN

larppaus1

Roolipeliä `Kallioniemen kihlajaiset` seurasi parhaimmillaan muutamia kymmeniä Kallioniemessä kävijöitä. Osuuskunta Ilme, joka toimii Oulusta käsin, toteutti lähes nelituntisen larppaus- eli roolipelitapahtuman kymmenhenkisellä esiintyjäkaartilla. Pelaajat olivat teatterialaa opiskelleita neitosia ja nuorukaisia eri puolilta Suomea. Päänaatikoina osuuskunnan taholta toimivat Matti-Pekka Heikura papin roolissa ja Mikael Palojärvi Kallioniemen isännän roolissa. Muut larppaajat olivat paikalla talkoilemassa. – Roolipelissä jokaiselle kerrotaan roolihahmon kuvaus ja pelin alkuasetelma. Jatko on avoin, se kehittyy pelaajien yhteispelillä, kertoo Matti-Pekka Heikura. Pelin sisältö ei liittynyt mitenkään Kalle Päätalon tuotantoon.

larppaus2

HAITARI HAIKEESTI SOI

teuvohaitari

Musiikkipitoinen Päätaloviikko päättyi Kallioniemen pirtissä pidettyyn yhteislaulutilaisuuteen, jota Teuvo Puolakanaho säesti harmonikalla. Kalle Päätalo –seuran puheenjohtaja Raimo Aro kertoi ohjelmassa olleista Kallen mielilauluista ja lauluihin liittyvistä tappauksista. Laulujen jälkeen hän päätti Päätaloviikon. Näkemiin vaan ei hyvästi, ruukattiin sanoa ennenvanhaan.

päättäjäiset päättäj.raimoteuvo

Aini Vääräniemi 8.7.2014