KOSTON RUUNEPERI HOUKUTTI ENNÄTYSYLLEISÖN

KOSTON RUUNEPERI HOUKUTTI ENNÄTYSYLLEISÖN

. kättely
Kulttuurituottaja Merja Vihinen kiitteli Heikki Luokkasta kulttuuritoimen puolesta.

. kirjastohoitaja
Rea Tiirola-Tyni, Runo-Kaarina -palkinnon vuonna 2010 voittanut runoilija haastatteli illan esiintyjää.

Päätalokeskuksen ovi kävi sakejaan ennen kirjaston järjestämmeä Runebergin päevän kulttuuritillaisuutta. Ylleisöä oli aenae kolomesta pitäjästä Kiiminkie myöten. Jo tullessaan ihmiset oli hymyssä suin outtaissaan, että Luokkasen Heikki alakaa pölöpättämmään lorukirjastasa `Sonnaatteja selekosesta`. Illan mittaan runomaakari lausu kymmenkunta murrerunnoa ja hymyt keänty parraimmillaan selekäkeikkanauruiksi.
Koston Ruuneperiksi ristittyö Heikki Luokkasta haastatteli kirjaston peänaatikka Rea Tiirola-Tyni, Luokkasen kurssikaveri Päätalo-instituutin kirjottajakoulutuksesta. – Viikko siinä piti valavoa kun omakustanne oli tullu Euroopasta Books on Demand –painosta, selevitti Luokkanen. – Nythän tuo on alakanu jo hengitys tassaantuo, kun kirjaan jeäneet virheet ei enneä kilstoile silimille. Kirja sisältää moternie runoja, tankoja, loppusoennullissie ja osa on räväkämpie niinku yks mielirunnoistani, `Kaksi lehmää`. Yhen ainoan runon on tuo Hemesti raakannu, se on nimeltään `Ennakkoperintö`, joka kertoo appiukon alushousuista, jotka saen, kun sattu liijan isot appiukolle. Muista runnoista Hemesti ei oo pannu hanttiin, vaekka osa on hyvinni intiimie niinku tuo `Hallitustunnustelluo`. Runon `Alfons ja Adele` esitin, kun voetin murrekilipailun. Oonhan minä yhteiskunnallisistae aiheista kirjottanu, mm. runot `Geenimuunteluo`, joka visijoepi muuntelun seurauksie ja `Aatun verkkoreissu`, joka ritisoepi uutta kalastuslakkie. Se on niitä harvoja runoja, jotka loppuu tosi surkeasti. – Kymmenkunta kertoa oon esittäny runoja eri tilanteissa, mutta hoksasin meleko pijan, ettei tästä oo tienestiksi ja opin sanomaan ei. Se kun haettovaa niin palajo tuota leipätyön tekkoa, maanvilijelyö, että helepompi on keskittyö vaen kirjottamisseen. Vilijelyö jatkan niin kauvvon kun parsinavetat kielletään eli kun jeän eläkkeelle. Nythän minä oon vasta vähä yli neljänkymmenen mutta kuukauvven peästä vähä vaelle kuuskymmentä.
Heikki Luokkasen runnoissa kuuluu Rea Tiirola-Tynin mielestä laulullisuus. – Kaks runnoani on sävelletty, Pertti Nurmiranta teki niistä cd:n. Nyt mulla on valamiina lauluna runo nimeltä `Koston tie`, jonka on säveltäny kostolainen muusikko Tuomo Naumanen Risman parkkipaekalla Kuusamossa. Se me esitettään Koston Lupin kansa kesällä.
-Heikin runot on elämänmakusie ja arkipäevän asijoesta ja tapahtumista kertovie huumorilla höystettyjä tarinoita, jotka soapi ihmiset liikkeelle harrastammaan kulttuurie, hunttaili tapahtuman ylleisö. Ajatuksie runnoista voipi vaehtoa Heikin kansa Lärvimöllärissä osotteessa Heikin hömpötyksie.

. yleisökuva
Tässä nautitaan selekosen runo- ja stand up -taiteesta.

Aini Vääräniemi 15.2.2014

6 thoughts on “KOSTON RUUNEPERI HOUKUTTI ENNÄTYSYLLEISÖN

  1. Hiiri

    Eikö kuule puhuta ”tän tapista” eikä stand upista? 🙂

    Ja alle tietysti kirjottaa ”Aeni Veäräniemi”.

    Vastaa
    1. Aini

      Ei maha olla täkäläestä vastinetta nuille englannin laenasannoelle keksitty. No voes olla tuo tän´appi. Toki jutussahi on oekastu monta kohtoa, ihan heleppolukusuuvven tähen. Kiitos kommentista!

      Vastaa
  2. Heikki Luokkanen

    Katoha, onha se teksti ynnä kuvat ilimaunu lokkiinki. Ihanhan se tekköö etelleen imeläpussie leuvvan alle tuo tillaesuus. Ja oekeen kahteen lehteen kullemma oot kirjottanu, se Iijoki seutu kun ei tuu, niin huhuja vaen kuulin. Kiitoksie!

    Vastaa
  3. Aini

    Eikö jo kannattasi tilata…kirjotan siihen meleko tihejään kaekista kulttuuritillaesuuksista. Ja politiikkatillaesuuksistahi, nehihhän neon kansanhuvvie parraemmillaan. Varsinni ku neon Jalavassa, siellä on hyvät itetehyt ankkastukit ja pisketit. Iikkarissa vaen oli laettaneet lisätekstie ja yhen murresanan veärin. Vaen eihän se pikku rikku kommeassa haettoa.

    Vastaa
  4. Aini

    Niinpä. Kiitos kun kommentoit. Se ku on tullu tuo kiire tässä valamiissa maalimassa niin on jeäny käömätä tietokonneella, ei silittiinkää oo ollu reäpy ehki omassa lokissa käövä. Tännään tapasin Hiltu-Jakin lapsenlapsen saksan kurssilla. Jäe vielä kysymätä se nokkanaukasu, onko sulla tietoa? Alotin muuten yksvuotisen kirjottajakoulutuksen instituutissa. Kyllä Taija Tuominen on huippu-ope! Olinhan jo 15 vuotta sitte hänen kursseillaan, sillon olivat myös Harri Istvan-Mäki ja Torsti Lehtinen opettajina. Mutta mulla oli justiin ruuhkavuojet niin jäi kurssi kesken, kun osa viikonlopuista piettiin Oulussa. Joutuin meni pyhäaika. Mulla on ollu aina hankaluuksie opiskelussa sen tähen kun en taho pyssyö herreillä. Mutta Taijan luentoa kuunnellessa ei nukuta. Toinen henkilö jonka luennolla en oo nukahtanut oli Mikko Niskanen.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

42 − 36 =